tiistai 9. joulukuuta 2014

Batch #8: Bitteriä osa 3

En ole ollut kovin tyytyväinen aikaisempiin bittereihin, siksipä ajattelin kokeilla josko onnistuisin tällä kertaa paremmin. Ensimmäinen bitter oli uutteesta valmistettu Avant-garde Bitter, joka tuntui muille maistuvan ihan hyvin, mutta itse olin hieman skeptinen maun suhteen. Joskus se maistui ihan hyvälle ja joskus teki mieli kaataa viemäristä alas. Toinen tekemäni brittityylinen olut oli kesähelteiden aikana pantu Royal Pride Bitter, jonka käymislämpötila oli liian korkea. Siitäkin oluesta pidettiin, mutta aivan tyylinmukaista se ei ollut.

Nyt päätin tehdä tuhdin maltaisen oluen nostamalla mäskäyslämpötilan 68 asteen korville. Humaloinnin osa  tässä oluessa oli lähinnä tukea mallaspohjaa, eikä jyrätä koko makupalettia. Aikaisemmissa oluissa humala on ehkä korostunut liikaakin.

Kuten jo aikaisemmassa blogipäivityksessä manailin, tässä uusimmassa oluessani hiiva popsi sokereita jälleen vähän liian ahkerasti ja olut kävi kuivaksi. 1.048 --> 1.008. Tuhti maltaisuus ei siis lukemien perusteella toteutunut. Korkean attenuaation syitä selvitellään edelleen.

Mash

Oluen valmistus tapahtui samalla lailla kuin aikaisemmin, eli pussimäskäämällä uunissa, 60 minuutin ajan, vartin välein sekoitellen. Huuhteluvaiheessa valuttelin pussia turhan kauan, joten ennen keittoa vierrettä oli kasassa 19 litraa suunnitellun 18 litran sijaan. Päätin tehdä keiton kolmessa kattilassa (10 + 10 + 3l), sillä eihän hyvää tavaraa parane heittää hukkaan. Samalla piti lisätä humalan määrää, sillä lopputuloksena olutta olisi litran verran enemmän. Keiton aikana tyhjensin pienimmästä kattilasta vierteen isompiin kattiloihin, kun niihin oli tullut tilaa haihtumisen myötä. Ennen keittoa ominaispaino oli 1.035 ja keiton jälkeen tosiaan 1.048.

Oluen resepti:

Maltaat:
Pale Ale 5 EBC 2000g (80%)
Crystal 100 EBC 250g (10%)
Cookie 50 EBC 250g (10%)

Humalat:
Challenger 8g 60min
East Kent Goldings 26g 15 min (kukinto)
East Kent Goldings 7g 1min (kukinto)
Goldings 7g 1 min

Hiiva: Safale S-04 nesteytettynä

Eräkoko: 12 litraa
OG: 1.048
FG: 1.008
Alkoholi: 5,6% Vol.
Katkero: 25 IBU
Väri: ~ 20EBC

Olut sai olla käymisastiassa 12 päivää 20 asteen lämpötilassa. Jälkikäymissokerina käytin tavallista taloussokeria, kun panimosokeri pääsi loppumaan. Kiehautin 50 grammaa sokeria pienessä määrässä vettä ja lisäsin pullotusastiaan. Tavoitteena n. 1.9 CO2 -lukema. Happojen osalta en huomannut eroa panimosokerin ja tavallisen sokerin välillä.

Olut on nyt ollut pullotettuna kolme viikkoa joten se ei ole vielä täysin kypsynyt. Muutama pullo on tullut maisteltua. Ensimmäiset huomiot olivat yllättäen aika samankaltaisia kuin Avant-garde Bitterissä, jossa käytin samaa hiivaa eli Safale S-04:ää. Kummassakin oluessa on ollut aluksi vahva kinuski / toffeemainen tuoksu, joka on kääntynyt kypsymisen myötä marjaisammaksi tuoksuksi. Nyt minulle valkeni, että se on nimenomaan S-04 hiivan tuottamaa tuoksua. Safale US-05 tuottaa paljon neutraalimman (ja ehkä miellyttävämmän) aromin olueen, ainakin tällä kokemuspohjalla.

Vielä on liian aikaista arvioida olutta, kun se ei ole ollut vielä kuukauttakaan pullossa. Vasta nyt on alkanut tapahtumaan pieniä muutoksia oluen maussa ja tuoksussa. Tuoksussa hiivaisuus on väistynyt taka-alalle ja humala sekä mallas ovat päässeet paremmin esiin. Oluen maku on tähän saakka ollut todella leipäisen maltainen johtuen varmasti tuosta cookie maltaasta, mutta nyt maku on tasapainotunut. Jälkimaku on aiemmin ollut jopa hivenen epämiellyttävä, mutta ei onneksi enää. Katkeroa on maltillisesti, niin kuin pitikin.

Ihan miellyttävä tuoksu ja maku, mutta ei mikään makupommi kuitenkaan. Runkoa saisi olla enemmän, eli siihen koitetaan jatkossa panostaa. Palataan tähän olueen vielä siinä vaiheessa, kun se on kypsynyt kunnolla ja se on saanut etiketin kylkeensä.

Vaahtoa muodostuu bittermäisen niukasti

Asiat ovat ihan hyvin kotiolutrintamalla. Stout #7 on kypsymässä tämän bitterin ohella ja siitä taitaa tulla oikein mainio olut. Sahtia #9 tein viime viikonloppuna ja se menee huomenna kanisteriin, jotta se olisi jouluna juomakunnossa. Sahdinvalmistuksesta teen myös blogikirjoituksen, kunhan aikaa siihen liikenee. Seuraavaksi olueksi voisin tehdä APAn tai IPAn. Saas kattoo.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...