sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kuivahumalointia ja Centennial IPA -maistelua

Pussimäskäyksestä on nyt tasan viikko aikaa, eli olut on ollut käymisastiassa 7 vuorokautta. Käyminen oli ensimmäisten päivien aikana melko rajua, mutta sen jälkeen vesilukko hiljeni nopeasti. Kolmantena - neljäntenä päivänä hiivauksesta oli vesilukko hiljentynyt täysin.

Päätin tämän oluen kanssa kokeilla kuivahumalointia ensimmäisen kerran. Laitoin 10 grammaa (gramma / litra) Centennial -pellettejä käymisastiaan humalapussukassa. Humalapussukan olin luonnollisesti desinfioinut. Sen voi desinfioida keittämällä, mutta itse käytin desinfiointiainetta. Myös astia jolla humalat punnitaan, pitää muistaa desinfioida varmuuden vuoksi. Täytyy vain luottaa ettei humalissa ole mitään pöpöjä, kun pakkaus on kertaalleen avattu. Heiluttelin pellettipussukkaa varovasti oluen pinnalla, jonka jälkeen päästin pussin valumaan käymisastian pohjalle.

Ajattelin kuivahumaloida olutta 5 vuorokauden ajan, jonka jälkeen pullotan oluen. Toivottavasti humalasta irtoaa raikasta humalan tuoksua olueen. Sehän se kuivahumaloinnin tarkoitus onkin.

Mutta minkälaista tuoksua olisi mahdollisesti luvassa? Sitruksista, kukkaista, mäntyistä? Centennial -humala ei ole itselleni entuudestaan kovin tuttu, vaikka sitä käytetäänkin monissa amerikkalaistyylisissä oluissa. Pelkkien pellettien tuoksun perusteella ei voi sanoa vielä mitään. Viimeksi käytin Willamette -pellettejä ja tuoksu oli samanlainen kuin näissä Centennial -pelleteissä. Ilmeisesti kaikki humalapelletit tuoksuvat suurinpiirtein samalta.

Suurella mielenkiinnolla testasin Founders Centennial IPAn, jossa on käytetty humalana ainoastaan Centennialia. Tästä saa siis jonkinlaisen käsityksen mitä Centennial -humala antaa oluelle. Omassa APAssa käytin siis pelkästään Centennial -humalaa, mutta India Pale Ale on oluttyylinä tietysti paljon humaloidumpi kuin American Pale Ale. Tässä on IBUja 65, kun omassa APAssa taitaa olla sellaiset hieman päälle 30 IBUa.

Centennial IPAssa on humalan ansiosta erittäin havumetsäistä meininkiä sekä tuoksussa että maussa. Pihkaista ja mäntyistä. Hieman myös kukkainen tuoksu, mutta ei mielestäni kovinkaan sitruksinen tai greippinen. Maku on tukevan karamellimaltainen yhdistettynä mäntyiseen humalointiin. Maltaisuus ja humala ovat hyvin tasapainossa. Miellyttävä IPA joka sopii omaan suuhuni erittäin hyvin, vaikka en voi sanoa olevani mikään suuri IPA -fani. Pidän erityisesti sellaisista IPA -oluista, joissa on tukevaa maltaisuutta humalavyöryn pohjana. Makeuskaan ei ole pahitteeksi, vaikka sitä ei välttämättä tässä tyylissä kuulu hirveästi olla. Alkoholia Founders Centennial IPAssa on 7,2%. Olutoppaassa annoin pisteitä tälle oluelle seuraavasti:

Tuoksu 8
Ulkonäkö 4
Maku 7
Suutuntuma 4
Yleisvaikutelma 15

Yhteensä 38 / 50

Centennial -humalasta jäi tässä tapauksessa siis erittäin havumetsäinen kuva. Saapa nähdä mitä omassa Centennial APAssa tulee olemaan.

Näyttää muuten siltä että olutarvostelut jäävät vähemmälle tässä blogissa ja keskityn pääasiassa kotiolut -asioihin. Saatan kuitenkin tehdä silloin tällöin arvosteluja. Fiiliksen mukaan siis.

2 kommenttia :

  1. Miksi annat pisteitä ulkonäöstä? Mikä on objektiivisesti "hyvännäköinen" olut ja mikä ei?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkonäkö on osa kokonaisuutta ja yleensä ensimmäinen asia jonka oluesta huomioi. Oluen ulkonäössä arvioidaan vaahtoa ja sen kestävyyttä, oluen väriä sekä sameutta. Kauneus on toki katsojan silmässä.

      Omasta mielestäni helpoin arvostelukriteeri on tuo vaahto. Sellainen olut jonka vaahto on heikko ja lässähtää samantien, ei ole kovin houkuttelevan näköinen. Väri ja sameus on sitten enemmän kiinni arvioijan omista mieltymyksistä. Oluen tyyli kannattaa myös ottaa huomioon ja suhteuttaa arvioita siihen.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...