Mufloneiden moderni ja vähäeleinen ulkoasu puhuttelee. Aiemmat etiketit olivat jotenkin tönkköjä. Onhan näitä uusia etikettejä ollut jo kauan. Yksi ehdoton plussa näissä Mufloneissa on myös se, että käytetyt humalalajikkeet on lueteltuina etiketissä. Tässä oluessa on käytetty seuraavia humalia: nugget, chinook, columbus.Onpas noilla humalilla muuten saatu aikaiseksi hyvä tuoksu. Persikkaista hedelmäisyyttä, greippiä, sitrusta, havua. Makea mallaspohja tuoksuu taustalla ja voimistuu oluen lämmetessä. Humala on kuitenkin pääosassa kuten pitääkin, ja se antaa odottaa myös todella humalaista makua. Maku on aluksi mukavan pihkainen ja hedelmäinen mutta sen jälkeen alkaa kuiva greippinen katkero jyräämään oikein kunnolla. Maussa on mukavasti myös makeaa maltaisuutta. Itse en oikein piittaa tällaisesta katkeroinnista, joka nielaisun jälkeen tuntuu siltä kuin olisi syönyt greippiä. Pistävä katkero joka kuivattaa koko suun. Alkumaku toimii siis itselleni paljon paremmin kuin jälkimaku, ja toisenlaisella humaloinnilla tämä olisi itselleni maistuvampi olut.
Mielestäni tämä olut on jo aika lähellä IPAa. APAn ja IPAn raja taitaa olla aika häilyvä, sillä paljon miedompia IPA -oluita on tullut vastaan kuin tämä Säppi APA. Joka tapauksessa tässäkin oluessa on laatutekijät kohdallaan, mutta aivan omaan makuuni ei tällä kertaa osuttu.
36 / 50
Greppinen katkero, mielestäni mielenkiintoinen ilmaisu. Itse en koe jälkimakua läheskään yllä kuvaillulla tavalla. Minulla tulee mieleen tumma katkero, mutta makunsa tietysti kullakin.
VastaaPoistaMuistan vain että kyseisen oluen katkero ei sopinut suuhuni alkuunkaan. Tumma katkero kuulostaa taas minun mielestäni mielenkiintoiselta :D
Poista