#6 American Wheat Beer valmistusselostus

Kuudenneksi olueksi minulla oli ajatuksena tehdä ihan perinteinen Hefeweizen, mutta päätin lopulta muokata vehnäolutreseptiä amerikkalaisempaan suuntaan. American Wheat Beer / American Weizen on kevyt ja raikas vehnäolut, jossa ei ole saksalaisen Hefen mausteisuutta eikä hedelmäistä hiivaisuutta. Amerikkalaisessa vehnäoluessa on sensijaan jenkkihumalaa antamassa vähän lisäpotkua ja makua. Humalaa ei kuitenkaan saisi olla niin paljon että vehnän maku oluessa peittyisi. Tarkoituksena ei siis ole tehdä mitään vahvasti humaloitua APAa tai IPAa, vaan ennemminkin vehnäolut, joka on höystetty jenkkihumalalla. Tarkempi tyyliselostus löytyy täältä.

Huvittavaa tässä on se, etten ole ikinä  maistanut American Wheat Beer -tyylistä olutta, ainakaan tietääkseni. Kuitenkin tämä tyyli houkutteli sen verran, että päätin kokeilla sen valmistusta hefeweizenin sijaan. Katsoin netistä reseptejä ja käytin tätä reseptiä jonkinlaisena apuna. Omasta reseptistä tuli lopulta jonkin verran erilainen ja täytyy sanoa että humala korostui omassa reseptissä lopulta ehkä liikaakin. Mutta onko se väärin toisaalta? ;)

Valmistin tämän oluen jälleen pussimäskäämällä. Aiemmista mäskäyksistä poiketen tein keiton nyt kahdessa 10 litran keittokattilassa, jotta saisin eräkokoon suuremmaksi. Ostin IKEAsta tällaisen 10 litran keittokattilan 25:llä eurolla. Se oli halvin 10 litran kattila jonka löysin. Vinkkinä siis kaikille pussimäskäyksestä haaveileville. Mäskäyksen tein samalla tavalla kuin ennenkin, pussimäskäämällä kattilassa, ja kattila uunissa.

Ostin myös Claes Ohlsonilta tarralla kiinnittyvän LCD -lämpömittarin, jonka laitoin käymisastian kylkeen. Josko siitä jotain hyötyä olisi lämpötilojen seuraamisessa. Hintaa 3,49e ja paketissa on kaksi mittaria.

Otin paljon kuvia oluen valmistusvaiheessa, joten tällä kertaa tulee perusteellisempi selvitys oluen valmistuksesta.

Ei muutakuin hommiin.

Kaikki alkoi keittiön siivoamisella. Tiskasin tiskit, imuroin keittiön, siirsin rojut pois pöydiltä ja pyyhin pöydät. Puhdistin myös käymisastian, sillä edellisen käyttökerran jälkeen olin ainoastaan huuhdellut kuumalla vedellä suurimmat liat pois. Laitoin nyt tipan Fairya käymisastiaan ja lorotin lämmintä vettä päälle. Sitten pyyhin käymisastian reunat kevyesti rätillä. Huuhtelin käymisastian vielä huolellisesti kuumalla vedellä. Tässä vaiheessa ei vielä tarvitse desinfioida käymisastiaa.

Siivouksen jälkeen voikin ryhtyä oluen valmistukseen. Se alkoi maltaiden punnituksella ja sekoittamisella. Käytin jälleen valmiiksi rouhittuja maltaita, jotka olin ostanut Lappo.fi -verkkokaupasta. Tällä kertaa ei tarvinnut sen kummemmin edes punnita niitä, sillä olin tilannut juuri sellaiset määrät maltaita kuin tämän oluen reseptiin vaadittiin.

Mallasta oli yhteensä 2,5 kg, joka mahtui 10 litran kattilaan vallan mainiosti. Lämmitin 7 litraa vettä kattilassa 72 asteeseen ja otin kattilan pois liedeltä. Asettelin suodatinpussin kattilaan ja kiinnitin pyykkipojilla, jonka jälkeen aloin lappaamaan mallasta pussiin kauhallinen kerrallaan. Sekoittelin maltaita aina kauhallisen jälkeen, ettei tule klimppejä. Aivan koko kattilan tilavuus ei edes tullut käytettyä, vaan muutama 100 grammaa mallasta saattaisi vielä mahtua lisää. 3 kiloa mallasta 10 litran kattilassa alkaa ehkä olla jo liikaa.

Mäskäys jo käynnissä

Uunin olin jo aiemmin laittanut lämpiämään 70 asteeseen. Kattila sai maltaiden lisäyksen jälkeen mennä uuniin muhimaan; pyykkipojat pois ja kansi tietysti päälle. Kyseessä perinteinen 90 minuutin yksivaiheinen infuusiomäskäys, jonka aikana sekoittelin mäskiä 15 minuutin välein. Lämpötila oli tavoitelluissa lukemissa koko mäskäyksen ajan, siinä 65 asteen kieppeillä.

Kun tein keiton kahdessa kattilassa, huuhteluveden määrää piti nostaa oleellisesti. Nestettä haihtuu huomattava määrä 10 litran kattilassa keiton aikana ja kahdessa kattilassa haihtuminen on tietysti tuplamäärä. Jos keiton alussa 10 litran kattilassa on "maksimit" eli 9 litraa nestettä, niin tunnin keiton jälkeen nestettä on 6 litraa. Huiman laskutoimituksen jälkeen voidaan todeta, että kahteen 10 litran kattilaan mahtuu nestettä ennen keittoa n. 18 litraa. Kiehumisvaraa pitää aina jättää. Keiton jälkeen nestettä pitäisi olla yhteensä 12 litraa, mikä oli myös eräkoko johon tällä kertaa tähtäsin.

Mäskäyksen jälkeen maltaat olivat imeneet jonkin verran nestettä itseensä, joten vierrettä oli kasassa sellaiset 5 litraa. Huuhteluvettä tarvittiin siis n. 13 litraa. Kuulostaa isolta määrältä, mutta keiton aikana neste joka tapauksessa haihtuu ja ominaispaino asettuu haluttuun arvoon (kunhan mäskäystehokkuus on kohdillaan).

Huuhtelun tein jälleen liottamalla mallaspussia käymisastiassa, johon olin kaatanut huuhteluveden. Tässä vaiheessa piti hieman kikkailla, sillä lämmitin ensiksi n. 9 litraa vettä kattilassa 85 asteeseen ja kaadoin sen käymisastiaan. Sen jälkeen lisäsin kraanasta kuumaa vettä 4 litraa. Huuhteluvesi oli siis kasassa, mutta sen lämpötila oli vain 65 astetta halutun 75 asteen sijaan. Otin siis osan vedestä takaisin kattilaan ja lämmitin sitä lisää. Mallaspussi oli tässä vaiheessa jo käymisastiassa likoamassa. Lopulta kaadoin uudelleen lämmitetyn veden käymisastiaan ja sain lämmöt lähelle haluttua arvoa. Sekoittelin pussin sisältöä aina välillä. Pussi taisi olla likoamassa n. 30min, en ottanut aikaa.

Huuhtelua

Otin pussin pois käymisastiasta ja valuttelin hetken aikaa. Kaadoin mäskäämällä saadun vierteen myös kattilasta käymisastiaan. Sekoittelin kunnolla, sillä seuraavaksi jakaisin nesteen tasan kahteen kattilaan. Tässä vaiheessa otin myös nestettä talteen ominaispainon mittausta varten, jotta saisin mäskäystehokkuuden laskettua. Nesteen kannattaa antaa jäähtyä rauhassa lähelle huoneenlämpöä ja mitata ominaispaino vasta sen jälkeen, lämpötilakorjaus myös huomioiden. Kuumasta vierteestä mitattuna arvo voi heittää lämpötilakorjauksenkin jälkeen aika paljon oikeasta arvosta. Ominaispaino ennen keittoa oli 1.032 ja mäskäystehokkuudeksi tuli 76%, joten hyvinhän tuo mäskäys + huuhtelu onnistui.

Vierteen siirto kattiloihin

Keiton alussa kahden hot breakin vahtiminen oli aika haasteellista, sillä kattiloissa ei ollut paljon kiehumisvaraa. Yllättäen selvisin ilman suurempia sotkuja. Nostelin kumpaakin kattilaa vuorotellen ilmaan, kun kiehumisen alku lähestyi. Tuossa uudessa IKEAn kattilassa kiehuminen oli aavistuksen vaimeampaa, mikä varmaan johtui kattilan laakeammasta muodosta. Humalalisäykset päätin tehdä kumpaankin kattilaan, eli puolitin humalamäärät ja laitoin saman verran humalaa kumpaankin kattilaan. Humaloin pelleteillä ja heitin ne suoraan kattiloihin.

Tunnin keiton jälkeen näytti aivan siltä kuin nestettä olisi liikaa. Tähtäsin 12 litran eräkokoon, jotta saisin oluen speksit kohdalleen. Päätin kiehuttaa ylimääräiset 10 minuuttia, joten koko keittoajaksi muodostui 70 minuuttia. Tämä myös lisäsi oluen katkeroa jonkin verran. Alunperin suunnitelmana oli tehdä humalalisäykset 60min, 10min ja 1min kohdalla. Nyt lisäykset menikivätkin näin: 70min, 20min, 1min.

Keiton jälkeen jäähdytin kattilat kylpyammeessa, johon olin laittanut kylmää vettä ja kylmäkalleja. Ennen oluenvalmistusta olin laittanut 10 jääpalapussia pakastimeen, mutta ne eivät olleet kerinneet vielä jäätyä tähän mennessä. Piti pärjätä pelkillä kylmäkalleilla. Veden vaihdoin muutamaan otteeseen. Kesti reilu tunti kunnes neste oli jäähtynyt 20 asteeseen. Jäädyttämisen aikana desinfioin kaikki tarvittavat välineet käymisastiasta lämpömittariin.

Jäähdyttämisen jälkeen kaadoin vierteen kattiloista desinfioituun käymisastiaan ja siivilöin humalamuhjut desinfioidulla siivilällä. Nestettä päätyi lopulta käymisastiaan 11 litraa. Tässä vaiheessa huomasin siis että olin kiehuttanut nestettä aivan turhaan ylimääräiset 10 minuuttia. Arvioin nesteen määrän yläkanttiin keittovaiheessa. Noh, tulee vähän katkerampaa ja vahvempaa olutta ja ehkä lipsutaan hieman alkuperäisestä tyylistä. No eipä se ole mikään suuri rikos.

Lopuksi vielä vierteen ilmaus ennen hiivausta. Käytin nyt ensimmäistä kertaa nestemäistä Wyeast -hiivaa. Sen parasta ennen päiväys oli jo mennyt umpeen, joten hiivan valmistelu suositeltiin aloittamaan hyvissä ajoin. Nuo Wyeast -hiivapakkaukset ovat ns. "smack packeja", eli niitä pitää läimäyttää, jotta hiiva saadaan aktivoitua. Pakkauksen sisällä on siis pussi, joka pitää rikkoa. Tämän jälkeen hiivapakkausta pidetään huoneenlämmössä ja sen pitäisi alkaa paisumaan. Itse rikoin sisällä olevan pussin jo hyvissä ajoin pari päivää ennen kuin oluenvamistus alkoi. Mitään suurempaa paisumista/muutosta ei kuitenkaan tapahtunut, mikä johtui varmaan hiivan parasta ennen -päiväyksestä.

Hiivasin oluen ja jäin jännityksellä odottamaan mitä tapahtuu. Hiiva ei kuitenkaan osoittanut mitään elonmerkkejä ensimmäisen vuorokauden aikana. Vesilukko oli täysin hiljaa, eikä krausen-rengasta ollut muodostunut käymisastian sisälle. Heiluttelin käymisastiaa hieman ja toivoin parasta. Aloin jo miettimään mahtaako kyseinen hiiva herätä ollenkaan, mutta seuraavana päivänä vesilukko pulputti jo mukavasti. 2 vuorokautta kesti siis ennen kuin tämä vanhahko hiiva aloitti toimintansa. Nyt olut on ollut viikon verran käymisastiassa ja ajattelin antaa olla sen vielä toisen viikon ennen pullotusta. Kuivahumalointia en ajatellut tehdä, sillä sen ei pitäisi olla oleellista tässä tyylissä.

Tällä kertaa vein käymisastian häkkivarastoon, jossa on 19 asteen lämpötila. Eipä sitä pönikkää kukaan varmaan edes noteeraa, sillä naamioin sen hyvin. Pulputusäänikään ei kuulu ellei aivan kunnolla ala kuulostelemaan. Oluen käymislämpötilaongelma on siis kerralla ratkaistu! Tiedän että häkkivaraston lämpötila on talvisin n. 15 astetta ja kesäisin 20 astetta. Optimaalinen lämpötila panna ale -olutta.

American Wheat Beer -resepti:

Pale Ale -mallas 5 EBC 1,25kg (50%) 

Vehnämallas 5 EBC 1kg (40%)

Munich -mallas 18 EBC 0,25kg (10%)

Mt. Hood 10g (70min)

Centennial 15g (20min)

Centennial 10g (1 min)

Mt. Hood 10g (1 min)

Hiiva: Wyeast German Ale 1007

Eräkoko: 11 litraa

OG: 1.047

Katkero: n. 35 IBU
Väri: n. 10 EBC
Mäskäystehokkuus: 76%

Tähän reseptiin ei siis tullut mitään karamellimallasta, vaan pelkkää perusmallasta. Tuo Munich -mallas luokitellaan myös perusmaltaaksi, vaikka on väriltään aavistuksen tummempaa. Siitä pitäisi tulla hieman maltaista makua olueen. Se on tässä reseptissä lähinnä värin vuoksi. Sitä olisi voinut olla ehkä vähemmänkin, eli n. 5%, mutta päätin laittaa 10% prosenttia. Viime hetken muutos fiiliksen mukaan, jotta saisin kaiken käytössä olevan maltaan oluen käyttöön.

Humalina käytin Mt. Hoodia ja Centennialia. Ensinmainittu käy hyvin hefen humalaksi ja Centennial taasen sopii amerikkalaiseen vehnäolueen. Humala siis korostui tässä reseptissä ehkä liikaakin pidemmän keittoajan vuoksi. IBUja on n. 10 liikaa ja katkeroa oli kyllä maussa aika runsaasti kun maistelin sitä ennen hiivaamista. Ominaispainoksi muodostui 1.047, kun alkuperäinen suunnitelma oli 1.044. Ei kovin vaarallista.

Kaikenkaikkiaan tämän oluen valmistuksesta jäi hyvä fiilis. Vierrettä ei tarvinnut laimennella, ja eräkoko on ihan sopiva. Hiivan pitäisi olla hyvä ja käymislämpötila myöskin kontrollissa. Saapa nähdä miten kuivaksi tämä käy. Toivottavasti ei tule liian vahvaa olutta. Sellainen 5% ABV olisi sopiva.

Palataan asiaan taas pullotuksen yhteydessä.

Rauhanvuoren Panimon Cascade Pale Ale

Tein taannoin olutvaihdon Rauhanvuoren Panimon kanssa ja sain maisteltavaksi kahta eri olutta. Oluet ovat rapsakasti humaloituja tapauksia kumpainenkin: Cascade Pale Ale sekä Double Indian Pale Ale. Tämä on ensimmäinen kerta kun pääsen maistamaan toisen kotiolutharrastajan tuotoksia, joten suurella mielenkiinnolla otan pullot testiin.

Ensimmäisenä otin maisteluun Cascade Pale Alen. Olut on vahvuudeltaan 4,2%, eli tyyliltään kyseessä on kevyehkö American Pale Ale. Se on valmistettu Beer mix Pale Ale -olutuutteesta ja olueen on lisätty reilulla kädellä Cascade -humalaa makua antamaan. Flavorihumalaa on lisätty peräti 60 grammaa 8 litraan, mikä tekee 7,5 grammaa / litra (15 min keitto). Eli siis ihan tajuton määrä Cascadea! Hiivana on käytetty Safale US-05 -kuivahiivaa. Cascade Pale Ale on korkin merkinnästä päätellen 33. olut Rauhanvuoren Panimolta.

Meripihkan värinen olut on täysin kirkas ja näyttää hyvälle lasissa. Oluen pinnalle muodostuu muutaman sormen paksuinen pienikuplainen ja melko kestävä vaahto. Tuoksu on voimakas ja herkullisen jenkkihumalainen, täysin vertailukelpoinen laadukkaiden kaupallisten APA -oluiden kanssa. Tuoksussa on hedelmäistä humalan aromia, sitrusta, greippisyyttä, kukkaisuutta. Ehtaa Cascadea. Maltaisuus on aikalailla taka-alalla. Mitään hiivaisuutta ei tuoksussa ole, kuten omissa kotioluissani on hieman ollut. (Note to self: Kiinnitä enemmän huomiota oluen käymislämpötilaan.)

Cascade Pale Ale

Oluen alkumaku on kevyehkö kuten olettaa saattaa. Humalat astelevat sen jälkeen estradille ja herkullinen humala näyttelee tuoksun tapaan pääroolia maussakin. Sitrus-greippi -linjalla mennään, melko runsas humalan maku. Katkerointi on asiaankuuluvasti tuntuva, muttei överi, omaan makuuni juuri sopiva. Greippinen ja kuivahko katkero jää kielen päälle toviksi lepäämään nielaisun jälkeen. Jälkimaussa on myös aavistus maamaisuutta joka johtuu ehkä uutteen katkerohumalasta. Jälkimaussa on myös jotain todella tuttua, jota en nyt saa päähäni. Olut on vahvuus huomioiden tasapainoinen, sillä humalan maku tulee esiin juuri oikealla hetkellä ja sopivan katkeroinnin kera oiva makunautinto on taattu. Ennen kaikkea puhtaan makuinen, ja vahvasti jenkkihumaloitu olut, jossa ei vetisyys eikä hiivaisuus vaivaa. Ei uskoisi uuteolueksi.

Tämä olut on maukkain kotiolut mitä olen maistanut, eli pyyhkii lattiaa omilla oluillani. Jos tätä olisi saatavilla kaupan hyllyillä vaikka suomalaisten APA -oluiden rinnalla, niin ostaisin tätä ennemmin kuin tiettyä sinistä tölkkiä. Mielestäni todella onnistunut olut, joka on tehty melko yksinkertaisista aineksista. Jos tämän pisteyttää 1-10 -asteikolla, niin antaisin 8 pistettä. Kiitokset Rauhanvuoren Panimolle tästä olutmaistelusta! Humalaa ei näemmä kannata säästellä!

Nyt on sitten ladattu kovat odotukset Rauhanvuoren Panimon Double IPAa kohtaan. Siinä on muuten alkoholia nohevat 9,2%. Korkkaan sen sopivan hetken tullen ja kirjaan maistelut taas blogiin.

Kotiolut.com -foorumilla voi käydä lukaisemassa mitä Rauhanvuoren panimomestari piti minun oluistani. Tässä arviot: Köyhän Kansan Porter ja Avant-garde Bitter. On todella mielenkiintoista ja avartavaa kuulla ulkopuolisen näkemyksiä oluistani. Ja kun ne vielä tulevat henkilöltä joka on niinsanotusti "skenessä", niin se lisää painoarvoa.

Olutvaihdoille iso peukku, ehdottomasti.

Kotioluen säilyvyys

Kotioluen säilyvyydestä minulla ei ole vielä omakohtaista pitempiaikaista kokemusta. Tämä harrastus alkoi vuoden 2014 tammikuussa ja nyt eletään elo-syyskuun vaihdetta, joten parhaimmassakin tapauksessa olen voinut varastoida kotiolutta sellaiset 8kk. Yleisesti ottaen olut säilyy hyvin ja kotioluen pitäisi olla hyvää vielä yli vuodenkin jälkeen pullotuksesta. Edellytyksenä on, että valmistusvaiheessa on huolehdittu valmistusvälineiden desinfioinnista asiallisesti. Heikolla sanitaatiolla valmistettu olut pilaantuu helpommin, mikä on aika loogista. Myös pullotusvaiheessa on syytä toimia huolellisesti, ettei olut pääse hapettumaan. Hapettumisen seurauksena oluen maku voi alkaa muistuttaa märkää pahvia. Kaipa se on vähän tuuristakin kiinni miten hyvin jokin tietty olut kestää aikaa. Kotiolutta tulisi joka tapauksessa säilyttää kylmässä tai viileässä. Itse varastoin oluita sekä jääkaapissa että kylmäkellarissa.

Alkoholin määrä oluessa tietysti vaikuttaa oluen säilyvyyteen, eli mitä enemmän oluessa on alkoholia, sitä kauemmin ja paremmin se säilyy. Vähemmän alkoholia sisältävien oluiden maku saattaa alkaa heikkenemään nopeammin. Sama pätee myös oluen kypsymiseen, sillä vahvemmat oluet vaativat pitemmän kypsytysajan kuin kevyemmät oluet. Myös oluttyyli vaikuttaa säilyvyyteen ja oluen maun kehittymiseen. Esim. vehnäoluet ja vahvasti aromihumaloidut pale alet ovat parhaimmillaan tuoreina, ja niiden makuominaisuudet saattavat muuttua nopeammin. Toisessa ääripäässä ovat oluet, jotka vaativat todella pitkän kypsymisajan ennen kuin ne saavuttavat makuhuippunsa. Imperial Stout / Porter on tästä hyvä tyyliesimerkki.

Itsetehdyt oluet eivät ole minulla säilyneet kovinkaan kauaa, mutta se ei suinkaan johdu niiden maun pilaantumisesta. Olut on vain loppunut kesken jo muutaman kuukauden jälkeen pullotuksesta. Lähes jokaisen satsin kohdalla olen kuitenkin säästänyt muutaman pullon myöhempää nauttimista / testausta varten. Aivan harrastuksen alussa olin kovin malttamaton odottamaan oluen kypsymistä, mutta nyt olutvarastojen kasvaessa osaan suhtautua maltillisemmin oluen kypsymiseen. Viime aikoina olen pitänyt taukoa oluen valmistuksesta, mutta kesän käännyttyä syksyyn, alkaa vesilukko pian taas pulputtamaan.

Avant-garde bitter oli toinen valmistamani kotiolut ja sen pullotuksesta on nyt kulunut puoli vuotta. En käsitä miten siitä voi olla jo noin kauan aikaa! Kävin kellarista hakemassa viimeisen pullon tätä olutta ja päätin nyt juoda sen testimielessä pizzan kera. Oluen makua olen kuvaillut jo aiemminkin, joten ei mennä nyt siihen. Oluen maku ei ole viime kerrasta muuttunut huonommaksi eikä paremmaksi. Yhden eron tosin huomasin, nimittäin tällä kertaa vaahtoa ei syntynyt niin paljon kuin aiemmin. Voihan se johtua kaadostakin, mutta aiemmin tämä vaahtosi runsaammin.

Minulla on vielä yksi pullo jäljellä ensimmäistä kotiolutta Astonishing Alea ja jos vain maltan, niin voisin maistella sen sitten kun aikaa on kulunut vuosi pullotuksesta.

Kotiolutta Facebookissa

Päätin perustaa Kotiolutta-blogille Facebook-sivun. Facebook-feediin tulee linkit kaikkiin uusiin blogipäivityksiin sekä muuta ekstrasisältöä blogin tueksi. Se tulee siis sisältämään pienimuotoisempia olutpäivityksiä, joista ei ole syytä kirjoittaa syväluotaavaa blogitekstiä.

Jos haluat pysyä paremmin kärryillä kotiolutharrastukseni kanssa / esittää kysymyksiä tai kommentoida, niin käy tykkäämässä blogin FB-sivua osoitteessa:

http://www.facebook.com/Kotiolutta

Royal Pride Bitter (batch #5)

Siitä on jo kuukausi aikaa, kun pullotin pussimäskätyn English pale alen, eli bitterin. Tein sen siis Fuller'sin London Pride -kloonireseptin pohjalta ja tarkoituksena oli tähdätä ainakin joiltain osin samantyyliseen lopputulokseen kuin London Pride. Katkero- ja väriarvot sain kohdilleen, mutta lopputulos ei kuitenkaan ollut aivan sitä mitä piti.

Oluen nimeksi tuli tällä kertaa Royal Pride ja se on siis juonnettu tuosta London Pridesta. Mysteerigraafikko oli jälleen apunani suunnittelemassa ja toteuttamassa etikettiä. Lopputulos on mielestäni aivan upea. Tällä kertaa oli tarkoitus tehdä hieman vakavammin otettava ja tyylikäs etiketti, kun edellisen oluen (KK Porter) kohdalla mentiin aika pitkälti huumori edellä. Tällainen etiketti saatiin nyt aikaiseksi:

Se mikä tämän oluen kohdalla aiheutti ongelmia, oli korkea käymislämpötila. Olutta koskevassa panopäivän raportissa kirjoitin näin:

"Yksi asia mikä ei tässä mene aivan oppikirjan mukaan on käymislämpötila, sillä asuntoni viileimmässä kohdassa on näin kesähelteillä 26 astetta lämmintä. En nyt ajatellut vielä kokeilla mitään käymisen viilennyskeinoja, vaan katsotaan ihan rauhassa minkälaista olutta tästä tulee. Oluthiiva on tunnetusti melko ronkeli, eikä tykkää kovin korkeista lämpötiloista. Käyminen kyllä onnistuu näilläkin asteilla vallan mainiosti, mutta olueen saattaa tulla jänniä tai vähemmän jänniä lisämakuja. Olkoon tämä samalla testi miten oluelle käy, kun sitä pannaan heinäkuun helteiden aikana."

Loppujen lopuksi käymisen aikana asunnossani oli peräti 28 astetta lämmintä ja pääkäymisen aikana oluen lämpötila nousee entisestään. Eli oluen lämpötila saattoi olla pääkäymisen aikana peräti 30 astetta. Tietoisesti tässä hieman testailin miten korkea lämpötila vaikuttaa oluen makuun. Eikä se ole mikään myytti, että korkean käymislämpötilan johdosta hiiva tuottaa estereitä olueen. Tässä tapauksessa hiiva pääsi juhlimaan ja lopputuloksena maussa on banaanimaisuutta, joka ei tämän tyylin olueen kuulu.

Oluen maku ei siis ole aivan perusbitteriä, vaan jonkinlainen sahtibitter -hybridi. Huolimatta hiivan tuottamasta mausta, olut on kaikinpuolin ihan juotavaa, enkä suinkaan ole kaatamassa sitä viemäristä alas. Ensimmäisessä maistelussa viikon jälkeen pullotuksesta oluen maku oli jopa erinomainen, kun sahtimaiset piirteet dominoivat makua. Kypsymisen myötä bittermäiset ominaisuudet ovat hieman enemmän nousseet esiin ja maku on tavallaan muuttunut karskimmaksi. Monipuolisuus hieman kärsii hiivaisuuden vallitessa sekä tuoksussa että maussa.

Royal Pride Bitter

Royal Pride Bitterin väri on aikalailla kinuski. Täytyypä verrata väriä vielä London Prideen sitten kun olut on kirkastunut kunnolla. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja katkerokin puraisee jonkin verran. Jälkimaussa on selvästi sellaista maamaista/multaista humalaa. Tuoksusta alkaa irtoamaan myös toffeemaista mallasta, kun pahin hiivaisuus on haihtunut jonnekin. Vaahtoa muodostuu oluen pinnalle melko niukasti, joten jokin lisämallas vaahtoa varten olisi voinut olla paikallaan. Tässä oluessä käytin vain kahta mallasta, pale ale- ja cara plus -mallasta. Ajattelin tehdä jossain vaiheessa uuden satsin bitteriä suurinpiirtein samalla reseptillä.

Tämä oli kaikkiaan hyvin opettavainen oluterä. Tulevaisuudessa täytyy pitää huoli ettei käytä olutta liian korkeassa lämpötilassa, mikäli haluaa saada täysin tyylinmukaista olutta aikaiseksi. Kesähelteillä oluen paneminen kuumassa asunnossa on siis hieman riskaa peliä ilman käymisen viilennyskeinoja. Poikkeuksena on saison -tyylinen olut, jonka käymisen on hyvä tapahtua korkeassa lämpötilassa.

Toivottavasti seuraava oluterä tulee menemään nappiin kaikin puolin. Tässä jäi hyvin nälkää tulevia mäskäyksiä varten ja oman valmistusprosessin kanssa on vielä jonkin verran hiomista. Ensimmäinen pussimäskäys oli onnistunut, mutta siinä oli vielä pientä sähellystä mukana. Tämän toisen pussimäskäyksen valmistusvaihe meni jo paremmin, mutta lämpötiloista huolehtiminen on oleellinen osa oluen valmistusta. Uskon että kokemuksen myötä alkaa homma varmasti sujumaan paremmin ja nämä aloittelijan kömmähdykset jäävät vähemmälle.

Royal Pride halusi vielä poseerata esikuvansa kanssa

Arvio: Chimay Dorée 4,8%

Pitkästä aikaa olutarviota kehiin. Alkon valikoimaan on saapunut trappistiolut Chimay Dorée / Gold / Black. Rakkaalla oluella on monta nimeä. Olutta on pantu munkkien toimesta alunperin heidän omaan käyttöönsä ja se on vahvuudeltaan kevyempi kuin trappistioluet normaalisti. Alkoholia löytyy 4,8%.

Tästä oluesta pääsivät ajan myötä nauttimaan munkkien lisäksi muutkin luostarin työntekijät ja sitä on tarjoiltu myöskin luostarin vieraille. Oluen kerätessä yhä enemmän suosiota Chimayn luostaripanimo joutui valinnan eteen, eli alkaako se valmistaa olutta myös myytäväksi, vai olisiko viisainta pitää se vain luostarin ovien sisäpuolella. Aivan täydellä kapasiteetilla Chimay Dorée -olutta ei ole saatavilla, mutta jonkin verran sitä valmistetaan myyntiin. Alkossa pullo tätä juomaa maksoi 3,99 euroa.

Pidän suuresti tästä Chimayn uudesta etikettityylistä. Tuossa videossa näkyy Chimayn etikettien kehitys ja on mukava huomata, että nyt ollaan palattu takaisin perinteiseen tyyliin. 2000-luvun alusta saakka tuo pulloja koristanut CHIMAY -teksti itämaistyylisellä fontilla on varmasti hämännyt joitakin ihmisiä luulemaan, että kyseessä olisi aasialainen olut. Belgialainen trappistiolut on kuitenkin aika kaukana riisioluesta.




Chimay Dorée on samea ja oranssihtava väriltään. Vaahto on hieno; tiivis ja pysyvä. Jos joku miettii mitä "parfyyminen" tuoksu tarkoittaa, niin tuoksutelkaa tätä olutta. Etualalla tuoksussa on runsas saippuainen parfyymisyys. Tuolla tavalla sitä osaan parhaiten kuvailla. Myös yrttisyyttä ja pientä hedelmäisyyttä on tuoksussa. Aavistus belgihiivaisuutta tuoksun loppuvaiheessa, mutta ei niin tunkkaisella tavalla kuin joissain vahvemmissa belgioluissa. Monipuolinen ja viehkeä tuoksu.

Hiilihappoja on runsaasti ja suutuntuma on kevyt, mutta keveys ei haittaa sillä makua tässä oluessa on yllättävän paljon. Maku on hedelmäinen, hieman mausteinen, ja katkeroakin on saatu mukaan jonkin verran. Maun lopussa on sitä tutta belgihiivaisuutta, mutta edelleen vaimennettuna kuten tuoksussakin. Hieman kuivahko myös.

En täysin varauksetta pidä kaikista yleisesti hyvänä pidetyistä belgioluista, mutta tämä toimi keveänä ja kesäisen raikkaana belgioluena loistavasti. Maukas olut, joka maistuu varsinkin kuumana päivänä.

38 / 50

Köyhän Kansan Porter -loppuyhteenveto

Nyt on hyvä aika nostaa pullo Köyhän Kansan Porteria pöydälle ja testata miltä se oikein maistuu. Tämä olut on siis valmistettu humaloidusta Beer Mix porter -uutteesta. En steepannut maltaita tai lisännyt humalia joukkoon, eli pelkkä uute + vesi + hiiva -meiningillä mentiin. Prosentteja kertyi 5,4%.

Kattavampi katsaus tähän olueen löytyy aiemmista blogipäivityksistä (vanhimmasta uusimpaan):

• Beer Mix Porter
• Portterin Pullotus
• Portterin ensimaisto
• Köyhän Kansan Porter (nimen ja etiketin syntytarina)

Oluen maussa ei sinänsä ole mitään suurempaa vikaa, mutta porter ei ole tyyliltään sellainen, jota jaksaisi litkiä kovin usein. Varsinkin näin kesähelteillä tekee enemmän mieli jotain vaaleampaa olutta, joka on virkistävää ja maukasta. Paahteista porteria / stoutia ei oikeastaan tee kesäisin mieli ollenkaan. Eri vuodenajat vaikuttavat ainakin minulla tiettyjen oluttyylien kulutukseen. Suurin osa oluista on ympärivuotisia, mutta tummia oluita tosiaan nautin mieluiten talvisin tai syksyisin. Vehnäoluet ovat toinen ääripää, eli niitä ei tee talvella mieli.

En siis ole kovin nopealla tahdilla kumonnut tätä porteria kurkusta alas, vaan se odottelee parempia vuodenaikoja. Olut on nyt ollut pullossa jo yhdeksän viikkoa eli yli parin kuukauden ajan. Väriltään tämä porter on musta (voitteko uskoa), mutta valoa vasten katsoessa väri kääntyy hieman rusehtavaksi. Myös vaahto on rusehtava. Vaahto ei kuitenkaan säily kuin hetken, jonka jälkeen juoma näyttää lähinnä coca colalta. Tuoksussa on mielestäni kahta eri elementtiä. Kevyttä paahteisuutta ja kinuskimaista makeutta. Tuo outo makeus on häirinnyt alusta saakka, sillä se ei tähän tyyliin kuulu. Olisikohan diasetyyliä, vaikea sanoa. 

Alkumaussa tuntuu heti kevyt suolaisuus kielen päällä. Aikaisemmin en ole huomannut tuota suolaisuutta. Loppumaussa on tuttua paahteisuutta, mutta todella kevyesti. Sitä on juuri sen verran, että olutta voi sanoa porteriksi. Hiilihappoja on maltillisesti. Hieman vetinen esitys tämä myös on. Maussa tai tuoksussa ei ole mitään suklaa- tai kahvimaisia piirteitä, kuten hyvässä porterissa voisi olla.

Ihan juotavaa olutta kaikenkaikkiaan, mutta kaukana ollaan täydellisestä makuelämyksestä. Pitää muistaa, että tämä on Köyhän Kansan Porteria, eikä köyhää kansaa parane alkaa kiusaamaan kompleksisella maulla. Tähän olueen suunniteltiin oma etiketti, jonka toteutuksesta vastasi mysteerigraafikko Olavi.

Etiketti kokonaisuudessaan

Alan huomaamaan, että terve kunnianhimo alkaa hieman nostamaan päätään tässä harrastuksessa. Ensimmäisen olutsatsin laatuvaatimukset eivät olleet korkealla, vaan tavoitteena oli saada juomakelpoista olutta aikaiseksi. Ensimmäisen pussimäskäyksen tavoitteena oli myöskin saada vain juomakelpoista olutta aikaiseksi. Nyt kun viides olutsatsi ja toinen pussimäskäämällä valmistettu olut on pullokypsymässä, ei enää ole pääasia että saa tehtyä juomakelpoista olutta, vaan sen pitää olla myös hyvää olutta! Nälkä kasvaa syödessä ja jano juodessa, vai miten se meni.

Kyllä se niin taitaa olla, että nämä uutevalmistukset jäävät vähemmälle ja keskityn valmistamaan olutta mäskäämällä maltaat itse. Makuero uutteen ja itse mäskätyn oluen välillä on huomattava. Tämä uuteporter piti vain saada alta pois kuleksimasta. Vielä olisi saman valmistajan lager- ja pilsner -uutteet odottamassa vuoroaan, eli en hylkää uutteita täysin. Joitain kokeiluja varmasti vielä tulee, esim. erikoismaltaiden steeppausta uutteen kaveriksi.