Kotiolutarvio: Rauhanvuoren Panimon Leicht Weissbier "Poikaolut"

Lämpimään päivään sopii erinomaisesti virkistävä vehnäolut. 28 asteen keli ja vuoden lämpimin päivä suorastaan jo vaatii pienen parveketuokion vehnäoluen kera. Jääkaapista löytyykin sopivasti Rauhanvuoren Panimon (kotipanimo) valmistama Leicht Weissbier, eli kevyt vehnäolut.

Ennakkotiedoissa mainitaan että kyseessä on neljäs olut samalla reseptillä ja olut on pantu esikoispojan syntymän kunniaksi. Järjestyksessään panimon 57. olut.

Raaka-aineina vesi, Brewfermin Wheat DME, Amber DME ja Brewbody, hiivana WB-06

Hallertau Perle -humalan kera 15 minuutin keitto

OG: 1.034

FG: 1.005

Alkoholi: n. 4%

Pullotettu 19.12. 2015

Arvosteluhetkellä oluella on ikää reilut 5kk.

Heti pullon suusta nuuhkaistessa (ennen oluen kaatamista) huomaa, että kyseessä on vehnäolut. Nimittäin ensimmäisenä tuoksuna nenään työntyy banaani. Kaadoin oluen lasiin hiivojen kera kuten tyyliin kuuluu ja kuten oli valmistajan ohjeistus. Väri on hiivojen kanssa rusehtavan oranssi ja ymmärrettävästi samea, aivan perinteisen hefeweizenin näköinen kaikin puolin. Vehnäoluelle tyypillinen vaalea vaahtokukka muodostuu oluen päälle. Lasista tuoksutellessa banaania ei enää niin paljon ole. Tuoksussa on selkeästi vehnää, vienoa maltaista makeutta, aavistus mukavaa kirpeyttä joka ei ole kuitenkaan ole happamuutta kuten omassa vehnäoluessani.

Maku alkaa hiilihappoisuudella, joka on juuri sopiva tässä oluessa. Mukavan pehmeä suutuntuma näinkin kevyeen olueen. Vehnäoluen makua on mielestäni jotenkin vaikea kuvailla, mutta tämä maistuu konstailemattomalle vehnäoluelle, joka ei yritä olla yhtään enempää eikä vähempää kuin perus vehnäolut. Ei käännytä sitruksen / happamuuden puoleen, eikä vehnäisyys / hiivaisuus lyö myöskään yli. Tasapainoinen makumaailma ja olut on juuri sitä mitä nimi antaa odottaa, eli kevyt vehnäolut Saksan malliin. Virkistävää ja nautittavaa olutta, kyllä vaan maistuu tällaisena lämpimänä päivänä! Mainittakoon tosin että ~prosentti lisää alkoholia tekisi makuunkin vielä terää ja toisi hieman runsautta. Maun keveys alkaa korostumaan lasin tyhjentyessä.

Kotitekoisista vehnäoluista sanotaan, että ne ovat parhaimmillaan tuoreena, tai ovat ainakin juomakelpoisia hyvin nopeasti pullotuksen jälkeen. Oman kokemukseni myötä minulla on vahvistunut käsitys siitä, että vehnäolut voi parantua huomattavastikin ajan kanssa. Happamuus vähenee ja tasapaino alkaa löytymään paremmin. Tämänkin oluen resepti vaatii ennakkotietojen perusteella vähintään 3kk kypsytyksen huoneenlämmössä. En yhtään ihmettele, jos tätä samaa reseptiä on käytetty jo nelisen kertaa, sillä varsin tyylipuhdas vehnis on kyseessä.

Yhteenveto:

Kaikin puolin onnistunut ja puhtaan makuinen vehnäolut. Parempaa kuin monet kaupasta saatavat vehnäoluet. Jos arvostelisin tämän oluen Untappd -sovelluksessa, niin antaisin arvosanaksi 3,5 / 5. Korkein arvosana jonka olen antanut vehnikselle on 4 / 5, joten kauas ei jäädä parhaimmista maistamistani vehniksistä. Eli pisteet tuplattuna:

7 / 10

Kotiolutarvio: Rauhanvuoren Panimon Stoutkokeilu

Olutvaihdon myötä minulle päätyi neljä Rauhanvuoren Panimon olutta. Paketista paljastui Stout, Imperial Stout, Vehnäolut sekä Cascadepläjäys (IPA). Aikaisemmin olen arvostellut saman panimon kaksi olutta. Cascade Pale Ale oli oikein maukas tapaus.

Ensimmäisenä maistelussa on Stout. Se on järjestykseltään Rauhanvuoren Panimon 59. olut ja nimetty Stoutkokeiluksi. Kyseessä on uuteolut, jossa on käytetty spraymallasta sekä Nortern Brewer katkerohumalaa 60 minuutin keitolla. Yksinkertainen resepti ja siis ainoastaan yksi humalalisäys keiton alussa.

Speksejä:

IBU = 50,2
EBC = 52
OG = 1.062 FG = 1.012 = 6,7%

Pullotettu 16.1. 2016

Arvosteluhetkellä oluella on ikää reilut 4kk.

Olut on väriltään tumman ruskea, päälle muodostuu normaalilla kaadolla ihan mukava vaahto. Tuoksu on melko neutraali aluksi, ei paahdetta tuoksussa. Oluen lämmettyä alkaa tuoksusta irtoamaan tietynlaista tumman hedelmäistä makeutta sekä yrttisyyttä. Tuoksu on hyvä, ei mitään hassuja tuoksuja. Alkumaussa on tummaa hedelmäisyyttä ja makeutta; rusinaa, taatelia. Yllättäen tämä maistuukin vahvasti belgioluelle, mahtaakohan olla hiivan tuotoksia. Loppumaussa huomaa pienen lakritsaisen esiintulon. Stoutiksi en tätä kutsuisi, sillä paahdetta ei loppumaussa ole kuin pieni häivähdys. Alkoholi puskee jälkimaussa myös hieman läpi. Katkeroa on sopivasti tuohon loppuun, jotta oluen ryhti säilyy. Suutuntuma on kevyen ja keskitäyteläisen välillä, ehkä jopa keskitäyteläistä. Tykkään etenkin tuosta alkumaun tumman hedelmäisestä mausta. Loppumaku on tosiaan alkoholinen ja hieman jopa lämmittävä.

Loppuyhteenvetona todettakoon, että kyseessä on mielestäni stoutin sijaan makeahko belgiolut. Stoutin ominaispiirteitä tästä ei juurikaan löydy ja tuo belgiaan viittaava makumaailma on ilmeinen. Resepti on yksinkertainen, mutta maistuvaa olutta on saatu aikaiseksi.

Arvosana tälle oluelle  6,5 / 10

EDIT: Kommenteista ilmenee, että tässä oluessa on mallaspohjana käytetty Brewferm Black DME:tä (dried malt extract / spraymallas), josta tuo belgimaku on saanut alkunsa.

# 14 Starry Night Stout (2. versio), 4 viikkoa käymisastiassa

Kaikista valmistamistani kotioluista Starry Night Stout on ehkäpä ollut kaikkein maukkain. Se oli tumma jenkkihumaloitu stout. Päätin nyt valmistaa tätä samaa olutta toisen kerran hieman muokatulla reseptillä. Ensimmäiseen valmistuskertaan nähden nostin mäskäyslämpötilaa 65 asteesta 68 asteeseen, jotta runkoa tulisi olueen enemmän. Toinen asia mitä halusin muuttaa oli paahteisuuden määrä. Starry Night ykkösessä tuo paahteisuus oli vähän liiankin tuhtia. Laskemalla paahteisuuden tasoa halusin samalla tuoda humalia entistä paremmin esiin.

Vähensin tässä toisessa versiossa Carafa III:n (1400ebc) määrää ja lisätä Suklaamaltaan (900ebc) määrää. Muut maltaat, eli Pale ale, Munich ja Crystal 100 menivät samoilla suhteilla kuin ensimmäisessä versiossa. Humalia käytin sen mukaan mitä kaapista löytyi. Ja sieltähän löytyi Challengeria, Cascadea, Columbusta sekä Willamettea. Ensimmäisessä versiossa humalat olivat Challenger, Centennial sekä Willamette. Humalien määrässä ei ollut suurtakaan eroa.

Vanha etiketti pienillä muokkauksilla

Starry Night Stout (2. versio)

Eräkoko 12,5 litraa

OG: 1.056

FG: 1.015

Alc. 5,8%

Katkero: 67 IBU

Väri: 86 EBC

Maltaat (mäskätty 60 min 68 asteessa):

Pale Ale 5 EBC 62%

Munich 18 EBC 22%

Crystal 100 EBC 7%

Chocolate 900 EBC 5,5%

Carafa III 1400 EBC 3,5%

Humalat:

Katkerohumala: Challenger 38g (3,2g/l) 60min

Makuhumala: Cascade 18g (1,5g/l) 10min

Aromihumalat: Cascade 4g, Columbus 10g ja Willamette 22g (yht 3g/l) 0min

Hiiva: Safale US-05

Yksi mielenkiintoinen seikka tämän oluen kohdalla on se, että olosuhteiden pakosta jouduin pitämään tätä olutta käymisastiassa peräti 4 viikkoa. Yleensä olen pullottanut olueni kahden viikon jälkeen. Olen lukenut keskustelupalstoilta, että on vain hyväksi oluelle, jos sitä pitää käymisastiassa ainakin kolmisen viikkoa. Siinä ajassa hiiva kerkiää putsaamaan tuotoksiaan ja maun pitäisi olla entistä paremmin balanssissa. Ilokseni huomasin, että neljä viikkoa käymisastiassa tuotti vallan mainion lopputuloksen. Mitään virhemakuja ei ole havaittavissa pitkästä käymisastioinnista huolimatta.

Jos vertaa ensimmäiseen olueen, niin aika samanlaisia nämä ovat. Korkeampi mäskäyslämpötila auttoi lopullisen ominaispainon jäämiseen lukemaan 1.015, kun ensimmäisessä versiossa se oli 1.012. Paahteisuus on myös hieman maltillisempaa, joskin erittäin vahvaa silti. Vaahto on hieman vaaleampaa kuin ensimmäisessä versiossa, mikä johtuu varmaan Carafa III maltaan pienemmästä määrästä. Aikalailla samannäköiset oluet kuitenkin.

Tässä jälkimmäisessä versiossa alkoholiprosentti on 5,8%, kun ensimmäisessä se oli 7,2.%. Starry Night Stoutin alkuperäinen resepti oli muokattu Sierra Nevada Stoutin kloonireseptin pohjalta. Nyt osuivat prosentit kohdalleen, sillä Sierra Nevada Stoutin alkoholiprosentti on juuri 5,8%. Ja oikeasti tässä on nyt enemmän kyse tuurista kuin mistään mistään muusta :D

Humala on tuoksussa ja maussa yhtälailla läsnä, vaikkakin paahteisuus on ymmärrettävästi etualalla. Humalan kuitenkin huomaa sellaisena pienenä hedelmäisenä säväyksenä. Paahteisuus on tällä kertaa vähemmän hyökkäävää ja kokonaisuus ehkä kaikenkaikkiaan tasapainoisempi. Vaikea kuitenkaan sanoa aivan tarkkaan, kun rinnakkaisvertailua en nyt pysty tekemään. Ensimmäisestä versiosta on ainoastaan yksi pullo jäljellä ja ajattelin säästää sitä vielä jonkin aikaa.

Joka tapauksessa tässä on sellainen yksi varma olut, jota tulen tekemään uudestaan ja viilaamaan entisestään. Hyvää olutta.

Mainittakoon tässä yhteydessä myös, että tämä on juuri se olut jonka lähetin Valtakunnalliseen olutkilpailuun 2016. Kilpailun tuloksia ei ole vielä tullut. Mielenkiinnolla odottelen mitä olutasiantuntijat ovat mieltä tästä oluesta ja mahtaakohan tällä pärjätä kovassa kilpailussa.


EDIT: Alhaalta kommenttiosiosta voi lukea miten olut pärjäsi kilpailussa.