keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Grainfatherin käyttöönotto ja ensivaikutelmat

Grainfatherin saavuttua taloon, olen koittanut perehtyä mahdollisimman hyvin kaikkiin siihen liittyviin asioihin. Uusi mäskäyslaite tuo luonnollisesti mukanaan uutta opittavaa, vaikka oluen valmistusprosessi on sinänsä tuttu. Haluan kuitenkin oppia tuntemaan laitteen ja ymmärtää sen toiminnan mahdollisimman hyvin, ennen kuin alan valmistamaan sen avulla olutta. Oluen valmistus on itsessään helppoa, ja tämän laitteen avulla toiminnan pitäisi olla entistä vaivattomampaa. Tässä postauksessa käyn läpi Grainfather G30:n kokoamiseen liittyviä asioita, sekä teen sille alkupuhdistuksen.

Laitteen mukana tuli melko suppeat kokoamis- ja käyttöohjeet, mutta Grainfatherin kotisivuilta löytyy kattavammat ohjeet, jotka tulostin paperille. Muutamaa asiaa olen jo hieman joutunut ihmettelemään, mutta eiköhän asiat valkene lopullisesti, kun vihdoin pääsen itse asiaan, eli panemaan olutta.


Oheisessa kuvassa on esitelty jokainen nippeli ja nappeli, mutta laite tulee paketista ulos hyvin pitkälti valmiiksi koottuna. Itselle jää asennettavaksi oikeastaan vain kontrolliboksi johtoineen sekä suodatin. Lisäksi mäskäyskoriin täytyy laittaa pohjalevy sekä ylivuotoputki. 

Kokoamisen hankalin vaihe on ehdottomasti mäskäyskorin pohjalevyn saaminen paikoilleen. (Kuvassa osa nro. 42.) Olen huomannut, että tämä vaihe on tuottanut muillekin hankaluuksia. Levy painetaan korin pohjalle, ja asennuksen yhteydessä levyn silikonireunus lähtee jatkuvasti irti. Tämä harmittaa etenkin siitä syystä, että levyn reuna on terävä, eikä tässä vaiheessa mielellään vielä haluaisi kolhia mallaskorin uutuuttaan kiiltävää sisäpintaa. Kun silikonireunuksen ja mäskäyskorin sisäpinnan kastelee vedellä, pitäisi levy saada helpommin ujutettua paikalleen. Tätäkin neuvoa noudatin, mutta silikonitiiviste lurpsahtaa silti herkästi pois paikaltaan. Lopulta sain työn ja taistelun jälkeen levyn kutakuinkin paikoilleen mäskikorin pohjaan. Ylivuotoputken asennus onkin helpompi tehtävä, ja putken alamutterin kiristykseen riittää sormikiristys. Pyrin noudattamaan kokoamisessa varovaisuutta, koska käsittelin laitetta ja sen osia ensimmäistä kertaa. Totuuden nimissä on sanottava, että Grainfather tuntuu olevan erittäin vankkaa tekoa. Laitteeseen on hyvin saatavilla myös varaosia.

Mäskäyskori

Kun laite on koottuna, se pitää puhdistaa ennen ensimmäistä käyttöä. Laitteen puhdistus täytyy tehdä aina panopäivän päätteeksi, ja ensipuhdistus tapahtuu samoin metodein. Ainoastaan vain sillä erotuksella, että nyt putsataan tehtaalta lähtöisin olevat mahdolliset mömmöt pois laitteistosta. Ostin Grainfatherin puhdistamiseen suositeltavaa pesuainetta; Grainfather High Performance -cleaneria. Sen annostusohje on 2rkl pesuainetta 15 litraan vettä. Annostuksen voi kylläkin puolittaa halutessaan, jolloin säästää pesuainetta sekä vettä. Nyt ensimmäisellä kerralla toimin kuitenkin ohjeen mukaan.

Puhdistus alkamassa

Laitteen käyttö tapahtuu kodissani kylppärissä, sillä siellä on vesihanat lähellä, eikä haittaa vaikka vettä roiskuisi joka paikkaan. Tiedän että sitä tulee roiskumaan! Käytin kontrolliboksia tällä kertaa ihan manuaalisesti ilman Bluetooth -yhteyttä. Ensimmäisen oluenvalmistuksen yhteydessä täytyy hyödyntää tuota bt -yhteyttä.

Pistin Grainfatheriin virrat päälle ja lämmitin veden 55 asteiseksi, kuten puhdistusohjeissa neuvotaan. Pelkkä "HEAT" -napin painaminen ohjainyksiköstä ei riitä, vaan kattilan alareunassa on myös erillinen virtakytkin pannulle. Virtakytkin palaa tai vilkkuu sen mukaan, miten kovalla teholla pannu käy. Tämäkin tuli ilmi tässä putsausvaiheessa. Nesteen lämmetessä kattila käy täydellä teholla. Halutun lämpötilan saavutettuaan, kattila himmailee tehoja, ylläpitäen lämpötilan vakiona. Veden lämmetessä tarkastin veden lämpötilan omalla digitaalisella mittarillani, ja lukemat olivat linjassa Grainfatherin näytön kanssa. Automaattinen lämmönsäätö mäskäysvaiheessa on iso helpotus aiempaan mäskäyslämpötilojen manuaaliseen seurantaan.

Pohjalla näkyy pumpun suodatin ja lämpötila-anturi

Lämmityselementin ollessa päällä "HEAT" -nappula palaa punaisena ohjausyksikössä. Pumpun ollessa käynnissä "PUMP" -nappula palaa vihreänä. Ohjainboksissa on lisäksi "SET" -näppäin sekä nuolet ylös ja alas, joilla voi määrittää haluttuja lämpötiloja sekä ajastaa laitteen. Laitteen käyttö on todella helppoa, ei mitenkään monimutkaista. Mikäli laitetta haluaa käyttää ilman Grainfatherin sovellusta, voi laitteella tehdä maksimissaan nelivaiheisen mäskäyksen omine aikoineen ja lämpötiloineen. Mäskäyksen aikana laite hoitaa lämpötilojen säätelyn itse. Lisäksi laitteessa on "viivästetty ajastus" -toiminto, eli veden voi ajastaa lämpeämään valmiiksi esim. aamuksi, jos haluaa säästää panopäivän aamuna aikaa. Grainfatherin sovellus ja Bluetooth -yhteys tuo lisää käyttömukavuutta, kun panoprosessin eri vaiheita voi seurata kännykän näytöltä.

Grainfatherin sisäpinnalle on painettu veden määrän mittaamista helpottamaan mitta-asteikko. Tässä yksilössä siihen voi ainakin luottaa, sillä testasin sen paikkansapitävyyden. Kannattaa tarkistaa omasta mäskäyslaitteesta, että se pitää kutinsa, oli sitten mikä tahansa vekotin kyseessä. Olen lukenut, että joillain on ollut heittoa noissa lukemissa. 

Takaisin putsaukseen. Veden lämmettyä 55 asteeseen, lisäsin puhdistusainetta kaksi ruokalusikallista, kuten ohjeissa luki. Sekoittelin ja käsittelin koko keittokattilan sisäpinnan tällä puhdistusnesteellä. Seuraavaksi asensin vierteenjäähdyttimen ensimmäistä kertaa paikoilleen, sillä se täytyy luonnollisesti puhdistaa ennen ensimmäistä käyttöä (kuten myöskin jokaisen oluenvalmistussession jälkeen). Vierteenjähdyttimen toiminnasta voin kertoa lisää sitten ensimmäisessä panokertomuksessa. Jäähdytin asetetaan kattilan lasikuvun päälle, jossa se pysyykin tukevasti. Tämän jälkeen pesunestettä kierrätetään pumpun avulla vierteenjäähdyttimen läpi. Ulostuloletku ohjataan takaisin keittokattilaan jäähdyttimen keskellä olevasta reiästä. Tuossa lasikuvussa on siis reikä myös. Sinisestä ja punaisesta letkusta ei puhdistusvaiheessa tarvitse välittää. Niissä siis kulkee jäähdytyksen aikana vain kraanavesi, eikä se pääse kosketuksiin vierteen kanssa, muutoin kuin lämmönvaihtomielessä!


Pumppu lähtee hurisemaan vaivattomasti painamalla "PUMP" -painiketta. Kierrätin pesuainetta jäähdyttimen läpi viitisen minuuttia. Sen jälkeen irroitin jäähdyttimen ja laitoin "kierrätysvarren" paikoilleen, sillä sekin täytyy putsata. En tiedä onko kierrätysvarsi oikea termi. Englanniksi se on  nimeltään "recirculation arm". Laitoin myös mallaspiipun kaikkine osineen putsautumaan kattilan sisälle, sillä eiköhän nekin vaadi puhdistuksen tehdasrasvoista. Kun mainitsen mallaskorin, mäskäyskorin tai mallaspiipun, niin tarkoitan niillä yhtä ja samaa asiaa, eli sitä erillistä säiliötä, missä mäskäys tapahtuu. Kierrätin pesuainetta 10 minuuttia kierrätysvarren läpi, jonka jälkeen käsittelin mallaskorin kaikki pinnat samaisella pesulitkulla.


Lopuksi täytyi vielä tehdä sama käsittely kylmän veden kanssa, sekä vierteenjäähdyttimelle että kierrätysvarrelle. Käsittelin mallaspiipun, ylivuotoputken ja sen kaikki osat myös kylmällä vedellä, jotta pesuainetta ei jäisi mihinkään. Liruttelin pesuaineen Grainfatherista pumpun avulla vanhaan mäskäysastiaani, sillä ajattelin hyödyntää pesuaineen ja putsata vanhan mäskäimen samalla.

Tässä yhteydessä voisin mainita, että Grainfatherin kanssa täytyy siinä mielessä olla tarkkana, ettei lämmityselementti ole vahingossa päällä siinä vaiheessa, kun keittokattilassa ei ole nestettä. Siitä ei varmaankaan seuraa hyvää, jos kattila käy kuivana. Laitteessa on ylikuumenemissuoja, ja sen lauettua laitteen saa takaisin päälle katkaisijasta, joka löytyy laitteen alta, pohjasta. Sinänsä hieman hullu sijoituspaikka, jos ongelmatilanne tulee keittovaiheessa. Voi olla hankalaa ja vaarallista nostella laitetta, kun se on täynnä kuumaa vierrettä. Keittovaiheessa tuo ongelma saattaa ilmetä, jos kattilan pohjalle on päätynyt mäskiä, ja se pääsee kuumenemaan eli toisin sanoen palamaan pohjaan.

Pesunesteen siirtelyä

Puhdistusprosessin viimeisenä vaiheena täytyi siis vielä kierrättää kylmää vettä jäähdyttimen ja kierrätysvarren läpi. Käytännössä siis samat toimet kuin aiemmin, mutta kattilassa oli tällä kertaa ainoastaan kylmää vettä.

Lopuksi vierteenjäähdytin olisi hyvä saada sisältä kuivaksi, ja tässä käytin apuna polkupyörän pumppua. Pumppasin letkun toisesta päästä vain ilmaa sisään niin kauan että suurimmat vedet lähti kierukasta ulos. Tein saman varmuuden vuoksi tuolle kierrätysvarrelle.

Siinä oli alkupuhdistus muutamine lisähuomioineen. Nyt kun olen käsitellyt laitetta ensimmäistä kertaa, voin kertoa muutamasta havaitsemastani puutteesta tai outoudesta. Valistunut kuluttaja kiinnittää tietysti huomiota asioihin, jotka voisivat olla pitemmälle mietittyjä laitteen kehittelyssä, varsinkin kun on kyse näin hintavasta laitteesta. Tuossa tulikin jo mainittua tuo ylikuumenemissuojan palautusnapin sijainti. Jostain syystä Grainfatherin G30 -mallissa ei myöskään ole minkäänlaisia kantokahvoja, vaikka aivan varmasti tästä aiheesta on moni kotipanija lähestynyt valmistajaa. Onneksi laite on tyhjänä kevyt kantaa muutoinkin. Ehkä tässä on valmistajan puolelta sellainen ajatus, että laitetta ei kanneta minnekään silloin kun se on täynnä tavaraa. Ymmärrän kyllä tuon pointin.

Toinen asia mikä tulee äkkisältään mieleen on tuo lasinen kansi, jossa ei ole minkäänlaista nuppia, mistä voisi ottaa kiinni. Ei se tietenkään ole iso asia, mutta tuota lasia joutuu käsittelemään usein sellaisessa vaiheessa, jossa lasi on tulikuuma. Täytyy vain olla varovainen.

Uusimpana Grainfatherin innovaationa taitaa olla tuo yksi pieni osanen, jonka soveltuvuutta hieman ihmettelen. Tämä liittyy mäskin huuhteluvaiheeseen. Mallaspiippu nostetaan huuhteluvaiheessa yläasentoon tukirenkaan päälle. Tukirenkaalle on oma klipsu (support ring retainer), joka varmistaa mallaskorin tukirenkaan pysymisen urassaan. Ongelmaksi vain muodostuu se, että tuon klipsun ollessa paikallaan, kattilan lasikansi ei sovi kunnolla enää paikalleen. Jotenkin erikoista suunnittelua mielestäni. Luulen että yritän pärjäillä ilman tuota klipsua, koska en jaksa sitä jatkuvasti irroitella ja asennella uudestaan paikalleen kuumissa olosuhteissa. Myöskään opastusvideolla en ole nähnyt tuota käytettävän.




Mäskäyskori huuhteluasennossa. Tästä syystä mäskäyskoria kutsutaan myös mallaspiipuksi

Välillä Grainfatheria joutuu kallistamaan ja kippaamaan, kun sieltä haluaa lirutella vettä tai vierrettä / humalamuhjuja pois. Tässä vaiheessa tulee sellainen ongelma, että kontrolliboksi lähtee helposti irti kannakkeiltaan, ellei siitä pidä kiinni. Oikealla taktiikalla tämäkin hoituu, kun painaa peukalolla ohjausyksikköä, samalla kun kippaa sisältöä viemäriin. Olen silti täysin vakuuttunut, että joku kotipanija on jossain vaihessa onnistunut luiskauttamaan ohjainboksin pois paikaltaan laitetta kipatessa. Tässä mallissa ei ainakaan boksia saa mitenkään kiristettyä kannattimilleen. Ehkä se on tarkoitus irroittaa puhdistusvaiheessa, mutta sekin hankaloittaisi toimia, jos johtoja täytyy olla repimässä koko ajan pois. Puhdistuvaiheessa boksia kuitenkin tarvitaan lähes koko ajan, kun pumpulla täytyy kierrättää nesteitä.

Grainfatherissa ei muuten ole erillistä hanaa. Kaikki nesteen siirto keittokattilasta ulos tapahtuu pumpun avulla.

I'm ready!

Tällainen oli ensimmäinen näppituntumani ja kokemukseni Grainfatherista. Itse olen todellinen vasta-alkaja tämän kanssa, sillä minulla ei ole minkäänlaista kokemusta entuudestaan vastaavanlaisesta all-in-one -laitteesta. "Tekemällä oppii" on sellainen sanonta, joka pitää varsinkin oluthommissa täysin paikkansa. Tämä laite ei tuo siihen mitään poikkeusta. Sessio kerrallaan opitaan ja tutustutaan paremmin laitteeseen. Vinkkejä tietysti otetaan vastaan kokeneemmilta Grainfather -konkareilta!

Seuraavassa kertomuksessa pannaankin sitten jo olutta, ja päästään käsiksi siihen miten laite oikeasti toimii siinä mihin se on vartavasten suunniteltu, eli oluen valmistuksessa.

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Back in business!

Hei vaan pitkästä aikaa. Pari vuotta on vierähtänyt, enkä ole pannut olutta sinä aikana. Pääsyynä on ehkä ollut se, että olin päässyt omilla panovehkeillä tiettyyn pisteeseen, ja jatkaminen samoilla keinoilla ei enää ole motivoinut samalla tavalla kuin aiemmin. Oluen paneminen vaatii mielestäni täyden motivaation ja syventymisen, ainakin itseni kohdalla. Väkisin ei kannata väkertää. Olen myös joutunut muuttamaan asunnosta toiseen viimeisen vuoden aikana pariin otteeseen, enkä senkään vuoksi ole viime aikoina pystynyt panemaan olutta. En kuitenkaan ole ihan huvikseni roudannut tyhjiä olutpulloja asunnosta toiseen, vaan tiesin että niille tulee vielä käyttöä, ennemmin tai myöhemmin.

Kotiolutharrastus on siis hetken aikaa ollut tauolla. Muistan vieläkin sen innokkuuden ja oppimisen ilon, kun aloittelin harrastusta, ja aloin kirjoittaa tätä blogia. Nyt parin vuoden hiljaiselon jälkeen kaipaan taas sitä tunnetta. Harrastus lähti aikoinaan käyntiin parilla uuteoluella, joista tuli aivan kelvollisia oluita. Sen jälkeen siirryin pussimäskäyshommiin 10 litran kattilan ja uunin avulla. Oluesta tuli parempaa, ja eri raaka-ainevalinnoilla pystyin vaikuttamaan lopputulokseen paljon enemmän kuin uutteilla. Panoprosessi kehittyi entisestään, kun sain haltuuni 30 litran termosastian. Sen avulla mäskäys onnistui vaivattomasti yhdessä lämpötilassa. Olen aiemmin esitellyt viimeisimmän laitteistoni, ja sen kirjoituksen voi käydä lukaisemassa tästä.

Oman kotipanimolaitteiston tietynlaiseksi ongelmaksi muodostui huuhtelun toteutus sekä vierteen jäähdytys. Huuhtelun tein useimmiten nostamalla maltaat siivilän päälle ja valuttamalla vettä maltaiden läpi. Toinen vaihtoehto oli huljutella ja liottaa mäskäyksen jälkeen maltaita siiviläpussissa, jonka laitoin käymisastiaan huuhteluveden kera. Kumpikaan tapa ei ole mitenkään ideaali, mutta ihan hyvät mäskäystehokkuudet niilläkin tavoilla sai aikaan. Hyvä puoli noissa tavoissa on myöskin ollut se, ettei mäski voi oikeastaan tukkeutua huuhteluvaiheessa. Keiton suoritin kahdella 10 litran kattilalla, joilla tietysti eräkoko jäi pieneksi, yleensä n. 12 litraa. Toisaalta se määrä sopi minulle hyvin. Vierteen jäähdytin siten, että laitoin kattilat keiton jälkeen kylmään vesihauteeseen kylpyammeeseen. Uudessa asunnossani ei vastaavaa ylellisyyttä ole, joten vierteen jäähdytys täytyisi tehdä jollakin toisella tapaa.

Jäähdytystapani ei tietenkään ole ollut optimaalisin, ei todellakaan. Kontaminaatioriski on aina olemassa, kun vierrettä jäähdyttää pitkän aikaa. Lisäksi pitkä jäähdytysaika saattaa vaikuttaa oluen makuun, kun DMS pääsee sitoutumaan olueen. Se pitää myös mainita, että niiden kattiloiden kanssa pelaaminen on alkanut hieman tympimään.

Moni asia voisi siis olla paremmin, vaikka hyvää olutta olenkin saanut aikaiseksi. Asiat voisi tehdä helpommin, paremmin ja tehokkaammin. Laitteiden päivityksellä tämä onnistuisi. Tuossa panovehkeitä koskevassa kirjoituksessa haaveilin mäskäyslaitteesta, joka osaisi itse säätää lämpötiloja. Olen kauan jo miettinyt ostavani Brew Monk -mäskäyslaitteen, joka aika monelta kotipanijalta taitaakin jo löytyä kotoa. 

Ja nyt tullaankin siihen miksi tätä kirjoitusta kirjoittelen. Lappo -juomatarvikeliikkessä Black Friday -tarjouksena Grainfather G30 -laitetta myytiin -20% alennuksella. Mietin hetken kannattaako tarttua tarjoukseen. Lähinnä puntaroin sitä ostanko ennemmin Brew Monkin, joka olisi huokeampi hinnaltaan. Grainfatherin alennettu hinta oli n. 680e (ovh. 850e), ja Brew Monk vierteenjäähdyttimen kanssa maksaisi n. 500e, eli puhutaan n. parin sadan euron erosta. Olin varma, etten pettyisi kumpaankaan valintaan, mutta en vain voinut jättää tuota tarjousta käyttämättä ja päätin ostaa Grainfatherin. 




Tuolla laitteella hoidetaan jatkossa mäskäys, huuhtelu, keitto sekä vierteen jäähdytys. Laitteen mukana tulee erittäin tehokas vastavirtausjäähdytin. Yksi asia mikä pitää hoitaa erikseen on huuhteluveden lämmitys. Huuhteluveden voi tietysti esilämmittää Grainfatherissa, ja laittaa veden vanhaan mäskäimeen odottamaan huuhteluvaihetta. Näinollen ei välttämättä tarvitse enää niitä kattiloitakaan panopäivänä! Grainfather G30:lla pystyy valmistamaan suositusten mukaisesti maksimissaan n. 23 litraa (käymisastiaan päätyvä määrä) olutta kerrallaan, joten eräkoot tässä kotipanimossa tulee myös suurenemaan.

Yksi Grainfatherin hienouksista on sen kontrolliyksikkö, jota voi ohjata Bluetoothin välityksellä omalla puhelimella. Vielä hienomman tästä tekee se, että Grainfatherin sovelluksessa voi tutkiskella ja ladata muiden käyttäjien reseptejä omaan käyttöön. Tietysti niitä voi laatia myös itse ja laittaa jakoon. Kun valmistaa oluen sovellusta apuna käyttäen, Grainfather hoitaa mäskäyksen vaihe vaiheelta reseptin mukaan, ilmoittaa keiton aikaisista humalalisäyksistä jne. Nerokasta ja nykypäiväistä!

Netistä löytyy toki valtavat määrät tietoa kyseisestä laitteesta. Onhan tämä yksi suosituimmista oluenvalmistuslaitteista. Jos jokin asia askarruttaa, niin varmasti jonkin sortin vastaus löytyy joko Grainfatherin kattavilta kotisivuilta, tai Grainfather -"yhteisöistä" esim. Facebook -ryhmistä tai keskustelupalstoilta. Youtubessa on myös runsaanlaisesti videoita Grainfatherista sekä valmistajan että käyttäjien toimesta.


Grainfather G30


Jos tässä on pari vuotta ollut hiljaista kotioluthommien suhteen, niin nyt olen jälleen täynnä uutta intoa! Harrastus on herännyt uudestaan henkiin. Nyt on sen aika.

Tulen jatkossa kertomaan omista käyttökokemuksistani tämän uuden laitteen kanssa. Pyrin antamaan vastauksia niihin kysymyksiin jotka juuri minua askarruttavat, koska hyvin suurella todennäköisyydellä ne saattavat askarruttaa myös muita, jotka ovat päättäneet hankkia Grainfatherin tai jonkin muun oluenvalmistuslaitteen. Nythän koko prosessi menee minulla kertaheitolla uusiksi. Kaikki on taas uutta ja jännää, mutta kuitenkin niin tuttua!

Muitakin uudistuksia on luvassa, ja niistä kerron hieman myöhemmin.


perjantai 8. toukokuuta 2020

Makutestissä Chimay Blue vuodelta 2014

Jos oluen paneminen on malttia vaativaa puuhaa, niin sitä on myöskin oluen kellarointi. Valtaosa oluesta on syytä juoda mahdollisimman tuoreena, mutta tietyt vahvat oluet sopivat mainiosti ikäännytettäviksi. Monen oluen kohdalla kypsyttäminen tekee oluesta vain entistä parempaa. Chimay Blue on ainakin minulle sellainen olut, jota juodessa tuntuu aina siltä, että se vaatisi vielä lisäkypsytystä tarjotakseen parhaan mahdollisen olutnautinnon. Miltä mahtaa siis maistua belgialainen Chimay Blue 5-6 vuotta ikäännytettynä? Kohta se selviää.

Chimay Blue -pullon etiketeissä on hienosti vuosiluku esillä, mikä mielestäni on kuluttajalle jo pieni rohkaiseva vinkki oluen kellaroimiseen. Olut on siis ostettu vuonna 2014 ja nyt elämme vuotta 2020, joten olut on viettänyt pullossa peräti 5-6 vuotta. Säilytys on tapahtunut jääkaappilämpötilassa. Parasta ennen -päiväys on todella vaikeasti luettavissa, mutta vuosiluku taitaa olla 2019. Olettaisin siis, että Chimay lätkäisee näihin pulloihinsa parasta ennen -päiväyksen viiden vuoden päähän. Tämänhän voisi helposti käydä Alkossa tarkistamassa.

On jollain tavalla jännittävää avata olut, joka on näinkin kauan onnistunut olemaan juomatta. Se on merkki maltillisuudesta ja päämäärätietoisuudesta. Ainut mikä ennen juomista mietityttää on, että olenkohan ikäännyttänyt tätä olutta jo liian pitkään.





Kun olut kaatuu lasiin, ensimmäisenä huomiona on se että hapot ovat ainakin kunnossa. Vaahtoa muodostuu oluen pinnalle normaalinlaisesti. Sitten tuoksuun, se tuntuu aluksi hieman laimealta; rusinaa, mausteita, mokkaista makeutta. Maku on makea, loppua kohden vetinen, väsyneen oloinen. Melko kompleksi maku edelleen kuitenkin. Tuoreena tämä olut on hitaasti nautiskeltava tapaus, mutta näin kauan kypsytettynä sille täytyy antaa entistä enemmän aikaa, jotta maku avautuisi paremmin. Lämmettyään oluesta alkaakin löytymään makua hienosti; rusinaista makeutta ja kandisokeria. Edelleen nautinnollista, mutta konaisuutta vaivaa kuitenkin jokin. Tuntuu ettei olut ehkä ole aivan parhaimmassa terässä. Tämä olisi varmaan pitänyt juoda pois jo joitakin vuosia sitten. Tuore Chimay on tähän 5-6 -vuotiaaseen verratuna eloisampi. Pelkällä mutu -tuntumalla sanoisin, että sininen Chimay kannattaa juoda pois 1-3 vuoden ikäisenä. Jossain vaiheessa olut kokee makuhuippunsa ja sen jälkeen se alkaa menettämään tehoaan. Näin koen ainakin tämän testin perusteella.

Kaikenkaikkiaan tämä oli erittäin mielenkiintoinen kokeilu. Minulla on kylmässä on muutama muukin mielenkiintoinen olut, joita voisin tulevaisuudessa testailla tekstin kera.

lauantai 2. toukokuuta 2020

Keväinen Panimosima 5,0%

Blogi on viettänyt hiljaiseloa tässä jo hyvän tovin, mutta onneksi lukijoita vielä löytyy. Nythän tämän koronaepidemian myötä kotiolutharrastus on ollut taas kovassa nosteessa. Se näkyy myös tämän blogin lukijamäärissä, sillä huhtikuun katselukertoihin tuli selvä piikki. Toivon mukaan vanhat kirjoitukseni ovat olleet aloitteleville panijoille hyödyksi. En ole itse ollut aktiivinen kotiolutpuuhissa, mutta tarkoituksena on taas aktivoitua! Kaivellaan nyt sitä ennen vanhoja muisteloita hieman esiin, kun ajankohta on sopiva.

Mennään ajassa pari vuotta taaksepäin. Vapun myötä vanhat muistot palasivat mieleeni, kun vuonna 2018 vapun aikoihin valmistin yhden erän panimosimaa.

Tässä resepti:

16 litraa vettä
700g hunajaa
500g fariinisokeria
500g kandisokeria
250g rusinoita
4 sitruunaa
1 pussi kuivahiivaa (leivonnassa käytettävää)

Valmistus oli äärimmäisen helppoa. Sitruunankuoret ja sokerit kiehautettiin ensiksi vedessä. Sitruunankuoret poistettiin ja loppu litku valutettiin käymisastiaan. Rusinoita keitettiin myös vedessä ja niistä tullut litku valutettiin samoin käymisastiaan. 16 litraa vettä, hunajat ja sitruunoiden mehu puristettiin vielä sekaan. Kuivahiivat perään ja pönttö pulputtamaan. 16 vuorokautta käymisastiassa, jonka jälkeen pullotus.

Pulloihin päätyi 13,5 litraa simaa. Jälkikäymissokeria meni 60 grammaa. Alkoholipitoisuudeksi muodostui 5%. Alkuominaispaino oli 1.036 ja sima kävi täysin kuivaksi lukemiin 1.000.

Mitä siman makuun tulee, niin sanotaanko nyt näin että se oli parasta kiljua mitä olen koskaan juonut! Jotain makeutta olisin kaivannut, vaikka aika makeista ainesosista sima koostuikin. Se kun kävi kuivaksi, niin makeutta ei juurikaan jäänyt jäljelle. Eli lopputulos oli lähempänä kiljua kuin simaa. Hivenen sitruunan happumuutta oli havaittavissa. Jonkun twistin tämä kyllä vaatisi, jotta uudelleen tekisin. Eipä ole tullut tehtyä uudestaan.

Ja yksi aika tärkeä huomio vielä, jos meinaa tällaista simaa valmistaa. Minulla ainakin pinttyi käymisastiaan hunajan tuoksu tämän siman myötä, enkä ole sitä astiaa kotioluthommissa enää käyttänyt. Tuoksuu muuten edelleenkin kahden vuoden jälkeen vahvasti hunajalle! Ehkä se jollain etikalla lähtisi pois.


Havainnollistavia kuvia vielä tähän loppuun:







maanantai 22. heinäkuuta 2019

Centennial Blonde Ale #20

Halusin tehdä vaihteeksi kevyen kesäoluen, joka olisi tarpeeksi helposti lähestyttävä sellaisille ihmisille, jotka eivät oluista tai erikoisoluista liiemmin välitä. Jonkin sortin käännytysolut toisin sanoen. Oluessa tulisi silti olla tarpeeksi makua oluenystävän tarpeisiin. Näillä ajatuksilla lähdin sitten miettimään ja etsimään sopivaa reseptiä. Päätin, etten ala tekemään ipaa tai pale alea, vaan nyt olisi tarkoitus pitää myös humalointi maltillisena. Päädyin lopulta erittäin suuressa suosiossa olevaan Centennial Blonde Ale -reseptiin, jonka bongasin HomebrewTalk -foorumilta. Kyseistä keskusteluketjua voi lukea täältä.

Alkuperäiseen reseptiin ei tarvinnut tehdä juurikaan muutoksia, ainoastaan 10L karamellimaltaan vaihdoin paremman saatavuuden takia Carahell -maltaaksi, jonka väriarvo sama kuin 10L karamelimaltaalla. Aika usein näiden jenkkireseptien mallaspohjaa joutuu tuunaamaan sen mukaan mitä maltaita on helposti saatavilla. Esimerkiksi tämä maltaidenkorvaustaulukko on oiva apu näissä tilanteissa.

Centennial Blonde Ale reseptini:

Maltaat:
Pale Ale 5 EBC 1950g (79,6%)
Carapils 4,5 EBC 230g (9,4%)
Carahell 25 EBC 155g (6,3%)
Vienna 7 EBC 115g (4,7%)

Maltaat mäskätty 60 minuuttia, mäskäyslämpötila n. 66 astetta.

Humalat:
Centennial 4g 60min
Centennial 4g 30min
Cascade 4g 20min
Cascade 4g 5 min

Hiiva: Danstar Nottingham -kuivahiiva

Vierteen jäähdytyksen jälkeen käymisastiaan päätyi 12 litraa vierrettä ja ominaispaino oli 1.044. Lisäsin litran vettä, jotta ominaispaino asettuisi haluttuun arvoon 1.040.

OG: 1.040
FG: 1.006
ALC. 4,7%
Katkero: 21,3 IBU
Väri: 8,6 EBC
Eräkoko: 13 litraa

Jostain syystä tästä oluesta ei tullut otettua kunnon tuoppikuvaa, mutta oluen etiketti ja väri on nähtävillä seuraavissa kuvissa:





Kaikki tämän erän oluet on jo juotu itseni ja kaverien toimesta. Palaute oli pelkästään positiivista. Lähetin olutta eräälle harrastajalle ja sieltä tuli kommenttia että "olut oli ihan huippua". Enpä huonoa olutta viitsisi kenellekään lähettää, mutta jotenkin itse sitä suhtautuu aina kriittisesti omiin tuotoksiin.

Centennial Blonde Ale ei lopulta ollut henkilökohtainen suosikkini. Olin pettynyt erityisesti oluen aromiin. Se oli jotenkin mälsä. Käyttämäni humalat eivät ehkä olleet tuoreimmasta päästä. Kuivahumalointi olisi voinut tehdä terää myös. Olut oli helposti juotava, eikä kovin haastava maultaan. Sellaista helppoa kesäjuomaa.

Lopuksi vielä muutama videoklippi tämän oluen panemisesta:









maanantai 13. toukokuuta 2019

#19 Starry Night Stout (3. versio)


Kotiolut työnimellä "Tuhti Stout". Olut jatkaa tuhtien stoutien sarjaa, ja tämä on nyt kolmas versio aiemmin valmistamastani Starry Night Stoutista. Näistä stouteista erikoisen tekee se, että ne ovat jenkkityylisesti humaloituja.

Ensimmäinen versio
Toinen versio

Tätä stoutia voisi jo kutsua jonkinlaiseksi Virtapanimon "talon olueksi". Ensimmäinen versio onnistui sen verran hyvin, että olen halunnut tehdä saman oluen uudestaan. Erien välillä olen tehnyt reseptiin pieniä viilauksia, jotta oluesta tulisi entistäkin parempaa. Kaikki nämä kolme olutta ovat olleet makuprofiililtaan hyvin samankaltaisia ja erittäin maukkaita oluita.

Stout on ainakin aloitteleville kotiolutharrastajalle hyvä oluttyyli. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että englantilaisten bittereiden ja amerikkalaisten india pale ale -oluiden saaminen balanssiin on paljon haastavampaa. Tummien oluiden panemisessa on sekin hyvä puoli, että tummat maltaat asettavat mäskin ph:n sopivalle tasolle automaattisesti, kun taas vaaleiden oluiden kanssa voi joutua vedensäätöhommiin. Hyvänä puolena mainittakoon sekin, että DMS ei yleensä ole riesana tummien oluiden kanssa. Olen kyllä kuullut juttua, että DMS ei liioin missään oluessa ole enää riesana, sillä mallastamot tekevät nykyään sen verran laadukasta työtä maltaidensa kanssa. Joidenkin todella vaaleiden pilsnermaltaiden kanssa täytyy ilmeisesti vielä DMS huomioida.

Sitten itse reseptiin:

Maltaat mäskätty 67 asteessa 75 min 

Pale Ale 5 EBC 2250g 52,94%
Munich 18 EBC 1000g 23,53%
Kaurahiutaleita 2 EBC 350g 8,24%
Cara Plus 150 EBC 250g 5,88%
Black Malt 1400 EBC 200g 4,71%
Chocolate Dark 900 EBC 200g 4,71%

Humalat: (70 minuutin keitto)

Target 50g 70min
Cascade 30g 20min
Willamette 40g 0 min

US-05 Safale kuivahiiva

Eräkoko: 11 litraa
Preboil gravity: 1.056
OG: 1.078
FG: 1.022
Alc. 7,8% vol.

Hiilihapot taloussokerilla 45g
Hapot: n. 2,0


Maltaina siis jälleen pale ale, munich, lisäksi vähän karamellimallasta. Stoutin tästä tekee ne tummat maltaat eli tässä tapauksessa black malt sekä chocolate malt. Käytin mäskäyksessä myös kaurahiutaleita.

Oluesta tuli todellakin tuhti, kuten prosentit (7,8%) osoittavat. Maku oli myös tuhti ja hyvä! En ajatellut lopullisen ominaispainon olevan noin korkea (1.022), mutta eipä siitä haittaa ollut. Tämä on paahteinen stout, jossa humalan huomaa tuoksussa pienenä hedelmäisyytenä paahteen alta. Maku alkaa paahteisena, mutta loppupuolella humalan erottaa myös maussa. Seuraavaan olueen voisi kauran määrää lisätä entisestään, jotta suutuntuma olisi vieläkin samettisempi.

torstai 24. elokuuta 2017

Dark Secrets Chocolate Stout 5,7% #18


Päivitetäänpä blogi taas ajan tasalle. Suklaaoluen valmistuksesta on kulunut jo puolisen vuotta, mutta oluen lopullinen arvio on jäänyt päivittämättä tänne blogiin. Edellisessä blogikirjoituksessa kirjasin ensimaistelun tuloksia ja ne eivät varsinaisesti antaneet odottaa mitään aromaattista suklaapommia, vaan oluen ongelmat olivat havaittavissa. Kypsymisen myötä oluen maku parani, mutta vain hieman.

Oluen valmistuksesta vielä sen verran, että käytin kaakaonibsejä raaka-aineena suklaan aromin ja maun saamiseksi olueen. Nibsejä meni keittovaiheessa kattilaan sekä käymisen jälkeen käymisastiaan. Paahdoin nibsit uunissa ennen käyttöä. Ennen käymisastiaan laittoa tein nibseille vielä "vodkaliotuksen". Tarkemman sepustuksen suklaaoluen valmistuksesta voi lukea täältä.




Oluen nimeksi tuli Dark Secrets ja etiketin taiteili tällä kertaa kaverini Joonas Kankare, joka on myöskin oluen ystäviä. Jos joku tässä oluessa onnistui, niin ainakin tuo etiketti, joka on mielestäni todella hieno. Kiitokset Joonakselle!




Suurimmat ongelmat tässä oluessa johtuivat juuri kaakaonibsien käytöstä, sillä niiden sisältämä rasva teki osittain tuhojaan. Ensinnäkin rasva tappoi oluen vaahdon täysin. Vaahtoa kyllä muodostuu kaadon yhteydessä, mutta se kaikkoaa pois hyvin nopeasti. Sen jälkeen juoma näyttää lähinnä Coca Colalta. Vaahdon katoamisen jälkeen oluen pinnalla näkyy selvästi olevan rasvaa. Suutuntuman parantamiseksi käytin oluen reseptissä myöskin kauraa, mutta luulisin tuon rasvan heikentäneen aika pitkälti myös suutuntumaa ja aiheuttavan omia ongelmiaan sekä maku- että aromipuolelle.

Oluen tuoksu on aavistuksen paahteinen ja mokkainen, mustaa vanhaa kahvia. Hentoa lakritsaisuuttakin erottuu joukosta. Maku on yllättävän vetinen, ja loppua kohden paahteinen sekä kuiva. Nibsien käyttö maistuu selvästi oluessa, mutta sanoisin nibsien tuottaneen olueen enemmänkin kahvimaisia kuin suklaisia piirteitä. Mustaa kahvia nimenomaan. Sen huomaa varsinkin oluen loppu- ja jälkimaussa. Kaikin puolin ihan juotavaa olutta, mutta tasapaino puuttuu. Ei tästä oikein kiksejä saa, varsinkaan suklaaoluena.




Suklaaoluen valmistus oli mielenkiintoinen kokemus ja kokeilu. Ennen kaikkea opettavainen kokemus. Vaikka tein kaiken suurinpiirtein nettipalstojen ohjeiden mukaisesti, ei lopputulos ollut kuitenkaan aivan sitä mitä piti. Nibsejä kuitenkin suositellaan suklaaoluen valmistuksessa, vaikka ne sisältävät tuota rasvaa ja saattavat aiheuttaa ongelmia. Jos jotain tekisin toisin, niin käyttäisin nibsejä ainoastaan keittovaiheessa, enkä laittaisi niitä käymisastiaan ollenkaan. Nibsien liottaminen vodkassa ei tuntunut tässä tapauksessa ainakaan olevan hyvä ajatus, vaikka sitä nettipalstoilla suositeltiinkin. Siitä tuli mielestäni sellaista outoa vahamaisuutta olueen. Voi olla että käytin myös liikaa nibsejä kun lopputuloksesta tulikin enemmän kahvinen kuin suklainen.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...