Autumnal American Wheat Ale

Kuukausi sitten kirjoitin pitkän selostuksen Amerikkalaisen vehnäoluen valmistuksesta. Oluen valmistuksesta jäi hyvä fiilis, sillä kaikki meni suurinpiirtein nappiin. Ainut missä voi hieman jossitella oli hiivasolujen määrä, sillä käytin vanhentunutta nestehiivaa oluen valmistuksessa. Käymisen alkamista saikin odotella pari vuorokautta, mutta onneksi hiiva alkoi toimimaan. Olut viihtyi käymisastiassa vajaat pari viikkoa ennen kuin pullotin sen.

Tämä on nyt kolmas pussimäskäämällä valmistettu olut ja järjestyksessään kuudes kotiolueni. Kyseinen olut on ollut pulloissa jo tovin ja nyt se on saanut myös nimen ja etiketin. Oluen nimeksi tuli Autumnal American Wheat Ale.

Tällä kertaa sain etiketin suunnitteluun apua Brasiliasta saakka, ystävältä, joka halusi auttaa etiketin kanssa. Itse olen melko tumpelo kuvanmuokkauksen kanssa, joten ihan hyvä että sain jälleen homman ulkoistettua :D Ja tyytyväinen olen lopputulokseen. Pienenä yksityiskohtana etiketissä on QR -koodi, jonka päätin lisätä etikettiin. Jokainen älyluurin omistaja voi testata itse mihin se johtaa. Pointtina luonnollisesti siis se, että juoja voi tarkistaa oluesta tietoja halutessaan. Toimii hyvin myös pullon kyljestä skannatessa, testattu on.

Oluen alkoholiprosentiksi muodostui 5,7%. Pullotuksen yhteydessä oluen ominaispaino oli 1.007. OG oli 1.047. Kuvittelin ominaispainon pysähtyvän korkeammalle, mutta näemmä mallasta olisi vaadittu taas lisää. Tai korkeampaa mäskäyslämpötilaa. Hiilihappojen tuottamiseksi lisäsin 95g panimosokeria 11 litraan, jotta saisin hiilihapot arvoon 3.0 (CO2). Vehnäoluesta kun on kyse, niin happojakin saa olla runsaasti. Aiemmin olen lisännyt oluihin n. 2.0 hiilihapot.

No minkälaista olutta tästä sitten tuli? Sanotaanko näin, että parin heikomman oluen jälkeen nyt ollaan taas palattu laadun ääreen. Virtapanimon parhaimman oluen titteli siirtyy täten Centennial American Pale Alelta tälle kuudennelle kotioluelle. Taisin ensimaistelun aikana oikein tuulettaa ja hurrata ääneen, kun olut maistui niin hyvälle. Tuoksu, maku, suutuntuma, hiilihapot, katkero, kaikki toimii. Ei mitään epämiellyttävää ja oikein tasapainoinen.

Olut on lyhyesti sanottuna kevyt, raikas ja hedelmäinen. Sopii nautittavaksi aurinkoisena ja kirkkaana syyspäivänä. Humalan puraisu on tälle mallaspohjalle ihan sopiva (35 IBU). Runkoa oluessa voisi toki olla enemmän ja samoin myös vehnää. Nyt vehnän huomioi vasta jälkimaussa. 20 asteen käymislämpötila auttoi pitämään hiivaisuuden kurissa. Se on tullut huomattua, että lämpötilaa ei oluen valmistuksessa pidä vähätellä! Sillä on suuri merkitys lopputuloksen kannalta.

Oluen vaahto on keskirunsas ja vähän saippuakuplamainen. Tuoksussa humala on esillä sopivasti. Tuoksussa on myös hieman jotain kirpeyttä mitä en osaa sen koommin määritellä. Oluen lämmetessä, tuoksussa on myös jotain samaa kuin nestehiivapussissa oli, hyvä tuoksu. Hiilihappoja on nyt runsaammin, mikä tuntuu suussa ja sen näkee myös kuplasuihkusta tuopin pohjalta kohti pintaa. Vahvat hiilihapot tukevat kevyttä runkoa hyvin. Suutuntuma on siis kevyt, mutta hedelmäinen humala on maussa vallitseva. Sen jälkeen pehmeä mutta riittävä katkero nousee esiin. Jälkimaku jatkuu pitkään ja siinä on katkeroa sekä vehnämallasta.

Se mikä näissä itsemäskätyissä kotioluissa on aivan omaa luokkaansa, on juuri jälkimaku. Nielaisun jälkeen tekee vain mieli maiskutella ja nauttia mausta. Johtuu varmaankin tuoreudesta. Humalan ja maltaan liitto: se on toimiva.

Seuraava kotiolut tulee olemaan koodinimellä "Joulustout".

Kreikan bulkkioluet

Pidin jonkin aikaa sitten pari viikkoa lomaa ja matkustin Kreikkaan. Matkakohteena oli kaunis Pargan kylä, joka sijaitsee Kreikan mantereella Joonianmeren rannalla. Loma koostui pääasiassa hyvästä ruuasta ja hienoista maisemista. Toki siinä samalla tuli tutustuttua Kreikan oluttarjontaan.

Parga on pieni n. 3500 asukkaan kylä, joka on suosittu turistikohde kreikkalaistenkin keskuudessa. Pargassa on paljon pieniä kujia joiden varrella on putiikkeja sekä ravintoloita. Ensimmäisten päivien aikana tuli ihmeteltyä paikallisten taitoa ajella autojen kanssa noilla pienillä kujilla, mutta parin päivän jälkeen asia tuntui jo ihan normaalilta. Kylän takana kohoavat vaikuttavat vehreät kukkulat ja toisella puolella avautuu kirkkaan sininen meri.

Pargan lisäksi kävin Meteoran Luostarivuorilla, Necromanteiolla sekä Acheron -joella. Hienoja paikkoja kaikki. Luostarivuoret olivat vaikuttavan näköisiä ja nuo muut kohteet olivat täynnä kreikkalaista mytologiaa. Matkan kohokohtana oli kuitenkin skootterilla ajelu upeissa maisemissa, seudun pikkukyliä tutkien. Aivan mahtavaa touhua!

Tästä voisi tehdä vaikka kattavan matkaselostuksen, mutta tämä on olutblogi, joten keskitytään olueen!

Parga

Kylän kaupat ovat pieniä, joko Mini Marketteja tai Super Marketteja. Mini Marketit ovat lähinnä turisteille tarkoitettuja kauppoja, joissa myydään elintarvikkeita hieman korkeampaan hintaan. Paikan Super Marketit ovat Suomen mittakaavassa yhden K:n K-marketteja. Olutvalikoimaa ei siis ollut hyllymetreittäin ja kaikki kaupan oluet olivat vaaleita lagereita, YHTÄ poikkeusta lukuunottamatta. Siitä myöhemmin.

Kreikan suosituin olut on Mythos. Se on myöskin Kreikan perusbulkkien parhaimmistoa, vaikka mitään suurta makuelämystä siltäkään ei voi odottaa. 25 asteen lämmössä  ja noilla leveysasteilla se maistui kuitenkin hyvälle (jäisestä tuopista). Ja oli siinä sentään jonkin verran makua toisin kuin joissain oluissa, jotka eivät maistuneet yhtään millekään. Kreikassa myytävä Mythos on vahvuudeltaan 5,0%, kun taas kaikki Suomen kaupoissa myytävät Mythokset ovat vahvuudeltaan 4,7%. Ja voin kertoa, että maussa on suuri ero Kreikassa myytävän oluen hyväksi. Suomiversio on todella mauton ja vetinen. Melkein kaikki oluet olivat muuten vahvuudeltaan 5,0%. Tärkkelyksen käytöstä en mene takuuseen, mutta niissä oluissa, joissa oli ainesosat lueteltuna englanniksi, ei tärkkelyksestä ollut mainintaa. Ainoastaan Water, barley malt, hops, yeast.

Jos Mythos on suosituin olut, niin toiseksi suosituin olut tuntui olevan Amstel. Hyi saatana. Yhden kerran tilasin tuota olutta ja se maistui aivan kamalalle. Amstel on hollantilainen olutmerkki ja mieleeni muistui Hollannin reissulta hollantilaisen kaverini tokaisu kaljahyllyjen kohdalla: "Amstel on pulsukaljaa". Nyt ymmärrän. Heineken oli myös aika yleinen näky kaupan hyllyillä ja ravintoloissa. Tuttu olut, ei siitä sen enempää, en ostanut.

Ne suosituimmat

Kreikkalainen Alfa -olut sensijaan oli Mythoksen ohella parhaimmistoa ja hyvin suosittu. Sitä oli monessa paikassa hanassa, samoin kuin Mythosta ja Amstelia. Hintataso Pargassa oli ehkä aavistuksen Suomen hintoja alhaisempi. Kaupassa puolen litran oluttölkki maksoi n. 0,80 - 1,20e. Ravintolassa oluttuopin hinta oli yleensä karvan alta neljän euron, mutta esim. tuo Alfa maksoi eräässä baarissa 2,9 euroa. Ehkä muualla Kreikassa oluen hinta on vieläkin alhaisempi kuin turistien suosimassa Pargassa.

Pargassa oli yksi rockhenkinen baari, jossa oli muutakin olutta kuin lageria myynnissä. Taisi olla viisi kappaletta erilaisia oluita, Corfu Real Ale Bitter ja Guinness Extra Stout ainakin. Tilasin McFarland Traditional Red -oluen. Ei se oikein säväyttänyt, mutta oli mukava maistaa välillä jotain maltaisempaa olutta.

Alfa

Olympic Breweryn FIX Hellas (eli korjaa hellas) oli olut jota maistoin vain kerran. Siitä jäi vähän samat fiilikset kuin Amstelista, en tosiaankaan pitänyt. Sama panimo tarjosi kuitenkin matkan suurimman yllätyksen, sillä kaupasta löytyi olut nimeltään FIX Dark. Tämä on se poikkeus josta aiemmin mainitsin. Tumma lager. No mikä ettei. Otin sen testiin, enkä odottanut siltä ihmeempiä, mutta se olikin yllättävän runsaan makuinen olut. Koko matkan paras olut! Fix Dark on Ratebeerin mukaan Kreikan 25. paras olut. Kolmas saman panimon olut joka tuli maisteltua oli nimeltään Romia. Vain 4,5%, mutta mukavan maltainen maku.

Fix Dark

FIX Hellas

Mitäs muuta tuli maisteltua..

Mythos Radler: Itse pidän Radlerista. Maistui Kreikan helteessä hyvälle.

Prost: Ensimmäinen olut koko reissulla. Taisi olla ihan OK. Panimo: Macedonian Thrace Brewery. Ilmeisesti kuitenkin Kreikassa pantu olut.

Pils Hellas: Pils??? Tämä oli varmaan koko matkan mauttomin olut. Vetinen, eikä minkäänlaista katkeroa. Etsin tästä oluesta tietoa netistä, ja löysin sivun jolla on melkoista hehkutusta. Hah hah! Panimo: Hellenic Breweries of Atalanti

Beeri Beeri: Hauska nimi. Siihen se hauskuus jääkin. Tai no. Sellainen keskiverto, harmiton. Vähän vetinen mutta jotain miellyttävääkin tässä oli. Panimo: Hellenic Breweries of Atalanti

Mitään syväluotaavaa analyysiä en oluista tehnyt, vaan lähinnä arvioin fiilispohjalta. Tässä oluet paremmuusjärjestyksessä ja Untappd -olutsovelluksessa antamani tähdet:

FiX Dark 4 / 5
Mythos Radler 3,5 / 5 (joo, tykkään radlerista)
Mythos 3 / 5
McFarland Traditional Red 3 / 5
Alfa 2,5 / 5
Romia 2,5 / 5
Prost The Original Beer 2,5 / 5
Beeri Beeri 2 / 5
Pils Hellas 1,5 / 5
FIX Hellas 1,5 / 5
Amstel 1 / 5



Yhteenvetona voisin todeta kreikkalaisen perusbulkin parhaimpien olevan paremman makuisia kuin suomalaiset bulkit. Heikoimmat ovat taasen vetisiä ja mauttomia, melko epäolutmaisia, mutta kyllä niillä sentään jano lähtee. Se taitaa ollakin kreikkalaisen oluen päätehtävä.

Olutmatkaajalle Kreikka ei siis ole mikään vaihtoehto. Ruuan ja rentoilun ystäville Kreikka sensijaan on mitä mainioin maa.

Parga

Valtos Beach @ Parga

Skootteriajelulla

Näkymä Pargaan ja Joonianmerelle Ali Pashan linnoitukselta

Rauhanvuoren Panimon Double Indian Pale Ale 9,2%

Samalla kun katselin Suomi - Kreikka -jalkapallomaaottelua, oli sopiva hetki ottaa jälleen kotiolutta maisteluun. Rauhanvuoren Panimon Double Indian Pale Ale on olutvaihdon seurauksena minulle saapunut olut ja tämä on nyt toinen Rauhanvuoren Panimon olut jota saan maistella. Samalta kotipanimolta aiemmin maisteltu Cascade Pale Ale teki vaikutuksen.

Nyt on siis lasissa hieman tuhdimpi tapaus, eli Double IPA. Tähän tyyliin kuuluu erittäin vahva humalointi ja mallaspohjan on oltava myös tuhti, jotta se tukisi vahvaa humalointia. Alkoholia on sen myötä runsaasti. Täyteläisyyttä ja makeutta näistä yleensä myös löytyy. Yksi lempioluttyyleistäni ehdottomasti.

Rauhanvuoren Panimon Double Indian Pale Ale on vahvuudeltaan 9,2%. Tuon muhkean lukeman saavuttamiseksi on käytetty erivärisiä spraymaltaita sekä dekstroosia (ilmeisesti keventämään makua). Humalista tässä oluessa vastaa Pacific Jade, Styrian Goldings, Tettnanger, Hersbrucker, ja lisäksi Cascade kuivahumalointina. Ennakkoon ajateltuna ei ihan perinteisiä DIPA -humalia, sillä tässä mennään humalien osalta Uuden-Seelannin kautta Britteihin, sieltä Saksaan ja päätyen Yhdysvaltoihin. Hiivana on käytetty Safale US-05 sekä S-04. Katkeroarvoksi on ilmoitettu 64,5 IBU ja väri 23 EBC.

Olut näyttää tyylinmukaiselta. Samettinen, hieman beige vaahto muodostuu oluen pinnalle. Tuoksussa on kylmänä liimamaisuutta / muovisuutta, mutta oluen lämmetessä tuo haju onneksi katoaa. Tuon alkuhajun jälkeen oluen tuoksu ei ole kovinkaan voimakas mielestäni, mutta kuitenkin humala on siinä eniten esillä. Maku on kylmänä aika terävä, mutta se pehmenee huomattavasti oluen lämmetessä. Runkoa löytyy ja suutuntuma on mukavan täyteläinen. Alkoholi maistuu aluksi hieman läpi, mutta tuokin asia korjaantuu oluen lämmetessä. Katkeroa voisi ehkä olla hieman enemmänkin, sillä nyt katkeron puraisu jää hieman puolitiehen.

Kyllä tästä Tupla IPAn tunnuspiirteet löytyy, joskin jotkin ominaisuudet voisivat olla vahvempina ja monipuolisempina. Tuoksu voisi olla iskevämpi ja katkeroa myös enemmän. Lopulta tätä juo ihan mielellään ja se on huomionarvoista, että makunautinto kasvoi juoman huvetessa.

Arvosanaksi annan tälle oluelle:

 6 / 10

Olutta laivalta: Viking Amorella & Grace

Työpaikan järjestämä piknik-risteily toimi oivana oluenhakureissuna, varsinkin kun nykyään laivojen olutvalikoima on alkanut miellyttämään vaativampaakin oluenjuojaa. Edellisestä laivareissustani on jo jokunen vuosi aikaa ja laivojen olutvalikoimissa onkin tapahtunut huomattava muutos parempaan suuntaan. Laivojen pubeista voi ostaa laatuolutta kotiin ja Taxfreessakin olutvalikoima on nykyään yllättävän hyvä, ainakin Viking Gracella. Hintataso on myös karkeasti ottaen -50% Alkon hinnoista.

Reittausblogi onkin jo aiemmin tehnyt katsauksia laivoilta saataviin oluihin, joten toimikoon tämä postaus pienenä päivityksenä laivojen oluttilanteeseen.

Matka alkoi Turusta Viking Amorellalla ja Maarianhaminassa suoritettiin laivanvaihto Viking Graceen. Amorellalta sai ostaa pubista sixpackeja mukaan ja nämä oluet on nähtävillä kuvassa.

Amorellan pubista

Amorellan Taxfreessa oli muistaakseni Stallhagenin oluita sekä Uusi-Seelantilaisen Monteith's -panimon oluita. Itse ostin kaikki juotavat vasta paluumatkalla Viking Gracelta.

Viking Gracen Rockmore -baarista sai ostaa kotiin seuraavia oluita sixpackeina:

Pahoittelut huonosta kuvanlaadusta, mutta eiköhän noista jotenkin selvää saa. Itse ostin Lagunitas IPAa drinkkilipuilla. Hieman huvitti maksaa 2 euroa sixpackista. Lagunitas IPA on oikein hyvä IPA omaan makuuni ja parasta ennen -päiväys on reippaasti ensi vuoden puolella.

Tässä vielä kuvina kaikki oluet mitä Viking Gracelta ostin:

Gracen Taxfree -myymälän olutvalikoima oli parempi kuin Amorellalla. Kaikkien "laatuoluiden" hinnat olivat kahden euron kummallakin puolen. Monteith's 4-pack maksoi 4,5e, Stallhagenit 2,3e / kpl. Kuvien oluiden lisäksi Taxfreessa oli myynnissä ainakin Punk IPA (1,75e), Weihenstephanerin Hefe, Hoegaarden ja Stallhagen Pale Ale. Viimeksimainittua en ostanut, sillä olen joskus ostanut sitä Alkosta, eikä se oikein vakuuttanut. Muutoin olen yleensä pitänyt Stallhagenin oluista ja tuo Lemon Ale on ainakin todella hyvä, kun sitä joskus hanasta maistoin.

Laivalle kannattaa nykyään siis suunnata olutostoksille, vaikka bulkkitavara ei maistuisikaan.

#6 American Wheat Beer valmistusselostus

Kuudenneksi olueksi minulla oli ajatuksena tehdä ihan perinteinen Hefeweizen, mutta päätin lopulta muokata vehnäolutreseptiä amerikkalaisempaan suuntaan. American Wheat Beer / American Weizen on kevyt ja raikas vehnäolut, jossa ei ole saksalaisen Hefen mausteisuutta eikä hedelmäistä hiivaisuutta. Amerikkalaisessa vehnäoluessa on sensijaan jenkkihumalaa antamassa vähän lisäpotkua ja makua. Humalaa ei kuitenkaan saisi olla niin paljon että vehnän maku oluessa peittyisi. Tarkoituksena ei siis ole tehdä mitään vahvasti humaloitua APAa tai IPAa, vaan ennemminkin vehnäolut, joka on höystetty jenkkihumalalla. Tarkempi tyyliselostus löytyy täältä.

Huvittavaa tässä on se, etten ole ikinä  maistanut American Wheat Beer -tyylistä olutta, ainakaan tietääkseni. Kuitenkin tämä tyyli houkutteli sen verran, että päätin kokeilla sen valmistusta hefeweizenin sijaan. Katsoin netistä reseptejä ja käytin tätä reseptiä jonkinlaisena apuna. Omasta reseptistä tuli lopulta jonkin verran erilainen ja täytyy sanoa että humala korostui omassa reseptissä lopulta ehkä liikaakin. Mutta onko se väärin toisaalta? ;)

Valmistin tämän oluen jälleen pussimäskäämällä. Aiemmista mäskäyksistä poiketen tein keiton nyt kahdessa 10 litran keittokattilassa, jotta saisin eräkokoon suuremmaksi. Ostin IKEAsta tällaisen 10 litran keittokattilan 25:llä eurolla. Se oli halvin 10 litran kattila jonka löysin. Vinkkinä siis kaikille pussimäskäyksestä haaveileville. Mäskäyksen tein samalla tavalla kuin ennenkin, pussimäskäämällä kattilassa, ja kattila uunissa.

Ostin myös Claes Ohlsonilta tarralla kiinnittyvän LCD -lämpömittarin, jonka laitoin käymisastian kylkeen. Josko siitä jotain hyötyä olisi lämpötilojen seuraamisessa. Hintaa 3,49e ja paketissa on kaksi mittaria.

Otin paljon kuvia oluen valmistusvaiheessa, joten tällä kertaa tulee perusteellisempi selvitys oluen valmistuksesta.

Ei muutakuin hommiin.

Kaikki alkoi keittiön siivoamisella. Tiskasin tiskit, imuroin keittiön, siirsin rojut pois pöydiltä ja pyyhin pöydät. Puhdistin myös käymisastian, sillä edellisen käyttökerran jälkeen olin ainoastaan huuhdellut kuumalla vedellä suurimmat liat pois. Laitoin nyt tipan Fairya käymisastiaan ja lorotin lämmintä vettä päälle. Sitten pyyhin käymisastian reunat kevyesti rätillä. Huuhtelin käymisastian vielä huolellisesti kuumalla vedellä. Tässä vaiheessa ei vielä tarvitse desinfioida käymisastiaa.

Siivouksen jälkeen voikin ryhtyä oluen valmistukseen. Se alkoi maltaiden punnituksella ja sekoittamisella. Käytin jälleen valmiiksi rouhittuja maltaita, jotka olin ostanut Lappo.fi -verkkokaupasta. Tällä kertaa ei tarvinnut sen kummemmin edes punnita niitä, sillä olin tilannut juuri sellaiset määrät maltaita kuin tämän oluen reseptiin vaadittiin.

Mallasta oli yhteensä 2,5 kg, joka mahtui 10 litran kattilaan vallan mainiosti. Lämmitin 7 litraa vettä kattilassa 72 asteeseen ja otin kattilan pois liedeltä. Asettelin suodatinpussin kattilaan ja kiinnitin pyykkipojilla, jonka jälkeen aloin lappaamaan mallasta pussiin kauhallinen kerrallaan. Sekoittelin maltaita aina kauhallisen jälkeen, ettei tule klimppejä. Aivan koko kattilan tilavuus ei edes tullut käytettyä, vaan muutama 100 grammaa mallasta saattaisi vielä mahtua lisää. 3 kiloa mallasta 10 litran kattilassa alkaa ehkä olla jo liikaa.

Mäskäys jo käynnissä

Uunin olin jo aiemmin laittanut lämpiämään 70 asteeseen. Kattila sai maltaiden lisäyksen jälkeen mennä uuniin muhimaan; pyykkipojat pois ja kansi tietysti päälle. Kyseessä perinteinen 90 minuutin yksivaiheinen infuusiomäskäys, jonka aikana sekoittelin mäskiä 15 minuutin välein. Lämpötila oli tavoitelluissa lukemissa koko mäskäyksen ajan, siinä 65 asteen kieppeillä.

Kun tein keiton kahdessa kattilassa, huuhteluveden määrää piti nostaa oleellisesti. Nestettä haihtuu huomattava määrä 10 litran kattilassa keiton aikana ja kahdessa kattilassa haihtuminen on tietysti tuplamäärä. Jos keiton alussa 10 litran kattilassa on "maksimit" eli 9 litraa nestettä, niin tunnin keiton jälkeen nestettä on 6 litraa. Huiman laskutoimituksen jälkeen voidaan todeta, että kahteen 10 litran kattilaan mahtuu nestettä ennen keittoa n. 18 litraa. Kiehumisvaraa pitää aina jättää. Keiton jälkeen nestettä pitäisi olla yhteensä 12 litraa, mikä oli myös eräkoko johon tällä kertaa tähtäsin.

Mäskäyksen jälkeen maltaat olivat imeneet jonkin verran nestettä itseensä, joten vierrettä oli kasassa sellaiset 5 litraa. Huuhteluvettä tarvittiin siis n. 13 litraa. Kuulostaa isolta määrältä, mutta keiton aikana neste joka tapauksessa haihtuu ja ominaispaino asettuu haluttuun arvoon (kunhan mäskäystehokkuus on kohdillaan).

Huuhtelun tein jälleen liottamalla mallaspussia käymisastiassa, johon olin kaatanut huuhteluveden. Tässä vaiheessa piti hieman kikkailla, sillä lämmitin ensiksi n. 9 litraa vettä kattilassa 85 asteeseen ja kaadoin sen käymisastiaan. Sen jälkeen lisäsin kraanasta kuumaa vettä 4 litraa. Huuhteluvesi oli siis kasassa, mutta sen lämpötila oli vain 65 astetta halutun 75 asteen sijaan. Otin siis osan vedestä takaisin kattilaan ja lämmitin sitä lisää. Mallaspussi oli tässä vaiheessa jo käymisastiassa likoamassa. Lopulta kaadoin uudelleen lämmitetyn veden käymisastiaan ja sain lämmöt lähelle haluttua arvoa. Sekoittelin pussin sisältöä aina välillä. Pussi taisi olla likoamassa n. 30min, en ottanut aikaa.

Huuhtelua

Otin pussin pois käymisastiasta ja valuttelin hetken aikaa. Kaadoin mäskäämällä saadun vierteen myös kattilasta käymisastiaan. Sekoittelin kunnolla, sillä seuraavaksi jakaisin nesteen tasan kahteen kattilaan. Tässä vaiheessa otin myös nestettä talteen ominaispainon mittausta varten, jotta saisin mäskäystehokkuuden laskettua. Nesteen kannattaa antaa jäähtyä rauhassa lähelle huoneenlämpöä ja mitata ominaispaino vasta sen jälkeen, lämpötilakorjaus myös huomioiden. Kuumasta vierteestä mitattuna arvo voi heittää lämpötilakorjauksenkin jälkeen aika paljon oikeasta arvosta. Ominaispaino ennen keittoa oli 1.032 ja mäskäystehokkuudeksi tuli 76%, joten hyvinhän tuo mäskäys + huuhtelu onnistui.

Vierteen siirto kattiloihin

Keiton alussa kahden hot breakin vahtiminen oli aika haasteellista, sillä kattiloissa ei ollut paljon kiehumisvaraa. Yllättäen selvisin ilman suurempia sotkuja. Nostelin kumpaakin kattilaa vuorotellen ilmaan, kun kiehumisen alku lähestyi. Tuossa uudessa IKEAn kattilassa kiehuminen oli aavistuksen vaimeampaa, mikä varmaan johtui kattilan laakeammasta muodosta. Humalalisäykset päätin tehdä kumpaankin kattilaan, eli puolitin humalamäärät ja laitoin saman verran humalaa kumpaankin kattilaan. Humaloin pelleteillä ja heitin ne suoraan kattiloihin.

Tunnin keiton jälkeen näytti aivan siltä kuin nestettä olisi liikaa. Tähtäsin 12 litran eräkokoon, jotta saisin oluen speksit kohdalleen. Päätin kiehuttaa ylimääräiset 10 minuuttia, joten koko keittoajaksi muodostui 70 minuuttia. Tämä myös lisäsi oluen katkeroa jonkin verran. Alunperin suunnitelmana oli tehdä humalalisäykset 60min, 10min ja 1min kohdalla. Nyt lisäykset menikivätkin näin: 70min, 20min, 1min.

Keiton jälkeen jäähdytin kattilat kylpyammeessa, johon olin laittanut kylmää vettä ja kylmäkalleja. Ennen oluenvalmistusta olin laittanut 10 jääpalapussia pakastimeen, mutta ne eivät olleet kerinneet vielä jäätyä tähän mennessä. Piti pärjätä pelkillä kylmäkalleilla. Veden vaihdoin muutamaan otteeseen. Kesti reilu tunti kunnes neste oli jäähtynyt 20 asteeseen. Jäädyttämisen aikana desinfioin kaikki tarvittavat välineet käymisastiasta lämpömittariin.

Jäähdyttämisen jälkeen kaadoin vierteen kattiloista desinfioituun käymisastiaan ja siivilöin humalamuhjut desinfioidulla siivilällä. Nestettä päätyi lopulta käymisastiaan 11 litraa. Tässä vaiheessa huomasin siis että olin kiehuttanut nestettä aivan turhaan ylimääräiset 10 minuuttia. Arvioin nesteen määrän yläkanttiin keittovaiheessa. Noh, tulee vähän katkerampaa ja vahvempaa olutta ja ehkä lipsutaan hieman alkuperäisestä tyylistä. No eipä se ole mikään suuri rikos.

Lopuksi vielä vierteen ilmaus ennen hiivausta. Käytin nyt ensimmäistä kertaa nestemäistä Wyeast -hiivaa. Sen parasta ennen päiväys oli jo mennyt umpeen, joten hiivan valmistelu suositeltiin aloittamaan hyvissä ajoin. Nuo Wyeast -hiivapakkaukset ovat ns. "smack packeja", eli niitä pitää läimäyttää, jotta hiiva saadaan aktivoitua. Pakkauksen sisällä on siis pussi, joka pitää rikkoa. Tämän jälkeen hiivapakkausta pidetään huoneenlämmössä ja sen pitäisi alkaa paisumaan. Itse rikoin sisällä olevan pussin jo hyvissä ajoin pari päivää ennen kuin oluenvamistus alkoi. Mitään suurempaa paisumista/muutosta ei kuitenkaan tapahtunut, mikä johtui varmaan hiivan parasta ennen -päiväyksestä.

Hiivasin oluen ja jäin jännityksellä odottamaan mitä tapahtuu. Hiiva ei kuitenkaan osoittanut mitään elonmerkkejä ensimmäisen vuorokauden aikana. Vesilukko oli täysin hiljaa, eikä krausen-rengasta ollut muodostunut käymisastian sisälle. Heiluttelin käymisastiaa hieman ja toivoin parasta. Aloin jo miettimään mahtaako kyseinen hiiva herätä ollenkaan, mutta seuraavana päivänä vesilukko pulputti jo mukavasti. 2 vuorokautta kesti siis ennen kuin tämä vanhahko hiiva aloitti toimintansa. Nyt olut on ollut viikon verran käymisastiassa ja ajattelin antaa olla sen vielä toisen viikon ennen pullotusta. Kuivahumalointia en ajatellut tehdä, sillä sen ei pitäisi olla oleellista tässä tyylissä.

Tällä kertaa vein käymisastian häkkivarastoon, jossa on 19 asteen lämpötila. Eipä sitä pönikkää kukaan varmaan edes noteeraa, sillä naamioin sen hyvin. Pulputusäänikään ei kuulu ellei aivan kunnolla ala kuulostelemaan. Oluen käymislämpötilaongelma on siis kerralla ratkaistu! Tiedän että häkkivaraston lämpötila on talvisin n. 15 astetta ja kesäisin 20 astetta. Optimaalinen lämpötila panna ale -olutta.

American Wheat Beer -resepti:

Pale Ale -mallas 5 EBC 1,25kg (50%) 

Vehnämallas 5 EBC 1kg (40%)

Munich -mallas 18 EBC 0,25kg (10%)

Mt. Hood 10g (70min)

Centennial 15g (20min)

Centennial 10g (1 min)

Mt. Hood 10g (1 min)

Hiiva: Wyeast German Ale 1007

Eräkoko: 11 litraa

OG: 1.047

Katkero: n. 35 IBU
Väri: n. 10 EBC
Mäskäystehokkuus: 76%

Tähän reseptiin ei siis tullut mitään karamellimallasta, vaan pelkkää perusmallasta. Tuo Munich -mallas luokitellaan myös perusmaltaaksi, vaikka on väriltään aavistuksen tummempaa. Siitä pitäisi tulla hieman maltaista makua olueen. Se on tässä reseptissä lähinnä värin vuoksi. Sitä olisi voinut olla ehkä vähemmänkin, eli n. 5%, mutta päätin laittaa 10% prosenttia. Viime hetken muutos fiiliksen mukaan, jotta saisin kaiken käytössä olevan maltaan oluen käyttöön.

Humalina käytin Mt. Hoodia ja Centennialia. Ensinmainittu käy hyvin hefen humalaksi ja Centennial taasen sopii amerikkalaiseen vehnäolueen. Humala siis korostui tässä reseptissä ehkä liikaakin pidemmän keittoajan vuoksi. IBUja on n. 10 liikaa ja katkeroa oli kyllä maussa aika runsaasti kun maistelin sitä ennen hiivaamista. Ominaispainoksi muodostui 1.047, kun alkuperäinen suunnitelma oli 1.044. Ei kovin vaarallista.

Kaikenkaikkiaan tämän oluen valmistuksesta jäi hyvä fiilis. Vierrettä ei tarvinnut laimennella, ja eräkoko on ihan sopiva. Hiivan pitäisi olla hyvä ja käymislämpötila myöskin kontrollissa. Saapa nähdä miten kuivaksi tämä käy. Toivottavasti ei tule liian vahvaa olutta. Sellainen 5% ABV olisi sopiva.

Palataan asiaan taas pullotuksen yhteydessä.

Rauhanvuoren Panimon Cascade Pale Ale

Tein taannoin olutvaihdon Rauhanvuoren Panimon kanssa ja sain maisteltavaksi kahta eri olutta. Oluet ovat rapsakasti humaloituja tapauksia kumpainenkin: Cascade Pale Ale sekä Double Indian Pale Ale. Tämä on ensimmäinen kerta kun pääsen maistamaan toisen kotiolutharrastajan tuotoksia, joten suurella mielenkiinnolla otan pullot testiin.

Ensimmäisenä otin maisteluun Cascade Pale Alen. Olut on vahvuudeltaan 4,2%, eli tyyliltään kyseessä on kevyehkö American Pale Ale. Se on valmistettu Beer mix Pale Ale -olutuutteesta ja olueen on lisätty reilulla kädellä Cascade -humalaa makua antamaan. Flavorihumalaa on lisätty peräti 60 grammaa 8 litraan, mikä tekee 7,5 grammaa / litra (15 min keitto). Eli siis ihan tajuton määrä Cascadea! Hiivana on käytetty Safale US-05 -kuivahiivaa. Cascade Pale Ale on korkin merkinnästä päätellen 33. olut Rauhanvuoren Panimolta.

Meripihkan värinen olut on täysin kirkas ja näyttää hyvälle lasissa. Oluen pinnalle muodostuu muutaman sormen paksuinen pienikuplainen ja melko kestävä vaahto. Tuoksu on voimakas ja herkullisen jenkkihumalainen, täysin vertailukelpoinen laadukkaiden kaupallisten APA -oluiden kanssa. Tuoksussa on hedelmäistä humalan aromia, sitrusta, greippisyyttä, kukkaisuutta. Ehtaa Cascadea. Maltaisuus on aikalailla taka-alalla. Mitään hiivaisuutta ei tuoksussa ole, kuten omissa kotioluissani on hieman ollut. (Note to self: Kiinnitä enemmän huomiota oluen käymislämpötilaan.)

Cascade Pale Ale

Oluen alkumaku on kevyehkö kuten olettaa saattaa. Humalat astelevat sen jälkeen estradille ja herkullinen humala näyttelee tuoksun tapaan pääroolia maussakin. Sitrus-greippi -linjalla mennään, melko runsas humalan maku. Katkerointi on asiaankuuluvasti tuntuva, muttei överi, omaan makuuni juuri sopiva. Greippinen ja kuivahko katkero jää kielen päälle toviksi lepäämään nielaisun jälkeen. Jälkimaussa on myös aavistus maamaisuutta joka johtuu ehkä uutteen katkerohumalasta. Jälkimaussa on myös jotain todella tuttua, jota en nyt saa päähäni. Olut on vahvuus huomioiden tasapainoinen, sillä humalan maku tulee esiin juuri oikealla hetkellä ja sopivan katkeroinnin kera oiva makunautinto on taattu. Ennen kaikkea puhtaan makuinen, ja vahvasti jenkkihumaloitu olut, jossa ei vetisyys eikä hiivaisuus vaivaa. Ei uskoisi uuteolueksi.

Tämä olut on maukkain kotiolut mitä olen maistanut, eli pyyhkii lattiaa omilla oluillani. Jos tätä olisi saatavilla kaupan hyllyillä vaikka suomalaisten APA -oluiden rinnalla, niin ostaisin tätä ennemmin kuin tiettyä sinistä tölkkiä. Mielestäni todella onnistunut olut, joka on tehty melko yksinkertaisista aineksista. Jos tämän pisteyttää 1-10 -asteikolla, niin antaisin 8 pistettä. Kiitokset Rauhanvuoren Panimolle tästä olutmaistelusta! Humalaa ei näemmä kannata säästellä!

Nyt on sitten ladattu kovat odotukset Rauhanvuoren Panimon Double IPAa kohtaan. Siinä on muuten alkoholia nohevat 9,2%. Korkkaan sen sopivan hetken tullen ja kirjaan maistelut taas blogiin.

Kotiolut.com -foorumilla voi käydä lukaisemassa mitä Rauhanvuoren panimomestari piti minun oluistani. Tässä arviot: Köyhän Kansan Porter ja Avant-garde Bitter. On todella mielenkiintoista ja avartavaa kuulla ulkopuolisen näkemyksiä oluistani. Ja kun ne vielä tulevat henkilöltä joka on niinsanotusti "skenessä", niin se lisää painoarvoa.

Olutvaihdoille iso peukku, ehdottomasti.

Kotioluen säilyvyys

Kotioluen säilyvyydestä minulla ei ole vielä omakohtaista pitempiaikaista kokemusta. Tämä harrastus alkoi vuoden 2014 tammikuussa ja nyt eletään elo-syyskuun vaihdetta, joten parhaimmassakin tapauksessa olen voinut varastoida kotiolutta sellaiset 8kk. Yleisesti ottaen olut säilyy hyvin ja kotioluen pitäisi olla hyvää vielä yli vuodenkin jälkeen pullotuksesta. Edellytyksenä on, että valmistusvaiheessa on huolehdittu valmistusvälineiden desinfioinnista asiallisesti. Heikolla sanitaatiolla valmistettu olut pilaantuu helpommin, mikä on aika loogista. Myös pullotusvaiheessa on syytä toimia huolellisesti, ettei olut pääse hapettumaan. Hapettumisen seurauksena oluen maku voi alkaa muistuttaa märkää pahvia. Kaipa se on vähän tuuristakin kiinni miten hyvin jokin tietty olut kestää aikaa. Kotiolutta tulisi joka tapauksessa säilyttää kylmässä tai viileässä. Itse varastoin oluita sekä jääkaapissa että kylmäkellarissa.

Alkoholin määrä oluessa tietysti vaikuttaa oluen säilyvyyteen, eli mitä enemmän oluessa on alkoholia, sitä kauemmin ja paremmin se säilyy. Vähemmän alkoholia sisältävien oluiden maku saattaa alkaa heikkenemään nopeammin. Sama pätee myös oluen kypsymiseen, sillä vahvemmat oluet vaativat pitemmän kypsytysajan kuin kevyemmät oluet. Myös oluttyyli vaikuttaa säilyvyyteen ja oluen maun kehittymiseen. Esim. vehnäoluet ja vahvasti aromihumaloidut pale alet ovat parhaimmillaan tuoreina, ja niiden makuominaisuudet saattavat muuttua nopeammin. Toisessa ääripäässä ovat oluet, jotka vaativat todella pitkän kypsymisajan ennen kuin ne saavuttavat makuhuippunsa. Imperial Stout / Porter on tästä hyvä tyyliesimerkki.

Itsetehdyt oluet eivät ole minulla säilyneet kovinkaan kauaa, mutta se ei suinkaan johdu niiden maun pilaantumisesta. Olut on vain loppunut kesken jo muutaman kuukauden jälkeen pullotuksesta. Lähes jokaisen satsin kohdalla olen kuitenkin säästänyt muutaman pullon myöhempää nauttimista / testausta varten. Aivan harrastuksen alussa olin kovin malttamaton odottamaan oluen kypsymistä, mutta nyt olutvarastojen kasvaessa osaan suhtautua maltillisemmin oluen kypsymiseen. Viime aikoina olen pitänyt taukoa oluen valmistuksesta, mutta kesän käännyttyä syksyyn, alkaa vesilukko pian taas pulputtamaan.

Avant-garde bitter oli toinen valmistamani kotiolut ja sen pullotuksesta on nyt kulunut puoli vuotta. En käsitä miten siitä voi olla jo noin kauan aikaa! Kävin kellarista hakemassa viimeisen pullon tätä olutta ja päätin nyt juoda sen testimielessä pizzan kera. Oluen makua olen kuvaillut jo aiemminkin, joten ei mennä nyt siihen. Oluen maku ei ole viime kerrasta muuttunut huonommaksi eikä paremmaksi. Yhden eron tosin huomasin, nimittäin tällä kertaa vaahtoa ei syntynyt niin paljon kuin aiemmin. Voihan se johtua kaadostakin, mutta aiemmin tämä vaahtosi runsaammin.

Minulla on vielä yksi pullo jäljellä ensimmäistä kotiolutta Astonishing Alea ja jos vain maltan, niin voisin maistella sen sitten kun aikaa on kulunut vuosi pullotuksesta.