tiistai 16. joulukuuta 2014

Joulusahti 2014 (#9)

Sahti on suomalainen perinnejuoma ja samalla yksi maailman vanhimmista oluttyyleistä. Sahdin alkuhistoria on hieman hämärän peitossa, mutta sen tiedetään ulottuvan jopa tuhannen vuoden päähän. Joidenkin arvioiden mukaan sahtia on valmistettu niin kauan kuin ohraa on ylipäätään viljelty. Joka tapauksessa sahtia on valmistettu jo vuosisatojen ajan ja sahdinvalmistusperinne on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Vertailun vuoksi vaalea lager on keksitty vuonna 1842 Tsekinmaalla.

Sahti -sana rinnastetaan liian usein kiljuun tai johonkin muuhun alkoholijuomaan, mikä on täysin harhaanjohtavaa, eikä se ole sahdin arvokkuudelle lainkaan sopivaa. Sahti on vahvaa ja suodattamatonta olutta, joka on maultaan täyteläistä ja makeaa.

Sahti ei ole pelkästään olutta, vaan se on muinaisolutta ja kiinteä (tai siis nestemäinen) osa suomalaista kansanperinnettä. Tämä täytyy takoa suomalaisten päähän vaikka Seppä Ilmarisen voimin. Kaikki kyllä tietävät mämmin, mutta sahti tuntuu olevan hämmennyksen aihe monelle. Sahdin saatavuus on nykyään toki heikonlaista, eikä sahtia enää valmisteta kotioloissa samaan tahtiin kuin ammoisina aikoina. Sahtia on valmistettu juhlajuomaksi ja epäilemättä ihan vaan muutenkin. Sauna on usein toiminut sahdin valmistuspaikkana.

Jos puhutaan suomalaisesta olutkulttuurista, ei sahtia voi missään nimessä sivuuttaa. Perinteitä pitää kunnioittaa ja suomalaista sahtiperinnettä on syytä pitää yllä. Sahtitietoisuutta tulisi lisätä, jonka myötä sahdin arvostuskin nousisi. Kyseessä on hieno tuote, joka ansaitsee kaiken arvostuksen. Sahdilla on muuten samanlainen (EU:n aito perinteinen tuote) APT -nimisuoja kuin belgialaisella lambic -hapanoluella.

Sahdin valmistuksessa käytetään vettä, mallasta (ohra ja ruis pääasiassa), katajaa sekä pullahiivaa. Tavallisen pullahiivan käyttö tuo sahdille ominaisen banaanisen maun ja katajaa käytetään sahdin maustamiseen humalan sijaan. Humalaakin voi käyttää pieniä määriä.


Tästä tulee sahtia

Sahdin makeus johtuu maltaiden pitkäkestoisesta imellytyksestä (mäskäyksestä). Sahtivierrettä ei keitetä, vaan ainoastaan kiehautetaan. Ilman keittämistä vierteessä olevat proteinit jäävät saostumatta, mistä johtuu sahdin täyteläinen maku. Sahdin alkoholipitoisuus on yleensä 7-9%. Sahti on tuoreolut, joten se ei kestä pitkää säilytystä. Se täytyy juoda melko nopeasti kypsymisen jälkeen.

Päätin itsekin pitää sahtiperinteitä yllä ja valmistaa tätä muinaisolutta ensimmäistä kertaa elämässäni. Sahdin valmistuksessa käytin apuna Reittausblogin mainiota sahdinvalmistusohjetta, josta selviää tarkasti sahdin valmistusprosessi nykyaikaisilla välineillä.

Sahdin valmistus tapahtuu siis siten, että maltaita imellytetään lämpimässä vedessä ja puolen tunnin välein tehdään uusi vesilisäys entistä lämpimämmällä vedellä. Lämpöä pidetään yllä imellytyksen ajan eristämällä mäskäysastia hyvin. Mäskäyksen jälkeen koko mäski kiehautetaan nopeasti (tämä desinfioi ja selkeyttää vierteen). Kiehautuksen aikana mäskin väri muuttuu myös tummemmaksi.

Imellytyksen jälkeen maltaista erotetaan vierre ja kuurnana toimii mehumaija. Vierre siivilöidään katajapedin läpi, jolloin sahtivierteeseen tulee katajan makua. Katajanoksia laitetaan alimmaiseksi ja siihen päälle katajanmarjoja sekä vähän humalaa. Kaupan päälle tulee mahtava katajan tuoksu koko asuntoon.

Sahtivierre jäähdytetään huoneenlämpöön ja hiivataan sen jälkeen. Sahdin annetaan käydä huoneenlämmössä 2-3 päivää ja siirretään sen jälkeen kylmään kypsymään. Parin - kolmen viikon kypsymisen jälkeen voi sahtia alkaa nauttimaan. Ja se pitää juoda pois melko nopeasti. Tässä vaiheessa on helppo tajuta miksi sahti on nimenomaan juhlajuoma.

Joulusahti 2014 resepti:

Sahtimallas 5-10 EBC 2700g (90%)
Cararye 175 EBC 200g (6,67%)
Vehnämallas 5 EBC 100g (3,33%)

puolisen tusinaa katajanoksia
8g katajanmarjoja
8g Mt. Hood humalaa

n. 1/8 pakettia Suomen hiiva tuorehiivaa (eli pieni nokare)

Eräkoko 8 litraa

OG: 1.072
FG: 1.034
Väri: ~30 EBC
Katkero: katajainen :)

Reseptiikasta sen verran, että päätin käyttää cararye -mallasta, sillä tavallinen ruismallas oli verkkokaupasta loppu. Halusin ehdottomasti ruismallasta joukkoon ja muutenkin hieman tummemman väristä sahtia. Kuivattuja katajanmarjoja löytyi Prisman maustehyllyltä. Lisäsin hieman humalaa lähinnä säilöntäaineeksi, Mt. Hoodin jämät päätyivät tähän sahtiin. Ominaispaino jäi hieman alhaiseksi, mikä varmaan johtui siitä, ettei lämmöneristys toiminut tarpeeksi hyvin maltaiden imellytysvaiheessa. Annoin sahdin käydä kolme vuorokautta huoneenlämmössä, jonka jälkeen lapotin sahdin kanisteriin ja laitoin kanisterin kylmään kypsymään. En kiristänyt kanisterin korkkia aivan tiukalle, vaan jätin hieman löysälle, jottei kanisteriin kertyisi liikaa painetta. Kanisterointivaiheessa ominaispaino oli 1.034, joten sahti ei ollut vielä käynyt loppuun. Maku oli upean sahtimainen ja kaikki kunnossa.

Nyt on kulunut reilu viikko sahdin valmistuksen alkamisesta ja sahti on ollut 6 vuorokautta kylmässä. Ominaispaino on....edelleen 1.034. En tiedä pitäisikö lisätä hiivaa vai antaa vaan olla. Maku on kuitenkin sahtimainen ja hyvä, joten taidanpa antaa vain olla. Funtsailin tuossa samalla, ettei talonpojilla tainnut olla 500 vuotta sitten ominaispainomittareita käytössä.

Jouluaaton tullessa sahti on ollut kylmäsäilytyksessä kaksi viikkoa ja silloin olisi tarkoitus nauttia sahtia ensimmäisen kerran porukalla.

Kuvia sahdin valmistuksen etenemisestä:


Ensimmäinen vesilisäys

Imellytystä

Lämpöeristeenä fleecehuopa ja talvitakki


Ennen kiehautusta

Kiehautuksen jälkeen vierre selkeytynyt ja väri tummempi

Katajanmarjoja katajanoksien päälle


Katajapeti, jonka läpi vierre lasketaan
 
Maltaat lisätään mehumaijaan katajanoksien päälle


Ensimmäiset valutukset

Valutus käynnissä, kiehuvaa vettä maltaiden päälle

Väri OK

Sahti kanisterissa







tiistai 9. joulukuuta 2014

Batch #8: Bitteriä osa 3

En ole ollut kovin tyytyväinen aikaisempiin bittereihin, siksipä ajattelin kokeilla josko onnistuisin tällä kertaa paremmin. Ensimmäinen bitter oli uutteesta valmistettu Avant-garde Bitter, joka tuntui muille maistuvan ihan hyvin, mutta itse olin hieman skeptinen maun suhteen. Joskus se maistui ihan hyvälle ja joskus teki mieli kaataa viemäristä alas. Toinen tekemäni brittityylinen olut oli kesähelteiden aikana pantu Royal Pride Bitter, jonka käymislämpötila oli liian korkea. Siitäkin oluesta pidettiin, mutta aivan tyylinmukaista se ei ollut.

Nyt päätin tehdä tuhdin maltaisen oluen nostamalla mäskäyslämpötilan 68 asteen korville. Humaloinnin osa  tässä oluessa oli lähinnä tukea mallaspohjaa, eikä jyrätä koko makupalettia. Aikaisemmissa oluissa humala on ehkä korostunut liikaakin.

Kuten jo aikaisemmassa blogipäivityksessä manailin, tässä uusimmassa oluessani hiiva popsi sokereita jälleen vähän liian ahkerasti ja olut kävi kuivaksi. 1.048 --> 1.008. Tuhti maltaisuus ei siis lukemien perusteella toteutunut. Korkean attenuaation syitä selvitellään edelleen.

Mash

Oluen valmistus tapahtui samalla lailla kuin aikaisemmin, eli pussimäskäämällä uunissa, 60 minuutin ajan, vartin välein sekoitellen. Huuhteluvaiheessa valuttelin pussia turhan kauan, joten ennen keittoa vierrettä oli kasassa 19 litraa suunnitellun 18 litran sijaan. Päätin tehdä keiton kolmessa kattilassa (10 + 10 + 3l), sillä eihän hyvää tavaraa parane heittää hukkaan. Samalla piti lisätä humalan määrää, sillä lopputuloksena olutta olisi litran verran enemmän. Keiton aikana tyhjensin pienimmästä kattilasta vierteen isompiin kattiloihin, kun niihin oli tullut tilaa haihtumisen myötä. Ennen keittoa ominaispaino oli 1.035 ja keiton jälkeen tosiaan 1.048.

Oluen resepti:

Maltaat:
Pale Ale 5 EBC 2000g (80%)
Crystal 100 EBC 250g (10%)
Cookie 50 EBC 250g (10%)

Humalat:
Challenger 8g 60min
East Kent Goldings 26g 15 min (kukinto)
East Kent Goldings 7g 1min (kukinto)
Goldings 7g 1 min

Hiiva: Safale S-04 nesteytettynä

Eräkoko: 12 litraa
OG: 1.048
FG: 1.008
Alkoholi: 5,6% Vol.
Katkero: 25 IBU
Väri: ~ 20EBC

Olut sai olla käymisastiassa 12 päivää 20 asteen lämpötilassa. Jälkikäymissokerina käytin tavallista taloussokeria, kun panimosokeri pääsi loppumaan. Kiehautin 50 grammaa sokeria pienessä määrässä vettä ja lisäsin pullotusastiaan. Tavoitteena n. 1.9 CO2 -lukema. Happojen osalta en huomannut eroa panimosokerin ja tavallisen sokerin välillä.

Olut on nyt ollut pullotettuna kolme viikkoa joten se ei ole vielä täysin kypsynyt. Muutama pullo on tullut maisteltua. Ensimmäiset huomiot olivat yllättäen aika samankaltaisia kuin Avant-garde Bitterissä, jossa käytin samaa hiivaa eli Safale S-04:ää. Kummassakin oluessa on ollut aluksi vahva kinuski / toffeemainen tuoksu, joka on kääntynyt kypsymisen myötä marjaisammaksi tuoksuksi. Nyt minulle valkeni, että se on nimenomaan S-04 hiivan tuottamaa tuoksua. Safale US-05 tuottaa paljon neutraalimman (ja ehkä miellyttävämmän) aromin olueen, ainakin tällä kokemuspohjalla.

Vielä on liian aikaista arvioida olutta, kun se ei ole ollut vielä kuukauttakaan pullossa. Vasta nyt on alkanut tapahtumaan pieniä muutoksia oluen maussa ja tuoksussa. Tuoksussa hiivaisuus on väistynyt taka-alalle ja humala sekä mallas ovat päässeet paremmin esiin. Oluen maku on tähän saakka ollut todella leipäisen maltainen johtuen varmasti tuosta cookie maltaasta, mutta nyt maku on tasapainotunut. Jälkimaku on aiemmin ollut jopa hivenen epämiellyttävä, mutta ei onneksi enää. Katkeroa on maltillisesti, niin kuin pitikin.

Ihan miellyttävä tuoksu ja maku, mutta ei mikään makupommi kuitenkaan. Runkoa saisi olla enemmän, eli siihen koitetaan jatkossa panostaa. Palataan tähän olueen vielä siinä vaiheessa, kun se on kypsynyt kunnolla ja se on saanut etiketin kylkeensä.

Vaahtoa muodostuu bittermäisen niukasti

Asiat ovat ihan hyvin kotiolutrintamalla. Stout #7 on kypsymässä tämän bitterin ohella ja siitä taitaa tulla oikein mainio olut. Sahtia #9 tein viime viikonloppuna ja se menee huomenna kanisteriin, jotta se olisi jouluna juomakunnossa. Sahdinvalmistuksesta teen myös blogikirjoituksen, kunhan aikaa siihen liikenee. Seuraavaksi olueksi voisin tehdä APAn tai IPAn. Saas kattoo.


perjantai 21. marraskuuta 2014

Kuivahiivan nesteyttäminen

Joissain kuivahiivapakkauksissa on kehoituksena nesteyttää hiiva ennen vierteeseen lisäämistä. Toisaalta jotkut valmistajat kehoittavat ripottelemaan hiivan vierteeseen sellaisenaan.

Jos kuivahiivan ripottelee vierteeseen suoraan pussista, osa hiivasoluista saattaa kuolla joutuessaan makeaan vierteeseen. Tällöin jäljellä oleva hiiva rasittuu ja joutuu "ylitöihin", mikä voi tuottaa outoja makuja ja hajuja olueen.

Hiiva herätetään nesteyttämällä kuivahiiva ennen vierteeseen lisäämistä, jolloin hiiva ei rasitu ja se on valmiina toimimaan. Jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa kuivahiiva aina nesteyttää. Nesteytyksen hyöty korostuu, mitä vahvempi olut on kyseessä.

Nesteytyksessä kuluu aikaa 30 minuuttia ja se kannattaa tehdä sillä aikaa kun vierre jäähtyy.

Ohje kuivahiivan nesteyttämiseen:
  • Kiehauta 2-3dl vettä ja jäähdytä se n. 30 -asteiseksi
  • Lisää vesi desinfioituun astiaan/kuppiin
  • Ripottele huoneenlämpöinen hiiva veden joukkoon, mutta älä sekoita




  • Aseta desinfioitu foliopaperi kupin päälle
  • Odota 15 minuuttia


  • Sekoita hiiva varovasti veteen desinfioidulla lusikalla. Tässä vaiheessa saattaa tulla vähän klimppejä. Laita foliopaperi jälleen astian päälle.
  • Odota taas 15 minuuttia. Hiiva muodostaa kermaisen vaahdon.



  • Sekoita nesteytetty hiiva vielä ennen lisäämistä vierteeseen. Hiivan ja vierteen lämpötilojen tulisi olla lähellä toisiaan. Hiiva kannattaa lisätä vierteeseen mahdollisimman pian


lauantai 15. marraskuuta 2014

Liian alhainen FG, mäskäyksessä häikkää?

Aloin ihmettelemään miksi lähes aina oluideni FG (final gravity) laskee kovin alas alkuperäisestä arviosta. Käytän oluiden reseptien laatimisessa BrewMate -ilmaisohjelmaa, joka on mainio apuväline kotipanijalle, mutta ohjelman antama FG -lukema on aina korkeampi mitä lopullinen oma mittaus näyttää. Kysyin asiaa Twitterissä ja Reittausblogi osui asian ytimeen. Ohjelmassa ei siis ole mitään vikaa, vaan ongelma on oluideni hiivan attenuaatiossa. Attenuaatio kuvaa prosentteina hiivan "tehoa", eli sitä kuinka paljon se popsii sokereita.

John Palmerin How to Brew -kirjassa attenuaatioprosentit on määritelty näin:

67-70% low
71-74% medium
75-77% high

Aloin vasta nyt miettimään asiaa tarkemmin ja huomasin lähes kaikissa itse mäskäämissä oluissani hiivan attenuaation olevan todella korkea. Tässä lista:

#1  75% uute
#2  75% uute
#3  86,5% mäskäys
#4  76,5% uute
#5  76,5% mäskäys
#6  85% mäskäys
#7  81% mäskäys
#8  83% mäskäys

Uutteiden kanssa on attenuaatio ollut aikalailla kohdillaan. Niissähän mäskäys on jo tehty, joten mäskäysprosessiin ei voi vaikuttaa. Kun olen mäskännyt maltaat itse, attenuaatioprosentit näyttävät olevan todella korkeita, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Mitä korkeampi attenuaatio on, sitä kuivemmaksi olut käy, siihen tulee enemmän alkoholia ja suutuntumasta tulee ohuempi.

Oivoi
Jonkin aikaa sitten maisteltiin parin kaverin kanssa kotioluitani ja yhteenvetona todettiin että ihan hyviä, mutta runkoa saisi olla enemmän. Tämä ongelma on siis tiedostettu. Viimeistään uusimman olueni #8 kohdalla havahduin tähän asiaan, vaikka jo ensimmäisen pussimäskäyksen kohdalla hieman ihmettelin alhaista ominaispainoa. Päätin nyt
viimeisimpänä tehdä rungoltaan tuhdimman oluen, joten nostin mäskäyslämpötilan n. 68-70 asteteeseen. Silti lopullinen ominaispaino laski alas 1.048 --> 1.008, kun FG:n olisi pitänyt olla n. 1.012. Tuosta kahdeksannesta kotioluesta tulen pian kirjoittamaan päivityksen. Kyseessä on siis bitter, joka päätyi pulloihin muutama päivä sitten.

Olen tähän saakka luullut mäskäyslämpötilan vaikuttaneen tuohon alhaiseen FG -lukemaan, mutta nyt en enää tiedä mistä on kyse. Vesi-mallas -suhteena on yleensä ~3 litraa vettä per mallaskilo. Hiivoina olen käyttänyt pääasiassa Safale US-05 ja S-04 sekä Brewferm Top pari kertaa ja kerran Wyeast German Ale 1007. Ongelma ei voi johtua jostain tietyn hiivan ominaisuudesta, kun kaikilla hiivoilla tuntuu tekevän saman tempun.

Jotain tuossa mäskäyksessä on siis vialla, vaikka oluista on silti tullut hyviä. Oluet eivät vain ole tarpeeksi tasapainoisia, vaan humala korostuu liikaa rungon ollessa ohuempi. Tähän täytyy nyt perehtyä tarkemmin ja alkaa etsimään syitä. Tässä on muuten hyvä kirjoitus aiheesta: http://byo.com/stories/issue/item/1895-attenuation-advanced-brewing

Ensimmäisenä tulee mieleen, että ovatkohan omat mittarit ihan kunnossa. Tein pienen testin, eli kalibroin ominaispainomittarin. Ominaispainomittari pitäisi näyttää pelkällä vedellä 20 asteessa lukemaa 1.000

Tässä tulokset:

20°C 1.002
25°C 1.001
30°C 1.000

Eli, joko ominaispainomittari tai lämpömittari näyttää vääriä lukemia. Jos ominaispainomittari toimii oikein, siinä tapauksessa lämpömittarini näyttää tämän testin perusteella 10 astetta pieleen. Tämä kyllä selittäisi koko ongeman, jos olen aina mäskännyt 10 astetta liian alhaisessa lämpötilassa. 10 asteen heitto kuitenkin tuntuu aika absurdilta enkä usko siihen. Jos taas lämpömittari on kunnossa ja ominaispainomittari näyttää vääriä lukemia, niin lopullinen FG on oluissani entistä alempi, kun pohjalla on jo 1.002 liikaa.

Vertailin seuraavaksi kuumemittarin lukemaa lämpömittarin kanssa ja eroa oli n. 1 aste, joten eiköhän lämpömittari toimi suht ok. Ominaispainomittari taitaa olla hieman viallinen ja näyttää aina 1.002 liikaa! Eli oluideni FG on entistä alhaisempi.

Mitä tästä testauksesta jäi käteen. No nyt olen entistä enemmän pää pyörälläni. Joka tapauksessa ajattelin hommata digitaalisen lämpömittarin analogisen sijaan ja verrata lukemia keskenään. Jos lämpömittari on kutakuinkin kunnossa ja ominaispainomittari näyttää entistä alhaisempia lukemia, niin katseet kääntyy mäskäykseen.

Voisiko korkea huuhteluveden määrä vaikuttaa FG:n alhaisuuteen? Mäskäyksen jälkeen vierrettä on yleensä kasassa n. 5 litraa ja huuhteluvettä käytän 13 litraa, jotta saan keittokoon sopivaksi kahteen kattilaan. Keittokoko on siis 18 litraa, josta haihtuu nestettä sen verran että lopullinen eräkoko on yleensä 11-12 litraa. En ole oikein kärryillä miten huuhteluveden määrä vaikuttaa lopulliseen ominaispainoon, vai vaikuttaako mitenkään. Alkuperäiseen ominaispainoon se tietysti vaikuttaa.

Tuo #5 olut, jossa attenuaatio on suht normaali, siinä eräkoko on 8 litraa ja muuta eroa muihin nähden en osaa sanoa, kuin että eräkoko oli pieni ja huuhteluveden määrä alhaisempi. Toisaalta #3 oluessa huuhteluveden määrä on myös alhainen, mutta laimensin sitä olutta vielä keiton jälkeen neljällä litralla ennen hiivaamista.

Olen aina arvostanut oluessa humalan ja maltaan tasapainoa, enkä hirveästi pidä siitä, jos jokin ominaisuus vyöryy muiden yli. Joten hieman harmittaa että omissa oluissani sitä runkoa ei ole tarpeeksi tukemaan humalointia. Voihan tuo alhainen attenuaatio johtua monesta muustakin syystä mäskäyksen sijaan. Toivottavasti ongelmaan löytyy syy ja jatkossa oluiden laatu paranee entisestään.



lauantai 8. marraskuuta 2014

Stouttia jouluksi

En ole aikaisemmin valmistanut tummaa ja paahteista olutta mäskäämällä, joten pitihän sitäkin nyt kokeilla. Tarkoituksena oli tehdä vahvahko stout, joka kypsyisi jouluun mennessä juomakuntoon ja jota voisi sitten joulun pyhinä nautiskella. Olueen päätyi lopulta viittä eri mallasta ja kolmea eri humalaa. Maltaan määrä oli tällä kertaa suurempi kuin koskaan aiemmin, eli tarkalleen 3,620 kg. Tämä tarkoitti sitä, että mäskääminen yhdessä 10 litran kattilassa olisi mahdotonta. Mäskäys tapahtui siis kahdessa kattilassa samanaikaisesti ja se kävikin melko vaivatta.

Tässä oluen resepti:

Maltaat: 
Pale Ale 5 EBC  2250g (62%)
Munich 18 EBC 800g (22%)
Crystal 100 EBC 250g (7%)
Carafa S III 1400 EBC 170g (5%)
Chocolate 900 EBC 150g (4%)

Humalat (pellettinä): 
Challenger 34g 60min (2,8g/l)
Centennial 12g 10min (1g/l)
Willamette 36g 0min (3g/l)

Hiiva: Safale US-05

Mäskäys: 60min 65-67°C (tavoite oli 68°C, mutta se ei aivan toteutunut)
Keitto: 60min
Eräkoko: 11,5 litraa
OG: 1.064
FG: 1.012
ABV: 7.2%
Katkero: 60 IBU
Väri: 77 EBC

Mäskäystehokkuus: 77%

Tarkoitus ei ollut tehdä mitään imperial stoutia, vaan hieman kevyempi mutta kuitenkin vahva stout. Lopullinen ominaispaino laski vähän turhan alas. Odotin korkeampia lukemia ja sen myötä tuhdimpaa runkoa. Mäskäyslämpötila oli vähän turhan alhainen, mikä varmaan vaikutti asiaan. Saa nähdä onko tuosta keiton aromihumaloinnista mitään hyötyä, vai jyrääkö paahteisuus täysin.

Tämä on nyt seitsemäs kotiolut ja olen havainnut kloonireseptien olevan hyvä apu reseptin suunnittelussa, sen sijaan että miettisi itse koko reseptin alusta loppuun. Käytin reseptin suunnittelussa apuna Sierra Nevada Stout -kloonireseptiä, jota muokkasin omien tarpeideni mukaiseksi. Olen kerran maistanut Sierra Nevada Stoutia ja se oli oikein mukavan makuinen stout.

Kloonireseptissä mäskäysajaksi oli ilmoitettu 60 minuuttia. Luin netistä keskusteluja, joissa 60 minuutin todettiin olevan aivan tarpeeksi pitkä mäskäysaika. Mäskäysajan lyhentäminen 90 minuutista 60:een voi auttaa lopullisen ominaispainon jäämistä hieman korkeammaksi. Tosin mäskäyslämpötila ilmeisesti vaikuttaa enemmän lopulliseen ominaispainoon kuin mäskäysaika.

Mäskäyksen tein siis kahdessa kattilassa. Toinen kattila aivan perinteisesti pussimäskäämällä uunissa. Noin 2,5 kiloa mallasta ja n. 7 litraa vettä. Toiseen kattilaan laitoin loput maltaasta ja
3 litraa vettä ilman mitään harsopussia. Tätä toista kattilaa pidin hellan pienimmällä levyllä, liesi pienimmällä teholla (1) ja vain pieni osa kattilasta lieden päällä. Tällä tavalla lämpö pysyi kontrollissa eikä lähtenyt nousuun. Sekoittelin kumpaakin mäskiä vartin välein ja tarkistin lämpötilan. Uunissa mäskäytyneen satsin lämpötila oli 65 asteen korvilla, eli vähän turhan alhainen.

Periaatteessa siis vahvankin oluen mäskääminen onnistuu parin kattilan avulla. Toki mäskäyksen voi tehdä kahdessa erässä, mutta siinä kuluu kauemmin aikaa. Huuhtelun tein jälleen käymisastissa, jonne olin lisännyt huuhteluveden. Mallaspussi siis käymisastiaan likoamaan. Lisäsin toisessa kattilassa olleen mäskin myös pussiin kuten kuvasta näkyy.



Ennen keittoa vierrettä oli kasassa 18 litraa. Keitto kahdessa kattilassa 60 minuuttia ja käymisastiaan päätyi lopulta 11,5 litraa tummaa nestettä. Tällä kertaa nesteytin kuivahiivan ennen lisäämistä käymisastiaan. Käyminen 20 asteessa kaksi viikkoa.


Keiton aikana voi nauttia kotiolutta

Hankin automaattilapon ja pullontäyttäjän lappoon ennen pullotusta, mikä helpotti pullotusvaiheen touhuja huomattavasti. Tosin hieman tuli taas sählättyä, kun osa oluesta päätyi lattialle. Pullotusvaiheessa lisäsin 55 grammaa dekstroosia, jolla pitäisi tulla hieman
alle 2.0 hiilihapot. Automaattilapon desinfiointi oli vähän hankalaa, mutta itse pullotus oli todella vaivatonta automaattilapon kanssa. Olutta päätyi lattialle siinä vaiheessa kun suurin osa oluesta oli jo pullotettu. Kallistin pullostusastiaa ja siinä vaiheessa automaattilapon paino kaatoi koko astian lattialle. En osannut huomioida, että automaattilappo on paljon painavampi ja jämerämpi kuin aiemmin käyttämäni viinilappo. Myös pullotuspää ja pitkä letku aiheuttavat sen, että pullot kaatuvat helposti, ellei ole huolellinen. Ensi kerralla homma hoituu varmasti paremmin.



Hups, rapatessa roiskuu välillä




Pulloihin päätyi hieman vajaa 10 litraa olutta, joka saa nyt kypsyä rauhassa.



keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Autumnal American Wheat Ale

Kuukausi sitten kirjoitin pitkän selostuksen Amerikkalaisen vehnäoluen valmistuksesta. Oluen valmistuksesta jäi hyvä fiilis, sillä kaikki meni suurinpiirtein nappiin. Ainut missä voi hieman jossitella oli hiivasolujen määrä, sillä käytin vanhentunutta nestehiivaa oluen valmistuksessa. Käymisen alkamista saikin odotella pari vuorokautta, mutta onneksi hiiva alkoi toimimaan. Olut viihtyi käymisastiassa vajaat pari viikkoa ennen kuin pullotin sen.

Tämä on nyt kolmas pussimäskäämällä valmistettu olut ja järjestyksessään kuudes kotiolueni. Kyseinen olut on ollut pulloissa jo tovin ja nyt se on saanut myös nimen ja etiketin. Oluen nimeksi tuli Autumnal American Wheat Ale.




Tällä kertaa sain etiketin suunnitteluun apua Brasiliasta saakka, ystävältä, joka halusi auttaa etiketin kanssa. Itse olen melko tumpelo kuvanmuokkauksen kanssa, joten ihan hyvä että sain jälleen homman ulkoistettua :D Ja tyytyväinen olen lopputulokseen. Pienenä yksityiskohtana etiketissä on QR -koodi, jonka päätin lisätä etikettiin. Jokainen älyluurin omistaja voi testata itse mihin se johtaa. Pointtina luonnollisesti siis se, että juoja voi tarkistaa oluesta tietoja halutessaan. Toimii hyvin myös pullon kyljestä skannatessa, testattu on.




Oluen alkoholiprosentiksi muodostui 5,7%. Pullotuksen yhteydessä oluen ominaispaino oli 1.007. OG oli 1.047. Kuvittelin ominaispainon pysähtyvän korkeammalle, mutta näemmä mallasta olisi vaadittu taas lisää. Tai korkeampaa mäskäyslämpötilaa. Hiilihappojen tuottamiseksi lisäsin 95g panimosokeria 11 litraan, jotta saisin hiilihapot arvoon 3.0 (CO2). Vehnäoluesta kun on kyse, niin happojakin saa olla runsaasti. Aiemmin olen lisännyt oluihin n. 2.0 hiilihapot.

No minkälaista olutta tästä sitten tuli? Sanotaanko näin, että parin heikomman oluen jälkeen nyt ollaan taas palattu laadun ääreen. Virtapanimon parhaimman oluen titteli siirtyy täten Centennial American Pale Alelta tälle kuudennelle kotioluelle. Taisin ensimaistelun aikana oikein tuulettaa ja hurrata ääneen, kun olut maistui niin hyvälle. Tuoksu, maku, suutuntuma, hiilihapot, katkero, kaikki toimii. Ei mitään epämiellyttävää ja oikein tasapainoinen.

Olut on lyhyesti sanottuna kevyt, raikas ja hedelmäinen. Sopii nautittavaksi aurinkoisena ja kirkkaana syyspäivänä. Humalan puraisu on tälle mallaspohjalle ihan sopiva (35 IBU). Runkoa oluessa voisi toki olla enemmän ja samoin myös vehnää. Nyt vehnän huomioi vasta jälkimaussa. 20 asteen käymislämpötila auttoi pitämään hiivaisuuden kurissa. Se on tullut huomattua, että lämpötilaa ei oluen valmistuksessa pidä vähätellä! Sillä on suuri merkitys lopputuloksen kannalta.




Oluen vaahto on keskirunsas ja vähän saippuakuplamainen. Tuoksussa humala on esillä sopivasti. Tuoksussa on myös hieman jotain kirpeyttä mitä en osaa sen koommin määritellä. Oluen lämmetessä, tuoksussa on myös jotain samaa kuin nestehiivapussissa oli, hyvä tuoksu. Hiilihappoja on nyt runsaammin, mikä tuntuu suussa ja sen näkee myös kuplasuihkusta tuopin pohjalta kohti pintaa. Vahvat hiilihapot tukevat kevyttä runkoa hyvin. Suutuntuma on siis kevyt, mutta hedelmäinen humala on maussa vallitseva. Sen jälkeen pehmeä mutta riittävä katkero nousee esiin. Jälkimaku jatkuu pitkään ja siinä on katkeroa sekä vehnämallasta.

Se mikä näissä itsemäskätyissä kotioluissa on aivan omaa luokkaansa, on juuri jälkimaku. Nielaisun jälkeen tekee vain mieli maiskutella ja nauttia mausta. Johtuu varmaankin tuoreudesta. Humalan ja maltaan liitto: se on toimiva.

Seuraava kotiolut tulee olemaan koodinimellä "Joulustout".

perjantai 17. lokakuuta 2014

Kreikan bulkkioluet

Pidin jonkin aikaa sitten pari viikkoa lomaa ja matkustin Kreikkaan. Matkakohteena oli kaunis Pargan kylä, joka sijaitsee Kreikan mantereella Joonianmeren rannalla. Loma koostui pääasiassa hyvästä ruuasta ja hienoista maisemista. Toki siinä samalla tuli tutustuttua Kreikan oluttarjontaan.

Parga on pieni n. 3500 asukkaan kylä, joka on suosittu turistikohde kreikkalaistenkin keskuudessa. Pargassa on paljon pieniä kujia joiden varrella on putiikkeja sekä ravintoloita. Ensimmäisten päivien aikana tuli ihmeteltyä paikallisten taitoa ajella autojen kanssa noilla pienillä kujilla, mutta parin päivän jälkeen asia tuntui jo ihan normaalilta. Kylän takana kohoavat vaikuttavat vehreät kukkulat ja toisella puolella avautuu kirkkaan sininen meri.

Pargan lisäksi kävin Meteoran Luostarivuorilla, Necromanteiolla sekä Acheron -joella. Hienoja paikkoja kaikki. Luostarivuoret olivat vaikuttavan näköisiä ja nuo muut kohteet olivat täynnä kreikkalaista mytologiaa. Matkan kohokohtana oli kuitenkin skootterilla ajelu upeissa maisemissa, seudun pikkukyliä tutkien. Aivan mahtavaa touhua!

Tästä voisi tehdä vaikka kattavan matkaselostuksen, mutta tämä on olutblogi, joten keskitytään olueen!

Parga
Kylän kaupat ovat pieniä, joko Mini Marketteja tai Super Marketteja. Mini Marketit ovat lähinnä turisteille tarkoitettuja kauppoja, joissa myydään elintarvikkeita hieman korkeampaan hintaan. Paikan Super Marketit ovat Suomen mittakaavassa yhden K:n K-marketteja. Olutvalikoimaa ei siis ollut hyllymetreittäin ja kaikki kaupan oluet olivat vaaleita lagereita, YHTÄ poikkeusta lukuunottamatta. Siitä myöhemmin.

Kreikan suosituin olut on Mythos. Se on myöskin Kreikan perusbulkkien parhaimmistoa, vaikka mitään suurta makuelämystä siltäkään ei voi odottaa. 25 asteen lämmössä  ja noilla leveysasteilla se maistui kuitenkin hyvälle (jäisestä tuopista). Ja oli siinä sentään jonkin verran makua toisin kuin joissain oluissa, jotka eivät maistuneet yhtään millekään. Kreikassa myytävä Mythos on vahvuudeltaan 5,0%, kun taas kaikki Suomen kaupoissa myytävät Mythokset ovat vahvuudeltaan 4,7%. Ja voin kertoa, että maussa on suuri ero Kreikassa myytävän oluen hyväksi. Suomiversio on todella mauton ja vetinen. Melkein kaikki oluet olivat muuten vahvuudeltaan 5,0%. Tärkkelyksen käytöstä en mene takuuseen, mutta niissä oluissa, joissa oli ainesosat lueteltuna englanniksi, ei tärkkelyksestä ollut mainintaa. Ainoastaan Water, barley malt, hops, yeast.



Jos Mythos on suosituin olut, niin toiseksi suosituin olut tuntui olevan Amstel. Hyi saatana. Yhden kerran tilasin tuota olutta ja se maistui aivan kamalalle. Amstel on hollantilainen olutmerkki ja mieleeni muistui Hollannin reissulta hollantilaisen kaverini tokaisu kaljahyllyjen kohdalla: "Amstel on pulsukaljaa". Nyt ymmärrän. Heineken oli myös aika yleinen näky kaupan hyllyillä ja ravintoloissa. Tuttu olut, ei siitä sen enempää, en ostanut.

Ne suosituimmat

Kreikkalainen Alfa -olut sensijaan oli Mythoksen ohella parhaimmistoa ja hyvin suosittu. Sitä oli monessa paikassa hanassa, samoin kuin Mythosta ja Amstelia. Hintataso Pargassa oli ehkä aavistuksen Suomen hintoja alhaisempi. Kaupassa puolen litran oluttölkki maksoi n. 0,80 - 1,20e. Ravintolassa oluttuopin hinta oli yleensä karvan alta neljän euron, mutta esim. tuo Alfa maksoi eräässä baarissa 2,9 euroa. Ehkä muualla Kreikassa oluen hinta on vieläkin alhaisempi kuin turistien suosimassa Pargassa.

Pargassa oli yksi rockhenkinen baari, jossa oli muutakin olutta kuin lageria myynnissä. Taisi olla viisi kappaletta erilaisia oluita, Corfu Real Ale Bitter ja Guinness Extra Stout ainakin. Tilasin McFarland Traditional Red -oluen. Ei se oikein säväyttänyt, mutta oli mukava maistaa välillä jotain maltaisempaa olutta.

Alfa























Olympic Breweryn FIX Hellas (eli korjaa hellas) oli olut jota maistoin vain kerran. Siitä jäi vähän samat fiilikset kuin Amstelista, en tosiaankaan pitänyt. Sama panimo tarjosi kuitenkin matkan suurimman yllätyksen, sillä kaupasta löytyi olut nimeltään FIX Dark. Tämä on se poikkeus josta aiemmin mainitsin. Tumma lager. No mikä ettei. Otin sen testiin, enkä odottanut siltä ihmeempiä, mutta se olikin yllättävän runsaan makuinen olut. Koko matkan paras olut! Fix Dark on Ratebeerin mukaan Kreikan 25. paras olut. Kolmas saman panimon olut joka tuli maisteltua oli nimeltään Romia. Vain 4,5%, mutta mukavan maltainen maku.


Fix Dark
FIX Hellas


Mitäs muuta tuli maisteltua..

Mythos Radler: Itse pidän Radlerista. Maistui Kreikan helteessä hyvälle.

Prost: Ensimmäinen olut koko reissulla. Taisi olla ihan OK. Panimo: Macedonian Thrace Brewery. Ilmeisesti kuitenkin Kreikassa pantu olut.

Pils Hellas: Pils??? Tämä oli varmaan koko matkan mauttomin olut. Vetinen, eikä minkäänlaista katkeroa. Etsin tästä oluesta tietoa netistä, ja löysin sivun jolla on melkoista hehkutusta. Hah hah! Panimo: Hellenic Breweries of Atalanti

Beeri Beeri: Hauska nimi. Siihen se hauskuus jääkin. Tai no. Sellainen keskiverto, harmiton. Vähän vetinen mutta jotain miellyttävääkin tässä oli. Panimo: Hellenic Breweries of Atalanti

Mitään syväluotaavaa analyysiä en oluista tehnyt, vaan lähinnä arvioin fiilispohjalta. Tässä oluet paremmuusjärjestyksessä ja Untappd -olutsovelluksessa antamani tähdet:

FiX Dark 4 / 5
Mythos Radler 3,5 / 5 (joo, tykkään radlerista)
Mythos 3 / 5
McFarland Traditional Red 3 / 5
Alfa 2,5 / 5
Romia 2,5 / 5
Prost The Original Beer 2,5 / 5
Beeri Beeri 2 / 5
Pils Hellas 1,5 / 5
FIX Hellas 1,5 / 5
Amstel 1 / 5



Yhteenvetona voisin todeta kreikkalaisen perusbulkin parhaimpien olevan paremman makuisia kuin suomalaiset bulkit. Heikoimmat ovat taasen vetisiä ja mauttomia, melko epäolutmaisia, mutta kyllä niillä sentään jano lähtee. Se taitaa ollakin kreikkalaisen oluen päätehtävä.

Olutmatkaajalle Kreikka ei siis ole mikään vaihtoehto. Ruuan ja rentoilun ystäville Kreikka sensijaan on mitä mainioin maa.

Parga


Valtos Beach @ Parga

Skootteriajelulla

Näkymä Pargaan ja Joonianmerelle Ali Pashan linnoitukselta


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Rauhanvuoren Panimon Double Indian Pale Ale 9,2%

Samalla kun katselin Suomi - Kreikka -jalkapallomaaottelua, oli sopiva hetki ottaa jälleen kotiolutta maisteluun. Rauhanvuoren Panimon Double Indian Pale Ale on olutvaihdon seurauksena minulle saapunut olut ja tämä on nyt toinen Rauhanvuoren Panimon olut jota saan maistella. Samalta kotipanimolta aiemmin maisteltu Cascade Pale Ale teki vaikutuksen.

Nyt on siis lasissa hieman tuhdimpi tapaus, eli Double IPA. Tähän tyyliin kuuluu erittäin vahva humalointi ja mallaspohjan on oltava myös tuhti, jotta se tukisi vahvaa humalointia. Alkoholia on sen myötä runsaasti. Täyteläisyyttä ja makeutta näistä yleensä myös löytyy. Yksi lempioluttyyleistäni ehdottomasti.

Rauhanvuoren Panimon Double Indian Pale Ale on vahvuudeltaan 9,2%. Tuon muhkean lukeman saavuttamiseksi on käytetty erivärisiä spraymaltaita sekä dekstroosia (ilmeisesti keventämään makua). Humalista tässä oluessa vastaa Pacific Jade, Styrian Goldings, Tettnanger, Hersbrucker, ja lisäksi Cascade kuivahumalointina. Ennakkoon ajateltuna ei ihan perinteisiä DIPA -humalia, sillä tässä mennään humalien osalta Uuden-Seelannin kautta Britteihin, sieltä Saksaan ja päätyen Yhdysvaltoihin. Hiivana on käytetty Safale US-05 sekä S-04. Katkeroarvoksi on ilmoitettu 64,5 IBU ja väri 23 EBC.



Olut näyttää tyylinmukaiselta. Samettinen, hieman beige vaahto muodostuu oluen pinnalle. Tuoksussa on kylmänä liimamaisuutta / muovisuutta, mutta oluen lämmetessä tuo haju onneksi katoaa. Tuon alkuhajun jälkeen oluen tuoksu ei ole kovinkaan voimakas mielestäni, mutta kuitenkin humala on siinä eniten esillä. Maku on kylmänä aika terävä, mutta se pehmenee huomattavasti oluen lämmetessä. Runkoa löytyy ja suutuntuma on mukavan täyteläinen. Alkoholi maistuu aluksi hieman läpi, mutta tuokin asia korjaantuu oluen lämmetessä. Katkeroa voisi ehkä olla hieman enemmänkin, sillä nyt katkeron puraisu jää hieman puolitiehen.

Kyllä tästä Tupla IPAn tunnuspiirteet löytyy, joskin jotkin ominaisuudet voisivat olla vahvempina ja monipuolisempina. Tuoksu voisi olla iskevämpi ja katkeroa myös enemmän. Lopulta tätä juo ihan mielellään ja se on huomionarvoista, että makunautinto kasvoi juoman huvetessa.

Arvosanaksi annan tälle oluelle:

 6 / 10

lauantai 4. lokakuuta 2014

Olutta laivalta: Viking Amorella & Grace

Työpaikan järjestämä piknik-risteily toimi oivana oluenhakureissuna, varsinkin kun nykyään laivojen olutvalikoima on alkanut miellyttämään vaativampaakin oluenjuojaa. Edellisestä laivareissustani on jo jokunen vuosi aikaa ja laivojen olutvalikoimissa onkin tapahtunut huomattava muutos parempaan suuntaan. Laivojen pubeista voi ostaa laatuolutta kotiin ja Taxfreessakin olutvalikoima on nykyään yllättävän hyvä, ainakin Viking Gracella. Hintataso on myös karkeasti ottaen -50% Alkon hinnoista.



Reittausblogi onkin jo aiemmin tehnyt katsauksia laivoilta saataviin oluihin, joten toimikoon tämä postaus pienenä päivityksenä laivojen oluttilanteeseen.

Matka alkoi Turusta Viking Amorellalla ja Maarianhaminassa suoritettiin laivanvaihto Viking Graceen. Amorellalta sai ostaa pubista sixpackeja mukaan ja nämä oluet on nähtävillä kuvassa.

Amorellan pubista

Amorellan Taxfreessa oli muistaakseni Stallhagenin oluita sekä Uusi-Seelantilaisen Monteith's -panimon oluita. Itse ostin kaikki juotavat vasta paluumatkalla Viking Gracelta.

Viking Gracen Rockmore -baarista sai ostaa kotiin seuraavia oluita sixpackeina:



Pahoittelut huonosta kuvanlaadusta, mutta eiköhän noista jotenkin selvää saa. Itse ostin Lagunitas IPAa drinkkilipuilla. Hieman huvitti maksaa 2 euroa sixpackista. Lagunitas IPA on oikein hyvä IPA omaan makuuni ja parasta ennen -päiväys on reippaasti ensi vuoden puolella.

Tässä vielä kuvina kaikki oluet mitä Viking Gracelta ostin:





Gracen Taxfree -myymälän olutvalikoima oli parempi kuin Amorellalla. Kaikkien "laatuoluiden" hinnat olivat kahden euron kummallakin puolen. Monteith's 4-pack maksoi 4,5e, Stallhagenit 2,3e / kpl. Kuvien oluiden lisäksi Taxfreessa oli myynnissä ainakin Punk IPA (1,75e), Weihenstephanerin Hefe, Hoegaarden ja Stallhagen Pale Ale. Viimeksimainittua en ostanut, sillä olen joskus ostanut sitä Alkosta, eikä se oikein vakuuttanut. Muutoin olen yleensä pitänyt Stallhagenin oluista ja tuo Lemon Ale on ainakin todella hyvä, kun sitä joskus hanasta maistoin.

Laivalle kannattaa nykyään siis suunnata olutostoksille, vaikka bulkkitavara ei maistuisikaan.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...