perjantai 8. toukokuuta 2020

Makutestissä Chimay Blue vuodelta 2014

Jos oluen paneminen on malttia vaativaa puuhaa, niin sitä on myöskin oluen kellarointi. Valtaosa oluesta on syytä juoda mahdollisimman tuoreena, mutta tietyt vahvat oluet sopivat mainiosti ikäännytettäviksi. Monen oluen kohdalla kypsyttäminen tekee oluesta vain entistä parempaa. Chimay Blue on ainakin minulle sellainen olut, jota juodessa tuntuu aina siltä, että se vaatisi vielä lisäkypsytystä tarjotakseen parhaan mahdollisen olutnautinnon. Miltä mahtaa siis maistua belgialainen Chimay Blue 5-6 vuotta ikäännytettynä? Kohta se selviää.

Chimay Blue -pullon etiketeissä on hienosti vuosiluku esillä, mikä mielestäni on kuluttajalle jo pieni rohkaiseva vinkki oluen kellaroimiseen. Olut on siis ostettu vuonna 2014 ja nyt elämme vuotta 2020, joten olut on viettänyt pullossa peräti 5-6 vuotta. Säilytys on tapahtunut jääkaappilämpötilassa. Parasta ennen -päiväys on todella vaikeasti luettavissa, mutta vuosiluku taitaa olla 2019. Olettaisin siis, että Chimay lätkäisee näihin pulloihinsa parasta ennen -päiväyksen viiden vuoden päähän. Tämänhän voisi helposti käydä Alkossa tarkistamassa.

On jollain tavalla jännittävää avata olut, joka on näinkin kauan onnistunut olemaan juomatta. Se on merkki maltillisuudesta ja päämäärätietoisuudesta. Ainut mikä ennen juomista mietityttää on, että olenkohan ikäännyttänyt tätä olutta jo liian pitkään.





Kun olut kaatuu lasiin, ensimmäisenä huomiona on se että hapot ovat ainakin kunnossa. Vaahtoa muodostuu oluen pinnalle normaalinlaisesti. Sitten tuoksuun, se tuntuu aluksi hieman laimealta; rusinaa, mausteita, mokkaista makeutta. Maku on makea, loppua kohden vetinen, väsyneen oloinen. Melko kompleksi maku edelleen kuitenkin. Tuoreena tämä olut on hitaasti nautiskeltava tapaus, mutta näin kauan kypsytettynä sille täytyy antaa entistä enemmän aikaa, jotta maku avautuisi paremmin. Lämmettyään oluesta alkaakin löytymään makua hienosti; rusinaista makeutta ja kandisokeria. Edelleen nautinnollista, mutta konaisuutta vaivaa kuitenkin jokin. Tuntuu ettei olut ehkä ole aivan parhaimmassa terässä. Tämä olisi varmaan pitänyt juoda pois jo joitakin vuosia sitten. Tuore Chimay on tähän 5-6 -vuotiaaseen verratuna eloisampi. Pelkällä mutu -tuntumalla sanoisin, että sininen Chimay kannattaa juoda pois 1-3 vuoden ikäisenä. Jossain vaiheessa olut kokee makuhuippunsa ja sen jälkeen se alkaa menettämään tehoaan. Näin koen ainakin tämän testin perusteella.

Kaikenkaikkiaan tämä oli erittäin mielenkiintoinen kokeilu. Minulla on kylmässä on muutama muukin mielenkiintoinen olut, joita voisin tulevaisuudessa testailla tekstin kera.

lauantai 2. toukokuuta 2020

Keväinen Panimosima 5,0%

Blogi on viettänyt hiljaiseloa tässä jo hyvän tovin, mutta onneksi lukijoita vielä löytyy. Nythän tämän koronaepidemian myötä kotiolutharrastus on ollut taas kovassa nosteessa. Se näkyy myös tämän blogin lukijamäärissä, sillä huhtikuun katselukertoihin tuli selvä piikki. Toivon mukaan vanhat kirjoitukseni ovat olleet aloitteleville panijoille hyödyksi. En ole itse ollut aktiivinen kotiolutpuuhissa, mutta tarkoituksena on taas aktivoitua! Kaivellaan nyt sitä ennen vanhoja muisteloita hieman esiin, kun ajankohta on sopiva.

Mennään ajassa pari vuotta taaksepäin. Vapun myötä vanhat muistot palasivat mieleeni, kun vuonna 2018 vapun aikoihin valmistin yhden erän panimosimaa.

Tässä resepti:

16 litraa vettä
700g hunajaa
500g fariinisokeria
500g kandisokeria
250g rusinoita
4 sitruunaa
1 pussi kuivahiivaa (leivonnassa käytettävää)

Valmistus oli äärimmäisen helppoa. Sitruunankuoret ja sokerit kiehautettiin ensiksi vedessä. Sitruunankuoret poistettiin ja loppu litku valutettiin käymisastiaan. Rusinoita keitettiin myös vedessä ja niistä tullut litku valutettiin samoin käymisastiaan. 16 litraa vettä, hunajat ja sitruunoiden mehu puristettiin vielä sekaan. Kuivahiivat perään ja pönttö pulputtamaan. 16 vuorokautta käymisastiassa, jonka jälkeen pullotus.

Pulloihin päätyi 13,5 litraa simaa. Jälkikäymissokeria meni 60 grammaa. Alkoholipitoisuudeksi muodostui 5%. Alkuominaispaino oli 1.036 ja sima kävi täysin kuivaksi lukemiin 1.000.

Mitä siman makuun tulee, niin sanotaanko nyt näin että se oli parasta kiljua mitä olen koskaan juonut! Jotain makeutta olisin kaivannut, vaikka aika makeista ainesosista sima koostuikin. Se kun kävi kuivaksi, niin makeutta ei juurikaan jäänyt jäljelle. Eli lopputulos oli lähempänä kiljua kuin simaa. Hivenen sitruunan happumuutta oli havaittavissa. Jonkun twistin tämä kyllä vaatisi, jotta uudelleen tekisin. Eipä ole tullut tehtyä uudestaan.

Ja yksi aika tärkeä huomio vielä, jos meinaa tällaista simaa valmistaa. Minulla ainakin pinttyi käymisastiaan hunajan tuoksu tämän siman myötä, enkä ole sitä astiaa kotioluthommissa enää käyttänyt. Tuoksuu muuten edelleenkin kahden vuoden jälkeen vahvasti hunajalle! Ehkä se jollain etikalla lähtisi pois.


Havainnollistavia kuvia vielä tähän loppuun:







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...