keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Toinen kotiolut uutteesta

Ensimmäisen uuteolutsatsin valmistumisen jälkeen aloin jo suunnitella seuraavaa. Tällä kertaa halusin tehdä jotain toisin ja päästä hieman parempaan lopputulokseen. Olin kaikenkaikkiaan erittäin tyytyväinen ensimmäiseen olueen, mutta muutama asia kaipasi parannusta. Olut tuoksui melko hiivaiselle, eikä humala maistunut oluessa yhtään. Humalan olemassaolosta muistutti ainoastaan kohtalainen katkerointi (38 IBU). Humaloiduille uutteille taitaa olla melko yleistä, etteivät humalan maku ja tuoksu pääse niissä hirveästi esiin. Niiden lisääminen onnistuu keittämällä itse maku- ja aromihumalia sekaan. Pientä boostausta siis. Halusin saada myös hieman vahvempaa ja maltaisempaa olutta tällä kertaa, kun ensimmäinen olut oli vahvuudeltaan 4,3%.

Uutteeksi valikoitui tällä kertaa Coopersin Real Ale, jonka ostin Hong Kong -tavaratalosta. Coopersin olutuutteet ovat tuttu näky markettien viinitarvikeosastoilla. Coopersin Real Ale tuntuu olevan sellainen perushyvä olutuute ja se kävi tähän tilanteeseen vallan hyvin, kun ajatuksena oli tehdä brittityylistä olutta. Ratebeerkits -sivustolta voi käydä lukaisemassa arvioita Real Ale -uutteesta.

Tilaus

 Tilasin Brewcat -nettikaupasta spraymallasta, humalia, humalankeittopusseja sekä Safale s-04 -hiivan, joka on brittityylisten oluiden ale-hiiva. Kuvassa vasemmalla on humalankeittopusseja sekä klipsuja joilla voi sulkea avatut humalapakkaukset tiiviisti. Ostin brittityylisiä humalia: East Kent Goldingsia kukintoina sekä Goldingsia ja Willametteä pelletteinä. Willamette on jenkkiversio suositusta brittihumalalajike Fugglesista. Sen pitäisi olla aavistuksen hedelmäisempi ja kukkaisempi aromiltaan kuin Fuggles. Kaikki nuo lajikkeet ovat alfahappopitoisuudeltaan alhaisia, joten ne sopivat hyvin aromihumaliksi. Katkerohumalina käytetään yleensä ison alfahappopitoisuuden omaavia humalia. Alfahappopitoisuus lukee pakkauksessa, ja sen näkee jo ostaessa nettikaupasta (ilmoitetaan prosentteina).

Laitoin humalat samantien pakastimeen, jossa ne säilyvät parhaiten. Hiivoja sekä spraymaltaita kannattaa säilyttää jääkaapissa, varsinkin jos meinaa säilöä pitemmän aikaa. Light ja extra light -spraymaltaat sopivat kaikille oluttyyleille. Tummempia spraymaltaita kannattaa käyttää tummempien oluiden kanssa. Tuo medium spraymallas sopi bittertyyliselle oluelle, joten ostin yhden sellaisen sekä yhden light -spraymaltaan. Jos olisin ostanut kaksi mediumia, niin lopputulos olisi ehkä ollut liian tumma. Bitteriä tässä oltiin tekemässä. Spraymaltaista tulee tosiaan jonkin verran väriä ja makua olueen, mikä pitää huomioida, jos on tähtäämässä tietyntyyliseen olueen.

Tämänkertainen soppa koostui seuraavista aineksista:


  • Coopers Real Ale -uutepurkki 1,7kg
  • Muntons medium spraymallas 0,5kg
  • Muntons light spraymallas 0,5kg
  • Panimosokeri 130g (2dl)
  • 20g Willamette -humalaa 18min (humalat keitetty 0,5kg:ssa spraymallasta)
  • 20g Willamette 3min
  • 5g Goldings 3min
  • Safale s-04 -kuivahiiva
  • Eräkoko 20 litraa


Speksit:



  • Väri: 24 EBC (uute + spraymaltaat)
  • Katkero: 36 IBU (uute + itse keitetyt humalat)
  • Ominaispaino ennen käymistä: 1.048
  • Ominaispaino käymisen jälkeen: 1.012
  • Lopullinen ABV jälkikäymissokerien kanssa n. 5,2%

Uusia juttuja tässä panossa olivat spraymaltaat sekä humalat. Päätin keittää humalat 500 grammassa spraymallasta, jotta niistä irtoaisi humalan makua ja aromia sekä aavistuksen ehkä katkeroa. Pelkässä vedessä keittäminen olisi myös riittänyt saamaan humalista makua ja aromia irti, mutta katkeroa ei siinä tapauksessa irtoa. Humala vaatii keittämisen makeassa vierteessä katkeroinnin saamiseksi.

Ready to brew

Valmistus alkoi siten, että kiehautin 5 litraa vettä. Sen jälkeen otin kattilan pois levyltä ja lisäsin spraymaltaan koko ajan sekoittaen. Kattilasta nouseva kuuma höyry tekee pussissa olevasta spraymaltaasta helposti kiinteää ja klönttistä, tämä tuli ainakin todettua. Aine lähestulkoon sulaa pussiin. Hyvin se lopulta meni, vaikka pientä häsläysmeninkiä olikin ilmassa. Jos humalia keittää vierteessä n. 15-30 minuuttia, niin humalan makua pitäisi irrota olueen. Heitin 20 grammaa (g / litra) Willamette -pellettejä kattilaan ja koko keittoaika oli epäortodoksiset 18 ja ½ minuuttia. 3 minuuttia ennen keiton loppumista lisäsin humala-aromin tuottamiseksi 20 grammaa Willamettea sekä 5 grammaa Goldingsia. Laitoin nämä humalat humalankeittopussukassa vierteeseen. Halusin vain testata miten humalat käyttäytyvät pussukassa. Kappas, humalapelletit laajenevat aika pirusti vedessä, ja niistä tulee melkoista mössöä. Enpä tullut tuollaistakaan ajatelleeksi. Ilman pussukkaa ne mössöt ovat tietysti kattilan pohjalla.

20 grammaa humalapellettejä

Keitto

Humalakeiton jälkeen heitin uutepurkin sisällön käymisastiaan ja heti perään kaadoin keitokseni jossa oli kaikki spraymaltaat ja humalat lisättynä. Käytin sihtiä suodattamaan mahdolliset humalamuhjut ja ne jäivätkin nätisti sihtiin, eikä olueen lopulta päätynyt muhjua. Sen jälkeen vein käymisastian parvekkeelle jäähtymään. Jäähdyttämisen jälkeen lisäsin vettä 20 litran merkkiin asti, ja tässä vaiheessa mittasin ominaispainon: 1.048. Maistoin vierrettä, ja nyt oli humalan maku kivasti esillä. Selkeästi voimakkaamman makuista verrattuna ensimmäiseen olutsatsiin tässä vaiheessa.

Sitten vierteen ilmaus, hiivaus, ja pitkä odotus.

Käymisen ensimmäisinä päivinä oli pakko välillä käydä nuuhkimassa vesilukosta tullutta huumaavan hedelmäistä tuoksua. Ajattelin ensiksi myös kuivahumaloida oluen East Kent Goldings -kukinnoilla, mutta eipä sitä tullut sitten tehtyä. Kuivahumaloinnissa humalaa laitetaan suoraan käymisastiaan humalan aromin korostamiseksi. Kuivahumalointia kerkeää testaamaan myöhemminkin. Halusin tutkia miten pelkkä keitto vaikuttaisi uuteoluen humala-aromiin.

Käymisen jälkeen: hiilidioksidikuplia ja hiivamössöä

Pullotuksen jälkeinen ällötys

Käyminen kesti 6-7 päivää ja pullotin oluen viikon päästä käymisen alkamisesta. Pullotusvaiheessa olut tuoksui lempeän toffeiselle ja maku lupasi ehdottomasti hyvää. Brittityylistä olutta tulossa! Lapposin oluen Plastexin 16 litran astiaan, josta pullotus tapahtui. Varovasti tietenkin, ettei olut pääse hapettumaan. Yritin viritellä Plastex -astian hanaan letkua pullottamisen helpottamiseksi, mutta hanan muoto on sen verran leveä, etten saanut letkua sopimaan siihen. Piti siis lapottaa. Olutta oli 20 litraa, joten jouduin pullottamaan ensiksi osan ja sen jälkeen siirsin loput käymisastiasta pullotusastiaan. Tämän takia lisäsin jälkikäymissokerit jälleen suoraan pulloihin. Ensi kerralla varmaankin keitän sokeriliemen ja lisään sen vierteeseen, jos/kun eräkoko on 16 litraa tai pienempi.

Yllättävän kirkasta. 1.012

18 litraa pulloissa. Pullotuksen aikana hävikkiä muutama litra. (paska lappo)

Etiketti

Ehkei tämä olut ole nimensä mukaisesti mitään rajoja rikkovaa matskua, mutta itselleni mukava välietappi kohti "täydellistä" olutta.


Viikon jälkeen otin viisi testipulloa jääkaappiin kypsymään. Loput saivat olla kaksi viikkoa huoneenlämmössä jonka jälkeen vein ne kellariin.

1. maisto 9 vrk kohdalla. Olen kirjoittanut tällaisen kommentin: Edelleen hieno karamellimäinen tuoksu kuten pullottaessa, maku erittäin hyvä, mutta vaatii kypsymistä.

2. maisto 15 vrk pullotuksesta: Humala liian katkera vieläkin, vaatii kypsymistä.

4 viikkoa pullotuksesta: Tuoksu muuttunut hedelmäisemmäksi / marjaisammaksi, humalointi aavistuksen karski vieläkin. Hyvää bissee!

5 viikkoa pullotuksesta: Tuoksu edelleen jotenkin marjaisa. Karamellin tuoksu hentona taustalla. Katkero jää kielen päälle, mutta maku on jo tasapainoisempi. Ehkä ibuja onkin enemmän kuin luulin?

Pitkän kypsyttelyn vaatii siis tämä olut. En ole kovin montaa pulloa vielä juonut ja viisi viikkoa on nyt kulunut pullotuksesta. Edellinen olut oli tässä vaiheessa melkeinpä juotu pois. Parempi vain odottaa, että kypsyy kunnolla, ja vasta sen jälkeen juoda "aina kun huvittaa". Tässäpä yksi kotioluen hienous onkin. Kun on alkuun päässyt, niin aina on itsetehtyä olutta kellarissa tai jääkaapissa!



Oluen päälle muodostuu normaalissakin kaadossa paksu ja pysyvä vaahto, kun taas ensimmäisen satsin oluessa ei ollut vaahtoa nimeksikään. Puolen sentin vaahtorengas viihtyy oluen pinnalla hamaan loppuun saakka. Myös makua löytyy mukavasti ja oluen voi huoletta laittaa tuohon brittibitter -kategoriaan. Aavistus maltaista makeutta, mutta katkerot jyräävät lopussa aika kovaa. Saisi minun puolestani olla enemmänkin tuota makeutta. Steeppaamalla erikoismaltaita olisi saanut sitä puolta myös lisättyä. Nyt mentiin sillä mitä uute, spraymaltaat sekä lisätyt humalat antoivat. Vaikea sanoa paljonko tässä lopulta on humalan makua. Ei kovinkaan paljon mielestäni. Tuoksussa humala erottuu. Ehdottomasti hyvä tuoksu. Olisi kiva myös tietää paljonko hiiva vaikutti lopputulokseen. Ehkä kokemuksen myötä saan siihenkin vastauksen.

Saapa nähdä kypsyykö tämä vielä tästä. Ehkä tässä on enemmän katkeroa kuin kuvittelin, tai sitten tämä ei vain ole vielä täysin kypsynyt. Kulauksen jälkeen karvaus jää kielen päälle ja suuhun vellomaan. Väri on tuollainen kuten kuvasta näkyy, dark amber, kait. Lopullinen arvio muodostuu vasta myöhemmin, mutta onnistunut olut tämä on. Pahempaakin on tullut kaupasta ostettua.

Nyt ollaan päästy nykyhetkeen tämän kirjoituksen myötä. Seuraavaksi aion kokeilla pussimäskäystä. Maltaat on jo ostettu. Stay tuned!

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Ensimmäinen uuteolut: Astonishing Ale

Vihdoin päästään itse asiaan!

Jo kauan aikaa olin haaveillut kotioluen valmistamisesta ja houkutus kasvoi lopulta niin suureksi, että aloin pikkuhiljaa ostamaan oluen valmistusvälineitä. Ostin 30 litran käymisastian, lapon, lämpömittarin, ominaispainomittarin ja desinfiointiainetta. Kaikki löytyivät joko Tarjoustalosta tai Prismasta. Korkituslaitteen ja kruunukorkkipussukan sain isältäni, joka oli joskus kokeillut oluen valmistamista. Pulloja olin kerennyt hamstraamaan muutaman kuukauden ajan ja niitä taisi olla 15 litran edestä.

Ajattelin ensimmäisellä kerralla ottaa melko varman päälle ja tehdä mahdollisimman halvoista raaka-aineista toivon mukaan maistuvaa olutta. Jos jokin olisi mennyt pieleen, niin ei ainakaan olisi tullut haaskattua hirveästi rahaa. En myöskään halunnut lähteä heti mäskäilemään ja opettelemaan liian montaa vaihetta kerralla. Keep it simple!

Tällaisilla aineksilla tein ensimmäisen olueni:

  • 2 kpl Finlandia Perinteinen -uutetta 1kg / purkki
  • Panimosokeria 4dl (= 260 grammaa. 1 dl panimosokeria painaa n. 65 grammaa)
  • Vettä 17 litraa
  • Uutepurkin mukana tullut hiiva

Tässä hieman speksejä:

  • Väri: 29 EBC
  • Katkero: 38 IBU
  • OG: 1.040
  • FG: 1.010
  • ABV: 4,3%

Finlandia Perinteinen -olutuutteet
Finlandia -olutuutteet eivät ole järin kalliita. Yksi purkki taitaa maksaa n. 7-8 euroa. Kilo panimosokeria maksaa muutaman euron. Noihin aineksiin taisi mennä 18 euroa, ja panimosokerista jäi tietysti suurin osa käyttämättä. Ensin ajattelin tehdä oluen vain yhden uutepurkin kanssa, mutta kotiolut.com -palstaa lukiessani tulin toisiin aatoksiin. Päätin käyttää kaksi purkkia uutetta, jottei sokeria tarvitsisi lisätä kovinkaan paljon. Finlandioissa on kuiva-ainetta käsittääkseni 75%, joten sokerin ja kuiva-aineen suhde olisi tässä tapauksessa 0,26 / (0,75 x 2) = 0,173 eli n. 17 prosenttia, mikä ei vielä ole hälyttävä määrä sokeria. Katso päivitykseni Olutuutteista, jos tipahdit kärryiltä.

Ja eikun panemaan. Laitoin ensiksi uutepurkit kuumaan vesihauteeseen tiskialtaaseen, jotta purkkien sisältö notkistuisi. Sillä välin desinfioin kaikki välineet. Finlandia -uutteiden avausmekanismin takia ei tarvinnut desinfioida tölkinavaajaa. Kaadoin uutepurkkien sisällön käymisastiaan. Olin kiehauttanut viitisen litraa vettä, jonka kaadoin uutteiden perään. Liotin vielä uutepurkkien sisälle jääneet jämät kuumalla vedellä irti ja kaadoin nekin käymisastiaan. Tämä kannattaa tehdä, sillä uute on tiivistä tavaraa ja kaikki kannattaa käyttää hyödyksi. Mämmisen maltainen tuoksu täytti tässä vaiheessa keittiön. Lisäsin vielä 4 dl panimosokeria käymisastiaan, ja sekoittelin huolella muovisella paistolastalla (ajaa hyvin asiansa). Sokeripussi oli avaamaton, joten luotin siihen ettei mitään pöpöjä tule sokerin mukana. Pussin avasin desinfioiduilla saksilla. Jos sokeripussi on lojunut pöydälla avattuna päiväkausia, niin sitten ehkä kannattaisi kiehauttaa sokeri pienessä määrässä vettä, ja sen jälkeen viilentää huoneenlämpöön ennen kuin lisää sen käymisastiaan.

Kuuma vierre sai jäähtyä rauhassa parvekkeella puolisen tuntia. Pakkasta oli ulkona tuolloin -20 astetta, mikä nopeutti jäähtymistä. Käymisastian kansi oli löysästi astian päällä. Kävin välillä sekoittamassa vierrettä ja mittaamassa lämpötilan. Lämpötila taisi puolen tunnin jälkeen olla n. 50 astetta. Se riitti hyvin, jotta kylmää vettä lisäämällä vierteen sai huonelämpötilaan eli 22:een asteeseen. Kun käymisastiassa oli vierrettä 17 litraa, mittasin ominaispainon. Se näytti 1.040, mikä olikin suurinpiirtein tavoitteena. Maistoin vierrettä ominaispainon mittauksen yhteydessä ja se maistui laihalle sokerilitkulle jossa katkerointi oli selvästi tunnistettavissa.

Yhdestä Finlandia -uutepurkista voi ohjeiden mukaan tehdä 20 litraa olutta, mutta minun tapauksessani käytössä oli kaksi purkkia ja 17 litraa vettä. Lopputulos on siis normaalia humaloidumpi sekä tummempi! Tuota värin muuttumista en edes sen kummemmin osannut ennalta ottaa huomioon, mutta ihan loogistahan se on. Kaikki tulee tuplana, myös väri, jos käyttää kahta uutepurkkia. Näihin löytyy laskukaavatkin, jos haluaa ennalta selvittää värin ja katkeruuden. Täytyy varmaan tehdä yksi kirjoitus myös noista hyödyllisimmistä laskukaavoista.

Hiivan lisäämisen jälkeen
Ilmasin vierteen, eli kauhoin vierrettä ja kaadoin puolen metrin korkeudelta takaisin astiaan useita kertoja. Liekö tuo ollut edes tarpeellista, kun kiehautettua vettä ei tässä ollut kuin se 4-6 litraa. Kiehumisen aikana vedessä siis tapahtuu happikatoa ja hiiva tarvitsee happea toimiakseen kunnolla. Avasin hiivapussin desinfioiduilla saksilla ja ripottelin hiivan tasaisesti vierteen pinnalle. Sekoittelin kevyesti. Käytin vain toisen uutepurkin hiivan ja otin toisen talteen. Kansi kiinni --> vesilukko paikalleen --> vettä vesilukkoon --> vesilukon korkki paikalleen. Tämän jälkeen jännityksellä odottamaan mitä tapahtuu. Uutepurkin ohjetta tuli katsottua tarkoin, jotta kaikki onnistuisi, eikä touhu menisi häsläämisesksi. Ensimmäistä kertaa kun on näissä hommissa, niin on parempi tehdä asiat kunnolla.

Pulp pulp
Ensimmäisen päivän hommat sujuivat lopulta todella hyvin ja homma vaikutti helpolta. Eipä tuo aineiden sekoittaminen, ja puhtaudesta sekä lämpötiloista huolehtiminen kovin vaikeaa ole. Vesilukosta alkoi kuulumaan pulputusta seuraavana aamuna. Ilmeisesti olin laittanut vesilukkoon aavistuksen liikaa vettä, sillä vesilukon juurelle oli roiskunut vettä. Putsailin vedet pois, eikä sen jälkeen ollut mitään ongelmia. Pulputus loppui jo muutan päivän päästä, joten käyminen oli yllättävän nopeaa. En tiedä olisiko pitänyt laittaa kummankin purkin hiivat vierteeseen.

1.010
Ominaispaino oli käymisen jälkeen 1.010, joten oluessa oli siinä vaiheessa alkoholia 3,9%. Jälkikäymissokereista tulisi vielä n. 0,4% lisää alkoholia, joten tiesin tässä vaiheessa oluen alkoholipitoisuuden olevan lopulta 4,3%. Maistoin olutta mittaamisen yhteydessä ja siinä vaiheessa olut maistui lupaavalta. Raakaa se toki vielä oli, mutta vaikutti tosiaan siltä että olutta tästä on tulossa.

Pullotusvaihe olikin sitten melkoista sekoilua ja säätämistä. Pullojen desinfiointi ei ensinnäkään mennyt ihan niin kuin piti. Vaivattomin tapa desinfioida pullot on laittamalla ne uuniin pariksi tunniksi. Tungin uunin täyteen pulloja ja ne mahtuivat juuri ja juuri. Nostin lämpötilaa asteittain korkeammaksi ja annoin sitten olla pari tuntia 170 asteessa. Otin tulikuumat pullot pois uunista, ja tässä vaiheessa totesin jonkin menneen pahasti pieleen. Kaikissa pulloissa oli omituinen haju. Huoh. Pesin uunituksen jälkeen kaikki pullot vielä fairylla, ja sen jälkeen putsasin vielä desinfiointiaineella. Aikaa meni koko touhussa ihan tolkuttomasti, mutta lopulta sain pullot puhtaiksi. Taisi olla viimeinen kerta kun tungen pulloja uuniin. Epäilen että jossain pullossa oleva etikettien liimajämä olisi ollut syypäänä tähän hommaan. Etiketit olin jo aikaisemmin poistanut liottamalla pulloja kuumassa vedessä.

Lapon kanssa sai taistella myös aikansa. Ihmettelen jos joku ensimmäistä kertaa onnistuu täydellisesti tuon melkkon viinilapon kanssa touhutessa. Hirveä kapistus suoraansanoen. En meinannut millään saada lappoamista käyntiin, kun veden kanssa testailin. Epätoivo meinasi iskeä tässä vaiheessa. Lappo pitäisi täyttää vedellä ja sen jälkeen nopeasti laittaa astiaan, jotta lappoaminen alkaa. Lopulta se alkoi onnistumaan, mutta melkoista säätämistä se oli. Lappo täytyy tietysti olla puhdas myös, joten valutin desinfiointiainetta sen läpi, ja sen jälkeen huuhtelin vielä vedellä.

Pullotusta
Laitoin puolen litran pulloihin 3/4 tl panimosokeria ja 0,33 litran pulloihin meni puoli teelusikallista, silmämääräisesti arvioiden. Näin pitäisi saada normaalit hiilihapot olueen. Lappoaminen on sottaista puuhaa, joten suojasin lattian sanomalehtipaperilla. Pullotin oluen suoraan käymisastiasta. Lapon käyttäminen oli sen verran hankalaa, että päätin laittaa lapotuksen käyntiin imaisemalla letkun päästä. Tätä ei suositella, sillä suun bakteerit saattavat pilata oluen. Laitoin kuitenkin jatkopalan letkun päähän, jotta saisin minimoitua kontaminaatioriskin. Otin jatkopalan heti tietysti pois kun aloin laittamaan olutta pulloihin. Aika monta kertaa pullotuksen aikana lapotuksen sai alottaa uudestaan, ja joka kerta desinfioin sen jatkopalan, jota käytin imemiseen. Automaattilappo olisi poikaa, ja se on ehdottomasti hankintalistalla tulevaisuudessa. Pullotus ei sinänsä ollut vaikeaa, mutta aikaavievää ja sottaista kylläkin. Olutta jäi muutama litra ylimääräistä, sillä pulloja ei ollut tarpeeksi.

Hävikki

Pullojen korkitus oli helppoa. Kääntelin pulloja vielä korkittamisen jälkeen hieman, jotta sokeri varmasti sekoittuisi olueen, ja hiiva alkaisi tuottamaan hiilidioksidia ja alkoholia. Jäljellä oli enää sotkun siivoaminen ja käymisastian puhdistaminen. Käymisastian puhdistamisessa pitää muistaa ettei sitä saa hinkata millään mikä saisi naarmuja aikaan astiassa. Naarmut käymisastiassa ovat bakteereille tervetulotoivotus.

Pidin pulloja huoneenlämmössä valolta suojattuna viikon ajan hiilihappojen muodostumista varten ja sitten laitoin osan pulloista jääkaappiin kypsymään. Osa pulloista sai olla huoneenlämmössä kaksi viikkoa. Kolme pulloa annoin olla huoneenlämmössä peräti neljä viikkoa, ihan vaan testimielessä. Aloin ihmettelemään miksi jääkaapissa olevat pullot olivat sameita ja huoneenlämpöiset pullot olivat täysin kirkkaita. Otin pullot pois jääkaapista, koska en tiennyt mistä sameus johtui. Seuraavana päivänä pullot olivat jälleen kirkkaita. Tutkin hieman nettiä, ja tutustuin siis sellaiseen ilmiöön kuin chill haze. Eli maltaista peräisin olevat proteiinit saavat aikaan oluen sameutumisen kylmässä lämpötilassa. Sameus ei vaikuta makuun millään lailla, vaan se on pelkkä kosmeettinen haitta. Kun oluita säilyttää tarpeeksi kauan kylmässä, niin sameus katoaa kokonaan ja oluesta tulee kirkasta. Näin kävi tämänkin oluen kanssa. Chill haze voi johtua monesta eri asiasta oluen valmistusprosessissa, ja sitä voi tietyilla toimenpiteillä yrittää välttää. Uutteiden kanssa mäskäys on tehty jo, joten mäskäysprosessiin ei voi enää vaikuttaa.

Etiketit paikoilleen
Pitihän oluelle saada myös nimi. Sen keksimiseen meni ehkä 5 sekuntia, ja olut sai nimekseen Astonishing Ale. Kieli poskella jne. Netistä löytyy hyvä sivusto Beer labelizer, jossa voi suunnitella omat etiketit pulloihin. Etikettien kiinnitys onnistuu helpoiten maidolla! Itse olen sivellyt pullasudilla maitoa etiketin kääntöpuolelle, ja sen jälkeen tällännyt nopeasti etiketin paikoilleen. Tarraa kyllä hyvin, ja on myös helppo irroittaa vedellä.


Maistoin olutta ensimmäisen kerran 8 vuorokautta pullotuksen jälkeen, ja jännitys oli suuri. Onko hiilihappoja muodostunut? Onko olut juomakelpoista, vai kenties mennyt piloille? Pulloa avattaessa kuului ihana sihahdus, ja kaadoin oluen lasiin. Kotioluiden kanssa pullon pohjalla olevaa hiivasakkaa ei kaadeta lasiin, sillä se saattaa vaikuttaa makuun negatiivisesti. Kotiolutta ei myöskään voi nauttia suoraan pullosta, sillä siinä tapauksessa hiiva sekoittuisi olueen ja pilaisi nautinnon. Oluen tuoksu ei ollut kovin miellyttävä, eikä se myöskään missään vaiheessa muuttunut miellyttäväksi. Sellainen hieman hiivainen tuoksu. Finladia -uutteen mukana tuleva oluthiiva tuskin on erityisen laadukas.

Mutta se maku. Aijaijai! Omaa kotiolutta lasissa, ja vieläpä juomakelpoista! Ensimmäinen helpotus siis siinä mielessä, että olut on onnistunut, eikä mikään ollut mennyt pieleen. Alkumaku oli keskiolutmainen mutta selkeästi maukas, ja jälkimaku aavistuksen simainen ja kotikaljamainen. Humalan katkero oli pistävä, ja tasapaino selkeästi puuttui. Olut ei tässä vaiheessa ollut missään nimessä valmis, vaan vaati vielä kypsyttelyä. Kahdeksan vuorokauden jälkeen saattoi kuitenkin taputtaa itseään olalle ja todeta että ensimmäinen olutkokeilu on onnistunut. Pieksi aivan huolella kaupasta saatavat bulkkilagerit, vaikka tämä ei periaatteessa niihin edes vertaudu. Tässä oli makua paljon enemmän. Väriltään myös tummahko olut, 29 EBC.

Viikon päästä uusi maistelu, ja maku oli selkeästi kehittynyt. Kotikaljamaisuus oli väistynyt kokonaan ja tilalle oli tullut aitoa olutmaisuutta. Katkerointi oli edelleen liian karkeaa, mutta parempaan suuntaan menossa.


Kolme - neljä viikkoa pullotuksesta ja pullot alkoivat tyhjentyä kovaa tahtia. Reilun kuukauden jälkeen olut oli kypsynyt kunnolla ja maku muuttunut tasapainoiseksi. Nautinnollista kamaa ja vieläpä itsetehtyä. Vaahtoa tässä oluessa ei muodostunut kovinkaan paljon. Sai aika ronskisti kaataa vaahdon muodostumisen toivossa ja melko nopeasti vaahto myös hävisi oluen pinnalta. Tämä olut ei ollut raaka-aineista johtuen tietenkään maailman parasta olutta eikä mitään makujen ilotulitusta, mutta aivan kelpo ensiaskel kotioluen valmistuksessa. Tarkoitus oli lähinnä opetella oluen valmistusta, ja jos siinä samalla onnistuisi saamaan juomakelpoista olutta aikaiseksi, niin hemmetin hyvä juttu. Itse olin todella tyytyväinen lopputulokseen, ja maistui tämä olut myös niillekin joille sitä annoin. Tiedon ja taidon karttuessa aion pyrkiä paremmilla raaka-aineilla parempiin lopputuloksiin.

Astonishing Alen pullotuksesta on nyt kaksi kuukautta aikaa ja jäljellä on enää kolme pulloa. Ajattelin säästää niitä pidemmän aikaa ja testailla muuttuuko maku enää paremmaksi. Edellisen pullon taisin juoda kun pullotuksesta oli kulunut kuusi viikkoa ja silloin maistui todella hyvältä. Yllättävän täyteläinen olut, vaikka prosentteja ei ole tuon enempää. En usko että maku muuttuu enää hirveästi parempaan suuntaan, vaan ennemminkin se alkaa huononemaan. Tai mistä sitä tietää. Testaamalla se selviää.

Hattua päästä, jos jaksoit lukea loppuun asti. Kaikki oluentekopäivitykset eivät tule olemaan näin pitkiä.

Kippis!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Arvio: Laitilan Kukko Vehnä 4,7%

Blogin ensimmäinen olutarvio! Arvostelu tapahtuu Olutoppaan tyyliin, jossa oluen arvioinnissa otetaan huomioon: ulkonäkö (1-5 pistettä), tuoksu (1-10p.), suutuntuma (1-5p.), maku (1-10p.) sekä yleisvaikutelma (1-20p.) Minimi on siis 5 pistettä ja maksimi 50 pistettä. Tämän linkin takaa löytyy tarkempaa tietoa arvioinnista.

Pitää heti aluksi todeta, etten ole mikään suuri vehnäoluen ystävä. Kyllähän niitä nyt juo, mutta vehnäoluiden makumaailmassa jokin vain tökkii. Ehkä se on se hiiva. Tai vehnä. Tai kummatkin. Se sellainen tietynlainen tunkkaisuus ei ainakaan minun suuhuni tunnu sopivan.

Laitilan Kukko Vehnä beigenvärisessä tölkissä ei kaupassa hypännyt silmille, vaan hyvin rauhallisesti odotti ottajaansa. Olin aikaisemmin kuullut Laitilan tekevän vehnäoluen, ja piru vie, eivät valehdelleet. Täytyyhän tämä nyt testata. Hintaa taisi olla 1,99e Citymarketissa.

Panimon kotisivuilla Vehnäkukosta sanotaan seuraavaa:

Laitilan Kukko Vehnä 4,7 % on perinteinen baijerilaistyyppinen, runsaan hedelmäinen, suodattamaton pintahiivakäymisellä valmistettu vehnäolut.
Kukko Vehnän ylivertaisen maun salaisuus on suomalais-saksalaisena yhteistyönä jalostettu hiiva ja olutmestarien tinkimätön ammattitaito. Täyteläisen lopputuloksen takaa vehnämaltaan runsas käyttö, jonka osuus on peräti 60 %.



Elikkä ylivertaista makua olisi siis luvassa. Noh, katsotaan.

Ulkonäkö: Ihan vehniksen näköinen. Samea ja melko vaalea. Vaahto pysyy jonkin aikaa, mutta sen jälkeen katoaa olemattomiin. Miellyttävän näköinen kuitenkin 3p.

Tuoksu: Ensin hiivaa, sitten muovia ja sen jälkeen tuulahdus hernekeittoa. Laitila teki sen taas! Aavistus sitrushedelmää. 5p.

Suutuntuma: Kevyttä kuten olettaa saattaa. Jonkin verran vetinen. Helppoa juotavaa. 2p.

Maku: Kuivaa, hapanta, hieman sitruunaista, jälkimaussa taas sitä Laitilan hernaria. 5p.

Yleisvaikutelma: Kokonaisuutena jää hieman valjuksi jopa vehnä -mittapuulla, eikä ylivertaisesta mausta voi puhua. 9p.

24/50

Nokian Keisari EloWehnä on selvästi parempaa, joten valintani ruokakaupassa kohdistuu siihen. Välillä näille vehniksille tulee annettua mahdollisuus. Kukko Vehnä taitaa valitettavasti jäädä kertaostokseksi.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Olutuutteista

Aikaisemmassa blogikirjoituksessa hieman jo sivusin tätä aihetta. Tarkoitus olisi kertoa nyt olutuutteista. Nehän ovat siis vierrettä tiivistetyssä muodossa, eli tavallaan vähän sama asia kuin mehutiiviste. Tosin olutuutteen tapauksessa tiivisteeseen täytyy lisätä veden lisäksi jotain käymiskelpoista ainetta sekä hiivaa. Nestemäinen olutuute on koostumukseltaan tahmaavaa siirappimaista tököttiä, ja siihen on jo valmiiksi lisätty humalointi. Saatavilla on myös humaloimattomia uutteita, mutta isoissa marketeissa myytävät olutuutteet ovat valmiiksi humaloituja. Humaloitujen uutepakkauksien mukana tulee aina valmistusohjeet sekä hiiva.

Yksi olutuutepurkki ilman mitään lisättävää käymiskelpoista ainetta ei riitä tuottamaan olueen tarvittavaa määrää alkoholia. Yleisin ja helpoiten saatavissa oleva käymiskelpoinen aine on tietenkin tavallinen kidesokeri, ja uutepakkauksien ohjeissakin kehoitetaan käyttämään sokeria. Sokerin käyttäminen ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta. Sokeri ei varsinaisesti ole yksi oluen raaka-aineista, vaan oluen käymiskelpoinen sokeri tulee maltaista. Maltaiden myötä olueen tulee alkoholin lisäksi maltainen maku ja runko. Jos olueen lisätään valtavasti sokeria, niin alkoholin määrä kasvaa, mutta maltainen maku vähenee. Mitä enemmän käyttää sokeria, sitä enemmän lopputulos muistuttaa kiljua. Tässä vaiheessa oluenpanijan pitääkin kysyä itseltään, haluaako valmistaa olutta, vai vaan alkoholipitoisuudeltaan korkeaa nestettä joka muistuttaa etäisesti olutta.

Olutuutteita





















Olutuutteet ovat toki helpoin tapa aloittaa oluen valmistus, ja moni onkin uutteiden kanssa valmistanut ensimmäisen oman oluensa. Lopputulos voi olla kaikkea väliltä mahtava - hirveä. Mikäli ensimmäisen oluen lopputulos on ollut lähempänä jälkimmäistä vaihtoehtoa, niin ilmeisesti uutepakkauksen ohjetta on noudatettu kirjaimellisesti. SIIS MITÄ?! Aivan niin. Mikäli uutteiden ohjeistusta lisätä sokeria valtavat määrät on noudatettu, niin lopputulos ei välttämättä ole kovin mieluisa. Sokeria ei kannata käyttää 20% enempää uutteen kuiva-aineesta, mikäli haluaa valmistaa maistuvaa olutta. Uutteiden kuiva-ainepitoisuudet ovat n.75-80% valmistajasta riippuen. Loppuosa uutteesta on vettä. Mikäli uutepakkaus painaa 1,7kg (tässä tapauksessa Coopersin uute), sen kuiva-ainepitoisuus on 80% eli 1,36kg. Sokeria ei tällöin kannattaisi käyttää 270 grammaa (0,27 / 1,36 = 19,8%) enempää, vaikka Coopersin uutepakkauksissa kehoitetaan lisäämään sokeria peräti 800 grammaa. Eihän se tietenkään niin gramman päälle ole, mutta pointti tulee varmaankin selväksi. Lisäämällä vain vähän sokeria, saa aikaiseksi ykkösoluen vahvuista olutta ja lisäämällä tuon 800g saa n. 4% alkoholipitoista olutta, jossa suuri osa maltaasta on korvattu sokerilla. Kummassakaan tapauksessa ei oikein päädytä hyvään lopputulokseen.

Miten uutteilla sitten saadaan maistuvaa olutta aikaiseksi? Tarvitaan jollain tapaa siis lisää mallasta ja sen myötä käymiskelpoisia sokereita. Mallaspohjaa saa isommaksi muutamalla eri tavalla. Helpointa on ostaa kaksi uutepurkkia. Tällöin ei tarvitse sokeria välttämättä ollenkaan ja oluesta tulee täysmallasolutta. Kahden uutepurkin käyttämisessä on miinuspuolena se, että humalointi tulee tuplana. Eli riippuen katkeron sietokyvystä, kaksi purkkia voi joillekin olla liikaa. Katkerointi kyllä laimenee mitä kauemmin pullokypsyttää oluita. Siis jos vain malttaa odottaa, eikä juo oluita pois ennen aikojaan. Joka tapauksessa kahdella purkilla saa huomattavasti parempaa olutta aikaiseksi kuin käyttämällä pelkästään yhtä purkkia + laittamalla sokeria ohjeen mukaan. Nettikaupoista on saatavana  myös humaloimattomia uutepurkkeja, joilla voi korvata sokerin ja niitä voi käyttää humaloidun uutteen kanssa. Tällöin oluen humalakatkerointi pysyy normaalina.

Toinen vaihtoehto on ostaa yksi purkki uutetta ja käyttää spraymallasta sokerin sijaan. Spraymallas on vierrettä, joka on kuivattu jauheeksi. Siinä ei ole humalointia. Spraymallasta voi ostaa nettikaupoista ja se maksaa n. 6-7 euroa / 500g pussi. Kotioluen hinta tietysti nousee jonkin verran käyttämällä spraymallasta, mutta maku on huomattavasti parempi kuin sokerin kanssa tehdyllä uuteoluella.

Sokeria voi toki lisätä olueen mikäli mallaspohja on kunnossa ja käymiskelpoiset sokerit tulevat pääasiassa maltaista. Tällöin sokerilla voi nostaa alkoholipitoisuutta vaikuttamatta kuitenkaan oleellisesti makuun. Sokerina kannattaa käyttää panimosokeria (dekstroosi), jota saa isoista marketeista. Panimosokeri on hienojakoisempaa kuin tavallinen kidesokeri ja se liukenee heti veteen. Joissain oluttyyleissä käytetään sokeria pieniä määriä tuomaan olueen keveyttä, mutta mallas on joka tapauksessa se joka tuo oluelle rungon. Ei sokeri.

Tässä on mielestäni hyvä taulukko uutteen ja sokerin käytön suhteista ja niiden vaikutuksista.

Pienenä vinkkinä vielä sellainen, että kannattaa lisätä vettä muutama litra vähemmän mitä uutepurkissa ohjeistetaan. Siten oluesta tulee hieman vahvempaa, maukkaampaa ja täyteläisempää.


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Huomioitavaa oluen kotivalmistuksessa

Oluen kotivalmistus ei ole vaikeaa, mutta se täytyy tehdä huolella. Tietyissä asioissa ei voi oikoa. Tai voi toki oikoa, mutta pettymys saattaa olla suuri, jos parikymmentä litraa pilaantunutta olutta täytyy kaataa viemäristä alas. Hui, pelkkä ajatus kauhistuttaa! Siksipä kannattaa paneutua aiheeseen, ja tehdä asiat kunnolla.

Oluen valmistus ei myöskään ole mitään rakettitiedettä. Kuka vaan pystyy tekemään olutta omassa kodissaan. Uutteiden kanssa se on kaikkein helpointa, mutta mikäli haluaa tehdä kaiken itse alusta saakka, ei sekään ole kovin vaikeaa. Jos osaa keittää puuroa, osaa varmasti myöskin mäskätä.

Kotiolutharrastuksen aloittamiseen liittyy paljon epätietoisuutta ja pelkoa epäonnistumisesta. Niinhän se on vähän jokaisen asian kanssa ensimmäisellä kerralla. Tekemällä oppii. Oikeasti olutta ei ole kovin helppoa saada piloille, ellei oikein kunnolla mokaile valmistuksessa. Myös maalaisjärjen käyttö on sallittua. Ei esimerkiksi kannata alkaa panemaan olutta heti auton öljynvaihdon jälkeen likaisilla käsillä.

Lager ja ale


Olut voidaan jakaa kahteen eri kategoriaan käymisen suhteen. Lagerolut on pohjahiivaolutta, ja ale-olut pintahiivaolutta. Lageroluen käyminen tapahtuu käymisastian pohjalla ja ale-oluiden käyminen vastaavasti käymisastian pinnalla. Alet ovat yleensä täyteläisempiä ja hedelmäisempiä kuin lagerit. Lageroluet ovat enimmäkseen kevyitä janonsammuttajia, mutta toki lagereistakin löytyy monia todella tuhteja ja maukkaita oluita kuten esimerkiksi saksalaiset bockit.

Lager ja ale ovat siis eri hiivatyyppejä, joiden käymislämpötilat poikkeavat myös toisistaan. Suurimmaksi osaksi kotona valmistettava olut on ale-olutta, sillä ale-hiivan ideaali käymislämpötila on lähellä normaalia huoneenlämpöä. Ale-oluen valmistus kotioloissa on muutenkin helpompaa kuin lagerin. Ale-hiiva tykkää sellaisesta 15-20 asteen lämpötilasta, mutta käytännössä se toimii 12-25 asteen välillä. Mitä korkeampi lämpötila on, sitä herkemmin hiiva tuottaa olueen virhemakuja. Lageroluen valmistus vaatii kellarin tai jonkin muun kylmätilan, sillä lageroluen käyminen tapahtuu viileässä, alle kymmenessä asteessa. Muutenkin lageroluen valmistus on paljon tarkempaa ale-olueen verrattuna ja se vaatii pitkän kylmävarastoinnin. Siitä tulee myös sana lager, joka on saksaa ja tarkoittaa varastoa.

Kaikkien uutepakkauksien mukana tulevat hiivat ovat ale-hiivoja, vaikka uutepurkin kyljessä lukisi lager. Eli niistä tulee oikeasti lagertyylistä ale-olutta.


Desinfiointi



Melkkon desinfiointiaine on halpaa ja riittoisaa
Huolellinen desinfiointi on oleellisen tärkeää oluen valmistuksessa. Kaikki välineet jotka ovat kosketuksissa oluen kanssa, tulee desinfioida. Käymisastia, kauha, vesilukko, lappo, pullot, pullonkorkit jne. Myös sakset joilla leikataan hiivapussi auki, pitää desinfioida. Näin minimoidaan oluen kontaminoitumisen riski. Ympärillämme ilmassa leijuu kaiken maailman bakteereja ja villihiivoja, joita ei todellakaan haluta käymisastiaan olutta pilaamaan. Ainut ulkoinen asia minkä halutaan vaikuttavan olueen on sinne lisättävä oluthiiva. Tämä on tavallan kontrolloitu kontaminaatio, jonka ansiosta käyminen saadaan aluilleen. Belgiassa tehdään olutta myös villihiivojen avulla mutta se on kokonaan toinen tarina (Lambic).

Vaikka olutsatsi menisi jostain syystä piloille, ei se kuitenkaan voi olla myrkyllistä. Oluen ph -arvo pitää siitä huolen. Pahan makuista siitä voi toki tulla. Kun huolehtii hyvin puhtaudesta, voi olla melko levollisin mielin.

Lämpötila


Jos mäskää oluen itse maltaista, niin mäskäyslämpötila ja sen kontrollointi vaikuttavat paljon oluen lopputulokseen. Tämän lisäksi oluen valmistuksessa pitää huolehtia hiivausvaiheen ja käymisvaiheen lämpötilasta.

Siinä vaiheessa kun vierre on valmiina keiton jälkeen, on vierteen lämpötila aivan liian korkea, jotta siihen voisi lisätä hiivan. Vaikka siihen laittaisi kylmää vettä hanasta 20 litraan asti, lämpötila on edelleen liian korkealla. Oluthiiva kuolee korkeissa lämpötiloissa. Vierteen pitäisi olla n. 20-25 astetta, kun hiiva lisätään. Ennemmin vieläpä lähellä tuota alarajaa kuin ylärajaa.

Makean vierteen ollessa lämmin, se suorastaan houkuttelee kaikkia bakteereja itseensä. Tämän takia lämpötila pitäisi saada laskeutumaan mahdollisimman nopeasti. Vierteen laittaminen kylmään vesihauteeseen on ehkä helpoin tapa jäähdyttää vierrettä. Jotkut jättävät vierteen yön ajaksi viilenemään, ja lisäävät hiivan vasta seuraavana päivänä. Itse olen laittanut vierteen käymisastiassa parvekkeelle puoleksi tunniksi, mikä on ainakin talviaikaan riittänyt viilentämään vierteen n. 50 asteeseen. Tämän jälkeen kylmän veden lisääminen riittää saamaan vierteen sopivaan hiivauslämpötilaan (jos olutta on 20 litraa ja kyseessä uuteolut).

Vesilukko
30 litran käymisastia

Siinä vaiheessa kun hiiva on lisätty, käymisastian kansi laitetaan kiinni, vesilukkoon laitetaan vettä ja se painetaan käymisastian kannessa olevaan vesilukon tiivistereikään. Korkki laitetaan vielä vesilukon päälle. Hiilidioksidi pääsee kyllä sen alta ulos. Sen jälkeen vuorokauden kuluessa pitäisi alkaa kuulumaan mukavaa pulputusta. Käymisastia saa olla aivan rauhassa koko käymisajan, mieluiten tasaisessa lämpötilassa.



Ominaispaino


Ominaispainomittari
Käymisen loppumisen selvittämiseksi tarvitaan ominaispainomittari. Ominaispainomittarilla saa selvitettyä myös paljonko oluessa on alkoholia. Ominaispainomittari on lasinen putki, joka sisällä on asteikko. Mittaria varten tarvitaan myös mittalasi, jossa mittaus suoritetaan. Ikeasta saatava TAJT -maljakko käy varsin hyvin tähän tarkoitukseen. Mittari laitetaan nesteeseen kellumaan ja katsotaan mittarin lukema. Kun mittari laitetaan pelkkään veteen, näyttää mittari tasan lukemaa 1.000. Kun veteen liukenee muita aineita, veden ominaispaino kasvaa. Oluen tapauksessa veteen tulee tietenkin maltaiden kautta sokereita sekä muita aineita. Vierteestä mitataan ominaispaino ennen hiivan lisäämistä, ja otetaan lukema muistiin. Kuvitellaan että lukema olisi ollut vaikka 1.040. Tästä käytetään termiä OG, eli Original Gravity. Käymisen loputtua ominaispaino on laskenut, sillä hiiva on syönyt käymiskelpoiset sokerit. Tällöin lukeman pitäisi olla n. 1.010. Tästä  lukemasta käytetään termiä FG eli Final Gravity. Mitä suurempi OG on, sitä enemmän alkoholia olueen muodostuu. OG:n ja FG:n erotuksesta voidaan laskea oluen alkoholiprosentti.1.040 - 1.010 = 0.030. Tästä saatu lukema 30 jaetaan 7,67:lla, ja saadaan alkoholipitoisuus, joka on tässä tapauksessa 3,9% vol. Kaava on siis: (OG - FG) * 1000 / 7,67. Jälkikäymissokereista tulee pulloihin vielä n. 0,4% lisää alkoholia, joten lopullinen oluen alkoholiprosentti on 4,3% vol.  Käymisen loppumisesta voi olla varma, kun mittaa ominaispainon vierteestä peräkkäisinä päivinä, eikä ominaispaino tuossa ajassa laske edes 0.001 verran. Toki ilman ominaispainomittariakin selviää, kunhan antaa oluen varmuudella käydä loppuun, eikä pullota sitä ennen aikojaan. Vesilukosta ei saisi tulla kuin maksimissaan yksi kupla kahdessa minuutissa. Itse olen odottanut että vesilukko hiljenee täysin ja pullottanut sen jälkeen oluen. Mikäli oluen pullottaa liian aikaisin, saattavat pullot räjähdellä, sillä käyminen jatkuu liian kiivaana pulloissa. Ominaispainon mittaileminen kovin usein ennen pullotusta on mielestäni vaan turhaa oluen haaskaamista. Mittauksen jälkeen vierrettä ei kannata laittaa enää takaisin käymisastiaan, jottei se mahdollisesti saastuttaisi olutta.

Lappoaminen


Lappo
Käymisen jälkeen olut pitäisi saada käymisastiasta pulloihin. Siihen tarvitaan lappo. Lappo on helpoiten ilmaistuna taipuisa letku nesteen juoksuttamiseksi astiasta toiseen. Lappoa vaaditaan, koska olut ei tässä vaiheessa saisi hapettumisriskin takia liiemmin hölskyä eikä päästä ilman kanssa tekemisiin.  Hapettuminen pilaa oluen maun. Ilmeisesti hapettumista ei kovin herkästi tapahdu, mutta pullotusvaiheessa pitää silti olla varovainen.

Pullotuksen yhteydessä pulloihin pitää lisätä jälkikäymissokeri hiilidioksidin tuottamista varten. 0,33 litran pulloihin laitetaan puoli teelusikallista sokeria, ja 0,5 litran pulloihin laitetaan 3/4 tl sokeria. Itse olen käyttänyt panimosokeria. Suppilon avulla sokerin saa helposti laitettua pulloihin. Sokerin voi myös lisätä liuoksena, mutta sokeri kannattaa ensin keittää pienessä määrässä vettä, ja antaa sen jälkeen viilentyä huoneenlämpöön. Tällöin sokeria pitäisi lisätä 5-7g / litra olutta. Eli 20 litran satsiin jälkikäymissokereita tulisi 100-140g. Ellei ole toista käymisastiaa vapaana, niin sokerit kannattaa laittaa vaan suosiolla suoraan pulloihin. Hapettumisriski on aina olemassa jos alkaa hirveästi sekoittamaan sokerilientä olueen. Jos toinen käymisastia on vapaana, niin sokeriliemen voi laittaa valmiiksi astian pohjalle, ja lapottaa oluen sen päälle, jolloin sokeriliemi sekoittuu olueen. Mitä enemmän laittaa sokeria, sitä kovemmat hiilihapot olueen tulee. Jos laittaa liikaa sokeria, niin pullot saattavat räjähdellä.

Kun olut on pullotettu ja pullot korkitettu, alkaa oluenvalmistuksen piinallisin vaihe: Odottaminen. Oikeastaan koko oluen valmistus on lähes pelkkää odottamista. Ensimmäisenä päivänä lyödään ainekset kasaan, ja laitetaan olut käymään. Sen jälkeen odotetaan viikko. Jotkut laittavat viikon käymisen jälkeen oluen toiseen käymisastiaan kirkastumaan, ja antavat olla siellä vielä muutaman viikon ajan ennen pullotusta. Kakkosastian käyttäminen ei ole tarpeellista ainakaan uuteoluiden kanssa. Pullotuspäivänä hommaa riittää yllinkyllin pullojen desinfioinnin ja pullotuksen muodossa, mutta sen rumban jälkeen alkaa taas piiiiiiiiiitkä odotus. Muutaman viikon jälkeen olut on käytännössä juomakelpoista, mutta tasapainottoman makuista. 1-2 kuukauden odottaminen todella kannattaa. Voihan sitä juoda vaikka yhden pullon viikossa, jotta huomaa miten oluen maku kehittyy. 

Tässä oli taas tällainen infopaketti mitä tällä kertaa tuli mieleen. Olisi ihan mukavaa pian päästä jo nykyhetkeen kertoilemaan näihin omiin kotioluisiin liittyviä asoita. Ajattelin vaan että parempi aluksi käydä faktoja läpi, jotta ei tarvitse myöhemmin jokaista asiaa selvittää juurta jaksain. Tavallaan tämän blogin tarkoituksena on saada muitakin innostumaan oluen valmistuksesta. Ainakin nämät jäävät tänne netin ihmeelliseen maailmaan muiden töllisteltäviksi.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Miten olutta valmistetaan?

Pyhitän tämän blogipäivityksen oluen valmistuksen saloihin. En halua vielä mennä liian syvälle eri tekniikoihin, vaan yritän selvittää oluen valmistuksen pääpiirteet mahdollisimman yksinkertaisesti mutta kuitenkin riittävän tarkasti.

Oluen valmistus saattaa vaikuttaa monimutkaiselta toimenpiteeltä, mutta loppujen lopuksi prosessi on hyvin yksinkertainen. Oli kyseessä sitten suuri kaupallinen panimo, tai pieni yhden henkilön kotipanimo, oluen valmistusprosessi on kummassakin tapauksessa samanlainen. Mittakaava vain on kotioloissa pienempi.

Olut koostuu neljästä eri raaka-aineesta. Ne ovat vesi, ohramallas, humala sekä hiiva. Mitä ohramallas oikein on? Maltaat ovat alunperin viljanjyviä, joita on liotettu lämpimässä vedessä, jossa ne alkavat itämään ja entsyymitoiminta jyvän sisällä lähtee käyntiin. Idättämisen jälkeen jyvät kuivataan. Kuivaamislämpötilaa säätelemällä saadaan aikaiseksi perusmaltaita sekä erikoismaltaita. Kuivauksen jälkeen maltaista poistetaan vielä niihin kasvaneet idut, sillä ne tuottaisivat kitkerää makua olueen.

Oluen pohjana ovat perusmaltaat, joista saadaan olueen käymiskelpoiset sokerit. Erikoismaltailla tuodaan olueen oluttyypistä riippuen siihen tarvittavia ominaisuuksia, esim. väriä, paahteisuutta, makeutta. Mallastusta ei kotipanijan suinkaan ole syytä tehdä itse, vaan maltaita voi ostaa nettikaupoista. Niitä saa kokonaisena tai rouhittuna, mutta ennen oluenvalmistusta ne pitää joka tapauksessa rouhia. Rouhittu mallas ei säily niin kauan kuin rouhimaton mallas. Maltaat antavat oluelle makua, aromia, väriä ja täyteläisyyttä.

Rouhittua mallasta
Se, että joku asia "maksaa maltaita", ei pidä enää nykypäivänä paikkaansa. Aikoinaan maltailla maksettiin veroja, joten sanonta on jäänne vanhoilta ajoilta. Mallas on halpaa, ja maksaa n. pari euroa / kilo. Erikoismaltaat ovat hieman kalliimpia, mutta niitä käytetään suhteessa paljon vähemmän. Suurin osa oluen maltaista on aina perusmallasta.

Mäskäys:


Kun maltaat on hankittu, voidaan ryhtyä oluen valmistukseen. Oluen valmistuksen ensimmäisessä vaiheessa maltaita liotetaan tietyssä lämpötilassa vettä, jotta maltaissa oleva tärkkelys saadaan erotettua veteen käymiskelpoisiksi sokereiksi (ja muiksi aineiksi). Tätä toimenpidettä kutsutaan mäskäykseksi. Maltaista saadaan siis mäskäämällä ne tarvittavat sokerit, jotka hiiva käymisen myötä muuttaa alkoholiksi ja hiilidioksidiksi. Lämpötila pidetään vakiona koko mäskäyksen ajan, tai kotioloissa tehdessä ainakin yritetää pitää. Muutaman asteen vaihtelu mäskäyksen aikana ei ole mikään katastrofi. Hieman oluttyylistä riippuen mäskäyslämpötila on n. 62-75 °C ja mäskäys kestää yleensä 90 minuuttia. Missään nimessä maltaita ei saa kiehuttaa eikä muutenkaan ylittää 80 asteen lämpötilaa. Mäskäyksen voi tehdä esimerkiksi kattilassa, mutta edistyneemmät kotipanijat tekevät sen mäskäimessä. Mäskäimen voi tehdä vaikka kylmälaukusta, sillä se pitää hyvin lämpöä.

Pussimäskäystä kattilassa


Mäskäyksen jälkeen maltaat ovat tehneet tehtävänsä eikä niitä enää tarvita oluen valmistuksen seuraavissa vaiheissa. Jäljelle jäävä neste on tässä vaiheessa makeaa sokerilientä, jota kutsutaan vierteeksi. Maltaat siivilöidään siis pois vedestä, ja jäljelle jää vierre. Käytetyistä maltaista voi tehdä vaikka puuroa tai leipoa leipää. Isojen panimoiden käytetyt maltaat menevät eläimille rehuksi.


Vierre kattilassa ja humalapellettejä

Keitto:


Oluen valmistuksen seuraavassa vaiheessa vierrettä keitetään yleensä tunnin ajan. Keiton aikana vierteessä olevat proteiinit ja polyfenolit saostuvat ja vierre desinfioituu. Oluen humalointi tehdään myös keiton aikana. Humalat antavat oluelle katkeruutta, makua ja aromia. Humala on hamppukasveihin kuuluva köynnöskasvi ja niintä on monia eri laatuja. Jotkut humalat soveltuvat paremmin katkerohumaliksi, kun taas toiset ovat parempia maku- ja aromihumalia. Katkerohumalat lisätään keittämisen alussa, makuhumalat keiton keskivaiheilla ja aromihumalointi tehdään aivan keiton lopussa. Humalaa voi käyttää kukintoina tai pelletteinä. Pelletit ovat jauhettuja ja yhteenpuristettuja kukintoja. Humalat toimivat oluessa myös luonnollisena säilöntäaineena.

Käyminen:


Keiton jälkeen oluessa on kaikki ainekset kasassa, paitsi hiiva, jota ilman olutta ei synny. Vierteen keiton jälkeen pitää huomioida, että kaikki välineet joiden kanssa olut tulee kosketuksiin, pitää olla desinfioitu kontaminaatioriskin vähentämiseksi. Vierre pitäisi keiton jälkeen jäähdyttää (mahdollisimman nopeasti) huonelämpötilaan, jotta siihen voidaan lisätä hiiva. Vierre toki laitetaan tässä vaiheessa kattilasta käymisastiaan, ja mahdollisesti suodatetaan kaikki vierteessä lilluvat humalamuhjut. Vettä lisätään haluttuun pisteeseen asti, mikäli siihen on tarvetta. Sen jälkeen lisätään hiiva ja annetaan sen tehdä taikojaan. Hiiva syö nesteessä olevat sokerit ja tuottaa tilalle alkoholia sekä hiilidioksidia. Vesilukko on käymisastioissa sitä varten, että hiilidioksidi pääsee ulos, eikä mitään pöpöjä pääse sisään. Alkoholi jää tietenkin nesteeseen. Käyminen kestää yleensä n. viikon.

Jälkikäyminen ja kypsyminen:


Käymisen jälkeen olut pullotetaan, ja pulloihin lisätään jälkikäymissokeri hiilidioksidin tuottamista varten. Pulloihin päätyy aina pieni määrä hiivaa, ja hiiva muuttaa sokerin jälleen alkoholiksi ja hiilidioksidiksi. Tällä kertaa hiilidioksidi ei pääsekään pullosta karkuun, vaan sitoutuu nesteeseen. Pulloja pidetään viikko tai pari huoneenlämmössä hiilihappojen valmistumisen vuoksi, jonka jälkeen pullot siirretään kylmään (jääkaappiin tai kellariin) kypsymään. Kypsyminen kestää oluen ominaisuuksista riippuen muutamista viikoista useisiin kuukausiin.

HUOM! Aloittelijan ei kuitenkaan tarvitse tehdä olutta pitkän kaavan mukaan, sillä saatavilla on olutuutteita. Olutuute on valmista humaloitua vierrettä, josta on haihdutettu vesi pois ja joka on tiivistetty siirappimaiseksi tökötiksi. Eli kaikki tuo monen tunnin työ (mäskäys ja keitto) on jo tehty. Uute sekoitetaan veden sekä sokerin kanssa, ja lisätään hiiva. Uutteiden mukana tulee hiiva sekä valmistusohjeet. Tulevissa blogipäivityksissä tulen käymään uutteita läpi tarkemmin kertomalla niiden hyvistä sekä huonoista puolista.

Coopersin olutuutteita

Uutteet ovat helpoin tapa valmistaa kotiolutta, ja suosittelen itsekin aloittamaan uutteilla, ja vasta sen jälkeen lähteä mäskäilemään. Se on vain minun mielipiteeni. Toki jotkut tekevät ensimmäisen oluensa mäskäämällä itse maltaista, ja keittämällä humalat vierteeseen, eikä siinäkään ole mitään väärää. Kukin tyylillään!

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Oluen valmistusvälineet

Oluen valmistusvälineiden hankinta on investointi, joka kirpaisee vain kerran. Se tulee melko nopeasti maksamaan itsensä takaisin. Siinä vaiheessa kun ensimmäinen olutsatsi on valmiina nautittavaksi, ei enää tule mietittyä paljonko välineet maksoivat. Samalla voi laittaa jo seuraavan satsin tulemaan. Tässä on listattuna välineet, joita tarvitaan (uute)oluen valmistuksessa:

  • Käymisastia (esim. Prismasta, n.14e)
  • Vesilukko ja tiiviste (tulee käymisastian mukana)
  • Desinfiointiainetta (maksaa muutaman euron)
  • Lämpömittari (n. 5e)
  • Ominaispainomittari (ei pakollinen, mutta erittäin suositeltava, n. 5e)
  • Kauha / lasta sekoittamista varten
  • Kattila

Nämä kaikki löytyvät kauppojen viini- ja oluttarvikeosastoilta, ja osa löytyy varmasti jo entuudestaan kotoa. Prismoissa ja Tarjoustaloissa on käymisastioita myynnissä, mutta esimerkiksi Citymarketeissa en ole niitä enää nähnyt. Reilun parinkympin panostuksella saa siis välineet oluenteon ensimmäistä vaihetta varten. Pullotusvaiheessa tarvitaan lisää välineitä:

  • Lappo (esim. punainen viinilappo Prismasta tai Tarjoustalosta, n. 5e)
  • Pulloja (ruskeita 0,33 tai 0,5 litran lasisia olutpulloja)
  • Kruunukorkkeja (maksaa muutaman euron)
  • Korkituslaite (n. 15e)



Olutpulloja tarvitaan yllättävän paljon. 20 litran satsiin tarvitaan 40kpl puolen litran pulloa tai vastaavasti 60kpl 0,33 litran pulloja. Helpoin ja nopein tapa hankkia pulloja on käydä kaupasta ostamassa muutama korillinen tyhjiä pulloja panttihintaan. Toinen vaihtoehto on alkaa säästämään tyhjiä pulloja, kunnes niitä on kertynyt tarpeeksi. Suosittelen 0,5 litran pulloja, sillä ne vähentävät työn määrää. Pullojen desinfiointi ja oluen pullotus vie sitä enemmän aikaa mitä enemmän pulloja on pestävänä / täytettävänä. Alaan erikoistuneet liikkeet myyvät myös oluenvalmistussettejä, joissa on kaikki tarvittavat välineet oluen valmistusta varten. Linkkiosiosta löytyy linkit nettikauppojen sivustoille (Brewcat, Lappo, Melkko).

Kaikkien välineiden alkuinvestointi tulee olemaan noin 50-60 euroa. Näillä välineillä pystyy valmistamaan hyvää olutta omassa keittiössä. Kaikki muu riippuu raaka-aineista sekä valmistusprosessista. Niistä tulen kertomaan seuraavissa blogipäivityksissä.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Miksi kotiolutta?

Mielenkiintoni kotioluen valmistukseen lähti olutharrastuksesta ja nousevasta kiinnostuksesta erityylisiä oluita kohtaan. Halusin kokeilla voiko kotioloissa valmistaa maistuvaa olutta. Samalla halusin perehtyä oluen valmistuksen saloihin ja sen myötä lisätä tietouttani oluesta.

Tiesin entuudestaan, että oluen valmistukseen tarvitaan neljää eri ainetta: vettä, (ohra)mallasta, humalaa ja hiivaa, mutta koko oluentekoprosessi oli lievästi sanottuna mystinen. Nyt olen oppinut sen, että oluen valmistaminen ei ole ollenkaan mystistä touhua, vaan erittäin yksinkertaista ja hauskaa puuhaa. Se saattaa vaikuttaa monimutkaiselta ja siitä saa tehtyä monimutkaista, mutta aloittelijan ei kuitenkaan tarvitse tietää kaikkea oluesta valmistaakseen maistuvaa olutta. Netti on täynnä hyviä ohjeita aloittelijoille, ja suosittelen etenkin Kotiolut -keskustelupalstaa, josta löytyy kattavasti tietoa aiheesta. Youtube -kanavista kotiolueen keskittyvä CraigTube on ollut erittäin suureksi avuksi.

Oli kyse sitten isosta panimosta tai kotipanimosta, oluen valmistus tapahtuu fysikaalisesti aivan samalla tavalla. Kotioloissa pystyy tekemään taitojen karttuessa juuri sellaista olutta mistä on itse unelmoinut. Olutta, joka pärjää vertailussa kaupallisia verrokkeja vastaan, ja joka on kaiken lisäksi moninverroin halvempaa. Itselläni on vasta kaksi olutsatsia tehtynä, mutta olen jo nyt kokenut sen verran riemukkaita hetkiä tämän harrastuksen parissa, että voin suositella oluen kotivalmistusta jokaiselle oluen ystävälle. Alkon monopoli sekä Suomen alkoholiverotus pitävät huolen siitä, että harrastukseni tulee jatkumaan hamaan tulevaisuuteen saakka. Kotipaneminen on siis eräänlaista laillista veronkiertoa! Ja onhan se tietyllä tapaa juhlallista, kun voi juoda itse omin kätösin valmistamaa olutta ja tarjoilla sitä muillekin maisteltavaksi. Siitä ei meininki oikeasti parane.

Pieneltä sähläykseltä ei ehkä voi välttyä, kun on valmistamassa olutta ensimmäistä kertaa. Itse en ainakaan välttynyt. Tulen tässä blogissa kertomaan kaikista kommelluksista mitä itselleni on sattunut, jotta muut välttäisivät mahdollisesti samat virheet. Ja tulen jatkossakin kertomaan.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Tervehdys!

Kotiolutta -blogi on olutharrastukseeni liittyvä blogi, jossa seurataan harrastukseni kehittymistä. Pääpaino on itse oluen valmistuksessa, mutta jonkin verran käydään myös läpi muita olueen liittyviä asioita. Tällä hetkellä takana on kaksi uutepanoa, joten aika alussa vielä ollaan tässä kotiolut -harrastuksessa. Tarkoituksena olisi vaiheittain siirtyä uuteoluista kohti mäskäystä.

Blogi tulee toimimaan itselleni tietynlaisena päiväkirjana, mutta toivottavasti siitä olisi iloa myös muillekin. Aika näyttää mitä tästä tulee, ja millä tahdilla päivittelen blogia. Luvassa on ainakin reseptejä, kuvia, sekä yleistä jorinaa oluesta ja sen valmistuksesta. Ehkä jonkin verran tulen myös maistelemaan ja arvioimaan kaupallisia oluita.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...