perjantai 8. toukokuuta 2020

Makutestissä Chimay Blue vuodelta 2014

Jos oluen paneminen on malttia vaativaa puuhaa, niin sitä on myöskin oluen kellarointi. Valtaosa oluesta on syytä juoda mahdollisimman tuoreena, mutta tietyt vahvat oluet sopivat mainiosti ikäännytettäviksi. Monen oluen kohdalla kypsyttäminen tekee oluesta vain entistä parempaa. Chimay Blue on ainakin minulle sellainen olut, jota juodessa tuntuu aina siltä, että se vaatisi vielä lisäkypsytystä tarjotakseen parhaan mahdollisen olutnautinnon. Miltä mahtaa siis maistua belgialainen Chimay Blue 5-6 vuotta ikäännytettynä? Kohta se selviää.

Chimay Blue -pullon etiketeissä on hienosti vuosiluku esillä, mikä mielestäni on kuluttajalle jo pieni rohkaiseva vinkki oluen kellaroimiseen. Olut on siis ostettu vuonna 2014 ja nyt elämme vuotta 2020, joten olut on viettänyt pullossa peräti 5-6 vuotta. Säilytys on tapahtunut jääkaappilämpötilassa. Parasta ennen -päiväys on todella vaikeasti luettavissa, mutta vuosiluku taitaa olla 2019. Olettaisin siis, että Chimay lätkäisee näihin pulloihinsa parasta ennen -päiväyksen viiden vuoden päähän. Tämänhän voisi helposti käydä Alkossa tarkistamassa.

On jollain tavalla jännittävää avata olut, joka on näinkin kauan onnistunut olemaan juomatta. Se on merkki maltillisuudesta ja päämäärätietoisuudesta. Ainut mikä ennen juomista mietityttää on, että olenkohan ikäännyttänyt tätä olutta jo liian pitkään.





Kun olut kaatuu lasiin, ensimmäisenä huomiona on se että hapot ovat ainakin kunnossa. Vaahtoa muodostuu oluen pinnalle normaalinlaisesti. Sitten tuoksuun, se tuntuu aluksi hieman laimealta; rusinaa, mausteita, mokkaista makeutta. Maku on makea, loppua kohden vetinen, väsyneen oloinen. Melko kompleksi maku edelleen kuitenkin. Tuoreena tämä olut on hitaasti nautiskeltava tapaus, mutta näin kauan kypsytettynä sille täytyy antaa entistä enemmän aikaa, jotta maku avautuisi paremmin. Lämmettyään oluesta alkaakin löytymään makua hienosti; rusinaista makeutta ja kandisokeria. Edelleen nautinnollista, mutta konaisuutta vaivaa kuitenkin jokin. Tuntuu ettei olut ehkä ole aivan parhaimmassa terässä. Tämä olisi varmaan pitänyt juoda pois jo joitakin vuosia sitten. Tuore Chimay on tähän 5-6 -vuotiaaseen verratuna eloisampi. Pelkällä mutu -tuntumalla sanoisin, että sininen Chimay kannattaa juoda pois 1-3 vuoden ikäisenä. Jossain vaiheessa olut kokee makuhuippunsa ja sen jälkeen se alkaa menettämään tehoaan. Näin koen ainakin tämän testin perusteella.

Kaikenkaikkiaan tämä oli erittäin mielenkiintoinen kokeilu. Minulla on kylmässä on muutama muukin mielenkiintoinen olut, joita voisin tulevaisuudessa testailla tekstin kera.

lauantai 2. toukokuuta 2020

Keväinen Panimosima 5,0%

Blogi on viettänyt hiljaiseloa tässä jo hyvän tovin, mutta onneksi lukijoita vielä löytyy. Nythän tämän koronaepidemian myötä kotiolutharrastus on ollut taas kovassa nosteessa. Se näkyy myös tämän blogin lukijamäärissä, sillä huhtikuun katselukertoihin tuli selvä piikki. Toivon mukaan vanhat kirjoitukseni ovat olleet aloitteleville panijoille hyödyksi. En ole itse ollut aktiivinen kotiolutpuuhissa, mutta tarkoituksena on taas aktivoitua! Kaivellaan nyt sitä ennen vanhoja muisteloita hieman esiin, kun ajankohta on sopiva.

Mennään ajassa pari vuotta taaksepäin. Vapun myötä vanhat muistot palasivat mieleeni, kun vuonna 2018 vapun aikoihin valmistin yhden erän panimosimaa.

Tässä resepti:

16 litraa vettä
700g hunajaa
500g fariinisokeria
500g kandisokeria
250g rusinoita
4 sitruunaa
1 pussi kuivahiivaa (leivonnassa käytettävää)

Valmistus oli äärimmäisen helppoa. Sitruunankuoret ja sokerit kiehautettiin ensiksi vedessä. Sitruunankuoret poistettiin ja loppu litku valutettiin käymisastiaan. Rusinoita keitettiin myös vedessä ja niistä tullut litku valutettiin samoin käymisastiaan. 16 litraa vettä, hunajat ja sitruunoiden mehu puristettiin vielä sekaan. Kuivahiivat perään ja pönttö pulputtamaan. 16 vuorokautta käymisastiassa, jonka jälkeen pullotus.

Pulloihin päätyi 13,5 litraa simaa. Jälkikäymissokeria meni 60 grammaa. Alkoholipitoisuudeksi muodostui 5%. Alkuominaispaino oli 1.036 ja sima kävi täysin kuivaksi lukemiin 1.000.

Mitä siman makuun tulee, niin sanotaanko nyt näin että se oli parasta kiljua mitä olen koskaan juonut! Jotain makeutta olisin kaivannut, vaikka aika makeista ainesosista sima koostuikin. Se kun kävi kuivaksi, niin makeutta ei juurikaan jäänyt jäljelle. Eli lopputulos oli lähempänä kiljua kuin simaa. Hivenen sitruunan happumuutta oli havaittavissa. Jonkun twistin tämä kyllä vaatisi, jotta uudelleen tekisin. Eipä ole tullut tehtyä uudestaan.

Ja yksi aika tärkeä huomio vielä, jos meinaa tällaista simaa valmistaa. Minulla ainakin pinttyi käymisastiaan hunajan tuoksu tämän siman myötä, enkä ole sitä astiaa kotioluthommissa enää käyttänyt. Tuoksuu muuten edelleenkin kahden vuoden jälkeen vahvasti hunajalle! Ehkä se jollain etikalla lähtisi pois.


Havainnollistavia kuvia vielä tähän loppuun:







maanantai 22. heinäkuuta 2019

Centennial Blonde Ale #20

Halusin tehdä vaihteeksi kevyen kesäoluen, joka olisi tarpeeksi helposti lähestyttävä sellaisille ihmisille, jotka eivät oluista tai erikoisoluista liiemmin välitä. Jonkin sortin käännytysolut toisin sanoen. Oluessa tulisi silti olla tarpeeksi makua oluenystävän tarpeisiin. Näillä ajatuksilla lähdin sitten miettimään ja etsimään sopivaa reseptiä. Päätin, etten ala tekemään ipaa tai pale alea, vaan nyt olisi tarkoitus pitää myös humalointi maltillisena. Päädyin lopulta erittäin suuressa suosiossa olevaan Centennial Blonde Ale -reseptiin, jonka bongasin HomebrewTalk -foorumilta. Kyseistä keskusteluketjua voi lukea täältä.

Alkuperäiseen reseptiin ei tarvinnut tehdä juurikaan muutoksia, ainoastaan 10L karamellimaltaan vaihdoin paremman saatavuuden takia Carahell -maltaaksi, jonka väriarvo sama kuin 10L karamelimaltaalla. Aika usein näiden jenkkireseptien mallaspohjaa joutuu tuunaamaan sen mukaan mitä maltaita on helposti saatavilla. Esimerkiksi tämä maltaidenkorvaustaulukko on oiva apu näissä tilanteissa.

Centennial Blonde Ale reseptini:

Maltaat:
Pale Ale 5 EBC 1950g (79,6%)
Carapils 4,5 EBC 230g (9,4%)
Carahell 25 EBC 155g (6,3%)
Vienna 7 EBC 115g (4,7%)

Maltaat mäskätty 60 minuuttia, mäskäyslämpötila n. 66 astetta.

Humalat:
Centennial 4g 60min
Centennial 4g 30min
Cascade 4g 20min
Cascade 4g 5 min

Hiiva: Danstar Nottingham -kuivahiiva

Vierteen jäähdytyksen jälkeen käymisastiaan päätyi 12 litraa vierrettä ja ominaispaino oli 1.044. Lisäsin litran vettä, jotta ominaispaino asettuisi haluttuun arvoon 1.040.

OG: 1.040
FG: 1.006
ALC. 4,7%
Katkero: 21,3 IBU
Väri: 8,6 EBC
Eräkoko: 13 litraa

Jostain syystä tästä oluesta ei tullut otettua kunnon tuoppikuvaa, mutta oluen etiketti ja väri on nähtävillä seuraavissa kuvissa:





Kaikki tämän erän oluet on jo juotu itseni ja kaverien toimesta. Palaute oli pelkästään positiivista. Lähetin olutta eräälle harrastajalle ja sieltä tuli kommenttia että "olut oli ihan huippua". Enpä huonoa olutta viitsisi kenellekään lähettää, mutta jotenkin itse sitä suhtautuu aina kriittisesti omiin tuotoksiin.

Centennial Blonde Ale ei lopulta ollut henkilökohtainen suosikkini. Olin pettynyt erityisesti oluen aromiin. Se oli jotenkin mälsä. Käyttämäni humalat eivät ehkä olleet tuoreimmasta päästä. Kuivahumalointi olisi voinut tehdä terää myös. Olut oli helposti juotava, eikä kovin haastava maultaan. Sellaista helppoa kesäjuomaa.

Lopuksi vielä muutama videoklippi tämän oluen panemisesta:









maanantai 13. toukokuuta 2019

#19 Starry Night Stout (3. versio)


Kotiolut työnimellä "Tuhti Stout". Olut jatkaa tuhtien stoutien sarjaa, ja tämä on nyt kolmas versio aiemmin valmistamastani Starry Night Stoutista. Näistä stouteista erikoisen tekee se, että ne ovat jenkkityylisesti humaloituja.

Ensimmäinen versio
Toinen versio

Tätä stoutia voisi jo kutsua jonkinlaiseksi Virtapanimon "talon olueksi". Ensimmäinen versio onnistui sen verran hyvin, että olen halunnut tehdä saman oluen uudestaan. Erien välillä olen tehnyt reseptiin pieniä viilauksia, jotta oluesta tulisi entistäkin parempaa. Kaikki nämä kolme olutta ovat olleet makuprofiililtaan hyvin samankaltaisia ja erittäin maukkaita oluita.

Stout on ainakin aloitteleville kotiolutharrastajalle hyvä oluttyyli. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että englantilaisten bittereiden ja amerikkalaisten india pale ale -oluiden saaminen balanssiin on paljon haastavampaa. Tummien oluiden panemisessa on sekin hyvä puoli, että tummat maltaat asettavat mäskin ph:n sopivalle tasolle automaattisesti, kun taas vaaleiden oluiden kanssa voi joutua vedensäätöhommiin. Hyvänä puolena mainittakoon sekin, että DMS ei yleensä ole riesana tummien oluiden kanssa. Olen kyllä kuullut juttua, että DMS ei liioin missään oluessa ole enää riesana, sillä mallastamot tekevät nykyään sen verran laadukasta työtä maltaidensa kanssa. Joidenkin todella vaaleiden pilsnermaltaiden kanssa täytyy ilmeisesti vielä DMS huomioida.

Sitten itse reseptiin:

Maltaat mäskätty 67 asteessa 75 min 

Pale Ale 5 EBC 2250g 52,94%
Munich 18 EBC 1000g 23,53%
Kaurahiutaleita 2 EBC 350g 8,24%
Cara Plus 150 EBC 250g 5,88%
Black Malt 1400 EBC 200g 4,71%
Chocolate Dark 900 EBC 200g 4,71%

Humalat: (70 minuutin keitto)

Target 50g 70min
Cascade 30g 20min
Willamette 40g 0 min

US-05 Safale kuivahiiva

Eräkoko: 11 litraa
Preboil gravity: 1.056
OG: 1.078
FG: 1.022
Alc. 7,8% vol.

Hiilihapot taloussokerilla 45g
Hapot: n. 2,0


Maltaina siis jälleen pale ale, munich, lisäksi vähän karamellimallasta. Stoutin tästä tekee ne tummat maltaat eli tässä tapauksessa black malt sekä chocolate malt. Käytin mäskäyksessä myös kaurahiutaleita.

Oluesta tuli todellakin tuhti, kuten prosentit (7,8%) osoittavat. Maku oli myös tuhti ja hyvä! En ajatellut lopullisen ominaispainon olevan noin korkea (1.022), mutta eipä siitä haittaa ollut. Tämä on paahteinen stout, jossa humalan huomaa tuoksussa pienenä hedelmäisyytenä paahteen alta. Maku alkaa paahteisena, mutta loppupuolella humalan erottaa myös maussa. Seuraavaan olueen voisi kauran määrää lisätä entisestään, jotta suutuntuma olisi vieläkin samettisempi.

torstai 24. elokuuta 2017

Dark Secrets Chocolate Stout 5,7% #18


Päivitetäänpä blogi taas ajan tasalle. Suklaaoluen valmistuksesta on kulunut jo puolisen vuotta, mutta oluen lopullinen arvio on jäänyt päivittämättä tänne blogiin. Edellisessä blogikirjoituksessa kirjasin ensimaistelun tuloksia ja ne eivät varsinaisesti antaneet odottaa mitään aromaattista suklaapommia, vaan oluen ongelmat olivat havaittavissa. Kypsymisen myötä oluen maku parani, mutta vain hieman.

Oluen valmistuksesta vielä sen verran, että käytin kaakaonibsejä raaka-aineena suklaan aromin ja maun saamiseksi olueen. Nibsejä meni keittovaiheessa kattilaan sekä käymisen jälkeen käymisastiaan. Paahdoin nibsit uunissa ennen käyttöä. Ennen käymisastiaan laittoa tein nibseille vielä "vodkaliotuksen". Tarkemman sepustuksen suklaaoluen valmistuksesta voi lukea täältä.




Oluen nimeksi tuli Dark Secrets ja etiketin taiteili tällä kertaa kaverini Joonas Kankare, joka on myöskin oluen ystäviä. Jos joku tässä oluessa onnistui, niin ainakin tuo etiketti, joka on mielestäni todella hieno. Kiitokset Joonakselle!




Suurimmat ongelmat tässä oluessa johtuivat juuri kaakaonibsien käytöstä, sillä niiden sisältämä rasva teki osittain tuhojaan. Ensinnäkin rasva tappoi oluen vaahdon täysin. Vaahtoa kyllä muodostuu kaadon yhteydessä, mutta se kaikkoaa pois hyvin nopeasti. Sen jälkeen juoma näyttää lähinnä Coca Colalta. Vaahdon katoamisen jälkeen oluen pinnalla näkyy selvästi olevan rasvaa. Suutuntuman parantamiseksi käytin oluen reseptissä myöskin kauraa, mutta luulisin tuon rasvan heikentäneen aika pitkälti myös suutuntumaa ja aiheuttavan omia ongelmiaan sekä maku- että aromipuolelle.

Oluen tuoksu on aavistuksen paahteinen ja mokkainen, mustaa vanhaa kahvia. Hentoa lakritsaisuuttakin erottuu joukosta. Maku on yllättävän vetinen, ja loppua kohden paahteinen sekä kuiva. Nibsien käyttö maistuu selvästi oluessa, mutta sanoisin nibsien tuottaneen olueen enemmänkin kahvimaisia kuin suklaisia piirteitä. Mustaa kahvia nimenomaan. Sen huomaa varsinkin oluen loppu- ja jälkimaussa. Kaikin puolin ihan juotavaa olutta, mutta tasapaino puuttuu. Ei tästä oikein kiksejä saa, varsinkaan suklaaoluena.




Suklaaoluen valmistus oli mielenkiintoinen kokemus ja kokeilu. Ennen kaikkea opettavainen kokemus. Vaikka tein kaiken suurinpiirtein nettipalstojen ohjeiden mukaisesti, ei lopputulos ollut kuitenkaan aivan sitä mitä piti. Nibsejä kuitenkin suositellaan suklaaoluen valmistuksessa, vaikka ne sisältävät tuota rasvaa ja saattavat aiheuttaa ongelmia. Jos jotain tekisin toisin, niin käyttäisin nibsejä ainoastaan keittovaiheessa, enkä laittaisi niitä käymisastiaan ollenkaan. Nibsien liottaminen vodkassa ei tuntunut tässä tapauksessa ainakaan olevan hyvä ajatus, vaikka sitä nettipalstoilla suositeltiinkin. Siitä tuli mielestäni sellaista outoa vahamaisuutta olueen. Voi olla että käytin myös liikaa nibsejä kun lopputuloksesta tulikin enemmän kahvinen kuin suklainen.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Suklaaoluen ensimaistelu (Dark Secrets)

Minulla on yleensä tapana maistella kotioluita ensimmäisen kerran siinä vaiheessa, kun pullotuksesta on kulunut kaksi viikkoa. Siinä ajassa olueen on ehtinyt kehittyä hiilihapot, mutta pullokypsyminen on vasta aluillaan. Olut ei siis missään nimessä ole vielä valmista.

Valmistamani suklaaolut on nyt viihtynyt pulloissa juuri tuon kahden viikon ajan. Suklaaoluessa eniten tietysti kiinnostaa suklaan määrä oluen aromissa ja maussa. En ole aikaisemmin valmistanut suklaaolutta, joten oluen suklaisuus -aspekti on toistaiseksi täysi mysteeri. Lisäsin siis kaakaonibsejä keittovaiheessa sekä käymisastiaan käymisen jälkeen. Pullotuksen yhteydessä olut selvästi tuoksui suklaiselta, mikä on hyvä merkki! Oluen nimi tulee olemaan Dark Secrets, ja sen etiketti on parhaillaan valmisteilla. Kaverini vastaa etikettitaiteesta tällä kertaa.




Pullo aukeaa sihahtaen. Väriltään tumman ruskeaa, vaahtoaa myös hieman, mutta vaahto katoaa nopeasti olemattomiin. Kaakaonibseissä on jonkin verran rasvaa, minkä ajattelin vaikuttavan oluen vaahdon pysyvyyteen. Pieni vaahto sentään tulee. Tuoksussa on raakuutta oikein roppakaupalla, etenkin tuota Safale S-04 -hiivan tuottamaa tuoksua, jonka olen aina kokenut epämiellyttäväksi tässä vaiheessa oluen kypsymisprosessia. Yleensä tuo tuoksu on kaikonnut ajan myötä. Toinen tuoksu mikä oluesta alkaa irtoamaan on kaakaonibsien tuoksu, mutta se ei ole suklainen tuoksu, vaan sellainen miltä nibsit tuoksuivat, kun niitä oli liotettu vodkassa pari päivää, ja kaikki suklaisuus oli irronnut vodkaan. Hieman vahamainen tuoksu siis. Lopulta tuoksusta alkaa hieman nousemaan esiin tummasuklaisia piirteitä oluen lämmetessä. Maussa suklaa erottuu paremmin, mutta makukin on tuoksun ohella vielä todella raaka. Tyylillisesti liikutaan jossain brown alen ja stoutin/porterin välimaastossa. Paahdetta on, mutta ei mitenkään hillittömästi. Makea - kuiva -vertailussa olut kallistuu enemmän kuivan suuntaan.




Tälle oluelle pitää ehdottomasti antaa aikaa, sillä vielä on liian aikaista sanoa juuri mitään. Tuntuu hieman palapeliltä, jonka palaset ovat aivan sekaisin. Jos palaset loksahtavat kohdalleen, niin tästä tulee vielä hyvä olut. Lievä pettymys tämä ensimaistelu kuitenkin on. Olisi ollut kiva sanoa että WOW mikä suklaapommi, mutta näin ei ainakaan vielä ole asian laita. Malttia kaivataan taas.



keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kotioluen pullotusvinkit


Kotioluen pullotuspäivä. Kaksijakoinen päivä. Se on toisaalta helpotuksen päivä ja toisaalta hermojaraastava viimeinen fyysinen ja henkinen puserrus. Helpotuksen tuo se hetki, kun olut on vihdoin ja viimein pullossa ja pullot on korkitettu. Sen hetken jälkeen ei enää itse voi vaikuttaa oluen lopputulokseen, vaan työ on siinä vaiheessa tehty. Loput hoitaa aika.



Ennen tuota helpottavaa hetkeä pullotuspäivänä pitää suoriutua monesta eri toimesta. Täytyy pestä, desinfioida, lapottaa, pestä, desinfioida, pullottaa ja korkittaa. Niin ja sen jälkeen täytyy vielä pestä käymisastiat ja muut vermeet. Pullotuspäivä on hyvin pitkälti pesemistä ja desinfioimista. Jossain vaiheessa pullotuspäivänä iskee yleensä valtava turhautumisen tunne. Etenkin pullojen ja lapon(!) desinfiointi alkaa puuduttamaan jossain vaiheessa. Desinfiointi on vain välttämätöntä näissä puuhissa, eikä siinä hommassa kannata vetää mutkia suoriksi.

Käytän Melkkon desinfiointiainetta, joka on helposti saatavilla esimerkiksi Prismoista. Tiedän, että Star San olisi parempi vaihtoehto desinfiointiin, sillä sitä ainetta ei tarvitse huuhdella vedellä pois. Ylimääräinen vesihuuhtelu tekee kieltämättä desinfioinnista työläämpää.

Jollekin toiselle pullotuspäivän touhu on helpompaa. Monella on tosiaan desinfiointimenetelmät toisenlaisia kuin itselläni, mikä itsessään saattaa helpottaa pullotustoimia huomattavasti. Jotkut kegittävät oluensa, jolloin pullottamista ei tarvitse miettiä ollenkaan.

Ajattelin tässä blogikirjoituksessa käydä läpi omat pullotuspäivän rutiinit sekä antaa joitakin vinkkejä. Kaikilla aloittelevilla kotiolutharrastajilla ei välttämättä ole Star Sania sekä useita käymispönttöjä käytössä, joten kerron miten homma hoituu myös ilman niitä.

Pullotuspäivä alkaa yleensä jälkikäymissokerin keittämisellä pienessä vesimäärässä. Jälkikäymissokerin tarkoituksena on siis tuottaa hiilihappo olueen. Samalla se nostaa oluen alkoholiprosenttia n. 0,4%. Jälkikäymissokerina voi käyttää panimosokeria, tavallista kidesokeria tai spraymallasta. Itse käytän yleensä panimosokeria, sillä se liukenee helposti veteen. Kiehauttamisen tarkoituksena on desinfioida sokeri mahdollisista pöpöistä. Sokeriliemen jäähdyttyä, kaadan sen desinfioituun hanalliseen käymisastiaan, joka on minulla pullotusastiana. Sen jälkeen lappoan oluen desinfioidulla lapolla pullotusastiaan sokeriliemen päälle. Aloittelevilla kotiolutharrastajilla ei välttämättä ole erillistä pullotusastiaa käytössä, joten jälkikäymissokeriliuoksen voi lisätä myös suoraan käymisastiaan. Sen jälkeen voi varovasti sekoitella olutta, jotta sokeriliemi jakautuu tasaisesti olueen. Sekoitus on siis tehtävä varovasti, ettei olut hapetu. Kaikenlainen oluella loiskuttelu on pullotusvaiheessa pidettävä ehdottomasti minimissä juuri hapettumisen vuoksi. Siksipä oluen siirtokin tehdään astiasta toiseen lapolla. Lappoamisen aikanakaan ei saisi kuulua mitään lorinoita.




Tämän jälkeen alkaa pullojen desinfiointi. Desinfioin pullot upottamalla ne hetkeksi desinfiointiaineella täytettyyn pesuvatiin, 2-3 pulloa kerrallaan. Annan niiden täyttyä aineella ja kaadan pullot tyhjäksi. Käyn kaikki pullot läpi tällä tapaa. Pulloihin jäävä desinfiointiaine saa siis vaikuttaa pulloissa sen aikaa, kun käyn kaikki pullot läpi. Tämän jälkeen huuhtelen pullot vedellä täyttämällä ne muutamaan kertaan. Jälleen kun olen käynyt kaikki pullot läpi, ravistelen vielä kaikista pulloista ylimääräiset vedet pois. Ikinä ei ole tullut vastaan pilaantunutta olutta, joten tämä tapa on ollut toimiva.




Seuraavaksi siirryn pullottamaan olutta. Pullotan olueni hanallisesta käymisastiasta hanaan liitettävän pullotuspään avulla. Olutta ei juurikaan mene hukkaan tällä tavalla. Lopussa joutuu kallistamaan käymisastiaa, jotta saa pari viimeistäkin pulloa täytettyä. Aiemmin pullotin olueni automaattilapon ja pullotuspään avulla. Suosittelen ehdottomasti automaattilappoa pullotukseen, jos käytössä on tällä hetkellä Melkkon punainen viinilappo. Automaattilapolla homma hoituu mukavan helposti ja oluen pilaantumisriski ei ole niin suuri kuin jos joutuu käynnistämään lappoamisen imemällä. Automaattilapolla lappoaminen pumpataan käyntiin muutamalla pumppausliikkeellä ja neste alkaa virtaamaan. Pullotuspää / pullotustikku on myös ehdoton apu pullotuksessa. Se on lappoon tai hanan päähän laitettava pullotusavustaja, jonka päässä on venttiili. Kun venttiilin pää osuu pullon pohjaan, olut alkaa virtaamaan pulloon. Kun venttiili on vapaassa asennossa eikä kosketa pullon pohjaa, oluen virtaus pysähtyy. Näin voi helposti kontrolloida pullojen täyttöä.




Pullojen korkituksen hoidan vanhalla 90 -luvulta peräisin olevalta korkituslaitteella. Korkit on tietysti desinfioitu myös. Olen huomannut että amerikkalaiset 355ml olutpullot ovat sen verran ohkaista lasia, että tuo kyseinen korkituslaite hajottaa helposti ne pullot. Suomalaisissa ja muun maalaisissa pulloissa ei ole ollut mitään ongelmaa.




Korkituksen jälkeen olut saa olla rauhassa huoneenlämmössä valolta suojattuna parisen viikkoa. Sen jälkeen oluen voi siirtää kylmään kypsymään. Voi niiden antaa olla huoneenlämmössäkin kypsymässä, mutta ennen oluen nauttimista olisi syytä antaa kotioluen olla pari vuorokautta jääkaapissa jotta hiiva varmasti laskeutuu pullon pohjalle. Ja kotioluthan säilytetään aina pystyasennossa.

Kärsivällisyys voi välillä olla koetuksella näissä kotioluthommissa. Kun olutta alkaa olla useampi satsi tehtynä, niin huomaa että aika on todellakin oluen kaveri monessakin suhteessa. Tämän postauksen kuvissa pullotin tekemäni suklaaoluen, jonka annoin olla kolme viikkoa ensin käymisastiassa ja nyt pullot saavat olla rauhassa huoneenlämmössä parisen viikkoa. Ekaa olutsatsia tehdessäni en olisi millään malttanut odottaa näin kauan. Silloin taisin pullottaa oluen heti kun vesilukko lopetti pulputtamisensa ja huoneenlämmössä olut sai jälkikäydä ainoastaan viikon. Itse pullotan yleensä 2-3 viikon käymisen jälkeen, mutta kyllähän oluen voi pullottaa jo viikonkin käymisen jälkeen. Täytyy vain varmistaa että vesilukko ei enää pulputa ja käyminen on loppunut. Muutoin voi olla tiedossa räjähtäviä pulloja, kun käyminen jatkuu vielä pulloissakin. Yksi viikko huoneenlämmössä voi riittää myös jälkikäymisajaksi eli hiilihappojen tuottamiseen olueen. Minimit ovat siis mielestäni 1 viikko käymisastiassa ennen pullotusta ja 1 viikko pullot huoneenlämmössä ennen siirtoa kylmään. Olut on yleensä kypsynyt 1-2kk kuluttua pullotuksesta.








Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...