maanantai 16. tammikuuta 2017

Helppo uuteolut #17


Kaverini päätti järjestää illanistujaiset kotonaan ja olutta piti saada tarjolle, vieläpä itsetehtyä. Niinpä pyöräytimme kaverini kanssa satsin olutta koti-iltamia varten. Tarkoituksena ei ollut tehdä makunystyröitä räjäyttävää kamaa, joka vetää ikenet tiukille, vaan ihan perusolutta mahdollisimman helpolla kaavalla. Kaverini oli ostanut yhden purkin Finlandia Dark -olutuutetta, jonka pohjalta olutta lähdettiin tekemään. Ostimme vielä toisenkin purkin uutetta, (Finlandia Traditional) jotta olueen tulisi makua hieman enemmän.

Olen tehnyt vastaavan oluen kerran aikaisemmin ja se oli itse asiassa ensimmäinen koskaan tekemäni olut, Astonishing Ale nimeltään. Ensimmäisen oluen valmistuksesta kertovan blogikirjoituksen voi vilkaista täältä. Se oli helppo olut, jolla harjoittelin oluen panemista, ja se kelpasi ensimmäiseksi olueksi vallan hyvin. Samalla tavalla valmistui tämä kyseinen "bileolut", mutta eri uutteilla tällä kertaa. Kyseessä on järjestyksessään 17. olut.

Oluen resepti on hyvin yksinkertainen:

Finlandia Dark 1kg
Finlandia Traditional 1kg
Sokeri n. 250g / 4dl

2pkt purkkien mukana tullutta hiivaa

Eräkoko 15 litraa
OG: 1.046
FG: 1.013
Alkoholi: 4,7%

Reseptissä oleva sokerilisäys tuo olueen n. 1% lisää alkoholia. Näin päästiin tasan 4,7% vahvuuteen.




Ohjeet tämän oluen valmistukseen:

Esivalmistelut: Desinfioi käymisastia ja muut tilpehöörit. Liota uutepurkkeja tiskialtaassa lämpimässä vedessä kymmenisen minuuttia. (uutteesta tulee notkeampaa).


Uutepurnukka vesihauteessa


Kiehauta n. 5 litraa vettä ja lisää sokeri. Kippaa sokerivesi käymisastiaan. Kaada uutepurkkien sisältö sekaan ja sekoita kunnolla. Huuhtele purkit sisältä kuumalla vedellä ja kippaa loputkin uutteet pönttöön. Lisää kylmää vettä haluttuun litramäärään saakka. (Tässä tapausessa vettä lisättiin 15 litran merkkiin saakka ja mittasimme ominaispainon, joka oli 1.046.)

Odota, että vierre jäähtyy hiivauslämpötilaan eli 20-25 asteeseen. Ilmasta vierre (eli sekoita voimakkaasti tai nostele kauhalla vierrettä, jotta vierteeseen tulee happea) Lisää kummankin uutepurkin hiivat käymisastiaan. Kansi kiinni, vesilukko paikalleen ja oluen voi antaa käydä rauhassa viikon -pari.





Jälkikäymissokeri lisättiin ennen pullotusta; 78 grammaa, eli 5,2g / litra. Käytimme ihan tavallista kidesokeria, joka kiehautettiin pienessä määrässä vettä, jotta sokeri desinfioituisi ja liukenisi veteen. Sen jälkeen litku jäähdytettiin huoneenlämpöön ja kaadettiin toiseen käymisastiaan (pullotusastia). Olut siirrettiin lapolla pullotusastiaan sokeriliemen päälle. Pullotus tapahtui käymisastian hanan ja pullotuspään avulla.

Maistoimme olutta ensimmäisen kerran pari viikkoa pullotuksen jälkeen ja siinä vaiheessa oluessa oli vielä kotikaljamaisia piirteitä. Ne kuitenkin hävisivät kypsytyksen myötä ja kuukauden pullossaolon jälkeen olut alkoi olla kypsynyttä. Oluesta tuli aika tummaa, mikä oli tiedossa. Valoa vasten katsoessa näkee että väri on hieman punertava.




Ja se täytti tarkoituksensa, eli pippaloihin saatiin mukavaa juotavaa. Oluesta tykättiin ja yksi kommentti taisi olla "parempaa kuin Guinness". Olut on helposti juotavaa, siinä on makeutta ja pieni humalan puraisu...korjaan nipistys, jälkimaussa. Jos oluen makua vertaa johonkin, niin minulle tulee ainakin mieleen jokin tumma tsekkilager, kuten esim. tumma Velko. Velko oli itselleni ensimmäisiä tummia oluita, mitä tuli juotua.




Ihan kelpo juotavaa tämä on, mutta omaksi ilokseni en tälläista olutta enää tekisi. Alusta saakka tässä harrastuksessa on ollut päämäränä uuden oppiminen ja omien panokäytäntöjen kehittäminen. All grain -touhu vei mennessään jo harrastuksen alkuaikoina. Tekemällä kaiken alusta asti itse, alkaa paremmin ymmärtämään mitä mikäkin ainesosa tekee oluessa. Vain kokemuksen myötä oppii tuntemaan mitä makuja tai aromeja yksittäiset maltaat, humalat ja hiivat tuovat olueen. Kokemuspankki senkuin kasvaa testaamalla eri asioita ja muokkaamalla reseptejä.

Valmiiksi humaloiduilla uutepurkeilla saa toki äärettömän helposti olutta aikaiseksi ja siksi uutteiden kanssa onkin hyvä aloitella harrastusta.

Se on kuitenkin fakta, että itsetehdyn oluen tarjoaminen kavereille tai tuttaville tuo hyvän mielen kullekin osapuolelle. Tämä tuli taas todistettua!


4 kommenttia :

  1. Tein tällä reseptillä satsin. Näin kolmen päivän jälkeen vesilukosta ei tule enää kuplaa. Milloin esikoisoluelleni olisi parasta mennä pulloon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa antaa oluen olla käymisastiassa ainakin yhden viikon. Kaksikaan ei ole pahitteeksi.

      Toivottavasti maistuu!

      Poista
    2. Kiitos tiedosta. Mukavaa aloitella uutta harrastusta kun on selkeä blogi josta saa vinkkejä ja ohjeita panemiseen. Jatka hyvää työtä tänäkin vuonna!

      Poista
    3. Kiitos palautteesta! Hienoa jos blogistani on apua! Kotioluen valmistus on mahtavaa puuhaa. Onnea uuteen harrastukseen!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...