keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Back in business!

Hei vaan pitkästä aikaa. Pari vuotta on vierähtänyt, enkä ole pannut olutta sinä aikana. Pääsyynä on ehkä ollut se, että olin päässyt omilla panovehkeillä tiettyyn pisteeseen, ja jatkaminen samoilla keinoilla ei enää ole motivoinut samalla tavalla kuin aiemmin. Oluen paneminen vaatii mielestäni täyden motivaation ja syventymisen, ainakin itseni kohdalla. Väkisin ei kannata väkertää. Olen myös joutunut muuttamaan asunnosta toiseen viimeisen vuoden aikana pariin otteeseen, enkä senkään vuoksi ole viime aikoina pystynyt panemaan olutta. En kuitenkaan ole ihan huvikseni roudannut tyhjiä olutpulloja asunnosta toiseen, vaan tiesin että niille tulee vielä käyttöä, ennemmin tai myöhemmin.

Kotiolutharrastus on siis hetken aikaa ollut tauolla. Muistan vieläkin sen innokkuuden ja oppimisen ilon, kun aloittelin harrastusta, ja aloin kirjoittaa tätä blogia. Nyt parin vuoden hiljaiselon jälkeen kaipaan taas sitä tunnetta. Harrastus lähti aikoinaan käyntiin parilla uuteoluella, joista tuli aivan kelvollisia oluita. Sen jälkeen siirryin pussimäskäyshommiin 10 litran kattilan ja uunin avulla. Oluesta tuli parempaa, ja eri raaka-ainevalinnoilla pystyin vaikuttamaan lopputulokseen paljon enemmän kuin uutteilla. Panoprosessi kehittyi entisestään, kun sain haltuuni 30 litran termosastian. Sen avulla mäskäys onnistui vaivattomasti yhdessä lämpötilassa. Olen aiemmin esitellyt viimeisimmän laitteistoni, ja sen kirjoituksen voi käydä lukaisemassa tästä.

Oman kotipanimolaitteiston tietynlaiseksi ongelmaksi muodostui huuhtelun toteutus sekä vierteen jäähdytys. Huuhtelun tein useimmiten nostamalla maltaat siivilän päälle ja valuttamalla vettä maltaiden läpi. Toinen vaihtoehto oli huljutella ja liottaa mäskäyksen jälkeen maltaita siiviläpussissa, jonka laitoin käymisastiaan huuhteluveden kera. Kumpikaan tapa ei ole mitenkään ideaali, mutta ihan hyvät mäskäystehokkuudet niilläkin tavoilla sai aikaan. Hyvä puoli noissa tavoissa on myöskin ollut se, ettei mäski voi oikeastaan tukkeutua huuhteluvaiheessa. Keiton suoritin kahdella 10 litran kattilalla, joilla tietysti eräkoko jäi pieneksi, yleensä n. 12 litraa. Toisaalta se määrä sopi minulle hyvin. Vierteen jäähdytin siten, että laitoin kattilat keiton jälkeen kylmään vesihauteeseen kylpyammeeseen. Uudessa asunnossani ei vastaavaa ylellisyyttä ole, joten vierteen jäähdytys täytyisi tehdä jollakin toisella tapaa.

Jäähdytystapani ei tietenkään ole ollut optimaalisin, ei todellakaan. Kontaminaatioriski on aina olemassa, kun vierrettä jäähdyttää pitkän aikaa. Lisäksi pitkä jäähdytysaika saattaa vaikuttaa oluen makuun, kun DMS pääsee sitoutumaan olueen. Se pitää myös mainita, että niiden kattiloiden kanssa pelaaminen on alkanut hieman tympimään.

Moni asia voisi siis olla paremmin, vaikka hyvää olutta olenkin saanut aikaiseksi. Asiat voisi tehdä helpommin, paremmin ja tehokkaammin. Laitteiden päivityksellä tämä onnistuisi. Tuossa panovehkeitä koskevassa kirjoituksessa haaveilin mäskäyslaitteesta, joka osaisi itse säätää lämpötiloja. Olen kauan jo miettinyt ostavani Brew Monk -mäskäyslaitteen, joka aika monelta kotipanijalta taitaakin jo löytyä kotoa. 

Ja nyt tullaankin siihen miksi tätä kirjoitusta kirjoittelen. Lappo -juomatarvikeliikkessä Black Friday -tarjouksena Grainfather G30 -laitetta myytiin -20% alennuksella. Mietin hetken kannattaako tarttua tarjoukseen. Lähinnä puntaroin sitä ostanko ennemmin Brew Monkin, joka olisi huokeampi hinnaltaan. Grainfatherin alennettu hinta oli n. 680e (ovh. 850e), ja Brew Monk vierteenjäähdyttimen kanssa maksaisi n. 500e, eli puhutaan n. parin sadan euron erosta. Olin varma, etten pettyisi kumpaankaan valintaan, mutta en vain voinut jättää tuota tarjousta käyttämättä ja päätin ostaa Grainfatherin. 




Tuolla laitteella hoidetaan jatkossa mäskäys, huuhtelu, keitto sekä vierteen jäähdytys. Laitteen mukana tulee erittäin tehokas vastavirtausjäähdytin. Yksi asia mikä pitää hoitaa erikseen on huuhteluveden lämmitys. Huuhteluveden voi tietysti esilämmittää Grainfatherissa, ja laittaa veden vanhaan mäskäimeen odottamaan huuhteluvaihetta. Näinollen ei välttämättä tarvitse enää niitä kattiloitakaan panopäivänä! Grainfather G30:lla pystyy valmistamaan suositusten mukaisesti maksimissaan n. 23 litraa (käymisastiaan päätyvä määrä) olutta kerrallaan, joten eräkoot tässä kotipanimossa tulee myös suurenemaan.

Yksi Grainfatherin hienouksista on sen kontrolliyksikkö, jota voi ohjata Bluetoothin välityksellä omalla puhelimella. Vielä hienomman tästä tekee se, että Grainfatherin sovelluksessa voi tutkiskella ja ladata muiden käyttäjien reseptejä omaan käyttöön. Tietysti niitä voi laatia myös itse ja laittaa jakoon. Kun valmistaa oluen sovellusta apuna käyttäen, Grainfather hoitaa mäskäyksen vaihe vaiheelta reseptin mukaan, ilmoittaa keiton aikaisista humalalisäyksistä jne. Nerokasta ja nykypäiväistä!

Netistä löytyy toki valtavat määrät tietoa kyseisestä laitteesta. Onhan tämä yksi suosituimmista oluenvalmistuslaitteista. Jos jokin asia askarruttaa, niin varmasti jonkin sortin vastaus löytyy joko Grainfatherin kattavilta kotisivuilta, tai Grainfather -"yhteisöistä" esim. Facebook -ryhmistä tai keskustelupalstoilta. Youtubessa on myös runsaanlaisesti videoita Grainfatherista sekä valmistajan että käyttäjien toimesta.


Grainfather G30


Jos tässä on pari vuotta ollut hiljaista kotioluthommien suhteen, niin nyt olen jälleen täynnä uutta intoa! Harrastus on herännyt uudestaan henkiin. Nyt on sen aika.

Tulen jatkossa kertomaan omista käyttökokemuksistani tämän uuden laitteen kanssa. Pyrin antamaan vastauksia niihin kysymyksiin jotka juuri minua askarruttavat, koska hyvin suurella todennäköisyydellä ne saattavat askarruttaa myös muita, jotka ovat päättäneet hankkia Grainfatherin tai jonkin muun oluenvalmistuslaitteen. Nythän koko prosessi menee minulla kertaheitolla uusiksi. Kaikki on taas uutta ja jännää, mutta kuitenkin niin tuttua!

Muitakin uudistuksia on luvassa, ja niistä kerron hieman myöhemmin.


2 kommenttia :

  1. Joskus 2014 innostuin itsekin harrastuksesta ja blogisi oli siihen silloin hyvä apu. Uusi herääminen on nyt vähän täälläkin tapahtunut viime vuoden lopulla, vaikkei nyt ihan noin kovalla vaihteella kuin siellä näyttää. Mielenkiinnolla seurailen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Ollaan samoihin aikoihin aloiteltu harrastusta.

      Juu täällä on nyt laitettu uuden vuoden kunniaksi uutta vaihdetta silmään ja lyöty kaasu pohjaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...