maanantai 28. huhtikuuta 2014

Ensimmäisen pussimäskäyksen lopputulos

Nyt alkaa olla lopullisen tuomion aika. Pussimäskäys -menetelmällä valmistettu olueni on viihtynyt reilut pari viikkoa pullossa. Annoin oluelle nimen Centennial Pale Ale, sillä en nyt jaksanut alkaa sen kummemmin kikkailemaan nimen kanssa. Kuten aiemmin on tullut todettua, olut kävi todella kuivaksi ja prosentteja kertyi enemmän kuin olin ajatellut. Valmistuksessa käytin maltaina pale ale, crystal ja carapils -maltaita. Humalana käytin ainoastaan centennialia. Hiivana Brewfermin Top.

Katkero: 33 IBU (voi olla enemmänkin, n. 30-40, luulisin)
Väri: 16 EBC
ABV: 6,4%

Olut on kypsynyt edellisestä maistelusta huomattavasti! Maku on selkeytynyt kaikin puolin ja nyt on todella hyvää olutta lasissa. Tämä on taas niitä hetkiä kotiolutharrastuksessa, jolloin fiilis on aivan katossa. Pitkä odotus ja jännitys on viimein palkittu. Pussimäskäys onnistui!

Aiempiin uuteoluihini verrattuna tämä olut on kaikilla mittareilla parempi. Tuoreus on aivan omaa luokkaansa verrattuna uutteista valmistettuihin oluihin. Tuoksu ja maku ovat paljon vahvempia, eikä tämä todellakaan maistu miltään kotikaljalta tai simalta. American Pale Alea lähdin alunperin tekemään ja kyllä tämä APAlta maistuu.

Väri on edelleen samea, mutta hieman kirkastunut edellisestä kerrasta. Vaahtoa muodostuu nyt mielestäni enemmän ja se on myös pysyvämpää. Valoa vasten katsoessa huomaa, että oluessa lilluu jotain pieniä krämmäleitä. Ne ovat kuitenkin niin mikroskooppisen pieniä etteivät ne tunnu suussa.

Ensimmäisen maistelun aikana havaittu banaaninen tuoksu on kadonnut täysin. Tuoksussa mennään nyt selkeästi humala edellä. Hedelmäinen humalan tuoksu yhdistettynä maltaiseen makeuteen. Hiiva ja käymislämpötilakin ovat saattaneet lisätä tuota hedelmäisyyttä. Kuivahumaloinnin vaikutusta en osaa arvioida, mutta tuskin siitä haittaakaan oli. Tätä tekee mieli nuuhkia koko ajan. Kyllä tässä sitä centennialin pihkaisuuttakin on hieman taustalla. Wau! Todella tuoreen tuoksuinen olut, ja tuoretta tavaraahan tämä on. Alkoholia ei tuoksussa huomaa.

Oluen suutuntuma on kevyenpuoleinen ja juotavuus äärimmäisen korkealla. Alkoholi ei maistu ollenkaan, mutta lasin tyhjenemisen jälkeen huomaa, että oluessa todellakin on jonkin verran alkoholia. Yleensä hieman korkeamman alkoholipitoisuuden oluita tulee nautittua hitaasti, mutta tämä olut valuu nopeasti kurkusta alas ja sen jälkeen nousee myös päähän. Ohuen mallaspohjan myötä humala nousee maussakin esiin. Katkeroa on melko hillitysti, mutta omaan makuuni juuri sopivasti. Katkero tuntuu, mutta se ei jää suuhun vellomaan. Nyt ei ollut tarkoituskaan tehdä mitään humalapommia. Olut ei kuitenkaan ole niin kuiva kuin oletin. Karamellimaltaan tuoma maltainen makeus tuntuu etenkin jälkimaussa. Oluen väristäkin voi päätellä, että karamellimallasta on käytetty jonkin verran.

Uskomatonta, että neste joka vaikutti käymisen jälkeen juomakelvottomalta moskalta, on nyt muuttunut todella nautittavaksi olueksi. Nyt olen viimeistään todistanut itselleni, että kotioloissa pystyy tekemään todella hyvää olutta. Tuntuu hieman hölmöltä kehua omia tuotoksia, mutta niin se asianlaita vain on, että kotona tehty olut on tuoreempaa, halvempaa ja parempaa kuin kaupasta ostettu olut. Kokeilkaa ja todetkaa vaikka itse!




sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kotioluen väriarvon laskeminen

Kotioluen väriarvo voidaan laskea manuaalisesti maltaiden väriarvojen perusteella. Eri kotiolut -ohjelmat laskevat oluen väriarvot automaattisesti, mutta käytettävien maltaiden arvot eivät aina vastaa ohjemien määrittämiä arvoja. Maltaiden yhteydessä ilmoitetaan yleensä väriarvo EBC:nä. Mitä alhaisempi arvo, sitä vaaleampi väri. Kotioluen värille saa tarkan määrityksen, kun laskee sen itse. Sen voi tehdä jo etukäteen reseptiä suunnitellessa, tai jälkeenpäin ihan vain mielenkiinnosta. Käytän esimerkkinä omaa ensimmäistä pussimäskäystäni.

Maltaat:

2,3kg Pale Ale 5 EBC
0,125kg Crystal 100 EBC
0,125kg Carapils 2,5-6,5 EBC

Muut tarvittavat arvot värin laskemista varten ovat mäskäystehokkuus, joka tässä tapauksessa oli 78%, sekä oluen lopullinen litramäärä käymisastiassa, eli 10 litraa.

Väri lasketaan kertomalla ensiksi maltaan kilomäärä maltaan väriarvolla. Tämä tehdään kunkin maltaan kohdalla erikseen ja sen jälkeen luvut plussataan yhteen. Tämä saatu luku kerrotaan kymmenellä sekä mäskäystehokkuudella. Lopuksi vielä jaetaan saatu arvo oluen litramäärällä.

19 EBC, vaikkakin samea

Tämän oluen tapauksessa väriarvo lasketaan siis seuraavasti:

2,3kg x 5 EBC + 0,125 x 100 + 0,125 x 4,5 (Carapils EBC:n keskiarvo)
= 24,6 x 10 x 0,78 (mäskäystehokkuus)

Jaetaan vielä litramäärällä 10

= 19 EBC

Tuo pitää mielestäni melko hyvin paikkaansa.

Jos käytössä on ei-mäskättäviä aineita joista irtoaa väriä olueen, niin niiden tapauksessa ei tietenkään pidä ottaa tuota mäskäystehokkuutta huomioon.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Pika-arvio: Pabst Blue Ribbon

Amerikkalaiset bulkkioluet ovat olutharrastajan kauhistus, mutta päätin nyt ottaa Pabst Blue Ribbonin testiin, kun se on tänne Suomeenkin rantautunut. Pullo tätä kulttimaineeseen noussutta olutta irtosi Turun Ravattulan Citymarketista 2,89 euron hintaan. Pullokoko on amerikkalaisittain 12 unssia ja metrisesti ilmaistuna 355 ml. Olut pannaan Yhdysvalloissa, eikä sitä valmisteta lisenssillä Euroopassa. Aito amerikkalainen tuote, siis. Tämä on kuitenkin Export -versio, jonka ABV on 4,5%. Originaali PBR on 4,74% -vahvuinen. Oluen valmistuksessa käytetään lisäaineena glukoosi(-fruktoosi)siirappia, samaan malliin kuin suomalaisissa bulkkioluissa käytetään ohratärkkelystä.

It's PBR, dude!
Kotimaassaan PBR:n ovat ottaneet omakseen hipsterit, skeittaajat, snoukkaajat sekä muiden alakulttuurien edustajat, joiden ansiosta olut on noussut kulttimaineeseen. Oluen markkinointibudjetti on paljon vähäisempi kuin muilla amerikkalaisilla bulkkioluilla. Panimo luottaa paljolti sosiaalisen median voimaan, ja oluen "fanit" ovat ahkeria markkinoijia. Kuluttajat lataavat kuvia oluen facebook -sivuille ja levittävät siten PBR:n ilosanomaa. Suomessa tällaista toimintaa ei muuten katsota hyvällä 1.1.2015 alkaen. Täällä Suomessa kun lapset ja nuoret menevät heti turmiolle, kun näkevät vilauksenkin olutpullosta jonkun panimon Facebook -sivuilla.

Kokeilin aukeaako kruunukorkki kiertämällä ja aukesihan se. Tämän hipsterioluen tuoksu on viljaisan makea, eikä mitenkään luotaantyöntävä kuten bulkkioluissa yleensä. Makua tässä ei aivan vallattomasti ole, mutta maussa ei ole mitään vikaakaan. Tämä on jo itsessään melkein hatunnoston arvoinen suoritus. Kyseessä on
puhtaan makuinen olut, jonka juotavuus on aivan tapissa. Tärkkelys ei maistu käytännössä ollenkaan, ei ainakaan mitenkään häiritsevästi. Todella raikas ja virkistävä tapaus, mutta ei oikeastaan vetinenkään, vaan maullisesti yllättävän tasapainoinen omassa kategoriassaan. Täydellinen mökki/saunaolut, jos hinta vain olisi siedettävä.

Selkeästi bulkkioluiden parhaimmistoa ja paras jenkkibulkki mitä olen maistanut.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Centennial "APA:n" maistelua

Ensimmäinen pussimäskäyksellä valmistettu olueni on nyt siinä vaiheessa, että olutta voi alkaa varovasti maistelemaan. Pullotuksesta on kulunut viikon verran verran aikaa ja muutama pullo onkin jo tullut maisteltua. Laitoin kaikki pullot kylmään heti viikon jälkikäymisen jälkeen, sillä hiilihapot olivat siinä vaiheessa jo muodostuneet. Mittasin ominaispainon ensimmäisen maistelun yhteydessä ja sen mukaan hiiva oli syönyt kaiken lisätyn jälkikäymissokerin. Aiempien oluiden kanssa en ole huomannut mitään eroa sillä onko pulloja pidetty yksi, kaksi tai kolme viikkoa huoneenlämmössä ennen pullojen siirtämistä kylmään. Tosin aiemmin olen tehnyt olutta vain uutteista.

Tämän oluen kanssa kävi siis sillä tavalla että ominaispaino tippui käymisen aikana huomattavan paljon 1.052 > 1.006, joten attenuaatio oli peräti 90%. Attenuaatio on tavallaan hiivan hyötysuhde, eli se kertoo paljonko hiiva ahmii sokereita käymisen aikana. Hyötysuhde on normaalisti n. 70-80 prosenttia, mutta nyt siis jostain syystä mentiin aika rajuihin lukemiin. Joissain kuivissa ja happamissa belgioluissa ilmeisesti tähdätään korkeaan attenuaatioon, mutta APA -tyyliin se ei kuulu. Jo tuossa vaiheessa ajattelin että tämä olut tuskin tulee maistumaan aivan siltä kuin olin suunnitellut. Alkoholia tuli yhden prosenttiyksikön verran lisää, ja olut kävi todella kuivaksi. Ehkä se vain kuuluu asiaan, ettei ensimmäisellä kerralla kaikki voi mennä täydellisesti putkeen.

Olut on tässä vaiheessa vielä samea ja läpinäkymätön. Chill haze -efekti on läsnä tässä oluessa kuten aikaisemmissakin. Väri on tumman meripihkainen ja päälle muodostuu saippuakuplamainen vaahto, joka ei vielä ole kovinkaan pysyvä. Alkoholia on 6,4%, mikä voi myös vaikuttaa vaahdon pysyvyyteen. Kypsyminen saattaa parantaa tilannetta.

Hieman kaksijakoisin fiiliksin maistoin olutta ensimmäistä kertaa. Olin melko varma, ettei olut tule maistumaan tyypilliseltä american pale alelta, kun speksit menivät noinkin vituralleen. Olin aivan ällikällä lyöty, kun avasin ensimmäisen pullon ja haistelin olutta. Hiivaisen hedelmäinen banaanin aromi työntyi samantien nenään. Ei mitenkään epämiellyttävä tuoksu, mutta ei todellakaan sellainen mitä tässä haettiin. Myös aavistuksen hapan tuoksu. Olenko siis onnistunut valmistamaan mahdollisimman yksinkertaisella APA -reseptillä vehnäolutta?

Maku löi yhtälailla ällikällä. Parhaiten olutta ehkä kuvaa seuraava luonnehdinta: Olut maistuu aivan siltä kuin APA -tyylistä olutta olisi lantrattu Duvelilla. Tässä vaiheessa täytyy muistuttaa, että olut on ollut vasta viikon ajan pullossa, enkä tiedä onko tuo belgi -viba pysyvä vai väistyvä ominaisuus. Tuoksun osalta tuo banaani on alussa voimakas, mutta katoaa hetken päästä olemattomiin. Banaanin esterit oluessa voivat johtua monestakin asiasta. Korkea käymislämpötila voi olla yksi syyllinen. Minulla olut käy siis huoneenlämmössä, n. 22:ssa asteessa. Toinen mahdollisuus on tietysti villihiiva tai bakteeri, joka on päässyt mellastamaan oluessa.

Seuraavana päivänä oli pakko pyytää kaveri kylään maistelemaan olutta kanssani. En sen kummemmin maininnut oluen outoudesta, joten mielenkiinnolla odotin kommentteja. Tuoksusta tuli ainakin heti positiivista palautetta. Ja onhan se totta että mieluummin sitä haistelee banaania kuin viemäriä. Katkeroista tehtiin sellainen huomio, että katkerointi tuntuu suussa voimakkaalta, mutta nielaisun jälkeen katkero ei jää enää suuhun vellomaan. Eli tavallaan napakka mutta lyhyt katkero. Maku on kuiva. Kun olut lämpenee, maussa on hiivaista hedelmäisyyttä sekä karamellimallasta. Eli siellä taustalla se APA:n runko on tunnistettavissa, joskin hieman ohut se on. Kaverille tämä olut olisi mennyt APA:sta, joten tässä maistelussa oli enemmän taas tuota APA -vibaa. Ota tästäkin selvää. Makua pohdittiin yhdessä ja tultiin siihen lopputulokseen että kyseessä on hyvänmakuinen olut. Taisi kaveri mainita, että voisi kuvitella baarissa tilaavansa tämänmakuista olutta. Mitään virhemakuja ei ole havaittavissa, eikä "kotitekoisuus" maistu. Kumpikin oli sitä mieltä että tämä on raikasta ja helposti juotavaa tavaraa. Maku tulee kuitenkin tästä vielä muuttumaan, mutta mihin suuntaan, se on täysi mysteeri.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Edellisistä maisteluista on jo muutama päivä aikaa ja päätin tässä blogia kirjoitellessa korkata yhden oluen lisää. Ensimmäinen huomio on se, että tuoksu on nyt selkeästi vähemmän vehnäolutmainen. Makeaa karamellimallasta! Olen aistivinani jopa aavistuksen mäntyistä humalaa tuoksussa. Maku alkaa myös olla entistä lähempänä APAa. Ehkä tuo banaanisuus oli vain hiivan metkuja, joka kypsymällä häviää. Nyt tämä olut nimittäin tuoksuu paljon enemmän tavanomaiselle amerikkalaiselle pale alelle, eikä banaania ole kuin pieni häivähdys. Jälkimaussa on hieman alkoholin pistävyyttä, joka ehkä tulee pehmenemään kypsymisen aikana. Jälkimaku on maltaisen alkoholinen. Runko taas on kevyen ja keskitäyteläisen välillä. Olisihan se kiva jos tässä olisi enemmän runkoa ja vähemmän alkoholia. Täytyypä tarkkailla maun kehittymistä.

Ohuempi lasi, vaaleampi väri
Kotiolutharrastus osaa kyllä yllättää vähän joka käänteessä. Tällainen noviisi on aivan sekaisin. Vehnäolutta, belgiä, apaa. Täh?

Tässä vaiheessa kotiolutharrastusta minua ei hirveästi edes haittaa, vaikka olut ei maistu aivan täydellisesti juuri siltä miltä sen pitää. Ensimmäinen tavoite on se, että oluesta tulee edes jossain määrin juomakelpoista. Laatuseikkoihin voi sitten tulevaisuudessa kiinnittää enemmän huomiota, kun touhuun tulee enemmän rutiinia. Vähän sähellystä tämä oluen valmistus vielä on.

Pikkuhiljaa kohti täydellistä olutta.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Arvio: Weltenburger Kloster Barock Dunkel 4,7%

Yhdeksi pääsiäisolueksi nappasin kaupan hyllyltä Weltenburger Kloster Barock Dunkelin. Vinkin tähän olueen sain Tuopillinen blogista. Olen saattanut joskus aikaisemminkin maistaa tätä, aikana jolloin en sen kummemmin pitänyt kirjaa juoduista oluista. Mitään kovin selviä muistikuvia tästä oluesta ei ole, mutta sanotaanko että olen n. 80 prosenttisesti varma etten ole tätä aikaisemmin maistanut.

Talvella tuli juotua  jonkin verran bock -oluita ja silloin maistoin saman panimon Asam Bockia. Se oli muistaakseni jopa bock -mittapuulla todella makea olut. Sille annoin olutoppaassa 38 pistettä. Tänään testattava olut on hieman mallasrajoitteinen, vain 4,7% alkoholipitoisuudella varustettu saksalainen dunkel eli tumma lager. Saksalaiseen laatuun voi yleensä luottaa, sillä siinä maassa todellakin osataan valmistaa hyvää perusolutta. Weltenburger Kloster kertoo olevansa maailman vanhin luostaripanimo, seit 1050, ja pullon kyljessä tämän oluen mainitaan olevan "maailman paras dunkel". Melkein tuhannen vuoden panimokokemuksella pienoinen röyhistely sallittakoon.

Harvemmin tulee käytettyä tuollaista kahvallista tuoppia, mutta tämä olut tuntui ennakkoon ajateltuna sopivan siihen hyvin. Oluen ulkonäkö on ok -tasoa. Väri on hyvin tummanruskea ja kohtalaisen kokoinen vaahto säilyy tarpeeksi kauan oluen pinnalla. Tuoksu on pääasiassa tummaa makeaa mallasta, mämmiä, siirappia. Lämmetessään tuoksu korostuu entisestään. Maussa hallitsee vienon makea maltaisuus. Jälkimaussa
maltaisuus saa seurakseen hienoista katkeroa. Pieni metallisuus vaivaa jälkimaussa aluksi, mutta juoman lämmettyä se katoaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen - (miinus). Ainakin minua häiritsee lievä vetisyys. Ihan ok olut, mutta ei mikään tajuton makunautinto sellaisenaan. Liharuuan kanssa tämä toimisi vallan mainiosti. Asam Bockin pikkuveli.

Tuoksu 7
Ulkonäkö 3
Maku 6
Suutuntuma 3
Yleisvaikutelma 12

31/50

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kypsymisestä

Valmistin jonkin aikaa sitten oluen Coopersin Real Ale -uutteesta, johon keittelin hieman humalia sekaan. Tässä kirjoitus kyseisen oluen valmistusprosessista. Olen viime viikkoina hartaasti odottanut oluen kypsymistä.

Maku oli pullotuksen jälkeen viikkoina 1-7 todella katkeraa, oikeastaan kitkerää. Viikkojen 1-4 aikana maku oli parempi kuin viikkoina 5-7. Outoa tuokin. Olen maistellut olutta n. yksi per viikko -tahdilla.

Viikko 8: olin jo valmistautunut kohtaamaan saman kuin aiemmin, katkeraa, hieman tasapainotonta. Tuoksu kertoi minulle että nyt on erilaista tavaraa lasissa. Tuoksu oli hedelmäisen marjainen ja selkeästi pehmentynyt aiemmasta. Maun suhteen olin pitkästä aikaa toiveikas.

Maussa aiemmin hallinnut kitkeryys on väistynyt, ja oluen makumaailma on nyt avautunut paremmin. Hyvä olut vaihteeksi tätä erää, mutta ei vieläkään mikään täysosuma joka saisi haukkomaan henkeä. Hyvä on kuitenkin hyvä. Josko tästä lähtien kaikki loputkin tämän erän oluet olisivat hyviä.

Aloin miettimään mahtaakohan tuo kitkeryys ja pitkittynyt kypsyminen johtua humalista, joita keitin tähän sekaan. Ne olivat vuoden 2011 satoa, joten ei voida puhua aivan tuoreesta tavarasta. Pakkaus oli toki uusi ja avaamaton. Jostain luin myös että tuo Real Ale -uute vaatii pitkän kypsymisajan, mutta pari kuukatta alkaa olla jo melko pitkä kypsymisaika näin miedolle oluelle, jossa voltteja on 5,2%. Valmistusvälineiden puhtaudesta olen mielestäni huolehtinut hyvin. Aina on tietysti mahdollista jonkinlaisen pöpön kulkeutuminen olueen.



Pidän tämän oluen ulkonäöstä. Oluen päälle muodostuu paksu vaahtokukka, joka ei häviä ihan hetkessä. Spraymaltaat selvästi tekevät ihmeitä vaahdon muodostumisessa (vrt. sokeri). Lasin reunoille jää pitsiä mikä kielii runsaasta humaloinnista.


Maltti on valttia näissä puuhissa. Kannattaa odottaa oluen kypsymistä aivan rauhassa, vaikka siinä tuntuisikin kestävän ikuisuus. Kotioluen maailma on välillä ihmeellinen.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

APA:n pullotus

Aikaisemmat päivitykset tähän olueen liittyen:


Olin jo unohtanut miten "ihanaa" onkaan oluen pullotus. Tai ei se pullotus, vaan ennemminkin pullojen desinfiointi ja se veden kanssa läträäminen. Koko touhu vie aikaa useamman tunnin, eikä mielialaa paljon nostata se, että tässä vaiheessa voi ainoastaan mokata. Ja vaikka kaikki sujuisi oppikirjojen mukaan äärimmäisen huolellisesti toimien, ei silti voi olla varma menikö kaikki putkeen vai ei.

Huuhtelen kaikki pullot aina juomisen jälkeen kolmeen kertaan, jotta ne olisivat desinfiointia vaille valmiita pullotuksen alkaessa. Tällä kertaa kävin kuitenkin kaikki pullot vielä läpi pulloharjan ja fairyn kera, sillä huomasin joidenkin pullojen sisäreunoilla olevan jotain outoja partikkeleita. Ne näkyivät valoa vasten katsottaessa. Hiivaa kenties? Pulloharjakäsittely auttoi pääsemään niistä eroon. Desinfiointiaineella suoritin vielä viimeisen voitelun. Pullot olivat ainakin putipuhtaita!

Pullotussälää

Olut oli käymisastiassa 12 vuorokautta. Kuivahumalointia kesti viisi päivää. Käymisastian kannen alta paljastui melkoisen hiivainen näkymä ja tuoksu. Hieman alkoi epäilyttää onkohan kaikki kunnossa. Tässä vaiheessa hiivan pitääkin tietysti jonkin verran haista, mutta verrattuna aiempiin oluisiin, tämä oli selkeästi epämiellyttävimmän tuoksuinen. Hiivana käytin Brewferm TOP ale -hiivaa 6 grammaa 10:een litraan vierrettä. Ärhäkkää tavaraa ilmeisesti. Maistoin olutta, eikä maussa sinänsä ollut mitään pilaantumisen merkkejä, mutta ei se kovin hyvääkään ollut. Maistoin kylläkin olutta aivan käymisastian pinnalta, joka oli todella hiivainen. Kuivahumalapussukka kellui nyt vierteen pinnalla, kun taas laittaessani pussukan käymisastiaan, pussukka valahti astian pohjalle. Paisuessaan pelletit näköjään jäävät kellumaan vierteen pinnalle, ellei pussissa ole mitään painoa mukana.

Tuttu näky keittössä

Mittasin ominaispainon, ja yllätys oli suuri. Mittari näytti lukemaa 1.006. Lämpötilakorjauksen jälkeen oikea lukema on 1.007. Olut kävi siis todella kuivaksi. Mäskäyslämpötila oli alhainen, joten käymiskelpoisia sokereita irtosi huomattavan paljon. En kuitenkaan osannut odottaa ihan noin alhaisia lukemia. Aiemmissa (uute)oluissa FG on ollut 1.010 ja 1.012, ja odottelin nyt vastaavia lukemia. Tästä oluesta tulee näemmä rungoltaan ohut ja myös melko alkoholipitoinen olut. Lopullinen ABV tulee olemaan 6,4%. Hupsista, ei kyllä aivan sitä mihin tähdättiin. No, ainakin on täysmallasolutta. Toivottavasti tulisi edes juotavaa. Juovuttavaa nyt ainakin. Aina se pilaantumisen pelko on myös olemassa. Olutta oli kymmenen litraa käymisastiassa, ja pulloihin päätyi yhdeksän litraa.

Jaa, tästäkö olutta?

Jälkikäymissokerit (n. 60g panimosokeria) keitin tällä kertaa kahdessa desilitrassa vettä, ja sitten annoin sokeriliemen jäähtyä huoneenlämpöön. Siirsin liemen pullotusastiaan ja lapotin oluen sen päälle. Sekoitin olutta vielä kevyesti, jotta sokeri sekoittuisi tasaisesti koko määrään. Pullotus sujui ilman suurempaa häslinkiä. Pullotuksen jälkeen nuuhkaisin muutamaa pulloa ja totesin hiivaisuuden olevan selkeästi vähäisempää. Humalan aromia tuntui olevan ihan hienoisesti. Ehkä pienoinen mäntyinen vivahde tuoksussa. Tai sitten vain kuvittelin. Edellisen oluen kohdalla humalan aromi oli paljon selkeämpi. Pullotin yhden oluen läpinäkyvään pulloon, jotta voisin tarkkailla oluen väriä ja sameutta.

Kiva väri, jos ei muuta

Ai, niin. Korkitusvaiheessa muutama amerikkalainen 355 ml pullo sanoi kräts. Aiemmin eivät pullot ole hajoilleet korkitusvaiheessa. Korkituslaite on ainakin 15 vuotta vanha, mutta ollut vähällä käytöllä. Ihan huvin vuoksi testasin ominaispainon rikkoutuneen pullon sisällöstä, jotta saisin selville onko jälkikäymissokeri sekoittunut kunnolla olueen. Mittari näytti 1.010. Kolmen - neljän yksikön lisäys alkuperäiseen arvoon tarkoittaa n. 0,4 prosentin alkoholipitoisuutta ja normaaleja hiilihappoja. Ihan hyvä siis.

Viikon päästä ollaan taas hieman viisaampia tämän oluen kanssa, kun olutta maistellaan ensimmäisen kerran. Nyt oikeasti jännittää mitä tästä tulee, vai tuleeko mitään.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kuivahumalointia ja Centennial IPA -maistelua

Pussimäskäyksestä on nyt tasan viikko aikaa, eli olut on ollut käymisastiassa 7 vuorokautta. Käyminen oli ensimmäisten päivien aikana melko rajua, mutta sen jälkeen vesilukko hiljeni nopeasti. Kolmantena - neljäntenä päivänä hiivauksesta oli vesilukko hiljentynyt täysin.

Päätin tämän oluen kanssa kokeilla kuivahumalointia ensimmäisen kerran. Laitoin 10 grammaa (gramma / litra) Centennial -pellettejä käymisastiaan humalapussukassa. Humalapussukan olin luonnollisesti desinfioinut. Sen voi desinfioida keittämällä, mutta itse käytin desinfiointiainetta. Myös astia jolla humalat punnitaan, pitää muistaa desinfioida varmuuden vuoksi. Täytyy vain luottaa ettei humalissa ole mitään pöpöjä, kun pakkaus on kertaalleen avattu. Heiluttelin pellettipussukkaa varovasti oluen pinnalla, jonka jälkeen päästin pussin valumaan käymisastian pohjalle.

Ajattelin kuivahumaloida olutta 5 vuorokauden ajan, jonka jälkeen pullotan oluen. Toivottavasti humalasta irtoaa raikasta humalan tuoksua olueen. Sehän se kuivahumaloinnin tarkoitus onkin.

Mutta minkälaista tuoksua olisi mahdollisesti luvassa? Sitruksista, kukkaista, mäntyistä? Centennial -humala ei ole itselleni entuudestaan kovin tuttu, vaikka sitä käytetäänkin monissa amerikkalaistyylisissä oluissa. Pelkkien pellettien tuoksun perusteella ei voi sanoa vielä mitään. Viimeksi käytin Willamette -pellettejä ja tuoksu oli samanlainen kuin näissä Centennial -pelleteissä. Ilmeisesti kaikki humalapelletit tuoksuvat suurinpiirtein samalta.

Suurella mielenkiinnolla testasin Founders Centennial IPAn, jossa on käytetty humalana ainoastaan Centennialia. Tästä saa siis jonkinlaisen käsityksen mitä Centennial -humala antaa oluelle. Omassa APAssa käytin siis pelkästään Centennial -humalaa, mutta India Pale Ale on oluttyylinä tietysti paljon humaloidumpi kuin American Pale Ale. Tässä on IBUja 65, kun omassa APAssa taitaa olla sellaiset hieman päälle 30 IBUa.

Centennial IPAssa on humalan ansiosta erittäin havumetsäistä meininkiä sekä tuoksussa että maussa. Pihkaista ja mäntyistä. Hieman myös kukkainen tuoksu, mutta ei mielestäni kovinkaan sitruksinen tai greippinen. Maku on tukevan karamellimaltainen yhdistettynä mäntyiseen humalointiin. Maltaisuus ja humala ovat hyvin tasapainossa. Miellyttävä IPA joka sopii omaan suuhuni erittäin hyvin, vaikka en voi sanoa olevani mikään suuri IPA -fani. Pidän erityisesti sellaisista IPA -oluista, joissa on tukevaa maltaisuutta humalavyöryn pohjana. Makeuskaan ei ole pahitteeksi, vaikka sitä ei välttämättä tässä tyylissä kuulu hirveästi olla. Alkoholia Founders Centennial IPAssa on 7,2%. Olutoppaassa annoin pisteitä tälle oluelle seuraavasti:

Tuoksu 8
Ulkonäkö 4
Maku 7
Suutuntuma 4
Yleisvaikutelma 15

Yhteensä 38 / 50

Centennial -humalasta jäi tässä tapauksessa siis erittäin havumetsäinen kuva. Saapa nähdä mitä omassa Centennial APAssa tulee olemaan.

Näyttää muuten siltä että olutarvostelut jäävät vähemmälle tässä blogissa ja keskityn pääasiassa kotiolut -asioihin. Saatan kuitenkin tehdä silloin tällöin arvosteluja. Fiiliksen mukaan siis.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen pussimäskäys

Kahden uuteolutsatsin valmistuksen jälkeen halusin hieman korottaa panoksia ja tehdä täysmallasolutta pussimäskäys -menetelmällä. Pussimäskäys tapahtuu seuraavasti: Rouhitut maltaat laitetaan siiviläpussissa kattilaan ja maltaita liotetaan vedessä tietyssä lämpötilassa 90 minuuttia. Tämän jälkeen mallaspussi otetaan pois kattilasta ja valutetaan hetken ajan. Maltaista huuhdellaan vielä vedellä viimeisetkin sokerit irti. Siinäpä se pussimäskäys pähkinänkuoressa.

Mäskäyksen seurauksena saatua vierrettä keitetään 60 minuuttia ja sen aikana lisätään humalat.

Pussimäskäys on siis suuritöisempää kuin oluen valmistaminen uutteista, ja se vie toki enemmän aikaa. Mäskäämällä itse, pääsee raaka-ainevalinnoilla vaikuttamaan oluen lopputulokseen, ja saa nautittavakseen juuri sentyylistä olutta kuin haluaa. Jos mäskääminen ja oluen valmistaminen on täyttä utopiaa, niin lukaisepa kirjoitukseni oluen valmistuksesta.

Voin jo tässä vaiheessa sanoa, että pussimäskäys on todella helppoa! Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Itse tein mäskäyksen uunissa, mikä toimi erittäin hyvin. Lämpimän uunin tarkoitus on siis ylläpitää mäskin lämpötilaa koko mäskäyksen ajan. Odotan mielenkiinnolla minkälaista olutta tästä tulee ja miten se vertautuu noihin aiempiin uuteoluihini. Olut on tällä hetkellä pulputtamassa käymisastiassa.

Jos on aiemmin tehnyt olutta pelkästään uutteista, niin uusia valmistusvälineitä tarvitaan vain kattila ja siiviläpussi. Itse käytin siiviläpussina Melkkon siiviläpussia, jonka voi ostaa samasta paikasta mistä löytyvät muutkin kotioluen valmistusvälineet. 10 litran kattila taitaa olla minimi näissä puuhissa. Sillä voi tehdä n. 10 litran satseja, jolloin keiton jälkeen vierrettä joutuu jonkin verran laimentamaan vedellä. 10 litran kattilassa keiton jälkeen vierrettä on luultavasti n. 6-7 litraa, joten jos ominaispaino osuu kohdilleen, ei laimennusta tarvitse tehdä. Pienien satsien tekemisessä on tietysti se hyvä puoli, että oluen valmistusta pääsee kokeilemaan useammin. Itse tein tällä ensimmäisellä kertaa 10 litraa olutta, joten jouduin laimennuspuuhiin.

Halusin lähteä melko yksinkertaisella reseptillä liikenteeseen. American Pale Ale ei vaadi hirveästi kikkailua, joten päätin aloittaa sillä. Sopii kaiken lisäksi hyvin tähän vuodenaikaan, kun ollaan kevään kynnyksellä. Ostin tätä olutta varten pale ale -perusmallasta ja erikoismaltaina käytin crystal 100 EBC sekä carapils -maltaita. Crystalista irtoaa väriä sekä makeutta ja carapilsin pitäisi vaikuttaa oluen vaahdon kokoon ja pysyvyyteen. Ostin maltaat rouhittuina. Crystal 100 EBC on käsittääkseni lähellä tuota Crystal 60L -mallasta, joka tuntuu olevan suosittu ainakin jenkkilässä. Humalaksi valikoitui Centennial, joka oli helpoiten saatavilla oleva jenkkihumala(pelletti) lappo.fi -verkkokaupan valikoimasta. Kokeillaan nyt ensiksi pelkästään yhden humalan kera, Single Hop Centennial APA, siis. En vielä tiedä onko se myös oluen nimi, saapa nähdä.

Tässä raaka-aineet tämän oluen valmistukseen:


Maltaat (suluissa maltaan osuus):

2,3kg Pale Ale 5 EBC (90%)
0,125kg Crystal 100 EBC (5%)
0,125kg Carapils 2,5-6,5 EBC (5%)

Humalat:

12g Centennial 60 min
10g Centennial 15 min
10g Centennial 2 min
10g Centennial kuivahumalointi 5vrk (ehkä)

Hiiva: Brewferm top 6g

Eräkoko: 10 litraa

Valmistus:

Käytössäni on 10 litran kattila, jossa tein mäskäyksen sekä keiton. Aivan ensiksi laitoin uunin lämpiämään 70 asteeseen. Sen jälkeen punnitsin rouhitut maltaat keittiövaa'alla. Kikkailin maltaiden kanssa aikani, kunnes olin tyytyväinen painoihin. Laitoin kattilaan 6,5 litraa vettä ja aloin kuumentamaan sitä liedellä kunnes lämpötila oli noussut 72 asteeseen. Maltaiden lisääminen laskee veden lämpötilaa jonkin verran, ja tässä tapauksessa tähdättiin 66 asteen mäskäyslämpötilaan. Maltaiden lisäysvaiheessa kattila kannattaa ottaa pois liedeltä, ettei siiviläpussi kärähdä rikki kattilan pohjakosketuksesta. Laitoin pussin ensiksi kattilaan ja painelin kauhalla pussin kunnolla veteen. Ylimääräiset taittelin kattilan reunojen yli. Lisäsin maltaita kauhallinen kerrallaan ja sekoittelin samalla huolellisesti, ettei tulisi klimppejä. Yhteensä maltaita tässä reseptissä oli 2,550kg. Mäskäyksen aikana lisäsin vielä puoli litraa vettä, sillä mäski näytti mielestäni hieman paksulta. Veden ja maltaiden suhde oli tässä tapauksessa n. 2,75 (litraa / kg). Hyvänä suhteena pidetään 2,5-3,0. Maltaiden lisäyksen jälkeen lämpö asettui tasan 66:een asteeseen, mikä oli tavoiteltu mäskäyslämpötila. Käytin BrewMate -ilmaisohjelmaa apuna lämpötilojen suhteen. BeerSmith on myös kätevä ohjelma, mutta sitä saa käyttää vain 30 päivän ajan ilmaiseksi, jonka jälkeen ohjelma vaatii rahaa eikä käynnisty.

Maltaiden lisäys tähän tyyliin

Laitoin kattilan päälle kannen ja kattilan uuniin sellaisenaan. Sekoitin mäskiä vartin - puolen tunnin välein ja mittasin samalla lämpötilan. Se pysyi aika tasaisesti 66-68 asteen haarukassa, joten 70 astetta uunin lämpötilana oli tässä tapauksessa hyvä! Pussimäskäys ei oikeasti ole tämän vaikeampaa.

Lämpötila mäskäyksen jälkeen

Mäskäyksen jälkeen nostin pussin kattilasta ja annoin sen valua rauhassa. Tämä vaatii hieman lihasta, sillä pussi painaa jonkin verran. Huuhtelin pussin käymisastiassa, jonne olin laittanut 4 litraa 75 asteista vettä. Huljuttelin ensiksi pussia astiassa ja sitten kiinnitin pussin yläosan pyykkipojilla käymisastian reunoille. Sekoittelin mäskiä hieman ja annoin olla 5-10 minuttia. Lopulta nostin pussin ylös ja annoin sen jälleen valua rauhassa. Kaadoin huuhteluveden käymisastiasta kattilaan eikä tämän jälkeen mäskättyjä maltaita enää tarvita. Käymisastian pohjalle oli kertynyt sameaa tavaraa (proteiinia?), joten lopetin kaadon hieman ennen kuin kaikki tavara oli kattilassa. Hieman sitä sameaakin tavaraa päätyi kattilaan. Ennen keittoa vierrettä oli kertynyt 9 litraa, joten  maltaat olivat imeneet pari litraa nestettä itseensä. Vierteen ominaispaino oli ennen keittoa 1.068. Mittasin sen jäähdytetystä vierteestä, sillä kuumana mitattaessa mittaustulos on väärä. Oikea mittaustulos saadaan 20°C lämpötilassa. Rooftop brew ABV calculator voi olla tässä hyvänä apuna. Erinomaisia laskureita tarjoaa myös sivusto Brewers friend.

Huuhtelua

Valutusta

HUOM! Mäskäyksen aikana käytettävien välineiden ei tarvitse olla desinfioituja, sillä keittovaiheessa vierre desinfioituu joka tapauksessa. Vierteen keiton jälkeen kaikki millä olueen kosketaan pitää olla desinfioitu.

Jos mäskys oli helppoa, niin keitto on vielä helpompaa. Täytyy vain varoa alussa ylikiehumista, mikä tapahtuu täydessä kattilassa helposti. Itsekään en voinut välttyä siltä, vaan vierre kiehui alussa hieman yli. Edellisessä satsissa keitin humalia spraymaltaan kanssa, joten tämä 60 minuutin keitto ei ollut sen ihmeellisempää. Keittoa ei tarvitse sen kummemmin vahtia, kunhan tekee humalalisäykset ajallaan. Tein humalalisäykset siis 60, 15 ja 2 minuutin kohdalla. Kaikki siis Centennial -pelleteillä. Saatan vielä kuivahumaloida oluen 10 grammalla Centennialia, mutta en ole vielä varma siitä. En käyttänyt keiton aikana mitään vierteen kirkastusaineita.

Kiehumista odotellessa
Vierrettä haihtunut jo aika lailla

Jäähdytystä
Keiton jälkeen vierre pitää jäähdyttää huoneenlämpöön, jotta käymisen voi laittaa aluilleen. Laitoin kattilan tiskialtaaseen, jonka täytin kylmällä vedellä. Olin jo aikaisemmin laittanut viisi jääpalapussia pakastimeen, ja heitin ne nyt tiskialtaaseen kattilan kera. Jääpalat sulivat tosin melko nopeasti. Veden sai myös vaihtaa muutaman kerran, sillä vesi lämpeni jatkuvasti. Jäähdytykseen meni n. tunti, jolloin lämpötila oli 30 astetta. En tässä vaiheessa mitannut ominaispainoa, sillä tiesin sen olevan "tarpeeksi", ja vierrettä pitäisi joka tapauksessa laimentaa vedellä. Jäähdytyksen aikana desinfioin kaikki tarvittavat välineet seuraavaa vaihetta varten.

Mietin miten olisi järkevintä kaataa vierre käymisastiaan, kun kattila on täynnä humalamuhjua. Hieman hankalaa kun en omista kuin kaksi kättä, eikä ketään apuria ollut paikalla. Lattia kannattaa tässä vaiheessa suojata jollain, sillä rapatessa roiskuu. Itse laitoin sanomalehteä suojaksi. Kaadoin oluen Plastexin muoviastiaan suppiloa apuna käyttäen. Päätin ensiksi kokeilla suppilon omaa irrotettavaa sihtiä, mutta se tukkeutui samantien, eikä vierre mennyt siitä läpi. Desinfioin tavallisen keittösihdin sekä siiviläpussin ja laitoin ne suppilon päälle. Tällä tapaa sain vierteen kaadettua, mutta se oli melko hidasta, koska siiviläpussi piti useamman kerran putsata humalamöhnästä. Ensi kerralla käytän varmaankin pelkkää keittiösihtiä, aivan kuten edellisessä uutesatsissa. Eipä se edes haittaa vaikka sitä möhnää päätyisi hieman käymisastiaan. Ja ainahan voi käyttää humalankeittopussukkaa, jolloin möhnää ei tule paljon saati ollenkaan.

Valuu valuu

Lopulta vierre oli kaadettuna Plastexin astiaan, josta kaadoin sen käymisastiaan. Vierrettä oli tässä vaiheessa käymisastian asteikon mukaan 6 litraa. Ihmetyttää noinkin suuri haihtuminen keiton aikana. Yhdeksästä litrasta kuuteen litraan. Eli kolmasosa haihtui ilmaan. Varmasti humalapelletitkin imivät jonkin verran nestettä. Lisäsin vierteen perään kylmää vettä ensin pari litraa ja sitten päätin mitata ominaispainon. Tässä vaiheessa mokasin. Tiputin ominaispainomittarin hieman liian lujaa mittalasin pohjalle ja op-mittari hajosi. En siis tiennyt yhtään kuinka paljon vettä pitäisi lisätä, jotta saisin halumani vahvuista olutta. Oli tässä vaiheessa muuten sellainen banaani otsassa, ettei mitään rajaa. Tämä oli jo toinen op-mittari, jonka onnistuin hajottamaan ja vasta kolmas olutsatsi on menossa. Päätin lisätä vettä kymmenen litran merkkiin saakka, sillä olin tehnyt humalalisäykset kymmenen litran satsia ajatellen. Meni syteen taikka saveen. Jäljellä oli enää vierteen ilmaus kauhalla nostelemalla, ja sen jälkeen hiivan ripottelu vierteen pinnalle. Kansi ja vesilukko paikoilleen jne.

Vasta myöhemmin tajusin sellaisenkin asian, että humalan määrää olisi pitänyt lisätä, sillä vierteen laimentaminen automaattisesti laskee katkeroa ja humalan tehoa muutenkin. Oppirahoja tässä vielä maksellaan, mutta mikäs tässä on maksellessa. Vaikka oluen valmistusta opiskelisi yöt ja päivät, niin vain tekemällä oppii! Ja virheistä myös oppii. Niinhän se menee vähän kaikissa asioissa.

Katkero- ja väriarvoista en mene tässä vaiheessa takuuseen tuosta laimennuksesta johtuen, mutta heitetään nyt sellaiset arviot kuin:

Katkero: 30-35 IBU
Väri: 14-16 EBC

Jos joku tietää miten noi arvot saa selville laimennuksen jälkeen, niin kertokaa ihmeessä.

Mäskäystehokkuudet olivat seuraavanlaiset:

Pre-boil efficiency / ennen keittoa kaikki maltaista saadut sokerit: 78%
Brewhouse efficiency / käymisastiaan päätynyt vierre: 66%

OG: 1.052
Seuraavana päivänä olut kävi jo kovaa tahtia, ja olin ottanut vierrettä talteen, jotta voisin mitata OG:n uudella mittarilla. Jännitys tiivistyi *drumroll* 1.052! BOOOYAA!! 5-6 prosenttista olutta siis tulossa, eikä 3-4%, mikä oli pahin pelko. Keiton jälkeen ominaispaino oli siis ilmeisesti ollut n. 1.086, selvitin sen laskurilla. Jälkiviisaana voisi todeta, että olisi pitänyt heti keiton jälkeen mitata ominaispaino, jotta olisin säästynyt suurimmalta jännitykseltä. Nyt sitten odotellaan seuraavaa olutsatsia, jotta pääsen rikkomaan tämänkin op-mittarin. Onnistuu se toki vielä tämänkin oluen kohdalla.

Katsotaan myöhemmin miten hommat edistyvät tämän oluen kanssa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...