maanantai 19. joulukuuta 2016

Brewing TV Pale Ale #16

Aika taas aktivoitua blogin suhteen. Olen valmistanut pari olutta tässä hiljaiselon aikana.

Virtapanimon 16. olut oli American Pale Ale, jonka alkoholiprosentti kipusi 7,0 prosenttiin. Ei siis aivan Pale Ale tyyliluokituksen mukaista olutta, mutta hyvää olutta kuitenkin. Varsinkin aromipuoleen olen tyytyväinen.

Oluen resepti sai alkunsa alla olevalta videolta. Videolla näytetään esimerkkireseptit pilsnerille, american pale alelle, red alelle sekä porterille. Käytin tuota apa:n reseptiä pohjana oman pale alen luomisessa.




Päätin tyhjentää pakastimessa olleet viimeiset jenkkihumalat tämän oluen käyttöön. Mitä sitä jämiä enää säästelemään. Omassa oluessani humalat olivat tällä kertaa Columbus ja Cascade.

Pale Alen valmistus:

(Käsittelin kaiken käyttämäni veden kipsillä, n. 1/2 ruokalusikallista kipsiä tähän satsiin)

Mäskäys: 68 asteessa 60 minuuttia

Pale Ale 5 EBC 2kg
Vienna 7 EBC 0,5kg
Crystal 100 EBC 0,250kg

 Keitto: 60min

Columbus 6g 40 min (19 IBU) KATKEROHUMALA
Columbus 8g 20 min (14 IBU) FLAVOR / KATKERO
Cascade 10g 10 min (5,6 IBU) FLAVOR / AROMI
Cascade 10g 5 min (3,8 IBU) AROMI / FLAVOR
Cascade 10g 0 min (0 IBU) AROMI
Columbus 18g 0 min (0 IBU) AROMI

Hiiva: Lallemand BRY-97 Pale Ale 11g nesteytettynä

Eräkoko 10,4 litraa
Ennen keittoa 15,5 litraa ja sen ominaispaino 1.043
Keiton jälkeen ominaispaino 1.057
FG: 1.006
Alc. 7,0 prossaa
Katkero: 42,5 IBU

Pullotuksen yhteydessä panimosokeria 57g 10 litraan olutta. Happoja 2.15

Tein siis normaalin 60 minuutin keiton, mutta lisäsin ensimmäiset humalat vasta siinä vaihessa, kun keittoaikaa oli kulunut 20 minuuttia. Tällä halusin varmistaa miedomman katkeroinnin. Tavoitteena oli tuo videollakin mainittu 42 IBU ja siihen aika lailla osuinkin. Täytyy huomioida, että Columbuksessa on kuitenkin alfahappopitoisuus melko korkea, ja sillä saa helpostikin aikaan rankan katkeroinnin.




Oluesta tuli hedelmäinen ja helposti juotava. Tuoksussa on kirpeähköä hedelmäkarkkia ja jotain eksoottista hedelmää josta en aivan saa otetta. Humalan aiheuttamaa tuoksua siis. Rungon ohkaisuus on aistittavissa tuoksusta, sillä mallaspuoli jää humalan jalkoihin. Oluen alkumaku on täynnä hedelmäistä humalaa ja lopun katkerointi on hyvin maltillinen. Suutuntuma on kevyenpuoleinen. Ehkä Vienna -mallas kuitenkin tuo tähän jotain ryhtiä verrattuna aikaisempiin pale aleihin, joita olen pannut. Nielaisuhetkellä huomaa sen, että oluessa on liikaa alkoholia, sillä alkoholi tuntuu pienenä nipistyksenä suussa ja jatkuu myöskin loppumakuun.

Tuoksuun ja alkumakuun olen varsin tyytyväinen. Värikin on ihan kiva ja olut on kirkastunut hienosti. Loppumaussa on parantamisen varaa. Hyvää olutta silti!





lauantai 6. elokuuta 2016

Rauhanvuoren Panimon Beermix Imperial Stout

Rauhanvuoren Panimon olutsetistä olisi arvioitavana vielä Beermix Imperial Stout. Beermix olutuutteita oli aikoinaan myynnissä eurolla / pussi. Itsekin ostin pari vuotta sitten muutaman pussukan ihan mielenkiinnosta.

Beermix Imperial Stoutin tietoja:

nro 41 Beermix Imperial Stout:
Beermix Stout 1100g DME + Brewferm Amber DME 1000g - S-04 nesteytettynä
Rauhanvuoren lähde 7,4L kiehuvaa
Ämpäri 1. 10L -> käyntilämpö n.17'C huoneenlämpö
Mausteita ---
Humalat :
60min Northern brewer 10,2% 20g
20min Perle 6,4% 37g
IBU = 87 + beermix
SRM = hyvin tumma
OG = 1.098 FG = 1.025 = 10,2%



Oluella on ikää yli 1,5 vuotta. En ole aiemmin maistanut kotitekoista Imperial Stoutia, joten mielenkiinnolla otan tämän oluen nyt testiin.

Musta olut, hyvin ohut beige vaahto joka katoaa olemattomiin. Vaahdon katoaminen on hyvin ymmärrettävää, kun oluessa on kuitenkin alkoholia 10,2% /vol.



Tuoksussa on samaa vivahdetta kuin omassa beer mix porterissa (köyhän kansan porter). Lievää marjaisuutta, luumuisuutta, lakritsaisuutta, vähän makeutta. Mieto mutta hyvä tuoksu.

Tuhti suutuntuma, lähes pureksittavaa, hapot ovat pysyneet hyvin vaikka oluella on jo ikää. Alkumaussa vahvasti tuota luumua, joka kääntyy nopeasti katkeraan ja paahteiseen makuun. Kuitenkaan maku ei ole mikään kovin kompleksi, vaan melko suoraviivainen. Alkoholi pysyy hyvin taustalla, eikä ota missään nimessä pääroolia. Lämmittää hieman. Oluen lämmetessä makeus alkaa dominoimaan hieman liikaa makua.

Tasapainoinen olut, joka osuu tyylillisesti hyvin Imperial Stout -kategoriaan. Maussa voisi toki olla runsautta ja lisävivahteita.

Arvosana: 6/10

Aikaisemmat arviot tästä setistä:

Stoutkokeilu 6,5 / 10 p.
Leicht Weissbier 7 / 10 p.
Cascadepläjäys vol. 4 8 / 10 p.

Hyviä kotioluita koko setti. Cascadepläjäys oli omalla mittapuullani erinomainen olut, Leicht Weissbier oikein hyvä olut myös. Stoutkokeilu ja Imperial Stout, niistä löytyy eniten parannettavaa, mutta kumpikin olivat juotavia oluita ilman virhemakuja.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Rauhanvuoren Panimon Cascadepläjäys vol. 4 (APA)

Maistelussa Rauhanvuoren Panimon tuhdisti humaloitu APA. Reseptin perusteella tuntuu melkein menevän IPAn puolelle.
nro 64 Cascadepläjäys vol 4:
Muntons Extralight 2000g DME + Brewferm Amber 650g DME - Fermentis US-05 nesteytettynä
Rauhanvuoren lähde 20,0L kiehuvaa
Melkko 30L -> käyntilämpö n.18'C Komero
Humalat pelletti :
50min 25g Northern brewer 10,2%
25min 80g Cascade 7,8%
Kuivahumalat 200g Cascade
IBU = "93"
EBC = 9,3
OG = 1.050 FG = 1.012 = n.5,3%
03.04.2016 Keittelyt ja hiivaus (19'C).
26.04.2016 Kuivahumalointi 10g/l cascadepellettiä keitetyssä humalasukassa
02.05.2016 Pullotus 95g dextroosi / 17L, ruskeat 0,3L pullot, siniset korkit.

Eniten reseptissä kiinnittää huomiota kuivahumalan määrä. 10g / litra kuivahumalaa! Aromipuoleen on siis panostettu eikä humalaa ole säästelty. Maisteluhetkellä oluella on ikää tasan 7 viikkoa.



Ulkonäkö: Vaahtoaa reilusti kaataessa. Pysyvä vaahto. Utuinen, keltainen väri.

Tuoksu: Tuoksu on raikas, ehdottomasti humalainen. Tarkemmassa tuoksuttelussa löytyy kiwiä ja ananasta, vähän kukkaisuutta. Ei mitään trooppisen sitruksista/greippistä tuoksua mitä cascadesta yleensä irtoaa. Mutta oikein miellyttävää. Mallas aikalailla taustalla, vain aavistus karamellimaltaan makeutta. Lämmetessä karkkimaisuus eli maltaan makeus sekä kukkaisuus korostuu.

Maku: Kuin humalamehua! APAn tunnuspiirteet täyttyvät hienosti, eikä mennä liiaksi IPAn suuntaan. Hiilihapotus on kohdallaan tälle tyylille. Katkeron puraisu ei ole liian voimakas, mutta humalan makua on runsaasti. Ennen nielaisua humala todellakin maistuu ja se on tuota kukkaista laatua, ei mene onneksi saippuaisuuden puolelle. Jälkimaussa katkero jää suuhun pyörimään. Se on nyt sitä greippistä katkeroa. 5,3% voltit auttavat siinä, ettei runko jää liian ohueksi, kuten kauppavahvuisissa APA -oluissa, joissa katkerointi tuntuu usein karskilta ja päälleliimatulta.

Yhteenveto: Hieman yllättäen 200g cascadea ei tuottanut kovin pirskahtelevan trooppista aromia, vaan ennemmänkin tuollaista lempeämpää aromia, kukkaa ja kiwiä. Helposti juotava, raikkaan kesäinen ja oikein miellyttävän makuinen APA. Tykkään tästä todella paljon. Kyllä tätä joisi pullon jos toisenkin. Nämä Cascadepläjäykset ovat taattua laatua Rauhanvuoren Panimolta.

Arvosana: 8 / 10

torstai 16. kesäkuuta 2016

Mehinkäinen Brittiale #15 (veden burtonointia kipsillä)

Projektina Fullers 1845 -oluen valmistus omin välinein ja metodein. Olen arvostellut Fullers 1845:n tässä blogissa aiemmin ja arvio löytyy tästä. Erittäin maukas olut.

Käsittelin ensimmäistä kertaa kaiken olueen käytetyn veden kipsillä. Sen tarkoituksena on nostaa veden kalsiumpitoisuutta sekä laskea mäskin ph -arvoa. Jatkossakin aion "burtonoida" veden ennen oluen valmistusta. Burtonointi tarkoittaa siis veden mineraalipitoisuuksien muokkaamista samankaltaiseksi englantilaisen Burton-Am-Trentin kaupungin veden kanssa. Siellä vesi on kovaa ja vahvasti kalsiumpitoista. Burtonin kaupungin vesi soveltuu erinomaisesti pale ale -tyyppisten oluiden valmistukseen. Suomen vesi on yleisesti ottaen kovuudeltaan hyvin pehmeää. Parhaiten Suomen veden kanssa onnistuu tummien oluiden valmistus eli stoutit ja brown alet, sillä tummien maltaiden hapokkuus laskee automaattisesti mäskin ph:n halutulle tasolle. Suomen oloissa pale ale -oluihin mineraalilisäykset ovat kannattavia ja ne laskevat myös mäskin ph -arvon suotuisaksi oluen kannalta. Vaaleat maltaat eivät tummien maltaiden tapaan laske mäskin ph -arvoa tarpeeksi, koska niissä ei ole happamuutta niin paljon kuin tummissa maltaissa.

Aiheeseen ja vesikemiaan voi halutessaan sukeltaa todella syvälle, joten ajattelin aloittaa pikkuhiljaa hissukseen nämä vesihommat. On vaikea arvioida mikä on kipsin vaikutus tämän Mehinkäinen -oluen lopputulokseen, mutta ei siitä ainakaan mitään haittaa tuntunut olevan. Mielelläni pyrin tekemään niin hyvää olutta kuin mahdollista ja jos pieni mineraalilisäys edesauttaa oluen makua, se riittää jo hyvin syyksi. Tietenkään mineraalilisäyksillä ei saada aikaan hyötyä, jos jokin oluenvalmistuksen kriittisimmistä asioista on pielessä. Ja ne kriittisimmät asiat ovat puhtaus, käymislämpötilan kontrollointi, hiivan määrä / hiivasolujen elinvoimaisuus ja resepti. Kun nuo ovat kunnossa ja prosessi hanskassa, voi huoletta lähteä tuunaamaan vettä.




Mehinkäinen Brittiale -nimen saanut olut ei lopulta ole aivan vertailukelpoista 1845 -oluen kanssa, sillä mäskäyksen aikana lämpötila pääsi nousemaan turhan korkeaksi. Hupskeikkaa, mittari näytti 72 astetta pienen ajan mäskäyksen kriittisimmässä vaiheessa. Saanti jäi heikoksi ja alkuominaispainoksi tuli vain 1.052. Käymisen jälkeen ominaispainomittari näytti lukemaa 1.020, joten vierteeseen oli jäänyt paljon käymättömiä sokereita korkean mäskäyslämpötilan seurauksena. Fullersin 1845 -oluessa OG ja FG ovat n. 1.063 ja 1.014. Väri- ja katkeroarvot olivat aikalailla halutunlaisia eli katkeroa n. 50 IBUa ja väri n. 40 EBC.

Mehinkäinen Brittialen resepti:

HUOM! Kaikki oluessa käytetty vesi käsitelty kipsillä (kalsiumsulfaatti). Vesi laitettu ensin käymisastiaan ja siihen lisätty lisätty 3/4 ruokalusikallista kipsiä laskemaan mäskin ph:ta. Tästä kipsivedestä otettu mäskäys- ja huuhteluvedet oluen käyttöön. (Nyrkkisääntönä voidaan pitää "yksi ruokalusikallinen kipsiä 20 litran olutsatsiin".)

Maltaat: (mäskään yleensä olueni 68 asteessa)
Pale Ale 2500g 80%
Abbey 315g 10%
Crystal 300 315g 10%

Humalat:
EKG kukintoja 40g 60min ~40 IBU
EKG kukintoja 8g 20min ~5 IBU
Goldings pellettejä 12g 20min ~7 IBU

Hiiva: Danstar Windsor kuivahiiva

Arvoja:
OG: 1.052
FG: 1.020
Alc. 4,6%
Eräkoko 12,5 litraa
53 IBU
37 EBC

Käyminen; parisen viikkoa 18 asteessa. 50 grammaa panimosokeria 12 litraan (kevyet hapot)



Väri on oikein miellyttävä ja hyvin lähellä Fullersin 1845 -olutta. Mahonginruskea ja aavistuksen punertava. Abbey mallas tuo olueen mukavasti tuota punertavaa sävyä. Vaahto ei kauaa viihdy oluen päällä, mutta tämä onkin nyt luokiteltava bittertyyliseksi olueksi, joten siihen nähden vaahdon pysyvyys on normitasolla. Tuoksu on erittäin maltainen, hieman siirappinen. Humalaa ei tuoksussa havaitse. Suutuntuma on miellyttävä ja mukavan tuhti prosentteihin nähden (4,6%). Hiilihappoja on maltillisesti ja aika sopivasti. Maussa makeus on hallitsevana, mutta ei lyö kuitenkaan yli. Katkerot nousevat lopussa esiin ja loppumaku on brittimäisen maamainen / multainen. Alusta loppuun saakka mennään brittimeiningeissä, mikä oli toki tarkoituskin.

Paremman kuvan oluesta saa, kun sen arvioi taho, joka ei ole yhtä sidoksissa olueen kuin panija itse. Lähetin pullon "Mehinkäistä" Rauhanvuoren Panimon suuntaan ja sieltä tuli tällainen arvio. Samoilla linjoilla olen arvion kanssa.



Tietenkin olisin tyytyväisempi, jos olut olisi spekseiltään lähempänä Fullersin 1845 -olutta, sillä se oli kaiken lähtökohtana. Varsinkin vähäisellä automaatiolla touhutessa ei oluen speksit välttämättä aina osu kohdalleen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö olut voisi olla hyvää. Erehdyksen kauttakin voi onnistua ja eikös jokunen oluttyylikin ole syntynyt vahingossa. Mehinkäinen Brittiale on makeanpuoleinen bitter ja sellaisenaan ihan hyvä olut. Paras valmistamani brittityylinen olut myöskin. Cheers!

tiistai 31. toukokuuta 2016

Kotiolutarvio: Rauhanvuoren Panimon Leicht Weissbier "Poikaolut"

Lämpimään päivään sopii erinomaisesti virkistävä vehnäolut. 28 asteen keli ja vuoden lämpimin päivä suorastaan jo vaatii pienen parveketuokion vehnäoluen kera. Jääkaapista löytyykin sopivasti Rauhanvuoren Panimon (kotipanimo) valmistama Leicht Weissbier, eli kevyt vehnäolut.

Ennakkotiedoissa mainitaan että kyseessä on neljäs olut samalla reseptillä ja olut on pantu esikoispojan syntymän kunniaksi. Järjestyksessään panimon 57. olut.

Raaka-aineina vesi, Brewfermin Wheat DME, Amber DME ja Brewbody, hiivana WB-06
Hallertau Perle -humalan kera 15 minuutin keitto
OG: 1.034
FG: 1.005
Alkoholi: n. 4%
Pullotettu 19.12. 2015

Arvosteluhetkellä oluella on ikää reilut 5kk.

Heti pullon suusta nuuhkaistessa (ennen oluen kaatamista) huomaa, että kyseessä on vehnäolut. Nimittäin ensimmäisenä tuoksuna nenään työntyy banaani. Kaadoin oluen lasiin hiivojen kera kuten tyyliin kuuluu ja kuten oli valmistajan ohjeistus. Väri on hiivojen kanssa rusehtavan oranssi ja ymmärrettävästi samea, aivan perinteisen hefeweizenin näköinen kaikin puolin. Vehnäoluelle tyypillinen vaalea vaahtokukka muodostuu oluen päälle. Lasista tuoksutellessa banaania ei enää niin paljon ole. Tuoksussa on selkeästi vehnää, vienoa maltaista makeutta, aavistus mukavaa kirpeyttä joka ei ole kuitenkaan ole happamuutta kuten omassa vehnäoluessani.




Maku alkaa hiilihappoisuudella, joka on juuri sopiva tässä oluessa. Mukavan pehmeä suutuntuma näinkin kevyeen olueen. Vehnäoluen makua on mielestäni jotenkin vaikea kuvailla, mutta tämä maistuu konstailemattomalle vehnäoluelle, joka ei yritä olla yhtään enempää eikä vähempää kuin perus vehnäolut. Ei käännytä sitruksen / happamuuden puoleen, eikä vehnäisyys / hiivaisuus lyö myöskään yli. Tasapainoinen makumaailma ja olut on juuri sitä mitä nimi antaa odottaa, eli kevyt vehnäolut Saksan malliin. Virkistävää ja nautittavaa olutta, kyllä vaan maistuu tällaisena lämpimänä päivänä! Mainittakoon tosin että ~prosentti lisää alkoholia tekisi makuunkin vielä terää ja toisi hieman runsautta. Maun keveys alkaa korostumaan lasin tyhjentyessä.

Kotitekoisista vehnäoluista sanotaan, että ne ovat parhaimmillaan tuoreena, tai ovat ainakin juomakelpoisia hyvin nopeasti pullotuksen jälkeen. Oman kokemukseni myötä minulla on vahvistunut käsitys siitä, että vehnäolut voi parantua huomattavastikin ajan kanssa. Happamuus vähenee ja tasapaino alkaa löytymään paremmin. Tämänkin oluen resepti vaatii ennakkotietojen perusteella vähintään 3kk kypsytyksen huoneenlämmössä. En yhtään ihmettele, jos tätä samaa reseptiä on käytetty jo nelisen kertaa, sillä varsin tyylipuhdas vehnis on kyseessä.

Yhteenveto:

Kaikin puolin onnistunut ja puhtaan makuinen vehnäolut. Parempaa kuin monet kaupasta saatavat vehnäoluet. Jos arvostelisin tämän oluen Untappd -sovelluksessa, niin antaisin arvosanaksi 3,5 / 5. Korkein arvosana jonka olen antanut vehnikselle on 4 / 5, joten kauas ei jäädä parhaimmista maistamistani vehniksistä. Eli pisteet tuplattuna:

7 / 10

maanantai 23. toukokuuta 2016

Kotiolutarvio: Rauhanvuoren Panimon Stoutkokeilu

Olutvaihdon myötä minulle päätyi neljä Rauhanvuoren Panimon olutta. Paketista paljastui Stout, Imperial Stout, Vehnäolut sekä Cascadepläjäys (IPA). Aikaisemmin olen arvostellut saman panimon kaksi olutta. Cascade Pale Ale oli oikein maukas tapaus.

Ensimmäisenä maistelussa on Stout. Se on järjestykseltään Rauhanvuoren Panimon 59. olut ja nimetty Stoutkokeiluksi. Kyseessä on uuteolut, jossa on käytetty spraymallasta sekä Nortern Brewer katkerohumalaa 60 minuutin keitolla. Yksinkertainen resepti ja siis ainoastaan yksi humalalisäys keiton alussa.

Speksejä:

IBU = 50,2
EBC = 52
OG = 1.062 FG = 1.012 = 6,7%

Pullotettu 16.1. 2016

Arvosteluhetkellä oluella on ikää reilut 4kk.




Olut on väriltään tumman ruskea, päälle muodostuu normaalilla kaadolla ihan mukava vaahto. Tuoksu on melko neutraali aluksi, ei paahdetta tuoksussa. Oluen lämmettyä alkaa tuoksusta irtoamaan tietynlaista tumman hedelmäistä makeutta sekä yrttisyyttä. Tuoksu on hyvä, ei mitään hassuja tuoksuja. Alkumaussa on tummaa hedelmäisyyttä ja makeutta; rusinaa, taatelia. Yllättäen tämä maistuukin vahvasti belgioluelle, mahtaakohan olla hiivan tuotoksia. Loppumaussa huomaa pienen lakritsaisen esiintulon. Stoutiksi en tätä kutsuisi, sillä paahdetta ei loppumaussa ole kuin pieni häivähdys. Alkoholi puskee jälkimaussa myös hieman läpi. Katkeroa on sopivasti tuohon loppuun, jotta oluen ryhti säilyy. Suutuntuma on kevyen ja keskitäyteläisen välillä, ehkä jopa keskitäyteläistä. Tykkään etenkin tuosta alkumaun tumman hedelmäisestä mausta. Loppumaku on tosiaan alkoholinen ja hieman jopa lämmittävä.

Loppuyhteenvetona todettakoon, että kyseessä on mielestäni stoutin sijaan makeahko belgiolut. Stoutin ominaispiirteitä tästä ei juurikaan löydy ja tuo belgiaan viittaava makumaailma on ilmeinen. Resepti on yksinkertainen, mutta maistuvaa olutta on saatu aikaiseksi.


Arvosana tälle oluelle  6,5 / 10

EDIT: Kommenteista ilmenee, että tässä oluessa on mallaspohjana käytetty Brewferm Black DME:tä (dried malt extract / spraymallas), josta tuo belgimaku on saanut alkunsa.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

# 14 Starry Night Stout (2. versio), 4 viikkoa käymisastiassa

Kaikista valmistamistani kotioluista Starry Night Stout on ehkäpä ollut kaikkein maukkain. Se oli tumma jenkkihumaloitu stout. Päätin nyt valmistaa tätä samaa olutta toisen kerran hieman muokatulla reseptillä. Ensimmäiseen valmistuskertaan nähden nostin mäskäyslämpötilaa 65 asteesta 68 asteeseen, jotta runkoa tulisi olueen enemmän. Toinen asia mitä halusin muuttaa oli paahteisuuden määrä. Starry Night ykkösessä tuo paahteisuus oli vähän liiankin tuhtia. Laskemalla paahteisuuden tasoa halusin samalla tuoda humalia entistä paremmin esiin.

Vähensin tässä toisessa versiossa Carafa III:n (1400ebc) määrää ja lisätä Suklaamaltaan (900ebc) määrää. Muut maltaat, eli Pale ale, Munich ja Crystal 100 menivät samoilla suhteilla kuin ensimmäisessä versiossa. Humalia käytin sen mukaan mitä kaapista löytyi. Ja sieltähän löytyi Challengeria, Cascadea, Columbusta sekä Willamettea. Ensimmäisessä versiossa humalat olivat Challenger, Centennial sekä Willamette. Humalien määrässä ei ollut suurtakaan eroa.

Vanha etiketti pienillä muokkauksilla

Starry Night Stout (2. versio)
Eräkoko 12,5 litraa
OG: 1.056
FG: 1.015
Alc. 5,8%
Katkero: 67 IBU
Väri: 86 EBC




Maltaat (mäskätty 60 min 68 asteessa):

Pale Ale 5 EBC 62%
Munich 18 EBC 22%
Crystal 100 EBC 7%
Chocolate 900 EBC 5,5%
Carafa III 1400 EBC 3,5%

Humalat:

Katkerohumala: Challenger 38g (3,2g/l) 60min
Makuhumala: Cascade 18g (1,5g/l) 10min
Aromihumalat: Cascade 4g, Columbus 10g ja Willamette 22g (yht 3g/l) 0min

Hiiva: Safale US-05

Yksi mielenkiintoinen seikka tämän oluen kohdalla on se, että olosuhteiden pakosta jouduin pitämään tätä olutta käymisastiassa peräti 4 viikkoa. Yleensä olen pullottanut olueni kahden viikon jälkeen. Olen lukenut keskustelupalstoilta, että on vain hyväksi oluelle, jos sitä pitää käymisastiassa ainakin kolmisen viikkoa. Siinä ajassa hiiva kerkiää putsaamaan tuotoksiaan ja maun pitäisi olla entistä paremmin balanssissa. Ilokseni huomasin, että neljä viikkoa käymisastiassa tuotti vallan mainion lopputuloksen. Mitään virhemakuja ei ole havaittavissa pitkästä käymisastioinnista huolimatta.


Jos vertaa ensimmäiseen olueen, niin aika samanlaisia nämä ovat. Korkeampi mäskäyslämpötila auttoi lopullisen ominaispainon jäämiseen lukemaan 1.015, kun ensimmäisessä versiossa se oli 1.012. Paahteisuus on myös hieman maltillisempaa, joskin erittäin vahvaa silti. Vaahto on hieman vaaleampaa kuin ensimmäisessä versiossa, mikä johtuu varmaan Carafa III maltaan pienemmästä määrästä. Aikalailla samannäköiset oluet kuitenkin.

Tässä jälkimmäisessä versiossa alkoholiprosentti on 5,8%, kun ensimmäisessä se oli 7,2.%. Starry Night Stoutin alkuperäinen resepti oli muokattu Sierra Nevada Stoutin kloonireseptin pohjalta. Nyt osuivat prosentit kohdalleen, sillä Sierra Nevada Stoutin alkoholiprosentti on juuri 5,8%. Ja oikeasti tässä on nyt enemmän kyse tuurista kuin mistään mistään muusta :D

Humala on tuoksussa ja maussa yhtälailla läsnä, vaikkakin paahteisuus on ymmärrettävästi etualalla. Humalan kuitenkin huomaa sellaisena pienenä hedelmäisenä säväyksenä. Paahteisuus on tällä kertaa vähemmän hyökkäävää ja kokonaisuus ehkä kaikenkaikkiaan tasapainoisempi. Vaikea kuitenkaan sanoa aivan tarkkaan, kun rinnakkaisvertailua en nyt pysty tekemään. Ensimmäisestä versiosta on ainoastaan yksi pullo jäljellä ja ajattelin säästää sitä vielä jonkin aikaa.

Joka tapauksessa tässä on sellainen yksi varma olut, jota tulen tekemään uudestaan ja viilaamaan entisestään. Hyvää olutta.



Mainittakoon tässä yhteydessä myös, että tämä on juuri se olut jonka lähetin Valtakunnalliseen olutkilpailuun 2016. Kilpailun tuloksia ei ole vielä tullut. Mielenkiinnolla odottelen mitä olutasiantuntijat ovat mieltä tästä oluesta ja mahtaakohan tällä pärjätä kovassa kilpailussa.


EDIT: Alhaalta kommenttiosiosta voi lukea miten olut pärjäsi kilpailussa.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Homebrewmap.com - Kotipanimo maailman kartalle

Homebrewmap.com on uusi sivusto / palvelu kotiolutharrastajille. Minuun otti yhteyttä sivuston perustaja, joka pyysi ystävällisesti promoamaan sivustoa eteenpäin suomalaisille kotipanijoille. Ja miksipä ei, sillä sivuston idea vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Ideana on siis se, että jokainen kotiolutta kotonaan paneva voi merkata oman kotipanimonsa homebrewmap -kartalle. Sivuston kautta voi pitää yhteyttä muihin kotiolutharrastajiin ja palvelu mahdollistaa esimerkiksi oluiden vaihdon käyttäjien välillä.


Kotiolutpanimot 3.3.2016


Viikko sitten Suomessa ei ollut vielä yhtään kotipanimoa merkattuna kartalle. Nyt näyttäisi olevan reilun tusinan verran ja itsekin (Virtapanimo) liityin sivustolle juuri äsken. Kyseessä on siis varsin uusi sivusto, ja tulevaisuus näyttää millaiseen suosioon se pääsee kotiolutharrastajien keskuudessa. Mielenkiintoiselta ja kehityskelpoiselta tämä vaikuttaa joka tapauksessa.



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Arvio: Boulevard Brewing Single-Wide IPA


En ole aikoihin tehnyt olutarviota, mutta tämän oluen tiimoilta tuli muutama ajatus mieleen joita voisi jakaa. Alkoon on saapunut Atlantin yli Boulevard Brewingin olut nimeltään Single-Wide IPA. Muistan aikaisemmin nähneeni saman panimon Double-Wide IPAn Alkon hyllyssä, mutta tuota olutta ei ole tullut testattua. Ennen ostopäätöstä vilkaisin nopeasti Ratebeerin arvosanan Single-Wide IPAlle (91). Vaikutti lupaavalta, joten päädyin ostokseen. 355ml pullo Alkossa maksoi 4,80e. Nopealla googlauksella Amerikassa tämän sixpackin saa alle 10 dollarilla. Alkossa sixpackille tulisi hintaa 28,8e. Craft beerin ostaminen sixpackeissä johtaisi nopeasti vararikkoon.




Eipä noita aitoja amerikkalaisia IPA -oluita muutenkaan aivan tolkuttomasti Alkon valikoimissa ole. Vakiovalikoimasta löytyvät ainoastaan Foundersin Centennial IPA sekä Brooklynin East India Pale Ale. Noiden lisäksi löytyy jokunen pale ale, sekä yksi tupla-IPA, mutta niitä en tähän listaukseen laske, koska nyt on kyse pelkästään india pale ale -oluista. Centennial IPAa saa sekä pullo- että tölkkiversiona. Näkisin mielelläni toisen Centennial IPAn tilalla jonkin muun jenkki-ipan.

Toisaalta on tässä sekin puoli, että amerikkalainen IPA olisi syytä juoda mahdollisimman tuoreena. Puoli vuotta vanha IPA on jo täysin eri asia kuin tuore tapaus. Periaatteessa jenkki-ipaa ei kannata amerikoista tänne edes rahdata, kun sitä ei kuitenkaan saa tuoreena. Pitää siis mennä jenkkeihin, mikäli haluaa saada autenttisen IPA -kokemuksen.

Noniin, itse asiaan.

  • Panimo: Boulevard Brewing
  • Olut: Single-Wide IPA
  • Tyyli: Amerikkalainen India Pale Ale
  • Alkoholi: 5,7%
  • Katkero: 57 IBU
  • Väri: 16,2 EBC




Single-Wide IPA on pullokäyvä olut, sillä pullotuksen yhteydessä olueen on lisätty pieni määrä hiivaa. Tämän huomaa kaataessa olutta lasiin, sillä olut vaahtoaa melkoisesti. Ulkonäöltään oikein herkullisen näköinen olut ja utuinen kuten pitääkin.

Humalina tästä oluesta löytyy peräti kuuden humalan kattaus: Zeus, Bravo, Cascade, Centennial, Simcoe ja Citra. Zeus ja Bravo ovat hieman tuntemattomia, mutta nuo muut ovat toki tuttuja jenkkihumalia. Tuoksu ei ole mitenkään päällekäyvä, mutta siitä erottaa päälimmäisenä sitrusta sekä kukkaisuutta. Humala edellä mennään kuten asiaan kuuluu, mutta ei niin vahvasti kuin joissain muissa amerikkalaisissa ipoissa. Maussa ollaan hyvin pitkälti samoilla linjoilla tuoksun kanssa. Sitrusta, edelleen melko pehmoisesti mutta maukkaasti. Mallas tukee kokonaisuutta hyvin, runko on keskitäyteläinen ja aivan sopiva. Tasapainoinen olut, jossa on yllättävän pehmeä katkerointi, joku voisi sanoa jopa pliisu. Tämä sopii minulle, sillä en ole järjettömien greippikatkeroiden ystävä muutenkaan. Voisikohan pullokäyminen vaikuttaa tuohon humalien tietynlaiseen pehmeyteen, ken tietää.

Tämä olut ei ehkä tarjoa hopheadille sitä parasta makuelämystä, mutta on sellaisenaan kuitenkin maukas olut ja helposti juotava. Juuri sellainen olut, jonka voisi sixpackina ostaa, jos hinta olisi kohdallaan. Ensikosketukseksi IPA -oluisiin tämä voisi myös olla mainio vaihtoehto.

4 / 5 pistettä

lauantai 6. helmikuuta 2016

Valtakunnallinen kotiolutkilpailu 2016




Kaikille kotipanijoille tiedoksi, että nyt on oiva tilaisuus kilpailla oman oluen paremmuudesta muiden kotioluita vastaan, sekä saada palautetta omasta oluesta. Tämän mahdollistaa Valtakunnallinen kotiolutkilpailu, joka järjestetään vuosittain Perinteisen Oluen Seuran toimesta. Jos mielii mukaan kilpailemaan ja kuulemaan tuomiota omista oluista, niin aikaa on vielä rutkasti ennen kuin oluiden pitää olla toimitettuna perille.

  • Kaikki kotiolutharrastajat voivat osallistua, ei osallistumismaksua
  • Oluen valmistustapaa ei ole rajattu, voi käyttää esim. uutteita valmistuksessa
  • Ilmoittautuminen 15.4. mennessä, oluen toimitus 30.4. mennessä (5 pulloa per kilpailuolut)
  • Voi osallistua useamman oluen voimin, sarjat on jaoteltu oluttyylin mukaan

Kilpailun säännöt ja muut tiedot voi kokonaisuudessaan käydä lukaisemassa täältä:

Säännöt

Tänä vuonna aion ensimmäistä kertaa osallistua Valtakunnalliseen kotiolutkilpailuun ja toivottavasti monella muullakin on samanlaisia aatoksia. Kotiolutharrastus suomalaisissa kodeissa on olutbuumin myötä viimeisten vuosien aikana yleistynyt, joten päätin mainostaa tätä kilpailua, jotta saataisiin mahdollisimman moni lähettämään omia oluita kilpailuun.

Palkitsevimpia juttuja kotioluen panemisessa on oman oluen tarjoaminen muille sekä palautteen kuuleminen. Vaikka itse tietäisikin oluen olevan hyvää, niin kyllä muiden ihmisten kehut omasta oluesta lämmittävät mieltä. Valtakunnallisen kotiolutkilpailun tuomaristo koostuu olutalan osaajista, joten siksi onkin mielenkiintoista kuulla mitä sanottavaa heillä on omasta tekeleestä.

Jotta kukaan ei saisi vihiä valmistamastani oluesta, se pidettäköön salaisuutena siihen saakka kunnes kilpailu on käyty ja tulokset saatu. Tulen tässä blogissa kuitenkin kirjoittamaan kilpailuun osallistumisen vaiheista.

lauantai 30. tammikuuta 2016

#13 Virtavehnä (Hefeweizen, josta tuli sour hefe)

Hefeweizen on perinteikäs saksalainen oluttyyli. Se on suodattamaton ja samea vehnäolut. Olen huomannut että vehnäoluista minulle uppoaa parhaiten sellaiset vehnäoluet, joissa banaanin ja happoisuuden seasta voi maistaa selkeää maltaisuutta. Hyvänä esimerkkinä tästä on esimerkiksi Benediktiner Weissbier.

Taisin jo viime kerralla mainita että vehnäolutta tulee pantua seuraavaksi. Tarkoituksena oli tehdä ihan perus -vehnäolutta, mutta lopputulos oli jotain aivan muuta. Perinteisestä vehnäoluesta tulikin hipstermäisen trendikästä hapanolutta.

Valmistin oluen pussimäskäämällä uunissa ja mäskin lämpötila pysytteli aikalailla 68 asteen tuntumassa koko mäskäyksen ajan. Tässä oluen resepti:

Maltaat:
Vehnämallas 1250g
Pale Ale 1000g
Cara Munich 100g
Dekstroosi 375g

Humalat:
Hallertauer Mittelfrüh 12g

Hiiva:
Safbrew WB-06

Eräkoko: 12,5 litraa
OG: 1.045
FG: 1.004
Alc. 5,8%
Katkero: 12 IBU
Väri: 12 EBC

Ominaispaino ennen hiivan lisäämistä oli 1.039, joten päätin nostaa alkoholin määrää lisäämällä olueen hieman dekstroosia eli panimosokeria (tsot tsot sanoisi saksalainen). Näin sain ominaispainoksi ennen hiivaamista 1.045. En kuitenkaan ollut varustautunut siihen, että käymisen jälkeen ominaispainomittari näyttäisi lukemaa 1.004. Jälkikäymissokeria lisäsin tällä kertaa 100 grammaa, mikä on enemmän kuin missään aiemmassa oluessa. Vehnäoluessa kuuluu olla kunnon hapot.

Ja kunnon "hapot" tässä oluessa onkin, nimittäin oluen valmistuksen jossain vaiheessa on sattunut jotain mikä sai tämän oluen maistumaan happamalle. Aivan kuin hapanolutta! Tuoksu on hapan ja omenankuorimainen. Vehnäolutmaisuutta ei tuoksussa ole. Maussa happamuus on myös päälimmäisenä ja jälkimaku on todella kuiva, kuten voi tuosta loppuominaispainosta päätellä. Ei tämä sentään mitään viinietikkaa ole, vaan ihan juomakelpoista. Pullotusvaiheessa huomasin tuon happamuuden ensimmäistä kertaa. Lievä happamuus on ihan tyypillistä vehnäoluelle vielä pullotusvaiheessa, mutta tämän oluen kohdalla happamuus ei hävinnyt minnekään kypsymisen jälkeenkään.


Vahva veikkaus on, että olueen on ilmaantunut jokin pöpö siinä vaiheessa kun jäähdytin vierrettä keiton jälkeen. Jäähtymisessä nimittäin kesti useita tunteja. Aiemmin olen  nopeuttanut vierteen jäähtymistä laittamalla kattilat jääkylmään vesihauteeseen, mutta tällä kertaa annoin oluen olla käymisastiassa parvekkeella (käymisastian kansi raollaan) ja hiivasin vasta n. viiden tunnin kuluttua keiton loppumisesta. Tiesin ottavani tässä kohtaa pienen riskin ja se riski näytti kostautuvan siinä mielessä, että oluesta ei tullut sellaista kuin siitä piti. Kaikki muut valmistusvaiheet tein kutakuinkin samalla tapaa kuin aiemmin. Twitteristä voi käydä kurkkimassa tämän oluen valmistuksen vaiheita.

Ylempänä oleva kuva on otettu pari viikkoa pullotuksen jälkeen, jolloin olut oli vielä vehnäolutmaisen samea. Olut kuitenkin kirkastui aivan täysin, mikä ei tietenkään ole tyylille ominaista. Tietysti sameutta olueen saa lisättyä kun kaataa pullon pohjalta hiivaa sekaan. Tämän oluen kohdalla hiivan kaataminen hieman leikkaa tuota happoisuutta, mutta koko hiivasakkaa en kuitenkaan olueen viitsi kaataa.

Jälleen yksi opettavainen kokemus oluen valmistuksessa. Vierteen jäähtyminen keiton jälkeen tulee tapahtua nopeasti!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...