English Pale Alen pullotus

Suoraan asiaan. Oluen käyminen kesti kuusi vuorokautta. Tällä kertaa hieman huoletti oluen käymislämpötila, sillä asunnossani oli oluen käymisen aikana reippaasti lämpöä, eli n. 27 astetta. Käyttämäni hiivan käymissuositus oli 18-25 astetta. 25 astetta on jo melko korkea käymislämpötila tällaiselle tavalliselle oluelle. Mitä korkeampi käymislämpötila, sitä herkemmin hiiva tuottaa ei-haluttuja makuja olueen.

Pullotus tapahtui yhdeksän päivän kuluttua hiivauksesta. Pullotusta edeltävänä päivänä maistoin olutta ja mittasin ominaispainon. OP oli tällä kertaa juuri halutunlainen eli 1.012. Aikaisemmassa pussimäskäyksessä ominaispaino oli käymisen jälkeen vain 1.007. Samaa "virhettä" ei siis tapahtunut tällä kertaa, vaikka sama hiiva oli käytössä. Veikkaan tuon alhaisen ominaispainon  siis johtuneen vierteen laimennuksesta. Tällä kertaa laimensin valmista vierrettä 1½ litralla vettä, jotta sain speksit kutakuinkin kohdalleen. Alkoholia tässä oluessa tulee olemaan 5,5%.

Käymisastian pinnalla oli melko paljon hiivaa ja se on ihan tuttu näky. Tein makutestin ja oluen tuoksu oli luonnollisesti melko hiivainen, sellainen vehnäolutmainen, vähän banaaninen. Tuoksussa myös maltaista makeutta. Maku oli tässä vaiheessa hyvä, ei mitään pahaa makua ainakaan, mutta hiivan tuottamaa hedelmäisyyttä kylläkin. Ehkä se kypsyttelyn aikana kaikkoaa. Myös kohtalainen katkeron puraisu löytyi, mikä on hyvä asia.

Käymisastiasta pullotusastiaan

Tämänkertainen pullotussessio ei mennyt aivan niin putkeen kuin pari edellistä. Jälkikäymissokerina käytin panimosokeria ja lisäsin sitä n. 40 grammaa 7-8 litraan (keitettynä vedessä ja jäähdytettynä). Kun lapposin oluen pullotusastiaan jälkikäymissokerin päälle, lappoaminen keskeytyi kun en ollut tarpeeksi tarkkana. Käymisastiaa kannattaa hieman kallistaa lapottaessa kakkoastiaan, jotta kaikki hyvä tulee talteen eikä pohjan hiivasakkaa kerry pullotusastiaan. Tämä huomio siis perinteisen viinilapon kanssa touhutessa. Tällä kertaa unohdin kallistaa käymisastiaa ajoissa, jolloin lappoaminen keskeytyi. Yleensä laitan paksun kirjan käymisastian pohjan alle, jotta saan käymisastiaa kallistettua, mutta nyt unohtui koko kallistaminen. Tässä vaiheessa yritin jatkaa lapottamista ja kallistin käymisastiaa, mutta pohjan hiivasakka sekoittui olueen. Hiivaa päätyi haluttua enemmän pullotusastiaan. Lapottaminen piti lopulta keskeyttää ja puolisen litraa olutta meni hukkaan. Tällaisissa pienissä satseissa tuokin määrä alkaa jo ärsyttämään, vaikka eihän se ole kuin yksi pullollinen olutta. Automaattilappo sekä pullontäyttäjäputki pitää kyllä hankkia tulevaisuudessa, jolloin pullotus helpottuu oleellisesti.

Myös pulloihin lapottaessa jäi jonkin verran tavaraa pullotusastian pohjalle, sillä hiivaa tuntui kertyneen sinne turhan paljon. Yhteensä pulloihin kertyi vajaa 7 litraa olutta. Vein pullot häkkivarastoon 20 asteen lämpötilaan ja pullot saavat olla siellä parisen viikkoa ennen siirtämistä kylmään. Häkkivaraston 20 astetta olisi ideaali käymislämpötila ale -hiivalle. Tekisi mieli roudata käymisastia sinne käymisen ajaksi näin kesähelteillä, mutta se ei taida olla järkevä ajatus taloyhtiö ja muut asukkaat huomioiden.

Nyt jälleen odotellaan minkälaista olutta tästä satsista tulee. Toiminnallinen vaihe oluen valmistuksessa on takanapäin.

Havaintopullo

English pale ale pussimäskäämällä (batch #5)

Nyt ollaan päästy jo viidenteen kotiolutsatsiin. Aikaisemmista oluista kolme on ollut uutteista valmistettuja ja yksi pussimäskäämällä tehty. Näistä oluista pussimäkätty versio oli selkeästi makoisin, joten mukava päästä taas vaihteeksi mäskäilemään. Sormet ovat kieltämättä jo syyhynneet.

Tämänkertainen oluen panoprosessi on suurimmaksi osaksi vanhan toistoa. Joitain pieniä muutoksia kuitenkin tein ensimmäisestä mäskäyksestä viisastuneena ja niistä aion tässä kertoa. Ensimmäisen pussimäskäyksen selostuksen voi lukea täältä.

Yksi asia mikä aiemmassa keitoksessa hieman yllätti oli nesteen suuri haihtuminen vierteen keiton aikana. Vierrettä oli ennen keittoa 9 litraa ja keiton jälkeen ainoastaan 6 litraa. Humaloinnin ja maltaiden määrän olin laskenut 10 litran satsia varten, joten jouduin laimentamaan vierrettä neljällä litralla vettä. Samalla laimeni myös mallaspohja, niin ainakin luulen, sillä lopullinen ominaispaino tipahti todella alas, ollen 1.007. Tästä oppineena päätin nyt tehdä pienemmän satsin, jolloin laimennusvettäkään ei tarvita aivan noin paljon. Asetin nyt eräkoon 8:aan litraan, eli laimennusvettä tarvittaisiin keiton jälkeen kaksi litraa, mikäli haihtuminen on samaa luokkaa. Paras vaihtoehto tietysti olisi, ettei vierrettä tarvitsisi laimentaa lainkaan, mutta 10 litran kattilan kanssa olutsatsi jäisi kuuteen litraan. Helvetin fysiikan lait!

Toinen asia minkä aion tehdä toisin liittyy humalapellettimuhjun suodattamiseen siinä vaiheessa kun vierre kaadetaan kattilasta käymisastiaan. Viimeksi käytin siiviläpussia (eli samaa kuin mäskäyksessä) sekä ruokalävikköä suodatukseen, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla suodatusta pelkällä läviköllä, sillä viimeksi tuo siiviläpussi tukkeutui jatkuvasti.

Kun edellinen pussimäskäys oli kalleellaan jenkkilän suuntaan ja tyyliltään american pale ale, niin nyt yritän valmistaa english pale alea, tai toisin sanoen "bitteriä". Joskus ammoisina aikoina vierastin tuota kyseistä sanaa olutpullon kyljessä, kun kuvittelin sen automaattisesti olevan merkki siitä että olut on jotenkin karvasta maultaan. Saattaa se tottumattoman suussa toki maistua karvaallekkin, mutta kyllä bitterissä on kyse jostain muusta. Itselleni ainakin tulee bitteristä mieleen tuhti toffeinen maltaisuus ja humalat ovat myöskin mukana, mutta eivät niin hallitsevassa osassa kuin amerikkalaisessa pale alessa. Oluttietoisuuteni lisääntyessä huomasin että brittibitter on omassa konstailemattomuudessaan perusoluiden parhaimmistoa.

Etsin netistä tietoa siitä minkälaista mallaspohjaa kannattaisi lähteä rakentamaan brittityyliselle oluelle, ja törmäsin tähän nettisivuun, jossa on Fuller's -oluiden klooneja ja niiden raaka-aineet listattuna. Valmistin oman oluen London Priden kloonireseptiä mukaillen, mutta vapaasti soveltaen. Tässä sen kloonin resepti:

Fuller’s London Pride clone
(5 gallons/19 L, all-grain)
OG = 1.048 FG = 1.012
IBU = 33  SRM = 14
ABV = 4.7%

This recipe is for the bottled version of London Pride. In the UK, London Pride is brewed to 4.1% ABV for cask and keg. In North America, the keg version available is the same strength as the bottled 4.7% ABV.

Ingredients
9.0 lbs. (4.1 kg) Muntons pale ale malt
14 oz. (0.40 kg) crystal malt (75 °L)
5.83 AAU Target hops (60 min)
    (0.53 oz./15 g of 11% alpha acids)
2.63 AAU Challenger hops (15 min)
    (0.35 oz./9.9 g of 7.5% alpha acids)
2.98 AAU Northdown hops (15 min)
    (0.35 oz./9.9 g of 8.5% alpha acids)
Wyeast 1968 (London ESB) or White Labs WLP002 
    (English Ale) yeast

Step by Step
Mash at 149 °F (65 °C) for 60 minutes. Boil for 60 minutes adding Target for the full boil. With 15 minutes left in the boil, add Challenger and Northdown hops. Cool wort, transfer to fermenter and pitch yeast. Ferment at 68 °F (20 °C).

Päätin käyttää kahta mallasta kuten kloonireseptissäkin ja pidin maltaiden suhteen suurin piirtein samana kuin yllä, eli n. 91% perusmallasta ja 9% karamellimallasta. Yritin tähdätä myös samaan väriarvoon. Värimuunnin on kätevä apulainen, kun maltaiden värejä ilmoitetaan milloin SRM:nä, milloin Lintner -asteina tai EBC:nä. Itselleni EBC on kaikkein selkein ja maltaiden väri useimmiten ilmoitetaan ainakin suomalaisissa nettikaupoissa juuri EBC:nä. EBC on karkeasti tuplat SRM -arvosta. Tuo kloonireseptin crystal malt 75°L on EBC -väriarvoltaan 200, joten käytin erikoismaltaana Viking Malt Cara Plus 200 EBC:tä, jota laitoin sen 9%. Perusmaltaana käytin samaa mallasta kuin APAssa eli Viking Malt Pale Ale -mallasta 5 EBC 91%. Näillä suhteilla väriarvokin asettuu luonnollisesti kohdilleen kloonireseptin kanssa. Maltaat ostin lappo.fi -nettikaupasta valmiiksi rouhittuna.

Karamellimallas sai tässä tapauksessa siis olla jonkin verran tummempaa kuin viimeksi APA:ssa ollut 100EBC (5%). English Pale Alessa sen toffeen pitää maistua, joten maltaankin täytyy olla tuhdimpaa ja sitä saa olla enemmän.

Humalien osalta käytin kahta eri humalaa tässä oluessa. Brittihumalia löytyi jo ennakkoon pakastimesta, mutta ei aivan samoja kuin ylläolevassa reseptissä. Challengeria sentään löytyi, jolla tein katkeroinnin sekä flavorin osittain. Toisena humalana sai luvan toimia East Kent Goldings, jota laitoin flavoriksi myös. Tein EKG:llä myös aromihumaloinnin, joka puuttuu kokonaan kloonireseptistä. IBUmäärän sain myös aikalailla säädettyä kohdilleen, siltä ainakin vaikuttaa näin numeerisesti. BrewMate on hyvä ohjelma reseptiä suunnitellessa. Hiivana käytin jälleen Brewfermin Top alehiivaa, joka soveltuu pienemmille satseille. Itse pussimäskäilen 10 litran kattilan kanssa, joten eräkoko jää pieneksi.

Mallasta

Tässä tämänkertaisen oluen resepti:

1,6kg Pale Ale Malt 5 EBC 91%
0,160kg Cara Plus Malt 200 EBC 9%

Challenger 9g 60min
Challenger 5g 15min 
East Kent Goldings 5g 15min
East Kent Goldings 10g 2min

Humalaa

Brewferm Top Ale -hiiva 6g

Eräkoko: 8 litraa
Katkero: 33 IBU
Väri: 25-30 EBC (väri on aina vähän mysteeri)
Ominaispaino ennen käymistä: 1.051
Mäskäystehokkuus: 74%

Oluen valmistus:

Ennen uuniin menoa, 66,5 astetta

Mäskäys: Maltaat kattilassa pussissa ja kattila kannella peitettynä uunissa 90min. Uunin termostaatti 70 asteessa, mäskin lämpötila 65-67 astetta koko ajan. Tarkistin tilanteen välillä ja sekoittelin mäskiä. Vettä kattilassa maltaiden kanssa 5 litraa.

Huuhtelu: Käymisastiassa 6 litraa 75 asteista vettä, pussin huljuttelua jonkin aikaa ja 15 minuutin odottelu. Valutuksen jälkeen kaadoin myös kattilasta nesteen käymisastiaan, jonka jälkeen putsasin vielä kattilan ennen keittoa. Ennen keittoa 9 litraa vierrettä kattilassa, minkä pystyi kätevästi tarkistamaan käymisastian asteikosta.

Huuhtelua

Valutusta

Keitto: 60 min. Ylikiehumiselta ei taaskaan voinut välttyä kiehumisen alkaessa. Humalien osalta Challenger oli pelletteinä ja EKG kukintoina. Tämä oli ensimmäinen kerta kun käytin kukintoja oluen valmistuksessa. Paketista ottaessa kukinnot / lehdet olivat melkoisessa klimpissä, josta sitten erottelin niitä pienemmiksi. Laitoin kukinnot suosiolla humalapussukkaan ennen kattilaan lisäämistä. Pussukat desinfioin varmuuden vuoksi keittämällä niitä vedessä jonkin aikaa. Samanlainen tuoksu noista kukinnoista lähtee kuin pelleteistä, ehkä kuitenkin hieman miedompana. Jostain taisin lukea että kukintoa pitäisi käyttää suhteessa enemmän kuin pellettejä, mutta nyt laitoin vain normaaliin tapaan.

5 grammaa humalakukintoja

Keitto käynnissä

Jäähdytys: Kattila tiskialtaassa kylmässä vedessä jääpalojen kera. Veden vaihto moneen kertaan. 1-2 tunnin päästä lämpötila oli tippunut 22 asteeseen. Nopeampi jäähdytys olisi suotavaa, mutta muita keinoja ei tähän hätään ollut. No chill -mieheksi en vielä ryhtynyt. No chill on nimensä mukaisesti no chill, eli vierrettä ei jäähdytetä vaan sen annetaan jäähtyä ihan omassa rauhassa yön yli ja hiivataan kun vierre on huoneenlämpöistä. No chill lisää ilmeisesti myös katkeron määrää? Sitä en tässä olisi muutenkaan halunnut.

Das Muhju

Laimennus ja kaato: Keiton jälkeen kattilassa oli vettä 6,5 litraa, joten laimennusvettä tarvittiin 1,5 litraa. Käymisastiaan päätyi 8 litraa vierrettä. Kun kaadoin vierteen käymisastiaan, suodatin humalapelleteistä kertyneet muhjut ruokasiivilää käyttämällä. Se nappasi muhjut nätisti, eikä sitä päätynyt käymisastiaan ainakaan hirveästi. Toisaalta sillä ei taida niin väliä edes olla vaikka kaataisi muhjuineen päivineen?

Ilmaus

Hiivaus ja käyminen: Ennen hiivausta maistoin vierrettä, ja ainakin katkeroa oli humalista irronnut, sillä katkeralta maistui. Mutta niinhän se aina. Ominaispaino oli 1.050, eli 5% nurkille pitäisi alkoholiprosentin asettua. Ennen vierteen hiivausta vielä ilmaus kauhalla nostelemalla. Itselläni on tapana sekoitella vielä hiivauksen jälkeen hiiva kunnolla vierteeseen. Pulputus alkoi kuulumaan ensimmäisen yön aikana.

Yksi asia mikä ei tässä mene aivan oppikirjan mukaan on käymislämpötila, sillä asuntoni viileimmässä kohdassa on näin kesähelteillä 26 astetta lämmintä. En nyt ajatellut vielä kokeilla mitään käymisen viilennyskeinoja, vaan katsotaan ihan rauhassa minkälaista olutta tästä tulee. Oluthiiva on tunnetusti melko ronkeli, eikä tykkää kovin korkeista lämpötiloista. Käyminen kyllä onnistuu näilläkin asteilla vallan mainiosti, mutta olueen saattaa tulla jänniä tai vähemmän jänniä lisämakuja. Olkoon tämä samalla testi miten oluelle käy, kun sitä pannaan heinäkuun helteiden aikana.

Sanottakoon vielä että nyt toista kertaa mäskätessä koko homma meni ilman suurempaa säätämistä. Nyt tiesi jo paremmin mitä on tekemässä, joten koko touhuun tuli suhtauduttua rauhallisemmin. Aikaa kyllä kului. Maltaiden punnituksesta siihen hetkeen kun vesilukko oli törkätty paikalleen, kului yhteensä kuusi tuntia. Suurin osa ajasta on tosin odottelua. Mukavaa touhua joka tapauksessa.

Jätettä, kukintoja ja mallasta

Arvio: Sauvon Panimotupa Pellonpekko 4,5%

Tämävuotinen juhannus tuli vietettyä Sauvon maisemissa ja paluumatkalla poikkesin Sauvon S-Marketissa, josta löytyi ehtaa sauvolaista pienpanimo-olutta. Tarjolla oli kahta Sauvon Panimotuvan olutta. Oluet olivat nimeltään Mallas-Akka ja Pellonpekko. Kumpikin ovat suodattamattomia pohjahiivaoluita. Mallas-Akka on muistaakseni pils -tyyppinen olut ja se on ilmeisesti jatkuvassa tuotannossa. Pellonpekko on tämän kesän kausituote ja se on vähemmän humaloitu kuin Mallas-Akka. Jollain tavalla tämä Pellonpekko vetosi enemmän meikäläiseen, joten päätin ostaa sitä. Hintaa puolen litran pullolla oli 4,95 euroa.

Sauvon panimotuvan kotisivuilta löytyy seuraava teksti oluesta:

Oluen valmistukseen on käytetty kotimaista mallasohraa, hiivaa, humalaa ja puhdasta,raikasta kaivovettä

Olut on kausituote kesäksi ja maussa tuntuvat kesän vihreys ja raikkaus. Pienenä lisänä laitettu ripaus savumallasta

Nautitaan viileänä 6-7 asteisena

Maukasta kesää oluen ystäville
Oluen keittäjä Päivi Malmberg

Olut on ihan hieno väriltään, mutta vaahto ei kauaa viivy oluen pinnalla. Tuoksu on hiivainen. Tulee ihan vehnäolut mieleen. Ehkä jokin muovinen vivahde myös tuoksussa.

Maussa kiinnittää huomiota katkeron puuttuminen. Jonkinlaisen edes pienen  puraisun olisin tähän kaivannut. Nyt olo on kulauksen jälkeen hieman hölmistynyt. Maltaisuus on myös aika kevyttä. Ei tämä vetinen tapaus ole, vaan hiivan läsnäolo saa hieman makuakin aikaiseksi. Mutta vain hieman. Maussa ei kuitenkaan mennä aivan niin hiiva edellä kuin tuoksussa. Savumallasta en itse ainakaan erottanut tuoksussa enkä maussa.

Kyseessä on kevyt janojuoma, mutta katkeron puuttuminen häiritsee. Maullisesti ollaan aika kaukana "koffista", mikä on tietysti hyvä asia. Taitaa tämä olut lokeroitua kellerbieriksi ja itse olen hieman vierastanut sitä tyylilajia muutenkin.

Untappd -sovelluksessa annoin tälle oluelle pisteitä 2,5 / 5.

Köyhän Kansan Porter ja panimolle logo

Beer Mix -uutteesta valmistettu porter on nyt saanut nimen ja etiketin. Tämä pari euroa kustantanut halpisolut on nimeltään Köyhän Kansan Porter.

Tällä kertaa en enää käyttänyt etikettien suunnittelussa valmista etikettipohjaa, vaan tämä etiketti on syntynyt turkulais-helsinkiläisen yhteistyön tuloksena. Graafisesta toteutuksesta vastasi eräs blogini lukija, helsinkiläinen mysteerigraafikko Olavi, joka harrastaa itsekin kotioluen valmistusta. Hän on suunnitellut etikettejä aiemminkin ja halusi olla mukana suunnittelemassa etikettiä olueeni. Hän jopa suunnitteli panimolleni logon, joka otettiin myös heti käyttöön.

Itselleni tämä järjestely sopii paremmin kuin hyvin. Olen käyttänyt valmiita etikettipohjia niiden helppouden vuoksi, mutta nyt saatiin persoonallisempi etiketti koristamaan pullon kylkeä.

Ja olihan meillä hauskaa tätä etikettiä suunnitellessa. Esitin itse aluksi joitain toiveita etiketin toteutusta varten ja lopusta vastasi salaperäinen mysteerigraafikko. Kaikki on käytännössä hänen käsialaansa. Melko nopeasti meillä löytyi yhteinen sävel ja tämä huumorin sävyttämä etiketti oli valmis. Suurkiitokset mysteerigraafikko Olaville etiketistä ja logosta! Tässä avattiin samalla uusi sivu koko kotiolutharrastuksessa ja olen siitä tietysti innoissani. Yhteistyö tulee toivon mukaan jatkumaan tulevissa oluissa!

Täytyy palata myöhemmin vielä asiaan maistelujen merkeissä. Toistaiseksi olen kirjannut blogiin pullotuksen jälkeen vain tämän oluen ensimaiston. Nyt porterin pullotuksesta on kulunut viisi viikkoa. Sen voin jo sanoa että maku on parantunut kypsymisen aikana.

CraigTube

Haluan hieman mainostaa erästä Youtuben kotiolutpanijaa ja samalla suurinta innoittajaa omankin harrastukseni alkuun saattamisessa. Blogini linkkilistalta tuo CraigTube - youtubetili löytyykin.

Craig (Farraway) on siis kanadalainen kotioluen valmistaja, ja hänellä on oluen valmistuksesta vuosikymmenien kokemus. Todella sympaattisen oloinen mies, josta huokuu innostus harrastusta kohtaan. Hän todella haluaa jakaa kaiken kokemansa katsojien kanssa ja kerran viikossa häneltä tulee olutaiheinen päivitys.

Kannattaa ehdottomasti tutustua ainakin Craigin opetusvideoihin, mikäli kotioluen paneminen kiinnostaa. Hänellä on useampiakin opetusvideoita, joissa käydään perusteellisesti läpi oluenvalmistukseen liittyviä tärkeitä asioita. Esimerkiksi vesilukon toiminnalle ja ominaispainon mittaamiselle on omat tutoriaalit. Toki kanavalta löytyy myös oluen valmistusvideoita, uutteista sekä "all grain". Craigin videot ovat olleet ainakin itselleni todella arvokkaita kotiolutharrastuksen alkuvaiheissa.

Yksi asia mikä Craigin videoissa miellyttää on myöskin asenne, jonka mukaan "kaikki kotiolut on hyvää olutta". Hän ei mitenkään väheksy olutuutteita, vaan pitää niitä hyvänä tapana valmistaa olutta. Omastakin mielestäni uutteita väheksytään aivan turhan paljon. Kyllä uutteillakin saadaan kotioloissa hyvää olutta aikaiseksi. Ja onhan se vaivattomin tapa valmistaa olutta. Kukin tehköön olutta sillä tyylillä mikä itselle tuntuu sopivalta.

Tässä video, minkä ansiosta viimeistään päätin itsekin kokeilla oluen valmistusta:

 

Arvio: Beer Hunters Mufloni Säppi APA 6,0%

Kävin hakemassa viinakaupasta kerralla pari pulloa Säppi APAa. Makeahko ja hedelmäinen APA kuulostaa ennakolta herkulliselta. Olin kuullut paljon positiivisia kommentteja tästä oluesta ja panimon tuntien kyseessä olisi jälleen laatutuote. Hieman kyllä pelotti mahtaako tuo olut edes lähteä mukaani, kun Alkossa tälle oluelle varattu hylly oli tyhjänä. Onneksi kysyin myyjältä onko olutta vielä jäljellä ja jemmasta löytyi vielä jokunen pullo. Tämä on jotenkin tuttua Beer Huntersin oluiden kohdalla. Toki on hienoa että panimon tuotteet ovat löytäneet tiensä Alkon hyllyille, mutta kyllä niitä saakin metsästää oikein urakalla. Tästäkö se Beer Hunters -nimitys tulee? CCCCC IPA ei kauaa viihdy Alkon hyllyillä, vaan on yleensä myyty loppuun ennen kuin itse kerkeän "apajille". Muflonatorin olen päättänyt ostaa heti kun pullo tulee vastaan, mutta eipä ole vielä sattunut kohdalle. Tyhjän hyllyn olen nähnyt kyllä monesti. Laatuolut tuntuu käyvän kaupaksi, ja kun itse en jaksa sen kummemmin juosta oluen perässä, niin yleensä jää vain luu käteen.

Mufloneiden moderni ja vähäeleinen ulkoasu puhuttelee. Aiemmat etiketit olivat jotenkin tönkköjä. Onhan näitä uusia etikettejä ollut jo kauan. Yksi ehdoton plussa näissä Mufloneissa on myös se, että käytetyt humalalajikkeet on lueteltuina etiketissä. Tässä oluessa on käytetty seuraavia humalia: nugget, chinook, columbus.

Onpas noilla humalilla muuten saatu aikaiseksi hyvä tuoksu. Persikkaista hedelmäisyyttä, greippiä, sitrusta, havua. Makea mallaspohja tuoksuu taustalla ja voimistuu oluen lämmetessä. Humala on kuitenkin pääosassa kuten pitääkin, ja se antaa odottaa myös todella humalaista makua. Maku on aluksi mukavan pihkainen ja hedelmäinen mutta sen jälkeen alkaa kuiva greippinen katkero jyräämään oikein kunnolla. Maussa on mukavasti myös makeaa maltaisuutta. Itse en oikein piittaa tällaisesta katkeroinnista, joka nielaisun jälkeen tuntuu siltä kuin olisi syönyt greippiä. Pistävä katkero joka kuivattaa koko suun. Alkumaku toimii siis itselleni paljon paremmin kuin jälkimaku, ja toisenlaisella humaloinnilla tämä olisi itselleni maistuvampi olut.

Mielestäni tämä olut on jo aika lähellä IPAa. APAn ja IPAn raja taitaa olla aika häilyvä, sillä paljon miedompia IPA -oluita on tullut vastaan kuin tämä Säppi APA. Joka tapauksessa tässäkin oluessa on laatutekijät kohdallaan, mutta aivan omaan makuuni ei tällä kertaa osuttu.

36 / 50

Centennial IPA vs. Centennial APA

Päätin tehdä rinnakkaisvertailun oman kotioluen ja kaupallisen tuotteen välillä. Founders Centennial IPA, jonka olen tässä blogissa jo kertaalleen arvostellut, sai nyt luvan toimia kaupallisena oluena. Oma olueni on siis pussimäskäämällä valmistettu Centennial Pale Ale. Kumpikin olut on siis humaloitu Centennial -humalalla, joten rinnakkainmaistelun tarkoituksena on lähinnä vertailla humalointia ja niiden samankaltaisuutta. Kotiolut on pullotettu 10.4.2014, joten se alkaa olla parin kuukauden iässä. IPA on puolisen vuotta vanha. IPAt ja APAt olisi syytä juoda mahdollisimman tuoreena.

Centennial IPA:

ABV: 7,2%
Katkero: 65 IBU
Väri: 37 EBC

Centennial Pale Ale:
ABV: 6,4%
Katkero: 33 IBU
Väri: 19 EBC

Täytyy heti alkuun sanoa, että nyt on epäreilut jaot. :D Nämä kaksi olutta painivat aivan eri sarjoissa. En edes yritä väittää että itse ensimmäistä kertaa pussimäskäämällä (ja sähläämällä) valmistettu olueni olisi parempaa kuin loistavan amerikkalaispanimon laatu-ipa. Tämän tulkinnan osasin tehdä jo ennakkoon, kun kumpaakin olutta on tullut aikaisemmin maisteltua. Vertaileminen on kuitenkin hauskaa ja se voi tuoda oluesta uusia piirteitä esiin. Kaikkein hienointa tässä kuitenkin on se, että ylipäätään voi verrata kotitekoista olutta kaupalliseen vastineeseen, joka on valmistettu tarkkojen laatukriteereiden vallitessa. Oma panolaitteisto ja laatukriteerit eivät ehkä ole vielä aivan samalla tasolla, mutta olutta valmistuu siinäkin tapauksessa.

Aloitetaan ulkonäöstä. Osittain pullokäymisestä johtuva vaahdon runsaus näkyy omassa oluessani. En kerinnyt kaatamaan koko pullollista lasiin, ennen kuin lasi oli täynnä vaahtoa. Foundersin olueen olisi saanut isommankin vaahdon ronskimmalla kaadolla, mutta tällä kertaa meni näin. Pidän kummankin oluen ulkonäöstä erittäin paljon. Oluet ovat kirkkaudeltaan samaa tasoa, vaikka sitä ei tästä kuvasta oikein näe. Oma olut on kirkastunut ajan myötä, vaikka en käyttänyt mitään vierteenkirkastusaineitta keiton aikana. IPA:n väri on tummempi, joten siinä on tuhdimmin mallasta, ja onhan siinä tuhdimmin humalaakin.

Tuoksusta käy ilmi oman olueni vaatimattomuus. Foundersin IPA tuoksuu voimakkaasti havuiselle, kukkaiselle ja pihkaiselle. Tuoksussa on myös jokin sellainen terävyys, josta tulee mieleen salmiakki. Tässä oluessa on varmaankin runsas kuivahumalointi. Kuvailin oman olueni tuoksua kuukausi sitten hedelmäisen humalaiseksi. Tuo hedelmäisyys johtuu varmaankin hiivasta. Nyt huomaan että hedelmäisyys on täysin väärä termi näiden oluiden kohdalla, sillä kumpikaan näistä Centennial -oluista ei ole hedelmäinen tuoksultaan tai maultaan. Oma olueni tuoksuu lämmettyä hyvälle; makealle ja pihkaiselle. Makeus johtuu karamellimaltaasta ja pihkaisuus tulee humalasta. Tykkään kyllä tästä tuoksusta, mutta verrokkiolut on aivan toista maata. Lyhyesti sanottuna IPAssa tuoksu on terävämpi ja runsaampi, kun taas kotioluessa pehmeämpi ja vaisumpi. Nyt kotioluen tuoksusta erottaa myös pienen hiivaisuuden.

Suutuntumassa huomaa heti selvän eron IPA:n hyväksi. Se on paksumpaa ja täyteläisempää. Maku noudattelee samaa linjaa kuin tuoksu. Founders on kaikenkaikkiaan paljon tuhdimman makuinen ja katkerot iskevät aivan eri tavalla. Sehän oli toki tiedossa. Aivan eri tason oluista siis kyse. Founders Centennial IPA on ehdottomasti paremman makuinen olut, mutta kyllä tässä voi olla ihan ylpeä omasta tuotoksesta kaikkine puutteineen.

Kun testataan, niin testataan myös kunnolla!

Sellainen fiilis tästä jäi, että oman oluen heikkoudet tulivat nyt selkeämmin esiin vertailussa laatuoluen kanssa. Ilman vertailua oma olut olisi kyllä saanut enemmän kehuja. Olisi ehkä pitänyt ottaa vertailuun jokin miedompi olut. Sen voin suoralta kädeltä sanoa, että ennemmin juon tuota omaa oluttani kuin mitä tahansa kauppojen bulkkihyllyiltä löytyvää tavaraa. Ja saattaa oma olueni päihittää joitakin laadukkaampiakin oluita.

Centennial -humala siis soveltuu single hop -humalaksi, mutta sillä saa käytännössä olueen pihkaisuutta, mäntyisyyttä sekä greippimäisen katkeroinnin. Sitrusmaista tuoksua tai hedelmäisyyttä ei tästä humalasta irtoa. Ehkä sen ainakin opin tästä yhden humalan käytöstä, että humalaprofiili on yksipuolinen. Itse jäin kaipaamaan sitä hedelmäistä makua, mitä monissa näiden tyylien oluissa on. Yhdistelemällä humalia saa sitten monipuolisuutta ja sitä hedelmäisyyttäkin olueen. Nyt kuitenkin tiedän aika hyvin mitä Centennial antaa oluelle ja varmasti tulen käyttämään sitä jatkossakin. Tuskin kuitenkaan enää singlehoppaan Centennialin kanssa.

Centennial = pihkaa ja havumetsää, ei hedelmää.