sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Arvio: Chimay Dorée 4,8%

Pitkästä aikaa olutarviota kehiin. Alkon valikoimaan on saapunut trappistiolut Chimay Dorée / Gold / Black. Rakkaalla oluella on monta nimeä. Olutta on pantu munkkien toimesta alunperin heidän omaan käyttöönsä ja se on vahvuudeltaan kevyempi kuin trappistioluet normaalisti. Alkoholia löytyy 4,8%.

Tästä oluesta pääsivät ajan myötä nauttimaan munkkien lisäksi muutkin luostarin työntekijät ja sitä on tarjoiltu myöskin luostarin vieraille. Oluen kerätessä yhä enemmän suosiota Chimayn luostaripanimo joutui valinnan eteen, eli alkaako se valmistaa olutta myös myytäväksi, vai olisiko viisainta pitää se vain luostarin ovien sisäpuolella. Aivan täydellä kapasiteetilla Chimay Dorée -olutta ei ole saatavilla, mutta jonkin verran sitä valmistetaan myyntiin. Alkossa pullo tätä juomaa maksoi 3,99 euroa.

Pidän suuresti tästä Chimayn uudesta etikettityylistä. Tuossa videossa näkyy Chimayn etikettien kehitys ja on mukava huomata, että nyt ollaan palattu takaisin perinteiseen tyyliin. 2000-luvun alusta saakka tuo pulloja koristanut CHIMAY -teksti itämaistyylisellä fontilla on varmasti hämännyt joitakin ihmisiä luulemaan, että kyseessä olisi aasialainen olut. Belgialainen trappistiolut on kuitenkin aika kaukana riisioluesta.




Chimay Dorée on samea ja oranssihtava väriltään. Vaahto on hieno; tiivis ja pysyvä. Jos joku miettii mitä "parfyyminen" tuoksu tarkoittaa, niin tuoksutelkaa tätä olutta. Etualalla tuoksussa on runsas saippuainen parfyymisyys. Tuolla tavalla sitä osaan parhaiten kuvailla. Myös yrttisyyttä ja pientä hedelmäisyyttä on tuoksussa. Aavistus belgihiivaisuutta tuoksun loppuvaiheessa, mutta ei niin tunkkaisella tavalla kuin joissain vahvemmissa belgioluissa. Monipuolinen ja viehkeä tuoksu.




Hiilihappoja on runsaasti ja suutuntuma on kevyt, mutta keveys ei haittaa sillä makua tässä oluessa on yllättävän paljon. Maku on hedelmäinen, hieman mausteinen, ja katkeroakin on saatu mukaan jonkin verran. Maun lopussa on sitä tutta belgihiivaisuutta, mutta edelleen vaimennettuna kuten tuoksussakin. Hieman kuivahko myös.

En täysin varauksetta pidä kaikista yleisesti hyvänä pidetyistä belgioluista, mutta tämä toimi keveänä ja kesäisen raikkaana belgioluena loistavasti. Maukas olut, joka maistuu varsinkin kuumana päivänä.

38 / 50


tiistai 22. heinäkuuta 2014

Köyhän Kansan Porter -loppuyhteenveto

Nyt on hyvä aika nostaa pullo Köyhän Kansan Porteria pöydälle ja testata miltä se oikein maistuu. Tämä olut on siis valmistettu humaloidusta Beer Mix porter -uutteesta. En steepannut maltaita tai lisännyt humalia joukkoon, eli pelkkä uute + vesi + hiiva -meiningillä mentiin. Prosentteja kertyi 5,4%.

Kattavampi katsaus tähän olueen löytyy aiemmista blogipäivityksistä (vanhimmasta uusimpaan):


Oluen maussa ei sinänsä ole mitään suurempaa vikaa, mutta porter ei ole tyyliltään sellainen, jota jaksaisi litkiä kovin usein. Varsinkin näin kesähelteillä tekee enemmän mieli jotain vaaleampaa olutta, joka on virkistävää ja maukasta. Paahteista porteria / stoutia ei oikeastaan tee kesäisin mieli ollenkaan. Eri vuodenajat vaikuttavat ainakin minulla tiettyjen oluttyylien kulutukseen. Suurin osa oluista on ympärivuotisia, mutta tummia oluita tosiaan nautin mieluiten talvisin tai syksyisin. Vehnäoluet ovat toinen ääripää, eli niitä ei tee talvella mieli.

En siis ole kovin nopealla tahdilla kumonnut tätä porteria kurkusta alas, vaan se odottelee parempia vuodenaikoja. Olut on nyt ollut pullossa jo yhdeksän viikkoa eli yli parin kuukauden ajan. Väriltään tämä porter on musta (voitteko uskoa), mutta valoa vasten katsoessa väri kääntyy hieman rusehtavaksi. Myös vaahto on rusehtava. Vaahto ei kuitenkaan säily kuin hetken, jonka jälkeen juoma näyttää lähinnä coca colalta. Tuoksussa on mielestäni kahta eri elementtiä. Kevyttä paahteisuutta ja kinuskimaista makeutta. Tuo outo makeus on häirinnyt alusta saakka, sillä se ei tähän tyyliin kuulu. Olisikohan diasetyyliä, vaikea sanoa. 

Alkumaussa tuntuu heti kevyt suolaisuus kielen päällä. Aikaisemmin en ole huomannut tuota suolaisuutta. Loppumaussa on tuttua paahteisuutta, mutta todella kevyesti. Sitä on juuri sen verran, että olutta voi sanoa porteriksi. Hiilihappoja on maltillisesti. Hieman vetinen esitys tämä myös on. Maussa tai tuoksussa ei ole mitään suklaa- tai kahvimaisia piirteitä, kuten hyvässä porterissa voisi olla.

Ihan juotavaa olutta kaikenkaikkiaan, mutta kaukana ollaan täydellisestä makuelämyksestä. Pitää muistaa, että tämä on Köyhän Kansan Porteria, eikä köyhää kansaa parane alkaa kiusaamaan kompleksisella maulla. Tähän olueen suunniteltiin oma etiketti, jonka toteutuksesta vastasi mysteerigraafikko Olavi.

Etiketti kokonaisuudessaan

Alan huomaamaan, että terve kunnianhimo alkaa hieman nostamaan päätään tässä harrastuksessa. Ensimmäisen olutsatsin laatuvaatimukset eivät olleet korkealla, vaan tavoitteena oli saada juomakelpoista olutta aikaiseksi. Ensimmäisen pussimäskäyksen tavoitteena oli myöskin saada vain juomakelpoista olutta aikaiseksi. Nyt kun viides olutsatsi ja toinen pussimäskäämällä valmistettu olut on pullokypsymässä, ei enää ole pääasia että saa tehtyä juomakelpoista olutta, vaan sen pitää olla myös hyvää olutta! Nälkä kasvaa syödessä ja jano juodessa, vai miten se meni.

Kyllä se niin taitaa olla, että nämä uutevalmistukset jäävät vähemmälle ja keskityn valmistamaan olutta mäskäämällä maltaat itse. Makuero uutteen ja itse mäskätyn oluen välillä on huomattava. Tämä uuteporter piti vain saada alta pois kuleksimasta. Vielä olisi saman valmistajan lager- ja pilsner -uutteet odottamassa vuoroaan, eli en hylkää uutteita täysin. Joitain kokeiluja varmasti vielä tulee, esim. erikoismaltaiden steeppausta uutteen kaveriksi.



lauantai 19. heinäkuuta 2014

English Pale Alen pullotus

Suoraan asiaan. Oluen käyminen kesti kuusi vuorokautta. Tällä kertaa hieman huoletti oluen käymislämpötila, sillä asunnossani oli oluen käymisen aikana reippaasti lämpöä, eli n. 27 astetta. Käyttämäni hiivan käymissuositus oli 18-25 astetta. 25 astetta on jo melko korkea käymislämpötila tällaiselle tavalliselle oluelle. Mitä korkeampi käymislämpötila, sitä herkemmin hiiva tuottaa ei-haluttuja makuja olueen.

Pullotus tapahtui yhdeksän päivän kuluttua hiivauksesta. Pullotusta edeltävänä päivänä maistoin olutta ja mittasin ominaispainon. OP oli tällä kertaa juuri halutunlainen eli 1.012. Aikaisemmassa pussimäskäyksessä ominaispaino oli käymisen jälkeen vain 1.007. Samaa "virhettä" ei siis tapahtunut tällä kertaa, vaikka sama hiiva oli käytössä. Veikkaan tuon alhaisen ominaispainon  siis johtuneen vierteen laimennuksesta. Tällä kertaa laimensin valmista vierrettä 1½ litralla vettä, jotta sain speksit kutakuinkin kohdalleen. Alkoholia tässä oluessa tulee olemaan 5,5%.

Käymisastian pinnalla oli melko paljon hiivaa ja se on ihan tuttu näky. Tein makutestin ja oluen tuoksu oli luonnollisesti melko hiivainen, sellainen vehnäolutmainen, vähän banaaninen. Tuoksussa myös maltaista makeutta. Maku oli tässä vaiheessa hyvä, ei mitään pahaa makua ainakaan, mutta hiivan tuottamaa hedelmäisyyttä kylläkin. Ehkä se kypsyttelyn aikana kaikkoaa. Myös kohtalainen katkeron puraisu löytyi, mikä on hyvä asia.

Käymisastiasta pullotusastiaan
Tämänkertainen pullotussessio ei mennyt aivan niin putkeen kuin pari edellistä. Jälkikäymissokerina käytin panimosokeria ja lisäsin sitä n. 40 grammaa 7-8 litraan (keitettynä vedessä ja jäähdytettynä). Kun lapposin oluen pullotusastiaan jälkikäymissokerin päälle, lappoaminen keskeytyi kun en ollut tarpeeksi tarkkana. Käymisastiaa kannattaa hieman kallistaa lapottaessa kakkoastiaan, jotta kaikki hyvä tulee talteen eikä pohjan hiivasakkaa kerry pullotusastiaan. Tämä huomio siis perinteisen viinilapon kanssa touhutessa. Tällä kertaa unohdin kallistaa käymisastiaa ajoissa, jolloin lappoaminen keskeytyi. Yleensä laitan paksun kirjan käymisastian pohjan alle, jotta saan käymisastiaa kallistettua, mutta nyt unohtui koko kallistaminen. Tässä vaiheessa yritin jatkaa lapottamista ja kallistin käymisastiaa, mutta pohjan hiivasakka sekoittui olueen. Hiivaa päätyi haluttua enemmän pullotusastiaan. Lapottaminen piti lopulta keskeyttää ja puolisen litraa olutta meni hukkaan. Tällaisissa pienissä satseissa tuokin määrä alkaa jo ärsyttämään, vaikka eihän se ole kuin yksi pullollinen olutta. Automaattilappo sekä pullontäyttäjäputki pitää kyllä hankkia tulevaisuudessa, jolloin pullotus helpottuu oleellisesti.

Myös pulloihin lapottaessa jäi jonkin verran tavaraa pullotusastian pohjalle, sillä hiivaa tuntui kertyneen sinne turhan paljon. Yhteensä pulloihin kertyi vajaa 7 litraa olutta. Vein pullot häkkivarastoon 20 asteen lämpötilaan ja pullot saavat olla siellä parisen viikkoa ennen siirtämistä kylmään. Häkkivaraston 20 astetta olisi ideaali käymislämpötila ale -hiivalle. Tekisi mieli roudata käymisastia sinne käymisen ajaksi näin kesähelteillä, mutta se ei taida olla järkevä ajatus taloyhtiö ja muut asukkaat huomioiden.

Nyt jälleen odotellaan minkälaista olutta tästä satsista tulee. Toiminnallinen vaihe oluen valmistuksessa on takanapäin.

Havaintopullo







perjantai 11. heinäkuuta 2014

English pale ale pussimäskäämällä (batch #5)

Nyt ollaan päästy jo viidenteen kotiolutsatsiin. Aikaisemmista oluista kolme on ollut uutteista valmistettuja ja yksi pussimäskäämällä tehty. Näistä oluista pussimäkätty versio oli selkeästi makoisin, joten mukava päästä taas vaihteeksi mäskäilemään. Sormet ovat kieltämättä jo syyhynneet.

Tämänkertainen oluen panoprosessi on suurimmaksi osaksi vanhan toistoa. Joitain pieniä muutoksia kuitenkin tein ensimmäisestä mäskäyksestä viisastuneena ja niistä aion tässä kertoa. Ensimmäisen pussimäskäyksen selostuksen voi lukea täältä.

Yksi asia mikä aiemmassa keitoksessa hieman yllätti oli nesteen suuri haihtuminen vierteen keiton aikana. Vierrettä oli ennen keittoa 9 litraa ja keiton jälkeen ainoastaan 6 litraa. Humaloinnin ja maltaiden määrän olin laskenut 10 litran satsia varten, joten jouduin laimentamaan vierrettä neljällä litralla vettä. Samalla laimeni myös mallaspohja, niin ainakin luulen, sillä lopullinen ominaispaino tipahti todella alas, ollen 1.007. Tästä oppineena päätin nyt tehdä pienemmän satsin, jolloin laimennusvettäkään ei tarvita aivan noin paljon. Asetin nyt eräkoon 8:aan litraan, eli laimennusvettä tarvittaisiin keiton jälkeen kaksi litraa, mikäli haihtuminen on samaa luokkaa. Paras vaihtoehto tietysti olisi, ettei vierrettä tarvitsisi laimentaa lainkaan, mutta 10 litran kattilan kanssa olutsatsi jäisi kuuteen litraan. Helvetin fysiikan lait!

Toinen asia minkä aion tehdä toisin liittyy humalapellettimuhjun suodattamiseen siinä vaiheessa kun vierre kaadetaan kattilasta käymisastiaan. Viimeksi käytin siiviläpussia (eli samaa kuin mäskäyksessä) sekä ruokalävikköä suodatukseen, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla suodatusta pelkällä läviköllä, sillä viimeksi tuo siiviläpussi tukkeutui jatkuvasti.

Kun edellinen pussimäskäys oli kalleellaan jenkkilän suuntaan ja tyyliltään american pale ale, niin nyt yritän valmistaa english pale alea, tai toisin sanoen "bitteriä". Joskus ammoisina aikoina vierastin tuota kyseistä sanaa olutpullon kyljessä, kun kuvittelin sen automaattisesti olevan merkki siitä että olut on jotenkin karvasta maultaan. Saattaa se tottumattoman suussa toki maistua karvaallekkin, mutta kyllä bitterissä on kyse jostain muusta. Itselleni ainakin tulee bitteristä mieleen tuhti toffeinen maltaisuus ja humalat ovat myöskin mukana, mutta eivät niin hallitsevassa osassa kuin amerikkalaisessa pale alessa. Oluttietoisuuteni lisääntyessä huomasin että brittibitter on omassa konstailemattomuudessaan perusoluiden parhaimmistoa.

Etsin netistä tietoa siitä minkälaista mallaspohjaa kannattaisi lähteä rakentamaan brittityyliselle oluelle, ja törmäsin tähän nettisivuun, jossa on Fuller's -oluiden klooneja ja niiden raaka-aineet listattuna. Valmistin oman oluen London Priden kloonireseptiä mukaillen, mutta vapaasti soveltaen. Tässä sen kloonin resepti:

Fuller’s London Pride clone
(5 gallons/19 L, all-grain)
OG = 1.048 FG = 1.012
IBU = 33  SRM = 14
ABV = 4.7%

This recipe is for the bottled version of London Pride. In the UK, London Pride is brewed to 4.1% ABV for cask and keg. In North America, the keg version available is the same strength as the bottled 4.7% ABV.

Ingredients
9.0 lbs. (4.1 kg) Muntons pale ale malt
14 oz. (0.40 kg) crystal malt (75 °L)
5.83 AAU Target hops (60 min)
    (0.53 oz./15 g of 11% alpha acids)
2.63 AAU Challenger hops (15 min)
    (0.35 oz./9.9 g of 7.5% alpha acids)
2.98 AAU Northdown hops (15 min)
    (0.35 oz./9.9 g of 8.5% alpha acids)
Wyeast 1968 (London ESB) or White Labs WLP002 
    (English Ale) yeast

Step by Step
Mash at 149 °F (65 °C) for 60 minutes. Boil for 60 minutes adding Target for the full boil. With 15 minutes left in the boil, add Challenger and Northdown hops. Cool wort, transfer to fermenter and pitch yeast. Ferment at 68 °F (20 °C).

Päätin käyttää kahta mallasta kuten kloonireseptissäkin ja pidin maltaiden suhteen suurin piirtein samana kuin yllä, eli n. 91% perusmallasta ja 9% karamellimallasta. Yritin tähdätä myös samaan väriarvoon. Värimuunnin on kätevä apulainen, kun maltaiden värejä ilmoitetaan milloin SRM:nä, milloin Lintner -asteina tai EBC:nä. Itselleni EBC on kaikkein selkein ja maltaiden väri useimmiten ilmoitetaan ainakin suomalaisissa nettikaupoissa juuri EBC:nä. EBC on karkeasti tuplat SRM -arvosta. Tuo kloonireseptin crystal malt 75°L on EBC -väriarvoltaan 200, joten käytin erikoismaltaana Viking Malt Cara Plus 200 EBC:tä, jota laitoin sen 9%. Perusmaltaana käytin samaa mallasta kuin APAssa eli Viking Malt Pale Ale -mallasta 5 EBC 91%. Näillä suhteilla väriarvokin asettuu luonnollisesti kohdilleen kloonireseptin kanssa. Maltaat ostin lappo.fi -nettikaupasta valmiiksi rouhittuna.

Karamellimallas sai tässä tapauksessa siis olla jonkin verran tummempaa kuin viimeksi APA:ssa ollut 100EBC (5%). English Pale Alessa sen toffeen pitää maistua, joten maltaankin täytyy olla tuhdimpaa ja sitä saa olla enemmän.

Humalien osalta käytin kahta eri humalaa tässä oluessa. Brittihumalia löytyi jo ennakkoon pakastimesta, mutta ei aivan samoja kuin ylläolevassa reseptissä. Challengeria sentään löytyi, jolla tein katkeroinnin sekä flavorin osittain. Toisena humalana sai luvan toimia East Kent Goldings, jota laitoin flavoriksi myös. Tein EKG:llä myös aromihumaloinnin, joka puuttuu kokonaan kloonireseptistä. IBUmäärän sain myös aikalailla säädettyä kohdilleen, siltä ainakin vaikuttaa näin numeerisesti. BrewMate on hyvä ohjelma reseptiä suunnitellessa. Hiivana käytin jälleen Brewfermin Top alehiivaa, joka soveltuu pienemmille satseille. Itse pussimäskäilen 10 litran kattilan kanssa, joten eräkoko jää pieneksi.

Mallasta
Tässä tämänkertaisen oluen resepti:

1,6kg Pale Ale Malt 5 EBC 91%
0,160kg Cara Plus Malt 200 EBC 9%

Challenger 9g 60min
Challenger 5g 15min 
East Kent Goldings 5g 15min
East Kent Goldings 10g 2min
Humalaa

Brewferm Top Ale -hiiva 6g

Eräkoko: 8 litraa
Katkero: 33 IBU
Väri: 25-30 EBC (väri on aina vähän mysteeri)
Ominaispaino ennen käymistä: 1.051
Mäskäystehokkuus: 74%

Oluen valmistus:

Ennen uuniin menoa, 66,5 astetta
Mäskäys: Maltaat kattilassa pussissa ja kattila kannella peitettynä uunissa 90min. Uunin termostaatti 70 asteessa, mäskin lämpötila 65-67 astetta koko ajan. Tarkistin tilanteen välillä ja sekoittelin mäskiä. Vettä kattilassa maltaiden kanssa 5 litraa.

Huuhtelu: Käymisastiassa 6 litraa 75 asteista vettä, pussin huljuttelua jonkin aikaa ja 15 minuutin odottelu. Valutuksen jälkeen kaadoin myös kattilasta nesteen käymisastiaan, jonka jälkeen putsasin vielä kattilan ennen keittoa. Ennen keittoa 9 litraa vierrettä kattilassa, minkä pystyi kätevästi tarkistamaan käymisastian asteikosta.

Huuhtelua

Valutusta



Keitto: 60 min. Ylikiehumiselta ei taaskaan voinut välttyä kiehumisen alkaessa. Humalien osalta Challenger oli pelletteinä ja EKG kukintoina. Tämä oli ensimmäinen kerta kun käytin kukintoja oluen valmistuksessa. Paketista ottaessa kukinnot / lehdet olivat melkoisessa klimpissä, josta sitten erottelin niitä pienemmiksi. Laitoin kukinnot suosiolla humalapussukkaan ennen kattilaan lisäämistä. Pussukat desinfioin varmuuden vuoksi keittämällä niitä vedessä jonkin aikaa. Samanlainen tuoksu noista kukinnoista lähtee kuin pelleteistä, ehkä kuitenkin hieman miedompana. Jostain taisin lukea että kukintoa pitäisi käyttää suhteessa enemmän kuin pellettejä, mutta nyt laitoin vain normaaliin tapaan.

5 grammaa humalakukintoja

Keitto käynnissä

Jäähdytys: Kattila tiskialtaassa kylmässä vedessä jääpalojen kera. Veden vaihto moneen kertaan. 1-2 tunnin päästä lämpötila oli tippunut 22 asteeseen. Nopeampi jäähdytys olisi suotavaa, mutta muita keinoja ei tähän hätään ollut. No chill -mieheksi en vielä ryhtynyt. No chill on nimensä mukaisesti no chill, eli vierrettä ei jäähdytetä vaan sen annetaan jäähtyä ihan omassa rauhassa yön yli ja hiivataan kun vierre on huoneenlämpöistä. No chill lisää ilmeisesti myös katkeron määrää? Sitä en tässä olisi muutenkaan halunnut.

Das Muhju
Laimennus ja kaato: Keiton jälkeen kattilassa oli vettä 6,5 litraa, joten laimennusvettä tarvittiin 1,5 litraa. Käymisastiaan päätyi 8 litraa vierrettä. Kun kaadoin vierteen käymisastiaan, suodatin humalapelleteistä kertyneet muhjut ruokasiivilää käyttämällä. Se nappasi muhjut nätisti, eikä sitä päätynyt käymisastiaan ainakaan hirveästi. Toisaalta sillä ei taida niin väliä edes olla vaikka kaataisi muhjuineen päivineen?

Ilmaus
Hiivaus ja käyminen: Ennen hiivausta maistoin vierrettä, ja ainakin katkeroa oli humalista irronnut, sillä katkeralta maistui. Mutta niinhän se aina. Ominaispaino oli 1.050, eli 5% nurkille pitäisi alkoholiprosentin asettua. Ennen vierteen hiivausta vielä ilmaus kauhalla nostelemalla. Itselläni on tapana sekoitella vielä hiivauksen jälkeen hiiva kunnolla vierteeseen. Pulputus alkoi kuulumaan ensimmäisen yön aikana.

Yksi asia mikä ei tässä mene aivan oppikirjan mukaan on käymislämpötila, sillä asuntoni viileimmässä kohdassa on näin kesähelteillä 26 astetta lämmintä. En nyt ajatellut vielä kokeilla mitään käymisen viilennyskeinoja, vaan katsotaan ihan rauhassa minkälaista olutta tästä tulee. Oluthiiva on tunnetusti melko ronkeli, eikä tykkää kovin korkeista lämpötiloista. Käyminen kyllä onnistuu näilläkin asteilla vallan mainiosti, mutta olueen saattaa tulla jänniä tai vähemmän jänniä lisämakuja. Olkoon tämä samalla testi miten oluelle käy, kun sitä pannaan heinäkuun helteiden aikana.

Sanottakoon vielä että nyt toista kertaa mäskätessä koko homma meni ilman suurempaa säätämistä. Nyt tiesi jo paremmin mitä on tekemässä, joten koko touhuun tuli suhtauduttua rauhallisemmin. Aikaa kyllä kului. Maltaiden punnituksesta siihen hetkeen kun vesilukko oli törkätty paikalleen, kului yhteensä kuusi tuntia. Suurin osa ajasta on tosin odottelua. Mukavaa touhua joka tapauksessa.


Jätettä, kukintoja ja mallasta







tiistai 8. heinäkuuta 2014

Arvio: Sauvon Panimotupa Pellonpekko 4,5%

Tämävuotinen juhannus tuli vietettyä Sauvon maisemissa ja paluumatkalla poikkesin Sauvon S-Marketissa, josta löytyi ehtaa sauvolaista pienpanimo-olutta. Tarjolla oli kahta Sauvon Panimotuvan olutta. Oluet olivat nimeltään Mallas-Akka ja Pellonpekko. Kumpikin ovat suodattamattomia pohjahiivaoluita. Mallas-Akka on muistaakseni pils -tyyppinen olut ja se on ilmeisesti jatkuvassa tuotannossa. Pellonpekko on tämän kesän kausituote ja se on vähemmän humaloitu kuin Mallas-Akka. Jollain tavalla tämä Pellonpekko vetosi enemmän meikäläiseen, joten päätin ostaa sitä. Hintaa puolen litran pullolla oli 4,95 euroa.

Sauvon panimotuvan kotisivuilta löytyy seuraava teksti oluesta:

Oluen valmistukseen on käytetty kotimaista mallasohraa, hiivaa, humalaa ja puhdasta,raikasta kaivovettä

Olut on kausituote kesäksi ja maussa tuntuvat kesän vihreys ja raikkaus. Pienenä lisänä laitettu ripaus savumallasta

Nautitaan viileänä 6-7 asteisena

Maukasta kesää oluen ystäville
Oluen keittäjä Päivi Malmberg

Olut on ihan hieno väriltään, mutta vaahto ei kauaa viivy oluen pinnalla. Tuoksu on hiivainen. Tulee ihan vehnäolut mieleen. Ehkä jokin muovinen vivahde myös tuoksussa.

Maussa kiinnittää huomiota katkeron puuttuminen. Jonkinlaisen edes pienen  puraisun olisin tähän kaivannut. Nyt olo on kulauksen jälkeen hieman hölmistynyt. Maltaisuus on myös aika kevyttä. Ei tämä vetinen tapaus ole, vaan hiivan läsnäolo saa hieman makuakin aikaiseksi. Mutta vain hieman. Maussa ei kuitenkaan mennä aivan niin hiiva edellä kuin tuoksussa. Savumallasta en itse ainakaan erottanut tuoksussa enkä maussa.

Kyseessä on kevyt janojuoma, mutta katkeron puuttuminen häiritsee. Maullisesti ollaan aika kaukana "koffista", mikä on tietysti hyvä asia. Taitaa tämä olut lokeroitua kellerbieriksi ja itse olen hieman vierastanut sitä tyylilajia muutenkin.

Untappd -sovelluksessa annoin tälle oluelle pisteitä 2,5 / 5.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...