Vuoden vanha kotiolut makutestissä

Kotiolutharrastuksen aloittamisesta on kulunut jo reilu vuosi. Harrastus alkoi tammikuussa vuonna 2014 jolloin myös ensimmäinen kotiolut Astonishing Ale valmistui. Tätä ensimmäistä oluterää on jäljellä enää yksi (1) pullo, joten nyt voisin testailla mitä oluelle on tapahtunut reilun vuoden aikana. Yleisesti ottaen kotioluen pitäisi säilyä vuoden päivät ilman onglemia, mutta mistäpä näistä tietää ennen kuin testaa. Suosittelen lukemaan alkuperäisen blogikirjoituksen tämän testin alustukseksi TÄSTÄ. Itsekin luin, verestääkseni muistojani.

Melko nostalginen fiilis tässä tulee, kun nyt tuhoan viimeisen pullon ensimmäisestä oluterästäni. Ehkä tätä olisi parempi säästää vielä 10 vuotta eteenpäin, jotta sitä voisi silloin tällöin ihastella ja miettiä samalla että tuosta kaikki sai alkuna. Mutta ei, parempi ottaa järki käteen ja juoda olut pois, sillä juotavaksi se on tarkoitettu. Ja onhan tässä tämä empiirisen tutkimuksen näkökulma myös olemassa. Miten kotiolut pärjää kilpailussa ajan kanssa?

Kyseessä on siis Finlandia -uutteesta valmistettu olut ja vahvuutta oluella on 4,3%. Alunperin olin tyytyväinen makuun, vaikkakin parempia oluita on sittemmin tullut tehtyä. Tuolloin oli vertailukohdat kuitenkin aika vähissä. Siltikään tämä ei missään nimessä ole huonoin tekemäni olut, ei lainkaan. (Varsinkin bittereiden, perus brittialen tekemisessä on vielä parannettavaa. Ehkä se joskus osuu nappiin.)

Oluen tarkka ikä testaushetkellä on 414 päivää, eli 1 vuosi, 1 kuukausi ja 19 päivää. Ikä on laskettu pullotuspäivästä. Pulloa on luonnollisesti säilytetty koko ajan jääkaappikylmässä, kuten olutta kuuluu säilyttää.

Sitten itse asiaan. Mukava sihahdus kuuluu korkkia avatessa, eli hiilihapot ovat ainakin tallella. Ulkonäöllisesti olut on täysin samanlainen kuin reilu vuosi sitten. Tuoksussa kuitenkin huomaan selvän eron. Alunperin tuoksussa vallitsi lievä hiivaisuus mikä ei ollut kovinkaan miellyttävää hiivaisuutta. Nyt tilalla on jokin pieni happamuus. Vähän sellainen grimbergenmäinen belgityylinen happamuus, jota on vaikea kuvailla. Mutta tämä happamuus on todella miellyttävää verrattuna siihen aikaisempaan hiivaisuuteen. Maku on pääpiirteissään sama, mutta jollain tapaa se on nyt miellyttävämpi. Vetinen edelleen juu, ja katkero on selkeästi laimentunut vuoden aikana, mutta nyt olen maussa havaitsevinani pähkinäisiä sävyjä, kun tuoreena tuollaista en havainnut lainkaan. Maussakin on ehkä pientä happamuutta, mutta se on selvästi taka-alalla.

Viimeistä viedään

Ehkä tässä on pilaantumisprosessi lähdössä käyntiin, mistä tuo happamuus kyllä kielii, mutta toistaiseksi olut on aivan juomakelpoista ja ennenkaikkea hyvää. Olen jopa hieman yllättynyt tästä mausta, sillä ajattelin tämän olevan todella pliisua aloittelijan litkua, mutta oikeasti tämä on hyvänmakuista olutta ja parempaa kuin jotkin muut tuotokseni. Simppeliä ja helposti juotavaa. Kotioluesta yleensä sanotaan, että katkerointi pehmenee tai vähenee ajan myötä ja se tuntuu ainakin pitävän paikkansa, sillä tässä oluessa katkero on vähentynyt huomattavasti.

Nyt on kuitenkin tyhjä olo. Mikään ei vedä vertoja sille hetkelle, kun on valmistanut ensimmäisen kotioluen ja maistelee sitä ensimmäistä kertaa. Siinä hetkessä on jotain enemmän. Toisen, kolmannen, kymmenennen tai sadannan kotioluen ensimaisto ei saa voi saada samanlaista tunnetta aikaiseksi kuin ensimmäisen kotioluen maistelu. Noh, nyt maistelin ensimmäistä kotiolutta viimeistä kertaa. Senkin voi tehdä vain kerran ja nyt se hetki on ohi.

Stouttia jouluksi

En ole aikaisemmin valmistanut tummaa ja paahteista olutta mäskäämällä, joten pitihän sitäkin nyt kokeilla. Tarkoituksena oli tehdä vahvahko stout, joka kypsyisi jouluun mennessä juomakuntoon ja jota voisi sitten joulun pyhinä nautiskella. Olueen päätyi lopulta viittä eri mallasta ja kolmea eri humalaa. Maltaan määrä oli tällä kertaa suurempi kuin koskaan aiemmin, eli tarkalleen 3,620 kg. Tämä tarkoitti sitä, että mäskääminen yhdessä 10 litran kattilassa olisi mahdotonta. Mäskäys tapahtui siis kahdessa kattilassa samanaikaisesti ja se kävikin melko vaivatta.

Tässä oluen resepti:

Maltaat: 
Pale Ale 5 EBC  2250g (62%)
Munich 18 EBC 800g (22%)
Crystal 100 EBC 250g (7%)
Carafa S III 1400 EBC 170g (5%)
Chocolate 900 EBC 150g (4%)

Humalat (pellettinä): 
Challenger 34g 60min (2,8g/l)
Centennial 12g 10min (1g/l)
Willamette 36g 0min (3g/l)

Hiiva: Safale US-05

Mäskäys: 60min 65-67°C (tavoite oli 68°C, mutta se ei aivan toteutunut)
Keitto: 60min
Eräkoko: 11,5 litraa
OG: 1.064
FG: 1.012
ABV: 7.2%
Katkero: 60 IBU
Väri: 77 EBC

Mäskäystehokkuus: 77%

Tarkoitus ei ollut tehdä mitään imperial stoutia, vaan hieman kevyempi mutta kuitenkin vahva stout. Lopullinen ominaispaino laski vähän turhan alas. Odotin korkeampia lukemia ja sen myötä tuhdimpaa runkoa. Mäskäyslämpötila oli vähän turhan alhainen, mikä varmaan vaikutti asiaan. Saa nähdä onko tuosta keiton aromihumaloinnista mitään hyötyä, vai jyrääkö paahteisuus täysin.

Tämä on nyt seitsemäs kotiolut ja olen havainnut kloonireseptien olevan hyvä apu reseptin suunnittelussa, sen sijaan että miettisi itse koko reseptin alusta loppuun. Käytin reseptin suunnittelussa apuna Sierra Nevada Stout -kloonireseptiä, jota muokkasin omien tarpeideni mukaiseksi. Olen kerran maistanut Sierra Nevada Stoutia ja se oli oikein mukavan makuinen stout.

Kloonireseptissä mäskäysajaksi oli ilmoitettu 60 minuuttia. Luin netistä keskusteluja, joissa 60 minuutin todettiin olevan aivan tarpeeksi pitkä mäskäysaika. Mäskäysajan lyhentäminen 90 minuutista 60:een voi auttaa lopullisen ominaispainon jäämistä hieman korkeammaksi. Tosin mäskäyslämpötila ilmeisesti vaikuttaa enemmän lopulliseen ominaispainoon kuin mäskäysaika.

Mäskäyksen tein siis kahdessa kattilassa. Toinen kattila aivan perinteisesti pussimäskäämällä uunissa. Noin 2,5 kiloa mallasta ja n. 7 litraa vettä. Toiseen kattilaan laitoin loput maltaasta ja
3 litraa vettä ilman mitään harsopussia. Tätä toista kattilaa pidin hellan pienimmällä levyllä, liesi pienimmällä teholla (1) ja vain pieni osa kattilasta lieden päällä. Tällä tavalla lämpö pysyi kontrollissa eikä lähtenyt nousuun. Sekoittelin kumpaakin mäskiä vartin välein ja tarkistin lämpötilan. Uunissa mäskäytyneen satsin lämpötila oli 65 asteen korvilla, eli vähän turhan alhainen.

Periaatteessa siis vahvankin oluen mäskääminen onnistuu parin kattilan avulla. Toki mäskäyksen voi tehdä kahdessa erässä, mutta siinä kuluu kauemmin aikaa. Huuhtelun tein jälleen käymisastissa, jonne olin lisännyt huuhteluveden. Mallaspussi siis käymisastiaan likoamaan. Lisäsin toisessa kattilassa olleen mäskin myös pussiin kuten kuvasta näkyy.

Ennen keittoa vierrettä oli kasassa 18 litraa. Keitto kahdessa kattilassa 60 minuuttia ja käymisastiaan päätyi lopulta 11,5 litraa tummaa nestettä. Tällä kertaa nesteytin kuivahiivan ennen lisäämistä käymisastiaan. Käyminen 20 asteessa kaksi viikkoa.

Keiton aikana voi nauttia kotiolutta

Hankin automaattilapon ja pullontäyttäjän lappoon ennen pullotusta, mikä helpotti pullotusvaiheen touhuja huomattavasti. Tosin hieman tuli taas sählättyä, kun osa oluesta päätyi lattialle. Pullotusvaiheessa lisäsin 55 grammaa dekstroosia, jolla pitäisi tulla hieman
alle 2.0 hiilihapot. Automaattilapon desinfiointi oli vähän hankalaa, mutta itse pullotus oli todella vaivatonta automaattilapon kanssa. Olutta päätyi lattialle siinä vaiheessa kun suurin osa oluesta oli jo pullotettu. Kallistin pullostusastiaa ja siinä vaiheessa automaattilapon paino kaatoi koko astian lattialle. En osannut huomioida, että automaattilappo on paljon painavampi ja jämerämpi kuin aiemmin käyttämäni viinilappo. Myös pullotuspää ja pitkä letku aiheuttavat sen, että pullot kaatuvat helposti, ellei ole huolellinen. Ensi kerralla homma hoituu varmasti paremmin.

Hups, rapatessa roiskuu välillä

Pulloihin päätyi hieman vajaa 10 litraa olutta, joka saa nyt kypsyä rauhassa.

#6 American Wheat Beer valmistusselostus

Kuudenneksi olueksi minulla oli ajatuksena tehdä ihan perinteinen Hefeweizen, mutta päätin lopulta muokata vehnäolutreseptiä amerikkalaisempaan suuntaan. American Wheat Beer / American Weizen on kevyt ja raikas vehnäolut, jossa ei ole saksalaisen Hefen mausteisuutta eikä hedelmäistä hiivaisuutta. Amerikkalaisessa vehnäoluessa on sensijaan jenkkihumalaa antamassa vähän lisäpotkua ja makua. Humalaa ei kuitenkaan saisi olla niin paljon että vehnän maku oluessa peittyisi. Tarkoituksena ei siis ole tehdä mitään vahvasti humaloitua APAa tai IPAa, vaan ennemminkin vehnäolut, joka on höystetty jenkkihumalalla. Tarkempi tyyliselostus löytyy täältä.

Huvittavaa tässä on se, etten ole ikinä  maistanut American Wheat Beer -tyylistä olutta, ainakaan tietääkseni. Kuitenkin tämä tyyli houkutteli sen verran, että päätin kokeilla sen valmistusta hefeweizenin sijaan. Katsoin netistä reseptejä ja käytin tätä reseptiä jonkinlaisena apuna. Omasta reseptistä tuli lopulta jonkin verran erilainen ja täytyy sanoa että humala korostui omassa reseptissä lopulta ehkä liikaakin. Mutta onko se väärin toisaalta? ;)

Valmistin tämän oluen jälleen pussimäskäämällä. Aiemmista mäskäyksistä poiketen tein keiton nyt kahdessa 10 litran keittokattilassa, jotta saisin eräkokoon suuremmaksi. Ostin IKEAsta tällaisen 10 litran keittokattilan 25:llä eurolla. Se oli halvin 10 litran kattila jonka löysin. Vinkkinä siis kaikille pussimäskäyksestä haaveileville. Mäskäyksen tein samalla tavalla kuin ennenkin, pussimäskäämällä kattilassa, ja kattila uunissa.

Ostin myös Claes Ohlsonilta tarralla kiinnittyvän LCD -lämpömittarin, jonka laitoin käymisastian kylkeen. Josko siitä jotain hyötyä olisi lämpötilojen seuraamisessa. Hintaa 3,49e ja paketissa on kaksi mittaria.

Otin paljon kuvia oluen valmistusvaiheessa, joten tällä kertaa tulee perusteellisempi selvitys oluen valmistuksesta.

Ei muutakuin hommiin.

Kaikki alkoi keittiön siivoamisella. Tiskasin tiskit, imuroin keittiön, siirsin rojut pois pöydiltä ja pyyhin pöydät. Puhdistin myös käymisastian, sillä edellisen käyttökerran jälkeen olin ainoastaan huuhdellut kuumalla vedellä suurimmat liat pois. Laitoin nyt tipan Fairya käymisastiaan ja lorotin lämmintä vettä päälle. Sitten pyyhin käymisastian reunat kevyesti rätillä. Huuhtelin käymisastian vielä huolellisesti kuumalla vedellä. Tässä vaiheessa ei vielä tarvitse desinfioida käymisastiaa.

Siivouksen jälkeen voikin ryhtyä oluen valmistukseen. Se alkoi maltaiden punnituksella ja sekoittamisella. Käytin jälleen valmiiksi rouhittuja maltaita, jotka olin ostanut Lappo.fi -verkkokaupasta. Tällä kertaa ei tarvinnut sen kummemmin edes punnita niitä, sillä olin tilannut juuri sellaiset määrät maltaita kuin tämän oluen reseptiin vaadittiin.

Mallasta oli yhteensä 2,5 kg, joka mahtui 10 litran kattilaan vallan mainiosti. Lämmitin 7 litraa vettä kattilassa 72 asteeseen ja otin kattilan pois liedeltä. Asettelin suodatinpussin kattilaan ja kiinnitin pyykkipojilla, jonka jälkeen aloin lappaamaan mallasta pussiin kauhallinen kerrallaan. Sekoittelin maltaita aina kauhallisen jälkeen, ettei tule klimppejä. Aivan koko kattilan tilavuus ei edes tullut käytettyä, vaan muutama 100 grammaa mallasta saattaisi vielä mahtua lisää. 3 kiloa mallasta 10 litran kattilassa alkaa ehkä olla jo liikaa.

Mäskäys jo käynnissä

Uunin olin jo aiemmin laittanut lämpiämään 70 asteeseen. Kattila sai maltaiden lisäyksen jälkeen mennä uuniin muhimaan; pyykkipojat pois ja kansi tietysti päälle. Kyseessä perinteinen 90 minuutin yksivaiheinen infuusiomäskäys, jonka aikana sekoittelin mäskiä 15 minuutin välein. Lämpötila oli tavoitelluissa lukemissa koko mäskäyksen ajan, siinä 65 asteen kieppeillä.

Kun tein keiton kahdessa kattilassa, huuhteluveden määrää piti nostaa oleellisesti. Nestettä haihtuu huomattava määrä 10 litran kattilassa keiton aikana ja kahdessa kattilassa haihtuminen on tietysti tuplamäärä. Jos keiton alussa 10 litran kattilassa on "maksimit" eli 9 litraa nestettä, niin tunnin keiton jälkeen nestettä on 6 litraa. Huiman laskutoimituksen jälkeen voidaan todeta, että kahteen 10 litran kattilaan mahtuu nestettä ennen keittoa n. 18 litraa. Kiehumisvaraa pitää aina jättää. Keiton jälkeen nestettä pitäisi olla yhteensä 12 litraa, mikä oli myös eräkoko johon tällä kertaa tähtäsin.

Mäskäyksen jälkeen maltaat olivat imeneet jonkin verran nestettä itseensä, joten vierrettä oli kasassa sellaiset 5 litraa. Huuhteluvettä tarvittiin siis n. 13 litraa. Kuulostaa isolta määrältä, mutta keiton aikana neste joka tapauksessa haihtuu ja ominaispaino asettuu haluttuun arvoon (kunhan mäskäystehokkuus on kohdillaan).

Huuhtelun tein jälleen liottamalla mallaspussia käymisastiassa, johon olin kaatanut huuhteluveden. Tässä vaiheessa piti hieman kikkailla, sillä lämmitin ensiksi n. 9 litraa vettä kattilassa 85 asteeseen ja kaadoin sen käymisastiaan. Sen jälkeen lisäsin kraanasta kuumaa vettä 4 litraa. Huuhteluvesi oli siis kasassa, mutta sen lämpötila oli vain 65 astetta halutun 75 asteen sijaan. Otin siis osan vedestä takaisin kattilaan ja lämmitin sitä lisää. Mallaspussi oli tässä vaiheessa jo käymisastiassa likoamassa. Lopulta kaadoin uudelleen lämmitetyn veden käymisastiaan ja sain lämmöt lähelle haluttua arvoa. Sekoittelin pussin sisältöä aina välillä. Pussi taisi olla likoamassa n. 30min, en ottanut aikaa.

Huuhtelua

Otin pussin pois käymisastiasta ja valuttelin hetken aikaa. Kaadoin mäskäämällä saadun vierteen myös kattilasta käymisastiaan. Sekoittelin kunnolla, sillä seuraavaksi jakaisin nesteen tasan kahteen kattilaan. Tässä vaiheessa otin myös nestettä talteen ominaispainon mittausta varten, jotta saisin mäskäystehokkuuden laskettua. Nesteen kannattaa antaa jäähtyä rauhassa lähelle huoneenlämpöä ja mitata ominaispaino vasta sen jälkeen, lämpötilakorjaus myös huomioiden. Kuumasta vierteestä mitattuna arvo voi heittää lämpötilakorjauksenkin jälkeen aika paljon oikeasta arvosta. Ominaispaino ennen keittoa oli 1.032 ja mäskäystehokkuudeksi tuli 76%, joten hyvinhän tuo mäskäys + huuhtelu onnistui.

Vierteen siirto kattiloihin

Keiton alussa kahden hot breakin vahtiminen oli aika haasteellista, sillä kattiloissa ei ollut paljon kiehumisvaraa. Yllättäen selvisin ilman suurempia sotkuja. Nostelin kumpaakin kattilaa vuorotellen ilmaan, kun kiehumisen alku lähestyi. Tuossa uudessa IKEAn kattilassa kiehuminen oli aavistuksen vaimeampaa, mikä varmaan johtui kattilan laakeammasta muodosta. Humalalisäykset päätin tehdä kumpaankin kattilaan, eli puolitin humalamäärät ja laitoin saman verran humalaa kumpaankin kattilaan. Humaloin pelleteillä ja heitin ne suoraan kattiloihin.

Tunnin keiton jälkeen näytti aivan siltä kuin nestettä olisi liikaa. Tähtäsin 12 litran eräkokoon, jotta saisin oluen speksit kohdalleen. Päätin kiehuttaa ylimääräiset 10 minuuttia, joten koko keittoajaksi muodostui 70 minuuttia. Tämä myös lisäsi oluen katkeroa jonkin verran. Alunperin suunnitelmana oli tehdä humalalisäykset 60min, 10min ja 1min kohdalla. Nyt lisäykset menikivätkin näin: 70min, 20min, 1min.

Keiton jälkeen jäähdytin kattilat kylpyammeessa, johon olin laittanut kylmää vettä ja kylmäkalleja. Ennen oluenvalmistusta olin laittanut 10 jääpalapussia pakastimeen, mutta ne eivät olleet kerinneet vielä jäätyä tähän mennessä. Piti pärjätä pelkillä kylmäkalleilla. Veden vaihdoin muutamaan otteeseen. Kesti reilu tunti kunnes neste oli jäähtynyt 20 asteeseen. Jäädyttämisen aikana desinfioin kaikki tarvittavat välineet käymisastiasta lämpömittariin.

Jäähdyttämisen jälkeen kaadoin vierteen kattiloista desinfioituun käymisastiaan ja siivilöin humalamuhjut desinfioidulla siivilällä. Nestettä päätyi lopulta käymisastiaan 11 litraa. Tässä vaiheessa huomasin siis että olin kiehuttanut nestettä aivan turhaan ylimääräiset 10 minuuttia. Arvioin nesteen määrän yläkanttiin keittovaiheessa. Noh, tulee vähän katkerampaa ja vahvempaa olutta ja ehkä lipsutaan hieman alkuperäisestä tyylistä. No eipä se ole mikään suuri rikos.

Lopuksi vielä vierteen ilmaus ennen hiivausta. Käytin nyt ensimmäistä kertaa nestemäistä Wyeast -hiivaa. Sen parasta ennen päiväys oli jo mennyt umpeen, joten hiivan valmistelu suositeltiin aloittamaan hyvissä ajoin. Nuo Wyeast -hiivapakkaukset ovat ns. "smack packeja", eli niitä pitää läimäyttää, jotta hiiva saadaan aktivoitua. Pakkauksen sisällä on siis pussi, joka pitää rikkoa. Tämän jälkeen hiivapakkausta pidetään huoneenlämmössä ja sen pitäisi alkaa paisumaan. Itse rikoin sisällä olevan pussin jo hyvissä ajoin pari päivää ennen kuin oluenvamistus alkoi. Mitään suurempaa paisumista/muutosta ei kuitenkaan tapahtunut, mikä johtui varmaan hiivan parasta ennen -päiväyksestä.

Hiivasin oluen ja jäin jännityksellä odottamaan mitä tapahtuu. Hiiva ei kuitenkaan osoittanut mitään elonmerkkejä ensimmäisen vuorokauden aikana. Vesilukko oli täysin hiljaa, eikä krausen-rengasta ollut muodostunut käymisastian sisälle. Heiluttelin käymisastiaa hieman ja toivoin parasta. Aloin jo miettimään mahtaako kyseinen hiiva herätä ollenkaan, mutta seuraavana päivänä vesilukko pulputti jo mukavasti. 2 vuorokautta kesti siis ennen kuin tämä vanhahko hiiva aloitti toimintansa. Nyt olut on ollut viikon verran käymisastiassa ja ajattelin antaa olla sen vielä toisen viikon ennen pullotusta. Kuivahumalointia en ajatellut tehdä, sillä sen ei pitäisi olla oleellista tässä tyylissä.

Tällä kertaa vein käymisastian häkkivarastoon, jossa on 19 asteen lämpötila. Eipä sitä pönikkää kukaan varmaan edes noteeraa, sillä naamioin sen hyvin. Pulputusäänikään ei kuulu ellei aivan kunnolla ala kuulostelemaan. Oluen käymislämpötilaongelma on siis kerralla ratkaistu! Tiedän että häkkivaraston lämpötila on talvisin n. 15 astetta ja kesäisin 20 astetta. Optimaalinen lämpötila panna ale -olutta.

American Wheat Beer -resepti:

Pale Ale -mallas 5 EBC 1,25kg (50%) 

Vehnämallas 5 EBC 1kg (40%)

Munich -mallas 18 EBC 0,25kg (10%)

Mt. Hood 10g (70min)

Centennial 15g (20min)

Centennial 10g (1 min)

Mt. Hood 10g (1 min)

Hiiva: Wyeast German Ale 1007

Eräkoko: 11 litraa

OG: 1.047

Katkero: n. 35 IBU
Väri: n. 10 EBC
Mäskäystehokkuus: 76%

Tähän reseptiin ei siis tullut mitään karamellimallasta, vaan pelkkää perusmallasta. Tuo Munich -mallas luokitellaan myös perusmaltaaksi, vaikka on väriltään aavistuksen tummempaa. Siitä pitäisi tulla hieman maltaista makua olueen. Se on tässä reseptissä lähinnä värin vuoksi. Sitä olisi voinut olla ehkä vähemmänkin, eli n. 5%, mutta päätin laittaa 10% prosenttia. Viime hetken muutos fiiliksen mukaan, jotta saisin kaiken käytössä olevan maltaan oluen käyttöön.

Humalina käytin Mt. Hoodia ja Centennialia. Ensinmainittu käy hyvin hefen humalaksi ja Centennial taasen sopii amerikkalaiseen vehnäolueen. Humala siis korostui tässä reseptissä ehkä liikaakin pidemmän keittoajan vuoksi. IBUja on n. 10 liikaa ja katkeroa oli kyllä maussa aika runsaasti kun maistelin sitä ennen hiivaamista. Ominaispainoksi muodostui 1.047, kun alkuperäinen suunnitelma oli 1.044. Ei kovin vaarallista.

Kaikenkaikkiaan tämän oluen valmistuksesta jäi hyvä fiilis. Vierrettä ei tarvinnut laimennella, ja eräkoko on ihan sopiva. Hiivan pitäisi olla hyvä ja käymislämpötila myöskin kontrollissa. Saapa nähdä miten kuivaksi tämä käy. Toivottavasti ei tule liian vahvaa olutta. Sellainen 5% ABV olisi sopiva.

Palataan asiaan taas pullotuksen yhteydessä.

Kotioluen säilyvyys

Kotioluen säilyvyydestä minulla ei ole vielä omakohtaista pitempiaikaista kokemusta. Tämä harrastus alkoi vuoden 2014 tammikuussa ja nyt eletään elo-syyskuun vaihdetta, joten parhaimmassakin tapauksessa olen voinut varastoida kotiolutta sellaiset 8kk. Yleisesti ottaen olut säilyy hyvin ja kotioluen pitäisi olla hyvää vielä yli vuodenkin jälkeen pullotuksesta. Edellytyksenä on, että valmistusvaiheessa on huolehdittu valmistusvälineiden desinfioinnista asiallisesti. Heikolla sanitaatiolla valmistettu olut pilaantuu helpommin, mikä on aika loogista. Myös pullotusvaiheessa on syytä toimia huolellisesti, ettei olut pääse hapettumaan. Hapettumisen seurauksena oluen maku voi alkaa muistuttaa märkää pahvia. Kaipa se on vähän tuuristakin kiinni miten hyvin jokin tietty olut kestää aikaa. Kotiolutta tulisi joka tapauksessa säilyttää kylmässä tai viileässä. Itse varastoin oluita sekä jääkaapissa että kylmäkellarissa.

Alkoholin määrä oluessa tietysti vaikuttaa oluen säilyvyyteen, eli mitä enemmän oluessa on alkoholia, sitä kauemmin ja paremmin se säilyy. Vähemmän alkoholia sisältävien oluiden maku saattaa alkaa heikkenemään nopeammin. Sama pätee myös oluen kypsymiseen, sillä vahvemmat oluet vaativat pitemmän kypsytysajan kuin kevyemmät oluet. Myös oluttyyli vaikuttaa säilyvyyteen ja oluen maun kehittymiseen. Esim. vehnäoluet ja vahvasti aromihumaloidut pale alet ovat parhaimmillaan tuoreina, ja niiden makuominaisuudet saattavat muuttua nopeammin. Toisessa ääripäässä ovat oluet, jotka vaativat todella pitkän kypsymisajan ennen kuin ne saavuttavat makuhuippunsa. Imperial Stout / Porter on tästä hyvä tyyliesimerkki.

Itsetehdyt oluet eivät ole minulla säilyneet kovinkaan kauaa, mutta se ei suinkaan johdu niiden maun pilaantumisesta. Olut on vain loppunut kesken jo muutaman kuukauden jälkeen pullotuksesta. Lähes jokaisen satsin kohdalla olen kuitenkin säästänyt muutaman pullon myöhempää nauttimista / testausta varten. Aivan harrastuksen alussa olin kovin malttamaton odottamaan oluen kypsymistä, mutta nyt olutvarastojen kasvaessa osaan suhtautua maltillisemmin oluen kypsymiseen. Viime aikoina olen pitänyt taukoa oluen valmistuksesta, mutta kesän käännyttyä syksyyn, alkaa vesilukko pian taas pulputtamaan.

Avant-garde bitter oli toinen valmistamani kotiolut ja sen pullotuksesta on nyt kulunut puoli vuotta. En käsitä miten siitä voi olla jo noin kauan aikaa! Kävin kellarista hakemassa viimeisen pullon tätä olutta ja päätin nyt juoda sen testimielessä pizzan kera. Oluen makua olen kuvaillut jo aiemminkin, joten ei mennä nyt siihen. Oluen maku ei ole viime kerrasta muuttunut huonommaksi eikä paremmaksi. Yhden eron tosin huomasin, nimittäin tällä kertaa vaahtoa ei syntynyt niin paljon kuin aiemmin. Voihan se johtua kaadostakin, mutta aiemmin tämä vaahtosi runsaammin.

Minulla on vielä yksi pullo jäljellä ensimmäistä kotiolutta Astonishing Alea ja jos vain maltan, niin voisin maistella sen sitten kun aikaa on kulunut vuosi pullotuksesta.

Kotiolutta Facebookissa

Päätin perustaa Kotiolutta-blogille Facebook-sivun. Facebook-feediin tulee linkit kaikkiin uusiin blogipäivityksiin sekä muuta ekstrasisältöä blogin tueksi. Se tulee siis sisältämään pienimuotoisempia olutpäivityksiä, joista ei ole syytä kirjoittaa syväluotaavaa blogitekstiä.

Jos haluat pysyä paremmin kärryillä kotiolutharrastukseni kanssa / esittää kysymyksiä tai kommentoida, niin käy tykkäämässä blogin FB-sivua osoitteessa:

http://www.facebook.com/Kotiolutta

Royal Pride Bitter (batch #5)

Siitä on jo kuukausi aikaa, kun pullotin pussimäskätyn English pale alen, eli bitterin. Tein sen siis Fuller'sin London Pride -kloonireseptin pohjalta ja tarkoituksena oli tähdätä ainakin joiltain osin samantyyliseen lopputulokseen kuin London Pride. Katkero- ja väriarvot sain kohdilleen, mutta lopputulos ei kuitenkaan ollut aivan sitä mitä piti.

Oluen nimeksi tuli tällä kertaa Royal Pride ja se on siis juonnettu tuosta London Pridesta. Mysteerigraafikko oli jälleen apunani suunnittelemassa ja toteuttamassa etikettiä. Lopputulos on mielestäni aivan upea. Tällä kertaa oli tarkoitus tehdä hieman vakavammin otettava ja tyylikäs etiketti, kun edellisen oluen (KK Porter) kohdalla mentiin aika pitkälti huumori edellä. Tällainen etiketti saatiin nyt aikaiseksi:

Se mikä tämän oluen kohdalla aiheutti ongelmia, oli korkea käymislämpötila. Olutta koskevassa panopäivän raportissa kirjoitin näin:

"Yksi asia mikä ei tässä mene aivan oppikirjan mukaan on käymislämpötila, sillä asuntoni viileimmässä kohdassa on näin kesähelteillä 26 astetta lämmintä. En nyt ajatellut vielä kokeilla mitään käymisen viilennyskeinoja, vaan katsotaan ihan rauhassa minkälaista olutta tästä tulee. Oluthiiva on tunnetusti melko ronkeli, eikä tykkää kovin korkeista lämpötiloista. Käyminen kyllä onnistuu näilläkin asteilla vallan mainiosti, mutta olueen saattaa tulla jänniä tai vähemmän jänniä lisämakuja. Olkoon tämä samalla testi miten oluelle käy, kun sitä pannaan heinäkuun helteiden aikana."

Loppujen lopuksi käymisen aikana asunnossani oli peräti 28 astetta lämmintä ja pääkäymisen aikana oluen lämpötila nousee entisestään. Eli oluen lämpötila saattoi olla pääkäymisen aikana peräti 30 astetta. Tietoisesti tässä hieman testailin miten korkea lämpötila vaikuttaa oluen makuun. Eikä se ole mikään myytti, että korkean käymislämpötilan johdosta hiiva tuottaa estereitä olueen. Tässä tapauksessa hiiva pääsi juhlimaan ja lopputuloksena maussa on banaanimaisuutta, joka ei tämän tyylin olueen kuulu.

Oluen maku ei siis ole aivan perusbitteriä, vaan jonkinlainen sahtibitter -hybridi. Huolimatta hiivan tuottamasta mausta, olut on kaikinpuolin ihan juotavaa, enkä suinkaan ole kaatamassa sitä viemäristä alas. Ensimmäisessä maistelussa viikon jälkeen pullotuksesta oluen maku oli jopa erinomainen, kun sahtimaiset piirteet dominoivat makua. Kypsymisen myötä bittermäiset ominaisuudet ovat hieman enemmän nousseet esiin ja maku on tavallaan muuttunut karskimmaksi. Monipuolisuus hieman kärsii hiivaisuuden vallitessa sekä tuoksussa että maussa.

Royal Pride Bitter

Royal Pride Bitterin väri on aikalailla kinuski. Täytyypä verrata väriä vielä London Prideen sitten kun olut on kirkastunut kunnolla. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja katkerokin puraisee jonkin verran. Jälkimaussa on selvästi sellaista maamaista/multaista humalaa. Tuoksusta alkaa irtoamaan myös toffeemaista mallasta, kun pahin hiivaisuus on haihtunut jonnekin. Vaahtoa muodostuu oluen pinnalle melko niukasti, joten jokin lisämallas vaahtoa varten olisi voinut olla paikallaan. Tässä oluessä käytin vain kahta mallasta, pale ale- ja cara plus -mallasta. Ajattelin tehdä jossain vaiheessa uuden satsin bitteriä suurinpiirtein samalla reseptillä.

Tämä oli kaikkiaan hyvin opettavainen oluterä. Tulevaisuudessa täytyy pitää huoli ettei käytä olutta liian korkeassa lämpötilassa, mikäli haluaa saada täysin tyylinmukaista olutta aikaiseksi. Kesähelteillä oluen paneminen kuumassa asunnossa on siis hieman riskaa peliä ilman käymisen viilennyskeinoja. Poikkeuksena on saison -tyylinen olut, jonka käymisen on hyvä tapahtua korkeassa lämpötilassa.

Toivottavasti seuraava oluterä tulee menemään nappiin kaikin puolin. Tässä jäi hyvin nälkää tulevia mäskäyksiä varten ja oman valmistusprosessin kanssa on vielä jonkin verran hiomista. Ensimmäinen pussimäskäys oli onnistunut, mutta siinä oli vielä pientä sähellystä mukana. Tämän toisen pussimäskäyksen valmistusvaihe meni jo paremmin, mutta lämpötiloista huolehtiminen on oleellinen osa oluen valmistusta. Uskon että kokemuksen myötä alkaa homma varmasti sujumaan paremmin ja nämä aloittelijan kömmähdykset jäävät vähemmälle.

Royal Pride halusi vielä poseerata esikuvansa kanssa

Köyhän Kansan Porter -loppuyhteenveto

Nyt on hyvä aika nostaa pullo Köyhän Kansan Porteria pöydälle ja testata miltä se oikein maistuu. Tämä olut on siis valmistettu humaloidusta Beer Mix porter -uutteesta. En steepannut maltaita tai lisännyt humalia joukkoon, eli pelkkä uute + vesi + hiiva -meiningillä mentiin. Prosentteja kertyi 5,4%.

Kattavampi katsaus tähän olueen löytyy aiemmista blogipäivityksistä (vanhimmasta uusimpaan):

• Beer Mix Porter
• Portterin Pullotus
• Portterin ensimaisto
• Köyhän Kansan Porter (nimen ja etiketin syntytarina)

Oluen maussa ei sinänsä ole mitään suurempaa vikaa, mutta porter ei ole tyyliltään sellainen, jota jaksaisi litkiä kovin usein. Varsinkin näin kesähelteillä tekee enemmän mieli jotain vaaleampaa olutta, joka on virkistävää ja maukasta. Paahteista porteria / stoutia ei oikeastaan tee kesäisin mieli ollenkaan. Eri vuodenajat vaikuttavat ainakin minulla tiettyjen oluttyylien kulutukseen. Suurin osa oluista on ympärivuotisia, mutta tummia oluita tosiaan nautin mieluiten talvisin tai syksyisin. Vehnäoluet ovat toinen ääripää, eli niitä ei tee talvella mieli.

En siis ole kovin nopealla tahdilla kumonnut tätä porteria kurkusta alas, vaan se odottelee parempia vuodenaikoja. Olut on nyt ollut pullossa jo yhdeksän viikkoa eli yli parin kuukauden ajan. Väriltään tämä porter on musta (voitteko uskoa), mutta valoa vasten katsoessa väri kääntyy hieman rusehtavaksi. Myös vaahto on rusehtava. Vaahto ei kuitenkaan säily kuin hetken, jonka jälkeen juoma näyttää lähinnä coca colalta. Tuoksussa on mielestäni kahta eri elementtiä. Kevyttä paahteisuutta ja kinuskimaista makeutta. Tuo outo makeus on häirinnyt alusta saakka, sillä se ei tähän tyyliin kuulu. Olisikohan diasetyyliä, vaikea sanoa. 

Alkumaussa tuntuu heti kevyt suolaisuus kielen päällä. Aikaisemmin en ole huomannut tuota suolaisuutta. Loppumaussa on tuttua paahteisuutta, mutta todella kevyesti. Sitä on juuri sen verran, että olutta voi sanoa porteriksi. Hiilihappoja on maltillisesti. Hieman vetinen esitys tämä myös on. Maussa tai tuoksussa ei ole mitään suklaa- tai kahvimaisia piirteitä, kuten hyvässä porterissa voisi olla.

Ihan juotavaa olutta kaikenkaikkiaan, mutta kaukana ollaan täydellisestä makuelämyksestä. Pitää muistaa, että tämä on Köyhän Kansan Porteria, eikä köyhää kansaa parane alkaa kiusaamaan kompleksisella maulla. Tähän olueen suunniteltiin oma etiketti, jonka toteutuksesta vastasi mysteerigraafikko Olavi.

Etiketti kokonaisuudessaan

Alan huomaamaan, että terve kunnianhimo alkaa hieman nostamaan päätään tässä harrastuksessa. Ensimmäisen olutsatsin laatuvaatimukset eivät olleet korkealla, vaan tavoitteena oli saada juomakelpoista olutta aikaiseksi. Ensimmäisen pussimäskäyksen tavoitteena oli myöskin saada vain juomakelpoista olutta aikaiseksi. Nyt kun viides olutsatsi ja toinen pussimäskäämällä valmistettu olut on pullokypsymässä, ei enää ole pääasia että saa tehtyä juomakelpoista olutta, vaan sen pitää olla myös hyvää olutta! Nälkä kasvaa syödessä ja jano juodessa, vai miten se meni.

Kyllä se niin taitaa olla, että nämä uutevalmistukset jäävät vähemmälle ja keskityn valmistamaan olutta mäskäämällä maltaat itse. Makuero uutteen ja itse mäskätyn oluen välillä on huomattava. Tämä uuteporter piti vain saada alta pois kuleksimasta. Vielä olisi saman valmistajan lager- ja pilsner -uutteet odottamassa vuoroaan, eli en hylkää uutteita täysin. Joitain kokeiluja varmasti vielä tulee, esim. erikoismaltaiden steeppausta uutteen kaveriksi.

English Pale Alen pullotus

Suoraan asiaan. Oluen käyminen kesti kuusi vuorokautta. Tällä kertaa hieman huoletti oluen käymislämpötila, sillä asunnossani oli oluen käymisen aikana reippaasti lämpöä, eli n. 27 astetta. Käyttämäni hiivan käymissuositus oli 18-25 astetta. 25 astetta on jo melko korkea käymislämpötila tällaiselle tavalliselle oluelle. Mitä korkeampi käymislämpötila, sitä herkemmin hiiva tuottaa ei-haluttuja makuja olueen.

Pullotus tapahtui yhdeksän päivän kuluttua hiivauksesta. Pullotusta edeltävänä päivänä maistoin olutta ja mittasin ominaispainon. OP oli tällä kertaa juuri halutunlainen eli 1.012. Aikaisemmassa pussimäskäyksessä ominaispaino oli käymisen jälkeen vain 1.007. Samaa "virhettä" ei siis tapahtunut tällä kertaa, vaikka sama hiiva oli käytössä. Veikkaan tuon alhaisen ominaispainon  siis johtuneen vierteen laimennuksesta. Tällä kertaa laimensin valmista vierrettä 1½ litralla vettä, jotta sain speksit kutakuinkin kohdalleen. Alkoholia tässä oluessa tulee olemaan 5,5%.

Käymisastian pinnalla oli melko paljon hiivaa ja se on ihan tuttu näky. Tein makutestin ja oluen tuoksu oli luonnollisesti melko hiivainen, sellainen vehnäolutmainen, vähän banaaninen. Tuoksussa myös maltaista makeutta. Maku oli tässä vaiheessa hyvä, ei mitään pahaa makua ainakaan, mutta hiivan tuottamaa hedelmäisyyttä kylläkin. Ehkä se kypsyttelyn aikana kaikkoaa. Myös kohtalainen katkeron puraisu löytyi, mikä on hyvä asia.

Käymisastiasta pullotusastiaan

Tämänkertainen pullotussessio ei mennyt aivan niin putkeen kuin pari edellistä. Jälkikäymissokerina käytin panimosokeria ja lisäsin sitä n. 40 grammaa 7-8 litraan (keitettynä vedessä ja jäähdytettynä). Kun lapposin oluen pullotusastiaan jälkikäymissokerin päälle, lappoaminen keskeytyi kun en ollut tarpeeksi tarkkana. Käymisastiaa kannattaa hieman kallistaa lapottaessa kakkoastiaan, jotta kaikki hyvä tulee talteen eikä pohjan hiivasakkaa kerry pullotusastiaan. Tämä huomio siis perinteisen viinilapon kanssa touhutessa. Tällä kertaa unohdin kallistaa käymisastiaa ajoissa, jolloin lappoaminen keskeytyi. Yleensä laitan paksun kirjan käymisastian pohjan alle, jotta saan käymisastiaa kallistettua, mutta nyt unohtui koko kallistaminen. Tässä vaiheessa yritin jatkaa lapottamista ja kallistin käymisastiaa, mutta pohjan hiivasakka sekoittui olueen. Hiivaa päätyi haluttua enemmän pullotusastiaan. Lapottaminen piti lopulta keskeyttää ja puolisen litraa olutta meni hukkaan. Tällaisissa pienissä satseissa tuokin määrä alkaa jo ärsyttämään, vaikka eihän se ole kuin yksi pullollinen olutta. Automaattilappo sekä pullontäyttäjäputki pitää kyllä hankkia tulevaisuudessa, jolloin pullotus helpottuu oleellisesti.

Myös pulloihin lapottaessa jäi jonkin verran tavaraa pullotusastian pohjalle, sillä hiivaa tuntui kertyneen sinne turhan paljon. Yhteensä pulloihin kertyi vajaa 7 litraa olutta. Vein pullot häkkivarastoon 20 asteen lämpötilaan ja pullot saavat olla siellä parisen viikkoa ennen siirtämistä kylmään. Häkkivaraston 20 astetta olisi ideaali käymislämpötila ale -hiivalle. Tekisi mieli roudata käymisastia sinne käymisen ajaksi näin kesähelteillä, mutta se ei taida olla järkevä ajatus taloyhtiö ja muut asukkaat huomioiden.

Nyt jälleen odotellaan minkälaista olutta tästä satsista tulee. Toiminnallinen vaihe oluen valmistuksessa on takanapäin.

Havaintopullo

English pale ale pussimäskäämällä (batch #5)

Nyt ollaan päästy jo viidenteen kotiolutsatsiin. Aikaisemmista oluista kolme on ollut uutteista valmistettuja ja yksi pussimäskäämällä tehty. Näistä oluista pussimäkätty versio oli selkeästi makoisin, joten mukava päästä taas vaihteeksi mäskäilemään. Sormet ovat kieltämättä jo syyhynneet.

Tämänkertainen oluen panoprosessi on suurimmaksi osaksi vanhan toistoa. Joitain pieniä muutoksia kuitenkin tein ensimmäisestä mäskäyksestä viisastuneena ja niistä aion tässä kertoa. Ensimmäisen pussimäskäyksen selostuksen voi lukea täältä.

Yksi asia mikä aiemmassa keitoksessa hieman yllätti oli nesteen suuri haihtuminen vierteen keiton aikana. Vierrettä oli ennen keittoa 9 litraa ja keiton jälkeen ainoastaan 6 litraa. Humaloinnin ja maltaiden määrän olin laskenut 10 litran satsia varten, joten jouduin laimentamaan vierrettä neljällä litralla vettä. Samalla laimeni myös mallaspohja, niin ainakin luulen, sillä lopullinen ominaispaino tipahti todella alas, ollen 1.007. Tästä oppineena päätin nyt tehdä pienemmän satsin, jolloin laimennusvettäkään ei tarvita aivan noin paljon. Asetin nyt eräkoon 8:aan litraan, eli laimennusvettä tarvittaisiin keiton jälkeen kaksi litraa, mikäli haihtuminen on samaa luokkaa. Paras vaihtoehto tietysti olisi, ettei vierrettä tarvitsisi laimentaa lainkaan, mutta 10 litran kattilan kanssa olutsatsi jäisi kuuteen litraan. Helvetin fysiikan lait!

Toinen asia minkä aion tehdä toisin liittyy humalapellettimuhjun suodattamiseen siinä vaiheessa kun vierre kaadetaan kattilasta käymisastiaan. Viimeksi käytin siiviläpussia (eli samaa kuin mäskäyksessä) sekä ruokalävikköä suodatukseen, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla suodatusta pelkällä läviköllä, sillä viimeksi tuo siiviläpussi tukkeutui jatkuvasti.

Kun edellinen pussimäskäys oli kalleellaan jenkkilän suuntaan ja tyyliltään american pale ale, niin nyt yritän valmistaa english pale alea, tai toisin sanoen "bitteriä". Joskus ammoisina aikoina vierastin tuota kyseistä sanaa olutpullon kyljessä, kun kuvittelin sen automaattisesti olevan merkki siitä että olut on jotenkin karvasta maultaan. Saattaa se tottumattoman suussa toki maistua karvaallekkin, mutta kyllä bitterissä on kyse jostain muusta. Itselleni ainakin tulee bitteristä mieleen tuhti toffeinen maltaisuus ja humalat ovat myöskin mukana, mutta eivät niin hallitsevassa osassa kuin amerikkalaisessa pale alessa. Oluttietoisuuteni lisääntyessä huomasin että brittibitter on omassa konstailemattomuudessaan perusoluiden parhaimmistoa.

Etsin netistä tietoa siitä minkälaista mallaspohjaa kannattaisi lähteä rakentamaan brittityyliselle oluelle, ja törmäsin tähän nettisivuun, jossa on Fuller's -oluiden klooneja ja niiden raaka-aineet listattuna. Valmistin oman oluen London Priden kloonireseptiä mukaillen, mutta vapaasti soveltaen. Tässä sen kloonin resepti:

Fuller’s London Pride clone
(5 gallons/19 L, all-grain)
OG = 1.048 FG = 1.012
IBU = 33  SRM = 14
ABV = 4.7%

This recipe is for the bottled version of London Pride. In the UK, London Pride is brewed to 4.1% ABV for cask and keg. In North America, the keg version available is the same strength as the bottled 4.7% ABV.

Ingredients
9.0 lbs. (4.1 kg) Muntons pale ale malt
14 oz. (0.40 kg) crystal malt (75 °L)
5.83 AAU Target hops (60 min)
    (0.53 oz./15 g of 11% alpha acids)
2.63 AAU Challenger hops (15 min)
    (0.35 oz./9.9 g of 7.5% alpha acids)
2.98 AAU Northdown hops (15 min)
    (0.35 oz./9.9 g of 8.5% alpha acids)
Wyeast 1968 (London ESB) or White Labs WLP002 
    (English Ale) yeast

Step by Step
Mash at 149 °F (65 °C) for 60 minutes. Boil for 60 minutes adding Target for the full boil. With 15 minutes left in the boil, add Challenger and Northdown hops. Cool wort, transfer to fermenter and pitch yeast. Ferment at 68 °F (20 °C).

Päätin käyttää kahta mallasta kuten kloonireseptissäkin ja pidin maltaiden suhteen suurin piirtein samana kuin yllä, eli n. 91% perusmallasta ja 9% karamellimallasta. Yritin tähdätä myös samaan väriarvoon. Värimuunnin on kätevä apulainen, kun maltaiden värejä ilmoitetaan milloin SRM:nä, milloin Lintner -asteina tai EBC:nä. Itselleni EBC on kaikkein selkein ja maltaiden väri useimmiten ilmoitetaan ainakin suomalaisissa nettikaupoissa juuri EBC:nä. EBC on karkeasti tuplat SRM -arvosta. Tuo kloonireseptin crystal malt 75°L on EBC -väriarvoltaan 200, joten käytin erikoismaltaana Viking Malt Cara Plus 200 EBC:tä, jota laitoin sen 9%. Perusmaltaana käytin samaa mallasta kuin APAssa eli Viking Malt Pale Ale -mallasta 5 EBC 91%. Näillä suhteilla väriarvokin asettuu luonnollisesti kohdilleen kloonireseptin kanssa. Maltaat ostin lappo.fi -nettikaupasta valmiiksi rouhittuna.

Karamellimallas sai tässä tapauksessa siis olla jonkin verran tummempaa kuin viimeksi APA:ssa ollut 100EBC (5%). English Pale Alessa sen toffeen pitää maistua, joten maltaankin täytyy olla tuhdimpaa ja sitä saa olla enemmän.

Humalien osalta käytin kahta eri humalaa tässä oluessa. Brittihumalia löytyi jo ennakkoon pakastimesta, mutta ei aivan samoja kuin ylläolevassa reseptissä. Challengeria sentään löytyi, jolla tein katkeroinnin sekä flavorin osittain. Toisena humalana sai luvan toimia East Kent Goldings, jota laitoin flavoriksi myös. Tein EKG:llä myös aromihumaloinnin, joka puuttuu kokonaan kloonireseptistä. IBUmäärän sain myös aikalailla säädettyä kohdilleen, siltä ainakin vaikuttaa näin numeerisesti. BrewMate on hyvä ohjelma reseptiä suunnitellessa. Hiivana käytin jälleen Brewfermin Top alehiivaa, joka soveltuu pienemmille satseille. Itse pussimäskäilen 10 litran kattilan kanssa, joten eräkoko jää pieneksi.

Mallasta

Tässä tämänkertaisen oluen resepti:

1,6kg Pale Ale Malt 5 EBC 91%
0,160kg Cara Plus Malt 200 EBC 9%

Challenger 9g 60min
Challenger 5g 15min 
East Kent Goldings 5g 15min
East Kent Goldings 10g 2min

Humalaa

Brewferm Top Ale -hiiva 6g

Eräkoko: 8 litraa
Katkero: 33 IBU
Väri: 25-30 EBC (väri on aina vähän mysteeri)
Ominaispaino ennen käymistä: 1.051
Mäskäystehokkuus: 74%

Oluen valmistus:

Ennen uuniin menoa, 66,5 astetta

Mäskäys: Maltaat kattilassa pussissa ja kattila kannella peitettynä uunissa 90min. Uunin termostaatti 70 asteessa, mäskin lämpötila 65-67 astetta koko ajan. Tarkistin tilanteen välillä ja sekoittelin mäskiä. Vettä kattilassa maltaiden kanssa 5 litraa.

Huuhtelu: Käymisastiassa 6 litraa 75 asteista vettä, pussin huljuttelua jonkin aikaa ja 15 minuutin odottelu. Valutuksen jälkeen kaadoin myös kattilasta nesteen käymisastiaan, jonka jälkeen putsasin vielä kattilan ennen keittoa. Ennen keittoa 9 litraa vierrettä kattilassa, minkä pystyi kätevästi tarkistamaan käymisastian asteikosta.

Huuhtelua

Valutusta

Keitto: 60 min. Ylikiehumiselta ei taaskaan voinut välttyä kiehumisen alkaessa. Humalien osalta Challenger oli pelletteinä ja EKG kukintoina. Tämä oli ensimmäinen kerta kun käytin kukintoja oluen valmistuksessa. Paketista ottaessa kukinnot / lehdet olivat melkoisessa klimpissä, josta sitten erottelin niitä pienemmiksi. Laitoin kukinnot suosiolla humalapussukkaan ennen kattilaan lisäämistä. Pussukat desinfioin varmuuden vuoksi keittämällä niitä vedessä jonkin aikaa. Samanlainen tuoksu noista kukinnoista lähtee kuin pelleteistä, ehkä kuitenkin hieman miedompana. Jostain taisin lukea että kukintoa pitäisi käyttää suhteessa enemmän kuin pellettejä, mutta nyt laitoin vain normaaliin tapaan.

5 grammaa humalakukintoja

Keitto käynnissä

Jäähdytys: Kattila tiskialtaassa kylmässä vedessä jääpalojen kera. Veden vaihto moneen kertaan. 1-2 tunnin päästä lämpötila oli tippunut 22 asteeseen. Nopeampi jäähdytys olisi suotavaa, mutta muita keinoja ei tähän hätään ollut. No chill -mieheksi en vielä ryhtynyt. No chill on nimensä mukaisesti no chill, eli vierrettä ei jäähdytetä vaan sen annetaan jäähtyä ihan omassa rauhassa yön yli ja hiivataan kun vierre on huoneenlämpöistä. No chill lisää ilmeisesti myös katkeron määrää? Sitä en tässä olisi muutenkaan halunnut.

Das Muhju

Laimennus ja kaato: Keiton jälkeen kattilassa oli vettä 6,5 litraa, joten laimennusvettä tarvittiin 1,5 litraa. Käymisastiaan päätyi 8 litraa vierrettä. Kun kaadoin vierteen käymisastiaan, suodatin humalapelleteistä kertyneet muhjut ruokasiivilää käyttämällä. Se nappasi muhjut nätisti, eikä sitä päätynyt käymisastiaan ainakaan hirveästi. Toisaalta sillä ei taida niin väliä edes olla vaikka kaataisi muhjuineen päivineen?

Ilmaus

Hiivaus ja käyminen: Ennen hiivausta maistoin vierrettä, ja ainakin katkeroa oli humalista irronnut, sillä katkeralta maistui. Mutta niinhän se aina. Ominaispaino oli 1.050, eli 5% nurkille pitäisi alkoholiprosentin asettua. Ennen vierteen hiivausta vielä ilmaus kauhalla nostelemalla. Itselläni on tapana sekoitella vielä hiivauksen jälkeen hiiva kunnolla vierteeseen. Pulputus alkoi kuulumaan ensimmäisen yön aikana.

Yksi asia mikä ei tässä mene aivan oppikirjan mukaan on käymislämpötila, sillä asuntoni viileimmässä kohdassa on näin kesähelteillä 26 astetta lämmintä. En nyt ajatellut vielä kokeilla mitään käymisen viilennyskeinoja, vaan katsotaan ihan rauhassa minkälaista olutta tästä tulee. Oluthiiva on tunnetusti melko ronkeli, eikä tykkää kovin korkeista lämpötiloista. Käyminen kyllä onnistuu näilläkin asteilla vallan mainiosti, mutta olueen saattaa tulla jänniä tai vähemmän jänniä lisämakuja. Olkoon tämä samalla testi miten oluelle käy, kun sitä pannaan heinäkuun helteiden aikana.

Sanottakoon vielä että nyt toista kertaa mäskätessä koko homma meni ilman suurempaa säätämistä. Nyt tiesi jo paremmin mitä on tekemässä, joten koko touhuun tuli suhtauduttua rauhallisemmin. Aikaa kyllä kului. Maltaiden punnituksesta siihen hetkeen kun vesilukko oli törkätty paikalleen, kului yhteensä kuusi tuntia. Suurin osa ajasta on tosin odottelua. Mukavaa touhua joka tapauksessa.

Jätettä, kukintoja ja mallasta

Köyhän Kansan Porter ja panimolle logo

Beer Mix -uutteesta valmistettu porter on nyt saanut nimen ja etiketin. Tämä pari euroa kustantanut halpisolut on nimeltään Köyhän Kansan Porter.

Tällä kertaa en enää käyttänyt etikettien suunnittelussa valmista etikettipohjaa, vaan tämä etiketti on syntynyt turkulais-helsinkiläisen yhteistyön tuloksena. Graafisesta toteutuksesta vastasi eräs blogini lukija, helsinkiläinen mysteerigraafikko Olavi, joka harrastaa itsekin kotioluen valmistusta. Hän on suunnitellut etikettejä aiemminkin ja halusi olla mukana suunnittelemassa etikettiä olueeni. Hän jopa suunnitteli panimolleni logon, joka otettiin myös heti käyttöön.

Itselleni tämä järjestely sopii paremmin kuin hyvin. Olen käyttänyt valmiita etikettipohjia niiden helppouden vuoksi, mutta nyt saatiin persoonallisempi etiketti koristamaan pullon kylkeä.

Ja olihan meillä hauskaa tätä etikettiä suunnitellessa. Esitin itse aluksi joitain toiveita etiketin toteutusta varten ja lopusta vastasi salaperäinen mysteerigraafikko. Kaikki on käytännössä hänen käsialaansa. Melko nopeasti meillä löytyi yhteinen sävel ja tämä huumorin sävyttämä etiketti oli valmis. Suurkiitokset mysteerigraafikko Olaville etiketistä ja logosta! Tässä avattiin samalla uusi sivu koko kotiolutharrastuksessa ja olen siitä tietysti innoissani. Yhteistyö tulee toivon mukaan jatkumaan tulevissa oluissa!

Täytyy palata myöhemmin vielä asiaan maistelujen merkeissä. Toistaiseksi olen kirjannut blogiin pullotuksen jälkeen vain tämän oluen ensimaiston. Nyt porterin pullotuksesta on kulunut viisi viikkoa. Sen voin jo sanoa että maku on parantunut kypsymisen aikana.