keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kypsymisestä

Valmistin jonkin aikaa sitten oluen Coopersin Real Ale -uutteesta, johon keittelin hieman humalia sekaan. Tässä kirjoitus kyseisen oluen valmistusprosessista. Olen viime viikkoina hartaasti odottanut oluen kypsymistä.

Maku oli pullotuksen jälkeen viikkoina 1-7 todella katkeraa, oikeastaan kitkerää. Viikkojen 1-4 aikana maku oli parempi kuin viikkoina 5-7. Outoa tuokin. Olen maistellut olutta n. yksi per viikko -tahdilla.

Viikko 8: olin jo valmistautunut kohtaamaan saman kuin aiemmin, katkeraa, hieman tasapainotonta. Tuoksu kertoi minulle että nyt on erilaista tavaraa lasissa. Tuoksu oli hedelmäisen marjainen ja selkeästi pehmentynyt aiemmasta. Maun suhteen olin pitkästä aikaa toiveikas.

Maussa aiemmin hallinnut kitkeryys on väistynyt, ja oluen makumaailma on nyt avautunut paremmin. Hyvä olut vaihteeksi tätä erää, mutta ei vieläkään mikään täysosuma joka saisi haukkomaan henkeä. Hyvä on kuitenkin hyvä. Josko tästä lähtien kaikki loputkin tämän erän oluet olisivat hyviä.

Aloin miettimään mahtaakohan tuo kitkeryys ja pitkittynyt kypsyminen johtua humalista, joita keitin tähän sekaan. Ne olivat vuoden 2011 satoa, joten ei voida puhua aivan tuoreesta tavarasta. Pakkaus oli toki uusi ja avaamaton. Jostain luin myös että tuo Real Ale -uute vaatii pitkän kypsymisajan, mutta pari kuukatta alkaa olla jo melko pitkä kypsymisaika näin miedolle oluelle, jossa voltteja on 5,2%. Valmistusvälineiden puhtaudesta olen mielestäni huolehtinut hyvin. Aina on tietysti mahdollista jonkinlaisen pöpön kulkeutuminen olueen.



Pidän tämän oluen ulkonäöstä. Oluen päälle muodostuu paksu vaahtokukka, joka ei häviä ihan hetkessä. Spraymaltaat selvästi tekevät ihmeitä vaahdon muodostumisessa (vrt. sokeri). Lasin reunoille jää pitsiä mikä kielii runsaasta humaloinnista.


Maltti on valttia näissä puuhissa. Kannattaa odottaa oluen kypsymistä aivan rauhassa, vaikka siinä tuntuisikin kestävän ikuisuus. Kotioluen maailma on välillä ihmeellinen.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...