English pale ale pussimäskäämällä (batch #5)

Nyt ollaan päästy jo viidenteen kotiolutsatsiin. Aikaisemmista oluista kolme on ollut uutteista valmistettuja ja yksi pussimäskäämällä tehty. Näistä oluista pussimäkätty versio oli selkeästi makoisin, joten mukava päästä taas vaihteeksi mäskäilemään. Sormet ovat kieltämättä jo syyhynneet.

Tämänkertainen oluen panoprosessi on suurimmaksi osaksi vanhan toistoa. Joitain pieniä muutoksia kuitenkin tein ensimmäisestä mäskäyksestä viisastuneena ja niistä aion tässä kertoa. Ensimmäisen pussimäskäyksen selostuksen voi lukea täältä.

Yksi asia mikä aiemmassa keitoksessa hieman yllätti oli nesteen suuri haihtuminen vierteen keiton aikana. Vierrettä oli ennen keittoa 9 litraa ja keiton jälkeen ainoastaan 6 litraa. Humaloinnin ja maltaiden määrän olin laskenut 10 litran satsia varten, joten jouduin laimentamaan vierrettä neljällä litralla vettä. Samalla laimeni myös mallaspohja, niin ainakin luulen, sillä lopullinen ominaispaino tipahti todella alas, ollen 1.007. Tästä oppineena päätin nyt tehdä pienemmän satsin, jolloin laimennusvettäkään ei tarvita aivan noin paljon. Asetin nyt eräkoon 8:aan litraan, eli laimennusvettä tarvittaisiin keiton jälkeen kaksi litraa, mikäli haihtuminen on samaa luokkaa. Paras vaihtoehto tietysti olisi, ettei vierrettä tarvitsisi laimentaa lainkaan, mutta 10 litran kattilan kanssa olutsatsi jäisi kuuteen litraan. Helvetin fysiikan lait!

Toinen asia minkä aion tehdä toisin liittyy humalapellettimuhjun suodattamiseen siinä vaiheessa kun vierre kaadetaan kattilasta käymisastiaan. Viimeksi käytin siiviläpussia (eli samaa kuin mäskäyksessä) sekä ruokalävikköä suodatukseen, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla suodatusta pelkällä läviköllä, sillä viimeksi tuo siiviläpussi tukkeutui jatkuvasti.

Kun edellinen pussimäskäys oli kalleellaan jenkkilän suuntaan ja tyyliltään american pale ale, niin nyt yritän valmistaa english pale alea, tai toisin sanoen "bitteriä". Joskus ammoisina aikoina vierastin tuota kyseistä sanaa olutpullon kyljessä, kun kuvittelin sen automaattisesti olevan merkki siitä että olut on jotenkin karvasta maultaan. Saattaa se tottumattoman suussa toki maistua karvaallekkin, mutta kyllä bitterissä on kyse jostain muusta. Itselleni ainakin tulee bitteristä mieleen tuhti toffeinen maltaisuus ja humalat ovat myöskin mukana, mutta eivät niin hallitsevassa osassa kuin amerikkalaisessa pale alessa. Oluttietoisuuteni lisääntyessä huomasin että brittibitter on omassa konstailemattomuudessaan perusoluiden parhaimmistoa.

Etsin netistä tietoa siitä minkälaista mallaspohjaa kannattaisi lähteä rakentamaan brittityyliselle oluelle, ja törmäsin tähän nettisivuun, jossa on Fuller's -oluiden klooneja ja niiden raaka-aineet listattuna. Valmistin oman oluen London Priden kloonireseptiä mukaillen, mutta vapaasti soveltaen. Tässä sen kloonin resepti:

Fuller’s London Pride clone
(5 gallons/19 L, all-grain)
OG = 1.048 FG = 1.012
IBU = 33  SRM = 14
ABV = 4.7%

This recipe is for the bottled version of London Pride. In the UK, London Pride is brewed to 4.1% ABV for cask and keg. In North America, the keg version available is the same strength as the bottled 4.7% ABV.

Ingredients
9.0 lbs. (4.1 kg) Muntons pale ale malt
14 oz. (0.40 kg) crystal malt (75 °L)
5.83 AAU Target hops (60 min)
    (0.53 oz./15 g of 11% alpha acids)
2.63 AAU Challenger hops (15 min)
    (0.35 oz./9.9 g of 7.5% alpha acids)
2.98 AAU Northdown hops (15 min)
    (0.35 oz./9.9 g of 8.5% alpha acids)
Wyeast 1968 (London ESB) or White Labs WLP002 
    (English Ale) yeast

Step by Step
Mash at 149 °F (65 °C) for 60 minutes. Boil for 60 minutes adding Target for the full boil. With 15 minutes left in the boil, add Challenger and Northdown hops. Cool wort, transfer to fermenter and pitch yeast. Ferment at 68 °F (20 °C).

Päätin käyttää kahta mallasta kuten kloonireseptissäkin ja pidin maltaiden suhteen suurin piirtein samana kuin yllä, eli n. 91% perusmallasta ja 9% karamellimallasta. Yritin tähdätä myös samaan väriarvoon. Värimuunnin on kätevä apulainen, kun maltaiden värejä ilmoitetaan milloin SRM:nä, milloin Lintner -asteina tai EBC:nä. Itselleni EBC on kaikkein selkein ja maltaiden väri useimmiten ilmoitetaan ainakin suomalaisissa nettikaupoissa juuri EBC:nä. EBC on karkeasti tuplat SRM -arvosta. Tuo kloonireseptin crystal malt 75°L on EBC -väriarvoltaan 200, joten käytin erikoismaltaana Viking Malt Cara Plus 200 EBC:tä, jota laitoin sen 9%. Perusmaltaana käytin samaa mallasta kuin APAssa eli Viking Malt Pale Ale -mallasta 5 EBC 91%. Näillä suhteilla väriarvokin asettuu luonnollisesti kohdilleen kloonireseptin kanssa. Maltaat ostin lappo.fi -nettikaupasta valmiiksi rouhittuna.

Karamellimallas sai tässä tapauksessa siis olla jonkin verran tummempaa kuin viimeksi APA:ssa ollut 100EBC (5%). English Pale Alessa sen toffeen pitää maistua, joten maltaankin täytyy olla tuhdimpaa ja sitä saa olla enemmän.

Humalien osalta käytin kahta eri humalaa tässä oluessa. Brittihumalia löytyi jo ennakkoon pakastimesta, mutta ei aivan samoja kuin ylläolevassa reseptissä. Challengeria sentään löytyi, jolla tein katkeroinnin sekä flavorin osittain. Toisena humalana sai luvan toimia East Kent Goldings, jota laitoin flavoriksi myös. Tein EKG:llä myös aromihumaloinnin, joka puuttuu kokonaan kloonireseptistä. IBUmäärän sain myös aikalailla säädettyä kohdilleen, siltä ainakin vaikuttaa näin numeerisesti. BrewMate on hyvä ohjelma reseptiä suunnitellessa. Hiivana käytin jälleen Brewfermin Top alehiivaa, joka soveltuu pienemmille satseille. Itse pussimäskäilen 10 litran kattilan kanssa, joten eräkoko jää pieneksi.

Mallasta

Tässä tämänkertaisen oluen resepti:

1,6kg Pale Ale Malt 5 EBC 91%
0,160kg Cara Plus Malt 200 EBC 9%

Challenger 9g 60min
Challenger 5g 15min 
East Kent Goldings 5g 15min
East Kent Goldings 10g 2min

Humalaa

Brewferm Top Ale -hiiva 6g

Eräkoko: 8 litraa
Katkero: 33 IBU
Väri: 25-30 EBC (väri on aina vähän mysteeri)
Ominaispaino ennen käymistä: 1.051
Mäskäystehokkuus: 74%

Oluen valmistus:

Ennen uuniin menoa, 66,5 astetta

Mäskäys: Maltaat kattilassa pussissa ja kattila kannella peitettynä uunissa 90min. Uunin termostaatti 70 asteessa, mäskin lämpötila 65-67 astetta koko ajan. Tarkistin tilanteen välillä ja sekoittelin mäskiä. Vettä kattilassa maltaiden kanssa 5 litraa.

Huuhtelu: Käymisastiassa 6 litraa 75 asteista vettä, pussin huljuttelua jonkin aikaa ja 15 minuutin odottelu. Valutuksen jälkeen kaadoin myös kattilasta nesteen käymisastiaan, jonka jälkeen putsasin vielä kattilan ennen keittoa. Ennen keittoa 9 litraa vierrettä kattilassa, minkä pystyi kätevästi tarkistamaan käymisastian asteikosta.

Huuhtelua

Valutusta

Keitto: 60 min. Ylikiehumiselta ei taaskaan voinut välttyä kiehumisen alkaessa. Humalien osalta Challenger oli pelletteinä ja EKG kukintoina. Tämä oli ensimmäinen kerta kun käytin kukintoja oluen valmistuksessa. Paketista ottaessa kukinnot / lehdet olivat melkoisessa klimpissä, josta sitten erottelin niitä pienemmiksi. Laitoin kukinnot suosiolla humalapussukkaan ennen kattilaan lisäämistä. Pussukat desinfioin varmuuden vuoksi keittämällä niitä vedessä jonkin aikaa. Samanlainen tuoksu noista kukinnoista lähtee kuin pelleteistä, ehkä kuitenkin hieman miedompana. Jostain taisin lukea että kukintoa pitäisi käyttää suhteessa enemmän kuin pellettejä, mutta nyt laitoin vain normaaliin tapaan.

5 grammaa humalakukintoja

Keitto käynnissä

Jäähdytys: Kattila tiskialtaassa kylmässä vedessä jääpalojen kera. Veden vaihto moneen kertaan. 1-2 tunnin päästä lämpötila oli tippunut 22 asteeseen. Nopeampi jäähdytys olisi suotavaa, mutta muita keinoja ei tähän hätään ollut. No chill -mieheksi en vielä ryhtynyt. No chill on nimensä mukaisesti no chill, eli vierrettä ei jäähdytetä vaan sen annetaan jäähtyä ihan omassa rauhassa yön yli ja hiivataan kun vierre on huoneenlämpöistä. No chill lisää ilmeisesti myös katkeron määrää? Sitä en tässä olisi muutenkaan halunnut.

Das Muhju

Laimennus ja kaato: Keiton jälkeen kattilassa oli vettä 6,5 litraa, joten laimennusvettä tarvittiin 1,5 litraa. Käymisastiaan päätyi 8 litraa vierrettä. Kun kaadoin vierteen käymisastiaan, suodatin humalapelleteistä kertyneet muhjut ruokasiivilää käyttämällä. Se nappasi muhjut nätisti, eikä sitä päätynyt käymisastiaan ainakaan hirveästi. Toisaalta sillä ei taida niin väliä edes olla vaikka kaataisi muhjuineen päivineen?

Ilmaus

Hiivaus ja käyminen: Ennen hiivausta maistoin vierrettä, ja ainakin katkeroa oli humalista irronnut, sillä katkeralta maistui. Mutta niinhän se aina. Ominaispaino oli 1.050, eli 5% nurkille pitäisi alkoholiprosentin asettua. Ennen vierteen hiivausta vielä ilmaus kauhalla nostelemalla. Itselläni on tapana sekoitella vielä hiivauksen jälkeen hiiva kunnolla vierteeseen. Pulputus alkoi kuulumaan ensimmäisen yön aikana.

Yksi asia mikä ei tässä mene aivan oppikirjan mukaan on käymislämpötila, sillä asuntoni viileimmässä kohdassa on näin kesähelteillä 26 astetta lämmintä. En nyt ajatellut vielä kokeilla mitään käymisen viilennyskeinoja, vaan katsotaan ihan rauhassa minkälaista olutta tästä tulee. Oluthiiva on tunnetusti melko ronkeli, eikä tykkää kovin korkeista lämpötiloista. Käyminen kyllä onnistuu näilläkin asteilla vallan mainiosti, mutta olueen saattaa tulla jänniä tai vähemmän jänniä lisämakuja. Olkoon tämä samalla testi miten oluelle käy, kun sitä pannaan heinäkuun helteiden aikana.

Sanottakoon vielä että nyt toista kertaa mäskätessä koko homma meni ilman suurempaa säätämistä. Nyt tiesi jo paremmin mitä on tekemässä, joten koko touhuun tuli suhtauduttua rauhallisemmin. Aikaa kyllä kului. Maltaiden punnituksesta siihen hetkeen kun vesilukko oli törkätty paikalleen, kului yhteensä kuusi tuntia. Suurin osa ajasta on tosin odottelua. Mukavaa touhua joka tapauksessa.

Jätettä, kukintoja ja mallasta